Olen aivan pöyristynyt kuinka jo ekaluokkalainen suhtautuu elämään ja sen tuomiin haasteisiin. Ihan sama, en jaksa, mitä sitten? Mistä tämä on opittu? En ole "kansankynttilä" siis opettaja vaan kahden pienen lapsen mummo. Se on varmaa ettei lasten vanhemmat puhu noin eivätkä suhtaudu elämään negatiivisesti vaan ovat aktiivisia elämässä hyvin toimeen tulevia ja työstään pitäviä. Kaikki hyvä on tehty lasten parhaaksi; niin vanhemmat kuin molemmat isovanhemmatkin. Opittuahan se on, jos ekaluokkalainen jo osaa luetella nykyiset nuorten "fraasit". Ja nuorten ihmisten puheissa kuuluu välinpitämättömyys, on " ei mitään väliä" meininki. Jos tätä joku nuori erehtyy lukemaan, voin kertoa että vielä tässäkin iässä, yli 66-vuotiaana ei ole "ihan sama" eikä "en jaksa" yrittää ainakin pitää. " Mitä sitten" No vaikka mitä, itse olet se ainut jarru joka pidättelee. Jo nyt puhutaan suomalaisten lasten "pahoinvoinnista", kuinka voisimme tehdä asialle jotain? No vaikka mitä, yhdessä saadaan aikaan jos halutaan. Suomi on pieni maa ja suomalaiset ovat katoava kansa, varsinkin kun omat nuoret, jo ala-asteikäiset tuntuvat voivan huonosti.
Lasten ja nuorten suhtautuminen elämään
12
129
Vastaukset
- Anonyymi
Perheissä tehdään lasten elämä liian helpoksi, varotaan aiheuttamasta pettymyksiä ja pahaa mieltä. Lapset saavat asioita tekemättä mitään sen eteen. Jo nuoret aikuiset kotoa lähdettyään omaan elämään, vaativat kaiken heti, oman talon, kalliita autot, kaiken pitää olla heti mulle tänne. Ennen säästettiin että saatiin jääkaappi, auto tai jokin muu. Tässä muutama virhe minkä nykyvanhemmat tekevät lapsilleen.
- Anonyymi
Vanhemmat ja koulu tappaa lasten luovuuden.
- Anonyymi
Lapsi on peilikuva vanhemmistaan.
- Anonyymi
Lapsi oppii kaiken virtuaalinnäytölTä koska aikuiset ei jaksa kommunikoida lastensa kanssa.
Miksi niitä tehdään. Ainoa syy lienee RAHA.
- Anonyymi
Katsopa joskus lasten elokuvia, piirrettyjä. Niissä opetetaan seikkailemaan omin voimin itsenäisesti aikuisia halveksien. Opitaan juuri tuollainen kielenkäyttö kun sankari kakara "pelastaa maailman".
Ei tyydytä enää normaaliin arkeen koska jo pikkuinen voi olla "maailman supersankari".
Arki on tylsää virikkeetöntä pakkotoimia täynnä.
Pelit antaa positiivista palautetta, hyvää oloa, kauniita kuvia, addiktiota.- Anonyymi
Piirretyt on tänä päivänä ihan sairaita.
Olin kerran ulkona ja aloin ihmetellä, että mikä helkutin.pimpelipompeli kuuluu ja katsoin ympärilleni. Takaa tuli äiti, työntäen rattaita, ei sillä kännyä ollut. Ajattelin, joko harhoja kuulen? Mami syykäsi ohi ja siinähän se pimpelipompelikin selvisi. Tenava, liekö kahta vuotta, räpelsi kännykän kanssa. Kulkaas nyt pikkumamit, oletteko koskaan miettinyt, voisiko lapsen kanssa olla ilman, että te, pikkumamit ette antaisi sitä kännykkää vauveleillenne ja pidättäytyisitte itsekin siitä ja olisitte ja tekisitte sen vauvekinne kanssa oikeasti jotain muuta, esim leikkisitte ilman sitä, että kummallakin olisi näpit ilman puhelinta? Sieltä ne lapsen varhaiset muistot alkaa, mitä tehtiin yhdessä.. Nyt jo 8 vuotiaat vaatii aina uusinta älypuhelinta. Ihan sairasta meininkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piirretyt on tänä päivänä ihan sairaita.
