Kertauskurssi kirkon etuoikeuksista

Suomen ev.-lut. kirkolla on suuri joukko epäreiluja etuoikeuksia. Ne rikkovat yhdenvertaisuutta, kun uskonnottomia ja toisuskoisia syrjitään uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Kirkon julkisoikeudellinen erityisasema tarkoittaa rakenteellista syrjintää.

Perustuslain 76 §:n mukaan eduskunta voi hyväksyä kirkkolain vain kirkolliskokouksen tekstin mukaisesti. Eduskunnan nöyryyttämisen sijaan Patentti- ja rekisterihallitus PRH voisi hoitaa kirkon sääntöjen tarkastuksen niin kuin muidenkin yhteisöjen.

Kirkollisverojärjestelmä antaa satojen miljoonien euron edun kirkolle. Kirkosta eroajia rangastaan kirkollisverovelvollisuudella koko eroamisvuoden loppuun. Ulosotto perii tarvittaessa myös kirkollisverot.
Papit, piispat ja korkeat hallntoviranhaltijat kirkossa ovat julkisoikeudellisesti virkamiehiä.

Yleinen hautaustoimi on jätetty ev.-lut. kirkon uskonnottomia syrjiväksi monopoliksi, joka on valtion hallinnossa ”kirkollisasia”.

Kirkolle annetaan valtion budjetista yli 100 miljoonaa euron avustuskönttä.

Uskonnonopetuksen suuri määrä ja opetuksen pakollisuus kirkon jäsenille ilmentää kirkon ylivaltaa peruskoulussa ja lukiossa.

Lasten ja aikuisten uskonnollinen rekisteröinti väestötiedoissa on tarpeetonta paitsi verotustarpeet ja uskonnonopetuksen pakollisuudesta.

Digi- ja väestötietovirasto on tukenut kirkon vauvajäsenhankintaa, kun vauvojen nimenantolomakkeessa kysellään kirkon tarpeiden mukaisesti ns. kummienkin tietoja.

Eduskunnan valtiopäivien avajaisten ohjelmassa on avajaisjumalanpalvelus ja eduskuntakauden päättäjäisten ohjelmassa päättäjäisjumalanpalvelus.

Monin julkisten tehtävien juhlallisessa velvoittautumisessa käytetään uskonnollisesti julistuksellista valaa (virkamiehet, kansanedustajat ja varusmiehet).

Valtio maksaa pappien palkat puolustusvoimissa ja vankiloissa.

Teologialla on yliopistoissa erillinen tiedekunta, joka hoitaa kirkon pappien koulutuksesta suurimman osan.

Lakisääteiset jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat Yleisradion radio- ja tv-kanavilla.

Vain uskonnollisilla yhdyskunnilla oikeus avioliittoon vihkimiseen, mutta uskonnottomien järjestöillä ei ole vihkimisoikeutta.

Jumalan pilkkaaminen on kriminalisoitu rikoslaissa; rangaistuksena sakko tai vankeutta.

Ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia liitetään koulujen ja päiväkotien ohjelmaan, vaikka opetus- ja vaka-suunnitelmassa on linjattu ”uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus”.

Ammatillisen kriisiavun ja henkisen tuen resurssointi ja kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä puolustusvoimissa on puutteellista.

Kirkon etuoikeudet ovat epistä! Ne eivät häivy katseella seuraamalla.
Liity vapaa-ajattelijoihin: https://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/
2311968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 231

Vanhimmat

Pitikö tämän olla lyhennetty versio?

Äänestä
  • Minkä sille voi, että etuoikeuksia on noin rutosti!

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Minkä sille voi, että etuoikeuksia on noin rutosti!

    Pirun pitkä lista.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Minkä sille voi, että etuoikeuksia on noin rutosti!

    Ev.-lut kirkon jäsen maksaa veroa jäsenyydestään. Moni muu, Ammatti yhdistys, urheiluseura jne... maksaa jäsen maksuja ja saa eritahoilta avustuksia toimintaansa. Miksi käyt kirkon kimppuun, vaikka se hoitaa paljon tarpeellisia käytännön asioita, omasta pussistaan. Myös rikkaat " pörriäiset "saavat satoja miljoonia, Kelalta. Hautaus, vihkiminen, kaste on kätevä ja ihmisten toivoma rituaali, hoitaa yksinkertaisimmin kirkon kautta. Monet kirkkoon kuulumattomat käyttävät hyväkseen kirkon palveluja. Diakonia ja köyhien auttaminen, jää usein kirkolle. Itse en niuhota kirkollisveroista, koska se kuitenkin pitää kristinuskoa tarjolla.

    Äänestä

Kauheuksia on lueteltu.
Mutta miksi pakanoiden, hompp.. eiden, yhdistyksille ei käy siviilivihkiminen
-sus' siunakkoon.

Äänestä

Tekemistä vaille valmiita pihvejä.

Äänestä

Ikivanha varmaan ja monille uus.

Äänestä

Ihania. Näitä puolustan. T. Antivapari

Äänestä
  • Likaisin asein toimit.

    Äänestä

Kuuntelen, jos on kommenttia.

Äänestä

Onhan sitä siinä, myös kansai välisessä katsannossa.

Äänestä

Hautaaminen on kallista Suomessa arkkuineen sun muineen

Äänestä

Yhteistyö epistä vastaan voi olla mukavaa.

Äänestä

Epäreiluus, syrjintä, se on epistä.

Äänestä
  • Sitä vastaan pitää toimia. Yhdessä.

    Äänestä

Voisit tutkia itseäsi !
Harmittaako sinua pelkästään kirkon toiminta,
vai oletko kateellinen kristityille.

Sellaistakin kateutta on.

Eräs henkilö kertoi, että kun hän tuli uskoon, niin hänen kaverinsa sanoi olevansa siitä kateellinen.

Äänestä
  • Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Kirkon epäreilut etuoikeudet ovat yksi niistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Kirkon epäreilut etuoikeudet ovat yksi niistä.

    Kansainvälisesti häpeällisiä puolia.

    Äänestä

Jossain ketjussa kyseltiin näitä... Mikä se olikaan?

Äänestä

Palstalla häärivä antivapari ei yritä haastaa näitä faktoja. Hykertelee vain tyytyväisenä.

Äänestä

Tarkoittaako näistä puhuminen sitä, että ei myönnä kirkossa olevan mitään hyvää,

Äänestä

Pidetään asia mielessä

Äänestä

Näiden poistaminen raikastaisi sisäänhengitystä.

Äänestä
  • Tukahduttava kirkollinen kasvihuoneilmiö tuuletukseen.

    Äänestä

Ainahan se on mielessä?

Äänestä

Osaatko kertoa puoliakaan, jos kysytään?

Äänestä

Onneksi vielä on oikeus myös puolustaa uskonnollisia tilaisuuksia kouluissa niinkuin myös vastustaa.

Äänestä

Tätä en voi sietää. T. Antivapari

Äänestä
  • Pää pensaaseen vaan.

    Äänestä

Tämä ei enää passaa.

Äänestä

Blääh! Faktoja.

Äänestä

Lisää listalle:

Näin MTV 26.8.2024:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaisella-passilla-valtionjohto-ja-arkkipiispa-voivat-matkustaa-vip-terminaalin-kautta/8994334

Kenellä diplomaattipassi on?

Suomen lain mukaan kyseinen erikoispassi voidaan myöntää tasavallan presidentille, eduskunnan puhemiehelle ja varapuhemiehelle, valtioneuvoston jäsenelle, oikeuskanslerille, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentille, puolustusvoimain komentajalle sekä evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispoille.

Harhaisuusjärjestön johtajille diplomaattipass....

Mitä hyvää nuo tekee tälle maalle? Miten edistävät meidän hyvää?

Äänestä

Tämän lisäksi kirkolla on oma eläkejärjestelmä ja siihen liittyvät lakisäädökset. Tämä olisi syytä poistaa, lakkauttaa koko eläkerahasto. Sen varat voi siirtää yhteiskunnan sosiaalityölle. Sen jälkeen perustetaan katsomuksellisesti neutraali eläkerahasto, johon kirkon työntekijät alkavat maksaa eläkemaksuja ja näin kerryttää omaa eläkettään.

Terv. Meingott

Äänestä
  • Niitä kyllä on jo toimihenkilöille.

    Äänestä

Tämä lista herättää muutokseen.

Äänestä

Olipas niitä siinä yllin kyllin.

Äänestä

Ovatko uskovat valtion mielestä parempi kuin muut?

