Potkupallo kertoo kuinka MÄTÄ rahan vallan maailma on.

On sama minkä maan sarjapeli on, tai pelataanko Mestarien liigaa, vaiko Eurooppaliigaa, päättää vedonlyöntimaailmaa hallitseva mafia ottelutulokset etukäteen ja kahmii aina valtaosan voitoista, kun vedonlyönnissä liikkuu kaikkiaan satoja miljardeja vuodessa. Köyhät lyövät viimeiset roponsa likoon, että saisivat jotain, eivätkä raukat tajua, että pidemmän päälle aina häviää satavarmasti, vaikka vahingossa voi jossain ottelussa lyödä vetoa samoin kuin mafia. Rikollisen rahan peseminen tietenkin se suurin vedonlyöjä, mitä mafia huijaa. Eli, Mafia huijaa muita rikollisia ja pesee omia rikollisia rahojaan puhtaaksi, mitä on hankittu muualta.

Samanlainen MÄTÄ on vallassa politiikassakin. Suomessa Kokoomusmafia, mikä palvelee samaa sijoitusmaailmaa kuin mikä omistaa valtamediat, on tehnyt rikoksia liukuhihnalta vuosikymmeniä ja varastanut kansalta kaiken tuottavan maailman sijoitusyhtiöille, kaikki julkiset palvelut tuhonnut täydellä tarkoituksella, jotta sitä lahjovat sijoitusyhtiöt saisivat ihmiset lopullisesti orjikseen. Rosvojen apuna sijoitusyhtiöiden mediat ovat aivopesseet herneaivoja jotka ovat niin vähäjärkisiä, että kun on ollut hienoa samaistua mafiaan, on sitä pitänyt aina äänestää.

Mikään ei ole oksettavampi eläin, kuin aina Kokoomusmafiaa äänestänyt duunari, jonka ei pitäisi olla hyvinvointia tuhoavan rikollisuuden kannattaja, mutta on aina ollut, koska aivojen tilalla on ajattelukyvytön herne.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Maailmaa hallitse tekoäly se hallitsee kaikki pelit 100-nolla. Pelit on huijaamista ja harhautusta kuten tiedetään samoin politiikka ja sijoittaminen.
Botit hallitsee pörssiä, ja algoritmit hallitsee kansalaisten mieltä menen tullen.
Ihmisistä tulee tarpeettomia vain omistajilla on oikeus elää, muuta on vain varaosien varalta.
uusi maailmanjärjestys: täydellinen mielen hallinta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On sama minkä maan sarjapeli on, tai pelataanko Mestarien liigaa, vaiko Eurooppaliigaa, päättää vedonlyöntimaailmaa hallitseva mafia ottelutulokset etukäteen ja kahmii aina valtaosan voitoista, kun vedonlyönnissä liikkuu kaikkiaan satoja miljardeja vuodessa. Köyhät lyövät viimeiset roponsa likoon, että saisivat jotain, eivätkä raukat tajua, että pidemmän päälle aina häviää satavarmasti, vaikka vahingossa voi jossain ottelussa lyödä vetoa samoin kuin mafia. Rikollisen rahan peseminen tietenkin se suurin vedonlyöjä, mitä mafia huijaa. Eli, Mafia huijaa muita rikollisia ja pesee omia rikollisia rahojaan puhtaaksi, mitä on hankittu muualta.

Samanlainen MÄTÄ on vallassa politiikassakin. Suomessa Kokoomusmafia, mikä palvelee samaa sijoitusmaailmaa kuin mikä omistaa valtamediat, on tehnyt rikoksia liukuhihnalta vuosikymmeniä ja varastanut kansalta kaiken tuottavan maailman sijoitusyhtiöille, kaikki julkiset palvelut tuhonnut täydellä tarkoituksella, jotta sitä lahjovat sijoitusyhtiöt saisivat ihmiset lopullisesti orjikseen. Rosvojen apuna sijoitusyhtiöiden mediat ovat aivopesseet herneaivoja jotka ovat niin vähäjärkisiä, että kun on ollut hienoa samaistua mafiaan, on sitä pitänyt aina äänestää.

Mikään ei ole oksettavampi eläin, kuin aina Kokoomusmafiaa äänestänyt duunari, jonka ei pitäisi olla hyvinvointia tuhoavan rikollisuuden kannattaja, mutta on aina ollut, koska aivojen tilalla on ajattelukyvytön herne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu