Milloin Jeesus sepitettiin ihmiseksi?

Kuka, milloin ja missä mainittiin ensimmäisen kerran kaikki neljä evankeliumia? Vastaus on iso ongelma Jeesuksen historiallisuuden kannalta.

Neljä evankeliumia mainitaan vasta vuonna 180 Irenaeuksen teoksessa ’Niin kutsutun gnosiksen tunnistamisesta ja kukistamisesta’.

Siis vasta pari sataa vuotta myöhemmin määriteltiin, että näitä silminnäkijäsepitelmiä on juuri nämä neljä, ei enempää eikä vähempää. Itenaeus määritteli myös, ettei Paavali ollut ainoa apostoli, jolla oli oikea tieto. Irenaeus määritteli myös, että Jeesus ja Kristus ovat sama persoona. Samoin määriteltiin, että Jeesus oli todellinen ihminen, ei vain näenmäinen ihminen.

Kaikki tuo yllä lueteltu kertoo implisiittisesti siitä, ettei Jeesus ollut pariin ensimmäiseen vuosisataan ihminen lainkaan vaan henkiolento, kuten Paavali kuvaa. Ei ihme, ettei Paavali tuntenut historiallisen Jeesuksen elämän yksityiskohtia. Ne vahvistettiin vasta pari sataa vuotta myöhemmin.

He heh, se siitä Jeesuksen historiallisuudesta. Olisiko jo aika myöntää, että te uskotte alunperin gnostilaiseen henkiolentoon, jonka Irenaeuksen harhaopin kitkemisyritys todistaa implisiittisesti todeksi?

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Harhaoppeja_vastaan_(Irenaeus)

21

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä hourailet?
      Jeesuksesta puhutaan jo VT ensimmäisenä jumalan poika

    • Anonyymi

      Jeesus on ihminen Paavalin kirjeissä jo 30-luvun alussa. Ihminen kuoli ristillä ja ihminen heräsi kuolleista väitteiden mukaan.

      Galatalaiskirje:
      4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,

      Jeesus syntyi poikalapseksi JUUTALAISEEN PERHEESEEN ja oli ihminen.

      Roomalaiskirje:
      1:3 hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä

      Jeesus oli kuningas Daavidin jälkeläinen alenevassa polvessa eli IHMINEN.

      1.Korinttolaiskirje:
      15:3 …Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden… hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä…
      15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
      15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
      15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
      15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

      IHMINEN kuoli ristillä, IHMINEN haudattiin (Jerusalemiin hautaan) ja IHMINEN näyttäytyi (ensin Jerusalemissa) opetuslapsille kuolleista heräämisen jälkeen.

      On ilmiselvää, että Paavalin Jeesus oli ihminen, niin kuin hän suoraan sanoi.

      Roomalaiskirje:
      5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden IHMISEN, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
      5:18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden IHMISEN vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;

      • ”On ilmiselvää, että Paavalin Jeesus oli ihminen, niin kuin hän suoraan sanoi.”

        No mutta miksi Irenaeuksen piti kitkeä harhaoppia pois vielä parin sadan vuoden päästä ja teroittaa, että kyllä se Jeesus oli ihminen eikä henkiolento? Jos Jeesuksesta olisi ollut silminnäkijähavaintoja niin tuskin olisi pari sataa vuotta ollut vallalla heterodoksinen käsitys puhtaasta henkiolennosta.

      • Anonyymi
        Extremist_atheist kirjoitti:

        ”On ilmiselvää, että Paavalin Jeesus oli ihminen, niin kuin hän suoraan sanoi.”

        No mutta miksi Irenaeuksen piti kitkeä harhaoppia pois vielä parin sadan vuoden päästä ja teroittaa, että kyllä se Jeesus oli ihminen eikä henkiolento? Jos Jeesuksesta olisi ollut silminnäkijähavaintoja niin tuskin olisi pari sataa vuotta ollut vallalla heterodoksinen käsitys puhtaasta henkiolennosta.

        Harhaoppi ei todista Jeesusta henkiolennoksi. Tuo harhaoppi tunnettiin jo 90-luvulla ja Johannes kirjoitti sitä vastaan painottaen sitä, että Jeesus oli ihminen, lihaa ja verta. (1. ja 2. Johanneksen kirje) Harhaoppi tunnetaan nimellä doketismi.

        Paavali sanoi Jeesuksen olleen ihminen ja tämä käsitys oli ensimmäisillä kristityillä 30-luvun alussa. Tämä on fakta, joka voidaan osoittaa Paavalin galatalaiskirjeestä ja Apostolien teoista, joiden mukaan Paavali kääntyi kristityksi vuonna 31 ja kävi Jerusalemissa ensimmäisen kerran vuonna 34 ja toisen kerran vuonna 45 nälänhädän aikaan ja kirjoitti Galatian seurakunnalle vuonna 48.