Äänestä

Epistä on. Epiistä kerrakseen.

Äänestä

Tarpeen. Systeemi siis syrjii.

Äänestä

Ettei totuus unohtuisi.

Äänestä

Onko tämä äiti vai anoppi?

Äänestä

Onko kiusallista, kirkolliset?

Äänestä
  • Kyllä vähän hävettää.

    Äänestä

Epistä. Älä tue jäsenyydelläsi.

Äänestä

Eikö kirkon jäseniä nolota?

Äänestä

Tietoa luulojen sijaan.

Äänestä

Mikä puuttuu?

Äänestä

Ethän ole osa epistä?

Äänestä

Ahkeruus on ilomme, kertaus intohimomme.

Äänestä

Liityin vapareihin näiden takia. vapaa-ajattelijat.fi Liity jäseneksi

Äänestä

Kolkuttaako yhtään omatuntosi?

Äänestä

Antivapari, miksi vastustat näiden kritiikki?

Äänestä
  • ...kritiikkiä?

    Äänestä

Hyvä pitää mielessä, kuin vettä vaan.

Äänestä

Maaomaisuus pääosin anastettiin. Kirkko anasti itselleni.

Äänestä

Voihan pylly näitä erikoisetuja!

Äänestä

Ovatko kirkon palkolliset syyllistyneet rikoksiin?

Äänestä

Tykkään anopista.

Äänestä

Oli ihan paikallaan. Ei näy julkisuudessa.

Äänestä

Olen samaa mieltä epäkohdista. Kirkko pitää erottaa valtiosta ja mielellään heti. Se olisi nykyaikaa.
Kirkko pitäny valtiota otteessaan aina koska kansaa on ollut helpompi hallita kirkosta käsin kun joka kylässä oma Kirkko ja laumanvartija pappi.
Kirkkojen rakentaminen alko vasta 1500 luvulla Suomessa.
Ja etenkin nyt kun hallitus rakastaa näitä toisuskovia niin eihän heitä voi syrjiä omia kansalaisryhmiä kyllä voi. Vai tehdäänkö Suomesta kahden uskonnon maa luterilaiset ja islamistit? Tuo olisikin hauskaa.

Äänestä

Näköjään tarpeellinen.

Äänestä

Kaikin keinoin puolustamme.

Äänestä

Muutoksen puolesta. Tue.

Äänestä

Kannatan kertausta. Osaatko jo kertoa?

Äänestä

Kääk. En tykkää!

Äänestä

Tykkään opiskelusta, hyvä että on tarjolla.

Äänestä

Tämän takia vihakampanjoinyia.

Äänestä

Reklaamia, reklaamia.

Äänestä

Mutku. Mitkä. Mutku.

Äänestä

Kärkeen kärkitavoitteet.

Äänestä

Mikä on sinusta suurin epäkohta? Tai epäoikeudenmukaisin epäkohta.

Äänestä

Tätä tietoa pitäisi levittää.

Äänestä

Välillä törmää täydelliseen tietämättömyyteen.

Äänestä

No voi hitsin pimpulat!

Äänestä

Täällä foorumilla on kirkon etuoikeuksien puolustusvoimat trölläämässä.

Äänestä

Täytyykö tätä jatkuvasti?

Äänestä

Mitä koulu opettaa?

Äänestä

0,02 prosenttia eli 1300 jäsentä on liian vähän. Liity.

Äänestä

Kannatan etuoikeuksia. T. Antivapari

Äänestä

Tällainen ei enää käy.

Äänestä

Nyt tämä saa loppua.

Äänestä

Joululahjatahat 2025 todella härskiä.

Äänestä

Joululahjarahat, voi jessuss

Äänestä

Tää ei oo oikein

Äänestä

Ovatko kirkkouskovaiset muita parempia ihmisiä?

Äänestä

No nyt ymmärrän.

Äänestä

Olin jäänyt laiskanläksylle, aiheesta.

Äänestä

Sietämätöntä.

Äänestä

Kertautunut vuodesta toiseen.

Äänestä

Ei koske köyhää.

Äänestä

Hyvä hyvä huijaa.

Äänestä

Piiloon
T. Av

Äänestä

Oletko ylpeä näistä?

Äänestä

Osaatko luetella?

Äänestä

Kirkon vaikutusvaltaa tulee lisätä näin elämänhallinta paranee ja elämme hyvän ja onnellisen elämän.