Olin kerran ulkona ja aloin ihmetellä, että mikä helkutin.pimpelipompeli kuuluu ja katsoin ympärilleni. Takaa tuli äiti, työntäen rattaita, ei sillä kännyä ollut. Ajattelin, joko harhoja kuulen? Mami syykäsi ohi ja siinähän se pimpelipompelikin selvisi. Tenava, liekö kahta vuotta, räpelsi kännykän kanssa. Kulkaas nyt pikkumamit, oletteko koskaan miettinyt, voisiko lapsen kanssa olla ilman, että te, pikkumamit ette antaisi sitä kännykkää vauveleillenne ja pidättäytyisitte itsekin siitä ja olisitte ja tekisitte sen vauvekinne kanssa oikeasti jotain muuta, esim leikkisitte ilman sitä, että kummallakin olisi näpit ilman puhelinta? Sieltä ne lapsen varhaiset muistot alkaa, mitä tehtiin yhdessä.. Nyt jo 8 vuotiaat vaatii aina uusinta älypuhelinta. Ihan sairasta meininkiä.Pikkumamit tuhoaa lasten silmät jo vauvana.
- Anonyymi
Some, kaverivanhemmat, vapaa kasvatus, rahaa saa Kelasta.
Vau !! Joku edes myöntää että lasten ja nuorten elämä on kuralla , koska virtuaalimaailma "" kännykkä "" kasvattaa lapsia rakastamaan itseä ja vihata vanhemmat. Ja tietysti opettajat myös.. Yhdessä kasvattavat sitten lapset toisiaan virtuaaliohjelmien neuvoista ja ohjeista kännykkistä. Vau !!! Että kysytään lööperissä miä on vialla sitten kun lapset voi huonosti puhumatta nuorista. No se on hyvä tietysti että istuvat kotona tietsikkan ja kännykkän luona . Rakkaan, jonka kanssa he seurustelevat , ettei tapattaa itseä ja toisia jengisodissa ja muissa juhleissa ympäri kaupungit.
On tilastollisesti lasten maailmassa rauhallisemmin ja vähemmän ovat väkivaltaisia nykyään vaikka voivat tosi huonosti , niinkuin mummi kertoi , Mutta sitten yli 20 ikään se muuttuu , kun nuoret joutuu siihen maailmaan väkisiin juhlissa , eikä ole harjoitellutkotona istumallaruutun tai kännykässä , sitä lajia ja sinne maailmaan pikku hilja joutunut , niin se sitten räjähtää joka suuntaan , lähdettyä kotoalta ulos juhlimaan.Mutta miten se vois olla toisiin ??? Kun hedelmä on tämä kun Kristinuskoa on hyljätetty ja saatana iloitsee lasten ja nuorison tuhoamisesta..
- Anonyymi
Anna lapsellesi D-vitamiinia + muut vitamiinit katso päivän ruoka annosta ja
mieti paljonko puuttuu vitamiinia.
yleensä puuttuu lähes kaikki lautasella on vain höttöhiilaria ja sokerijuomaa.
niin sitten lapsi on huonosti käyttäytyvä .No just joo !! Olet joku terveystäti luonnonmukaisen ryhmästä , joka luulee että vitamiinit pelastaa maailman ja ehkä niitä myy luonnonmukaisen tavaroiden kauppasta. No siinä löytyy monien vaivoihin tietysti hyvä apua. Mutta ei rikkinäinen lapselle. Vain Jumala voi siinä auttaa..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626