        Nämä ajanmääritykset löytyvät suunnilleen tuollaisena englanninkielisestä Wikipediasta ja tietysti Jumalan valtakuntablogista. :)

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2022/10/12/apostolien-teot-aikajarjestyksessa/

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2023/02/15/paavalin-todistus-jeesuksesta-2/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli ihminen maan päällä ollessaan!
        Ei kukaan ihminen synnytä henkiolentoja!

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Harhaoppi ei todista Jeesusta henkiolennoksi.”

        Todellinen historiallinen tapahtuma silminnäkijöineen ei tuota harhaoppia, jota pitää kitkeä pois. Harhaopit ja lahkojen väliset taistelut tyypillinen resepti myyteissä. Irenaeuksen ja muiden harhaoppien kitkemisyritykset kertovat implisiittisesti siitä, ettei ollut mitään ihmisjeesusta. Päin vastoin, ensimmäinen ja laajalle levinnyt,
        myöhemmin harhaopiksi julistettu ok yleensä se oikea totuus. Jeesus oli henkiolento.

      • Anonyymi

        Amen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli ihminen maan päällä ollessaan!
        Ei kukaan ihminen synnytä henkiolentoja!

        Pääseehän sitä ihmisiltä pieruja.
        Paavalilta pääsi aivopieruja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääseehän sitä ihmisiltä pieruja.
        Paavalilta pääsi aivopieruja.

        Roskaruuan mässyttäjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roskaruuan mässyttäjä

        Niin, Paavali varmasti mässytti hevonpaskaa,
        koska hän sitä kirjoittikin.

    • Anonyymi

      Tässä on hyvä artikkeli Jeesuksen olemattomuudesta.

      Jeesus oli jumala, josta sepitettiin ihminen. Ei ihminen, josta tuli jumala.

      The Jesus of Revelation is a god who would later be made into a man – not a man who would later become a god, as liberal religious scholars would have it.

      https://www.atheists.org/activism/resources/did-jesus-exist/

      • Anonyymi

        Raamattu ei sano sanakaan, että Jeesus oli itse isäjumala!!!!!!
        Jeesus puhui koko ajan isästään 33 v ajan.
        Se on lahkojen höpinöitä, että Jeesus oli isäjumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei sano sanakaan, että Jeesus oli itse isäjumala!!!!!!
        Jeesus puhui koko ajan isästään 33 v ajan.
        Se on lahkojen höpinöitä, että Jeesus oli isäjumala.

        Jeesus ei ikinä sanonut sanaakaan.
        Kaikki on sepitettyä puppua.

    • Anonyymi

      ihminen on henki ruumis olento juuri samalla tavalla niin kuin Jeesus Kristus Tässä on vaan semmoinen ero että Jeesus on sieltä ihan korkeimmalta tasolta. Hän kertoi ihmisille kaiken. Kuolemasta ja jatkosta.

    • Anonyymi

      Aloittaja on ihan pihalla. Ei tiedä edes sitä mitä kristus tarkoittaa.
      Eikä sitä, että alkukristillisyys oli todella monimuotoista.

      • Anonyymi

        Amen

    • Anonyymi

      Paavalin kirjeet ovat paljon vanhempia ja Paavali mainitsee Jeesuksen ihmiseksi.

    • Anonyymi

      Ateistit turha pv selittelijöitä, ajan voisi kuluttaa järkevämmin

    • Anonyymi

      Raamattu kertoo kristallin kirkkaasti, että Jeesus tuli Taivaasta ihmiseksi, sovittaakseen ainoana puhtaana ja viimeisenä veriuhrina Aatamin ja Eevan tuottaman eron Jumalasta. Täällä maanpäällä, lihassa ollessaan hän oli ihminen. Jumalan rangaistus on Pyhä ja sen täytyy toteutua. Jeesus ihminen kuoli meidän puolesta ja toi taas Jumalan valtakunnan lapseuden kaikille, jotka sitä haluavat, evankeliumin sanoman hyväksymällä. Temppelin esirippu repesi, symbploiden yhteyden Jumalaan palanneeksi. Jeesus vaipui tuonelaan ja saarnasi siellä, oleville ilosanomasta, koska kaikille on tämä sanoma julistettava. Helatorstaina Jeesus astui takaisin Taivaaseen ja istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella ja hallitsee sieltä eläviä ja kuolleita, saamallaan kaikkivaltiuden vallallaan. Hän toi armon lain ylle. Hän tuomitsee ehdottomalla oikeuden mukaisuudella kansat ja ihmiset, Hyvälle Hän antaa armoa, mutta paha saa palkkansa, eikä pääse ikuisen Isämme lapsiksi, Hänen rakkauden, rauhan, onnen ja ilon valtakuntaan.

      • Anonyymi

        Täysin Raamatunmukaista... AMEN!

      • Anonyymi

        Raamattu on sontaa ja lupailee mahdottomia.
        Kaikkea soopaa ne juutalaiset keksivätkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3461
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2336
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1965
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1881
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1848
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1582
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1450
    8. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1417
    9. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1394
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1334
    Aihe