Äänestä

Pakkouskonto pois.

Äänestä
  • Naulan kantaan.

    Äänestä

Kauheeta ottaa saavutettuja etuja pois

Äänestä

Kertaus opintojen äiti.

Äänestä

Ettei totuus unohtuisi

Äänestä

Olen tehnyt oman osuuteni tilanteen parantamiseksi:
- erosin aikaan kirkosta
- lapsiani ei ole kastettu
- lapseni eivät osallistu mihinkään kirkon tapahtumiin koulussa tai muuallakaan
- lapseni opiskelevat elämänkatsomustietoa
- en osallistu mihinkään keräykseen tai toimintaan, jonka kirkko tai mikään muukaan uskonnollinen yhteisö järjestää

Harkitsen myös Vapaa-Ajattelijoihin liittymistä, jos en muuten niin tuen vuoksi. Jäsenyys taitaa olla vain muutama kymppi per vuosi.

Äänestä

On jo aika irtisanoa.

Äänestä
  • Ei, ei. Älkää. T. Kirkkoherra

    Äänestä

Siksi siis. Toimintaa.

Äänestä

Paha on tilanne edelleen. Ei saa tottua.

Äänestä

Tässä on painavaa asiaa. Liity vapaa-ajattelijoihin.

Äänestä

Vapaa-ajattelijain liitto on aikaisempina vuosikymmeninä saanut valtion avustusta, kunnes se Sampo Terhon ministeriaikana lopetettiin, Onneksi viime vaalikaudella eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi avustuksia ns. joululahjarahoista. Tasapuolisuuden nimissä uskonnottomien etu-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestön Vapaa-ajattelijain liiton valtionavustus pitäisi palauttaa opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiin, koska ministeriö tulee erilaisia uskonnollisia yhdyskuntiakin sekä kirkollisia lapsi- ja nuorisotyön järjestöjä (esim. Lasten ja nuorten keskuksen avustus on liki miljoonaluokkaa).

Äänestä

Tähän. Tarvitaan. Muutos.

Äänestä

Mieti. Hävytöntä suosimista.

Äänestä

Tosiaan. Jos nuo vähän penniin. Liity jäseneksi.

Äänestä

Epäreiluus on syrjintää.

Äänestä

Ei näin, ei enää. Tsaarinaikaista meininkiä

Äänestä

Osaalto luetella 10 syntiä.

Äänestä
  • Osaan kyllä=käskyt!

    Äänestä

Antivapari, ovat kaikki etuoikeudet rakkaita? Mikä on kaikkein ihanin?

Äänestä

Pidetään mielessä. Emme sopeudu.

Äänestä

Liitu vapaa-ajattelijoiden muutostyöhön.

Äänestä

Tästä lähdetään. Faktoja.

Äänestä

Suuntana sekularismi.

Äänestä

Hyvä että on työtä vielä...

Äänestä

Kertaus on opintojen äiti.

Äänestä

Kyllä pistää vihaksi tällainen epäreiluus.

Äänestä

Mä tein jo läksyt.

Äänestä

Tästä voisi opinnot aloittaa.

Äänestä

Myös sunnuntaisin. Syytä hiljentyä. Ja kerätä kiukkua?

Äänestä

Alas siitä perusopinnot.

Äänestä

Tämä on ihan hirrrveeetä.

Äänestä

Tositilanteessa lähdetään. Eteen päin!

Äänestä

Tekee mieli sanoa, että voi jmlauta.

Äänestä

Eipäs laiteta tätä piiloon.

Äänestä
  • Eiku laitetaan. T. Av

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Eiku laitetaan. T. Av

    Eiku ei. T. Vapari

    Äänestä

Ei pysy eikä kestä.

Äänestä

Apuva, mie romahan

Äänestä
  • Romahdusviesti tuli salamana.

    Äänestä

Aiheellinen.

Äänestä

Tykkään susta niin.

Äänestä

Tärkeä!!

Äänestä

Illalla romahdusaktivisti kuittasi tämän viestin sekunnissa romahdusviestillää.
Romahdusviestejä kertyi yli 100 pienessä ajassa.

Äänestä

Mikä tässä ärsyttää romahdustyyppiä?

Äänestä

Keskeinen ongelma.

Äänestä

Tärkimyls.

