Ihmisten pätevyyden sijasta poliittiset ominaisuudet, kuten seksuaalinen suuntaus ja ihonväri nousivat ihmisten palkkaamisen edelle mm. lennonjohtajiksi. Nyt nähdään tulokset Potomac-joen pohjalla.
Onneksi Trump muutti tämän politiikan ensimmäisenä virkapäivänään, mutta kuten nyt nähdään, se tapahtui liian myöhään.
Onneksi Trump muutti tämän politiikan ensimmäisenä virkapäivänään, mutta kuten nyt nähdään, se tapahtui liian myöhään.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tämä on räikeä esimerkki siitä, mitä woketus pahimmillaan saa aikaan.
Aika idioottimainen ajatus, joku woke muka vaikuttaisi onnettomuuteen.
Jos on valittu lennonjohtoon tai lentäjäksi DEI perusteella vähemmän pätevä tai pätemätön niin näin on voinut sattua.
Sinne ei valita "vähemmän päteviä". Ainoastaan päteviä.
Los Angelesissa poliisin ja palokunnan johtoon nostettiin etnisyyden perusteella "sopivat" jotka ei sitten olleet päteviä? Mutta eihän valkoista miestä voinut valita.
Sinne ei valita "vähemmän päteviä". Ainoastaan PÄTEVIÄ!
Trump löytää ongelmia kaikista muista, paitsi itsestään. Koko äijä on yksi kävelevä ongelma.
Haluaisitkos olla koekaniini siinä, että menet lomalennolle ja lennonjohtajiksi ei täällä Suomessakin palkattaisi pätevimpiä henkilöitä vaan joillakin ihan muilla ominaisuuksilla, kuten USA:ssa tehtiin Bidenin päätöksellä?
Totta mut se pyrkii aina rataisuun ...eli kaivamaa syitä...täällä koulukiusaaminen saa jatkua vaikka koulussa kuolis lapsia ja nuoria joka päivä. Kiusaaja saa jäädä mut kiusattu joutuu ulos.
Miks? koska ongelmia ei haluta NÄHDÄ!!!! Sillon niitä EI OLE!!! SILLON EI TARVII TEHÄ MITÄÄ!!!!!! Miks vtussa on sit palkattu tehtävään jos laiska paska eikä tarvii tehä mitää!!!???
täysin samaa mieltä!!! asiat pitää nyt alkaa sanoo suoraa ei enää mitää "en nää onglemia" se sairastuttaa mielen!!!
USAn lennonjohtajat ovat päteviä.
Vai onko sinulla todisteita asiasta?
Suomen ja Yhdysvaltain lentoliikennettä ei parhaalla tahdollaankaan voi verrata. Siellä on vähän enempi ruuhkaa kuin täällä.
Aloittajan kirjoitus on po taskaa. Otsikon pitäisi kuulua näin:
"Trump VÄITTÄÄ, että Obama ja Biden laskivat ilmaliikenteen standardeja"
Nostiko Trump ilmaliikenteen standardeja ollessaan pressa 2017-2021?
Biden perui ne.
Trump vain totesi tosiasian, että mm. lennonjohtajien pätevyysvaatimuksia ollaan alennettu vähemmistökiintiöiden takia. Ei se ole mikään väigte, vaan tosiasia. Trump kumosi tämän Bidenin päätöksen ensimmäisenä työpäivänään.
Biden nyt keskitty iha pysyy pystyssä ja obama siitä en tiiä mitää mitä teki.
Ei kai sekää nyt ihmeitä voi tehä kai silloli iha tarpeeks sillo. Mut hyvä et tekee ees nyt.
Meillä ei politiikassa tapahdu mitään edistystä...aina pahempaan vaa menee ja kaikki tyytyväisiä!!??
älkää sit trumpia syyttäkö et jotain tekee vaik oiski sekopää jonku se duuni pitää tehä tavalla tai toisella. mäki tekisin ennemmi vaik mitä et pääsisin eroon wokesta!!!
Me halutaa usa:ta sit ku ne tekee jotai meijän saamiseksi pois pulasta nii sit syytetää niitä.
Ulos eu:sta ja lopettakaa syyttely
Hyvä kysymys!
Miinhän tuo teki, odottelen koska väittää uudestaan, kun se pienkone putosi.
Esim. miksi lentokoneessa pitää olla musta laatikko.
Trump suosisi oranssia väriä.
Ne laatikot on jo oranssin värisiä.
Silti Trump ei malttanut edes odottaa, että ne olisi nostettu joesta ensin.
Juu Bidenin politiikan mukaiset vähemmistökiintiöt vaan tänne Suomeenkin niin saadaan mahdollisimman epäpätevät lennonjohtajat myös meille! Kukas sitä nyt lennonjohtajia pätevyyden mukaan valitsisi, ainoastaan vaan joku Trump!
Suomessa koneet lähtee niin harvakseen ettei täällä mitään lennonjohtajia tarvita. Hommaan kelpaa kuka tahansa koulupudokas. Jopa naiset. Yhdysvalloissa kato vilkkailta kentiltä lähtee sama määrä koneita päivässä kuin suomessa vuodessa.
Siellä pitäs sentakia olla pätevä henkilökunta.
Kaikki sairaseläkeläiset töihi Vantaan lennonjohtoon!!!! Kotiin ei saa jäädä laiskana!!
Voin sanoo et jos oisin lennonjohdossa nii saatas viettää koko aja hiljasia hetkiä. Silti ikäni puolesta voisin hakee sinne ku ikäsyrjintä o rikos.
Onneksi kukaan persu ei pääse lennonjohtoon.
Onnettomuustutkimuksia ollaan vasta aloittamassa kukaan ei voi sanoa yhtään mitään onnettomuuden syistä ennen kuin on saatu tutkintojen tulokset ja siihen menee vuosi - kaksi ?
Kyse onkin siitä, että onko yleisesti hyväksyttävää pitää vähemmistökiintiöitä näin vaativissa tehtävissä, joissa on ihmishenkien turvallisuus kyseessä. Bidenin politiikan mukaan siis pätevyys ei ole ykkösasia, vaan se, että vähemmistökiintiöt pitää täyttää rekrytoinnissa, jolloin pätevämmän työnhakijat voidaan sivuuttaa pelkästään tämän takia.
miks usa:ta tai trumppia syytetään lentoturmasta syytetäänkö iranin presidenttiä jos siellä tapahtuu lento onnetomuus?
eiks soo täälläki sama!!!!????
Sairaanhoitajat haisee viinalta ja niillo tatuointeja päässä ja naamassa ...minusta sellainen ei o sopivaa tollasessa ammatissa, siihe kuuluu toisten kunnioittaminen!!
Joskus alkaa oksetta ku käy tutkimuksissa.
tossa oon täsmälleen samaa mieltä trumpin kans. Sama tapahtuu täällä ja joka puolella muut painotukset saa liian paljon jalansijaa eikä nähä enää muuta ku se.
Onha täälläki hoitohenkilökunnassa täysin kelpaamattomia ja soveltuvia siihen hommaan silti niitä palkataan jos ei nii saa syytteen syrjinnästä!
No ilmankos maailman asiat ovat menneet näin huonoksi, toivotaan että Trumpp korjaa tuonkin asian kuntoon.
Se kumosi Bidenin vähemmistökiintiöpolitiikan ensimmäisenä työpäivänään!
Valehtelet. Trumpin ensimmäinen työpäivä presidenttinä oli 20. tammikuuta 2017.
Trump poisti sukupuolivähemmistöt päättämällä että kaikki amerikkalaiset ovat naisia:
https://www.youtube.com/shorts/eOBQDgdwSuQ
Kun vähemmistöjä ei ole enää olemassa, ei niitä ole edes teoriassa mahdollista suosia, joten on ihan sama mitä laissa lukee vähemmistökiintiöistä sukupuolen suhteen.
Jäädään odottelemaan milloin Trump kieltää kaikki naispuoliset lennonjohtajat, lentäjät sekä sotilashenkilökunnan. Sen jälkeen noissa ammateissa ei toimi USAssa kukaan, koska kaikki ovat Trumpin määräyksellä naisia.
Trump on täysi sekopää ja haluaa todellakin diktattoriksi. Hänelle ei kelpaa että voitti vaalit, hänen täytyy murskata kokonaan demokraatit.
Trumpin syyteet ovat tuulesta temmattuja. Miksi ihmeessä ilmavoimat harjoittelee keskellä suurkaupunkia siviilikoneiden seassa?
Obama ja Biden laskivat kaikkia standardeja. Eihän nuo tietenkään mitään wokeisteja ole, käyttivät vain muun sikaeliitin tavoin hyväkseen sekopäistä ja totalitaristista wokekulttia omien korruptoituneiden tavoitteidensa saavuttamiseksi. Piittaamatta vähääkään kaikista niistä hyvin ennustettavissa olleista uhreista.
Kyseinen Washingtonissa oleva Ronald Reagan lentoasema on yksi Amerikan tiheimmin liikennöidyistä, ja samalla vaarallisimmista lentokentistä. Koko lentoaseman sulkemisesta on ollut puhetta jo vuosikausia, koska vaaramomentteja on jatkuvasti.
Tässä mielessä Trump osoittaa oman kusipäisyytensä, kun heti alkajaisiksi alkaa syytellä kahta edellistä presidenttiä, Bideniä ja Obamaa. Samalla unohtaen sen, etä oli itsekin siellä 4 vuotta presidenttinä 2017...2021.
Semmoinen on arvelu ja hytinä täällä päässä, että Trumpin mittavien, kuorrutettujen, kultaisten lupausten päältä alkaa kermat karista jo tämän vuoden ensimmäsien vuosipuoliskon aikana.
Isot peukutukset Trumpille että nostaa kissan pöydälle nyt kun wokistien toiminnan tuloksena syntynyt ruumiskasa on kaikkien nähtävillä.
Joka ainoa julkinen instituutio USA:ssa ja länsimaissa tulisi tarkastella ja testata jokaisen ammattipätevyys. Epäpäteville woke-kiintiötapauksilla välittömästi kenkää. Tämä lännen syöpä ei hyssyttelemällä parane.
Woke-kiintiöiden kannattajat halveksivat meritokratiaa ja nyt on tulos kaikkien nähtävillä.
Lisää ruumiita tulee aivan varmasti wokismin seurauksena.
Trumpin koko jäljellä olevan 4-vuotiskauden aikana ei sovi pudota enää yhtä ainoatakaan lentokonetta Yhdysvaltain ilmatilasta.
Jos putoaa, se vaan osoittaa että Trumpin ja miljardöörikaverien sinne lennonjohtotorneihin asettamat nerot ja älykkäät ihmiset ovat mokanneet pahan kerran. Presidentti on laitettava vaihtoon.
Jos pätevyyden perusteella valitaan töihin,nii miksi Trump on hallintoon nimittänyt täysin epäpätevät tyypit. Mutta eipä tunnu ketään se haittaavan,onhan ne kunnon miehiä kaikki
Kukaan heistä ei ole kunnon mies, vaan kaikki ovat naisia, olivatpa sitten kunnon tai ilman kuntoa.
Kts: https://www.youtube.com/shorts/eOBQDgdwSuQ
Trump on siis itsekin vastedes Mrs Donald Trump, eikä Mr Trump.
"Onneksi Trump muutti tämän politiikan ensimmäisenä virkapäivänään, mutta kuten nyt nähdään, se tapahtui liian myöhään."
Eipäs muuttanut. Trump oli presidenttinä Obaman ja Bidenin välissä 4 vuotta.
Kuten persut täällä meillä, iso oranssi-idiootti maga-hovinsa kanssa, syyttää omista virheistään muita, valehtelee minkä ehtii, haukkuu ja nimittelee. Äärioikeistolla on pelikirja jota noudatetaan. Kyllä siinä on 100 000 maksanut purukalusto mennyt hukkaan trumpelolla kun lävestä ei tule yhtäkään järkevää sanaa saati asiaa tai totuutta.
Osaamattomat ja kouluttamattomat olleet puikoissa, kunhan on vain sama aate.
MAGA = Make America Gay Again = Tee Amerikasta Jälleen Homoseksuaalinen.
Jos joku haluaa, että ketään ei syrjitä ihonvärin tai sukupuolisen suuntautumisen takia, se tarkoittaa vain sitä, että noista seikoista huolimatta on palkattava PÄTEVIN.
Ei niinkuin Suomessa poliittisen suhmuroinnin takia SOPIVIN. Siis jäsenkirjaltaan.
Kas, naiset ja miehet saavat tavoitella opinnoillaan ja ansioillaan pätevyyksiä.
Saman pätevyyden omaavat ovat samalla viivalla?
Senkö takia PS valitsi Purran. Ei sen, että oli blondisöpöliini ja Mestarin oppitytsy?
Ei edes kirkkoslaavia hallitse.
Kuinka hyvin tunnet ko maan lenno johtosysteemin, seniilin pressan tai yleensäkään mitään??
Mäkkiä ja ranskalaisia ei.lasketa.
Biden ei ole enää USAn presidentti, seriffi astui valkoiseen taloon.