Äänestä

En siedä. T. Antivapari

Äänestä

Siksi. Siksi. Tämän takia.

Äänestä
  • Ota yhteyttä puolueeseesi. Esitä. Vaadi.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Ota yhteyttä puolueeseesi. Esitä. Vaadi.

    Tarvitaan, että moni tarttuu asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Tarvitaan, että moni tarttuu asiaan.

    Totta. Tämä on erittäin tärkeää.

    Äänestä

Tästä todella on kysymys.

Äänestä

Joten arvostamme tukeasi vapaa,ajattelijoille .

Äänestä

Montako sekuntia kestää romahdusotsikon nostamiseen?

Äänestä
  • Kestikin 5 minuuttia ha sitten tuli 6 romahdusotsikkoa sarjana.

    Äänestä

Miksi tä piilotellaan va-molkausviesteillä?

Äänestä

Pidän tätä tosi tärkeänä lähtökohtana.

Äänestä

Nostan, joskaan tarvitaan keskustelussa.

Äänestä

Mikä on Sinun tilannekuvasi?

Äänestä

Viikonlopun kertauskurssi. Osaatko luetella?

Äänestä

Sunnuntain kunniaksi.

Äänestä

Toden totta. Ei enää.

Äänestä

Ei käy enää. Pois.

Äänestä

Eroon!

Äänestä

Ilkeä avaus?

Äänestä

Tästä lähtökohta uusiin saavutuksiin.

Äänestä

Vietäisiin nämä kaikki erikoisedut pois? Byää.

Äänestä

Eihän tämä tosiaan ilkeä ole.

Äänestä

Piiloon! T. Antivapari

Äänestä

Onneksi on vapaa-ajattelijat.

Äänestä

Tämä tarpeen aina.

Äänestä

Hitsin pimpulat mitä hittiä.

Äänestä

Romahdustyyppi väijyy foorumilla.

Äänestä

Tämä on yksi motiivi. Epistä.

Äänestä

Lähtökohdaksi, mistä eteenpäin.

Äänestä

Pitäisi tehdä lyhyempi tila keskustelulle.

Äänestä

Yhtä pitkä kuin pikakurssiki.

Äänestä

Hyvä kerrata.

Äänestä

Ei voi sietää tällaista.

Äänestä

Piilosta esille. Pöh.

Äänestä

Luin. Raskasta.

Äänestä

Eroperyste, kirkosta. Liittymisperuste, vapareihin.

Äänestä

Oho. Pitäköön pintansa.

Äänestä

Ei ihme, että ottaa pannuun.

Äänestä

On tää aikamoista!

Äänestä

Voihan kasa kusiaisia!

Äänestä
  • Voihan ahman aanus!

    Äänestä

Tohmtaisiko?

Äänestä
  • Tomahtaisit tietysti.

    Äänestä

Tosi tosi asiaa.

Äänestä

Tä mä on vaarallinen.

Äänestä

Totta kai. Tarttis.

Äänestä

Tosi keskinkertaista.

Äänestä

Toimintaan.

Äänestä

En hyväksy tuomoisia. Vastustan.

Äänestä

Ymmärrän harmistuksen. Omanikin.

Äänestä

Ei käy enää..

Äänestä

Mä osaan jo!

Äänestä

Minäkin alan oppimaan. Liityin vapareihin.

Äänestä

Alkoi tuntua jo tutulle. Mutta kuinka monta osaan luetella?

Äänestä

Liian hapokasta just nyt.

Äänestä

Hyvää vappua ny kumminkin. Muistuta näistä poliitikkoja.

Äänestä

Pirulauta jurkele.

Äänestä

Oho, aika juu.

Äänestä

Ei hitto!!

Äänestä

On siinä puolustamista.

Äänestä

Tulee kiukkauiseksi.

Äänestä

Muutos on mahdollinen.

Äänestä

Liity muutosvoimiin.

Äänestä

Tästähän on kysymys.

Äänestä

Pietään mielessä.

Äänestä

Pitkään.

Äänestä

Tiedäthän.

Äänestä

Tieto! Tunne?

Äänestä

Evankelis-luterilainen kirkko... perättömiä lupauksia

Äänestä

Jo nyt on perskulas!

Äänestä

Muutokseeenn!!

Äänestä

Kyllä harmistuttaa.

Äänestä

Voi jumaa!

Äänestä

Siksi. Juuri siksi.

Äänestä

Sunnuntaillekaan ei kurssitaukoa.

Äänestä

Tämä noussut nyt vahvemmin esiin: Hautajaistilakysymys on sivuutettu hautaustoimilaissa.

Äänestä

Ymmärräthän. Just siks.

Äänestä

Osaatko, jos kysytään?

Äänestä

Oletko lähettänyt kaverille ja kysynyt kommentteja?

Äänestä

Ojjoijoi!

Äänestä

Laiskanläksy?

Äänestä

Opintojen äiti.

Äänestä

Kylläpä ateisteja kovasti häiritsee evl- kirkko vaikka ortodoksien kirkko on samanarvoinen.
Virkavalan alustana on kai parempi käyttää Työehtosopimusta !
Pääset vihille maistraatissa- ei tarvi kirkkoon ängetä homppeleitten tapaan.

Äänestä

Kele, tana... Mutta myös maallisesti: himskutti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen ev.-lut. kirkolla on suuri joukko epäreiluja etuoikeuksia. Ne rikkovat yhdenvertaisuutta, kun uskonnottomia ja toisuskoisia syrjitään uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Kirkon julkisoikeudellinen erityisasema tarkoittaa rakenteellista syrjintää.

Perustuslain 76 §:n mukaan eduskunta voi hyväksyä kirkkolain vain kirkolliskokouksen tekstin mukaisesti. Eduskunnan nöyryyttämisen sijaan Patentti- ja rekisterihallitus PRH voisi hoitaa kirkon sääntöjen tarkastuksen niin kuin muidenkin yhteisöjen.

Kirkollisverojärjestelmä antaa satojen miljoonien euron edun kirkolle. Kirkosta eroajia rangastaan kirkollisverovelvollisuudella koko eroamisvuoden loppuun. Ulosotto perii tarvittaessa myös kirkollisverot.
Papit, piispat ja korkeat hallntoviranhaltijat kirkossa ovat julkisoikeudellisesti virkamiehiä.

Yleinen hautaustoimi on jätetty ev.-lut. kirkon uskonnottomia syrjiväksi monopoliksi, joka on valtion hallinnossa ”kirkollisasia”.

Kirkolle annetaan valtion budjetista yli 100 miljoonaa euron avustuskönttä.

Uskonnonopetuksen suuri määrä ja opetuksen pakollisuus kirkon jäsenille ilmentää kirkon ylivaltaa peruskoulussa ja lukiossa.

Lasten ja aikuisten uskonnollinen rekisteröinti väestötiedoissa on tarpeetonta paitsi verotustarpeet ja uskonnonopetuksen pakollisuudesta.

Digi- ja väestötietovirasto on tukenut kirkon vauvajäsenhankintaa, kun vauvojen nimenantolomakkeessa kysellään kirkon tarpeiden mukaisesti ns. kummienkin tietoja.

Eduskunnan valtiopäivien avajaisten ohjelmassa on avajaisjumalanpalvelus ja eduskuntakauden päättäjäisten ohjelmassa päättäjäisjumalanpalvelus.

Monin julkisten tehtävien juhlallisessa velvoittautumisessa käytetään uskonnollisesti julistuksellista valaa (virkamiehet, kansanedustajat ja varusmiehet).

Valtio maksaa pappien palkat puolustusvoimissa ja vankiloissa.

Teologialla on yliopistoissa erillinen tiedekunta, joka hoitaa kirkon pappien koulutuksesta suurimman osan.

Lakisääteiset jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat Yleisradion radio- ja tv-kanavilla.

Vain uskonnollisilla yhdyskunnilla oikeus avioliittoon vihkimiseen, mutta uskonnottomien järjestöillä ei ole vihkimisoikeutta.

Jumalan pilkkaaminen on kriminalisoitu rikoslaissa; rangaistuksena sakko tai vankeutta.

Ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia liitetään koulujen ja päiväkotien ohjelmaan, vaikka opetus- ja vaka-suunnitelmassa on linjattu ”uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus”.

Ammatillisen kriisiavun ja henkisen tuen resurssointi ja kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä puolustusvoimissa on puutteellista.

Kirkon etuoikeudet ovat epistä! Ne eivät häivy katseella seuraamalla.
Liity vapaa-ajattelijoihin: https://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu