Joka käsitteli venäjän vakoilua Suomessa? Ei ollut minun aloitukseni, mutta onko tämä palsta tosiaan täysin venäjän vallassa nykyään? Siltä on vahvasti jo kauan vaikuttanut.
Miksi poistui aloitus hetkessä
Anonyymi-ap
63490
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Valvojat toimivat vuoroissa.
Natovastaiset kirjoitukset ovat olleet 100% tapauksissa sitä tuttua valeuutisten levitystä jolla pyritään horjuttamaan suomalaisten luottamusta valtionjohtoon, Natoon, Puolustusvoimiin ja Ukrainan tukemiseen. Tyypillisissä väitteissä Ukraina mielletään korruptoituneeksi äärioikeistolaiseksi valtioksi ja länsi sodan syylliseksi ja aloittajaksi. Sen takia putinistien ja venäjämielisten ei tarvitse lainkaan ihmetellä miksi tällainen disinformaatio poistetaan ja suhtautuminen Natovastaisuuteen on vihamielistä. Sitä saa mitä tilaa eli jos lähtee valehtelun tielle ei pidä odottaa että se otetaan vastaan positiivisesti.
Suomessa on paljon niitä jotka kannattavat Ukrainan itsenäisyyttä ja vastustavat vahvasti Venäjää mutta eivät kannata Natoa ja etenkään maailmanpoliisivaltio Yhdysvaltoja. Natottajat koettavat sitten erittäin agressiivisella mustamaalaamisella hiljentää kaikenlaisen Natovastaissen keskustelun, jopa kriittisen keskustelun, sillä tavanomaisella öyhötyksellään. Tuolla ei saada mitään muuta aikaiseksi kuin eripuraa kansan keskuuteen, joten herääkin ajatus että että palstan Natottajat ovat itse niitä puuttinin puudeleita. Kremlin propagandan pelikirjaan kuuluu sekaannuksen aiheuttaminen. Varmaan nämä samat kommentoijat esiintyvät itse välillä molempina osapuolina, Naton urheina kannattajina ja Pietarin tiltuina. Ei uskoisi miten yksi sotilasliitto voi saada joidenkin mielen noin sekaisin.
Hyvä kirjoitus.
Olet löytänyt totuuden Raamatusta ja sen lahkotulkinnasta, etkös olekin?
En ymmärrä miten Venäjää voi vastustaa ja Ukrainan itsenäisyyttä kannattaa ilman että edes hyväksyy Nato-yhteistyömme, vaikka ei sitä rakastaisikaan.
No, länsiyhteistyön jyrkkiä vastustajia on joka tapauksessa vain 1-2 %. Tämä "eripura" ja "sekaannus"on täysin merkityksetöntä.
Todellinen eripura syntyy meillä sisäpolitiikasta, ei ulko-.
Ei kukaan odota että ymmärtäisit. Sinulle on olemassa vain Nato ja pidät vain sitä oikeana asiana ja luokittelet muut sen perusteella joko ystäviksi ja vihollisiksi. Kuitenkin pärjäsimme jatkosodan lopusta Natojäsenyyden hakemiseen asti vuosikymmeniä liittoutumattomana, jonka aikana pidimme ja säilytimme itsenäisyytemme ilman Natoa. Emmekö siis logiikkasi mukaan vastustaneet Venäjää tuon aikana ja vastustaneet mm. Krimin anastusta?
Sitä kysyinkin mutta kysymyskin poistettiin. Outoa.
Natokin perustettiin torjumaan Venäjän uhkaa. Jonka nimi silloin oli Neuvostoliitto.
Sallittu aihealue on ilmeisesti rajattu koskemaan vain määrättyjä asioita. Joita ei kuitenkaan kerrota mitä ne on.
Jos sanoo kielletyn sanan tekoäly poistaa viestin.
Ei kai moderaattori ehdi muutamassa sekunnissa viestiä poistaa. Se on automatisoitu.
Joa sattuu olemaan ryzzän myyrä moderointi vuorossa, niin poistuu👾
Nyt oli poistettu hiljattain useita palstalla esiintyvien venäjän trollien toimintaa kritisoivia aloituksia mutta trollien avaamat aloitukset mm. reservistä eroamiseen yllyttävät aloitukset on edelleen säästetty ja niiltä poistetaan trollien toimintaa vastustavia kommentteja. Natoa kannattavien aloituksia poistetaan pääasiassa eniten.
Hyvä näin että Naton yksinvaltaa ajavien trollien ääni hiljennetään ja kaikesta tämänkin ketjun ulinasta päätellen se iskee lujaa. Nato ei ole mikään diktatuuri ja sellaista paskaa en halua Suomeen. En kannata Natoa, enkä arvosta sitä kannattavia idiootteja enkä välitä näiden mielipiteistä. Nato on mätä järjestelmä joka perustuu vain joukkoharhaan. Sanon tämän mielelläni palstan Natottajien harmiksi.
Nämähän yrittää ja kun Hallituksen ja Naton yksinvaltaa ajavien aloitus poistetaan, niin alkaa suunnaton parku 😂😂😂
Venäjän tuskin tarvitsee vakoilla suomessa, kaikki tarvittava nähdään taivaalta.
Venäjän tiedustelusatelliitit ovat yksi toisensa jälkeen poistuneet pelistä länsiosien puutteessa.
Sieltä kiertoradaltako myös?
Kyse oli siitä että Supo on tehnyt aloitteen jolla saadaan venäläistä disininformaatiota levittävät ja sitä edistävät tahot Suomessa rikoslain piiriin ja rangaistuksiin .
Koskee varmasti myös jokusia tälläkin palstalla oleilevia kansamme vihollisia ja putinin hyödyllisiä idiootteja
Tuossa on vain sellainen vaara että mikä on sitten loppupelissä tulkittavissa venäläiseksi disininformaatioksi ja sitä edistäväksi toiminnaksi. Eli jos vaikka naapurin mummo toteaa ettei pidä Natosta joutuuko hän kalterihotelliin syytettynä disininformaation levittämisestä ja sitä edistävä toiminnasta kansanvihollisena. Tuosta on lyhyt tie autoritaariseen hallintoon josta ei seuraa hyvää. En lähtisi itse rajoittamaan ihmisten mielipiteitä sillä silloin toimimme vastoin niitä arvoja joita Naton avulla puolustamme. Järjestelmällisen toiminnan esim täällä esiintyvän reservistä eroamiseen yllyttämisen voi katsoa selkeästi rikolliseksi toiminnaksi.
Mitkä kaikki Nato-maat tuollaista uhkaavat sen yhden lisäksi?
Kannatit Donnya kiihkeästi presidentiksi ja vihasit Kauheaa, näinkö äkkiä se mieli muuttuikin?
Miksi äänestäisin jotain sekopäistä Donnya? Hänjän on teidän Natottajien suuri johtajanne, ei minun
Vedät täysin epäloogisia kehäpäätelmiä muista kommentoijista joka kertoo sinun omista heikkouksistasi.
Jos levittää Natosta väärää tietoa silloin rangaistus on paikallaan koska sillä pyritään horjuttamaan sisäistä turvallisuutta ja puolustustamme.
Kuka sen "oikean" tiedon määrittelee? Naton kannattajatko? 🤣
Fasismia ihannoivien aloitukset poistetaan, se on uusi sääntö.
nooh venäjämielisten tiltujen maanpettureiden valheiden ja venäläisen skeidan tahallinen levitys alkaa olemaan kohta rikos 😁
Eli venäjä mieliset ...
Suomeen levitetty SKEIDA on Tsekkiläis valmisteinen.
Mitä tupakkamerkkiä poltat, vai oletko päässyt jo eroon?
Suomessa taistellaan sananvapauden puolesta. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, eikä se heti tarkoita Venäjän valheita.
Venäjän kannattaminen ei ole isänmaallista koska kannattaa tällöin rikollisia
Kukaan ei kannata Venäjää vaan puolueettomuutta ja Natosta irtautumista. Älä vääristele sanoja.
Missä siitä taistellaan? Täällähän on ihan hyvä sananvapaus, yksi maailman parhaista.
Suomen "puolueettomuus" on Moskovan hartaimpia toiveita, joka siis ei toteutunut eikä toteudu.
Mikäpä sen mukavampi vallattava kuin pieni ja yksinäinen "Venäjän historiallinen alue". 😎
Puolueettomuutta ei ole olemassakaan. Olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Natoa saa vastustaa mutta se palvelee Venäjää joten silloin asettuu vihollisen puolelle
Ei se näin voi mennä, että joko tai. Aiheuttaa valtavaa vastakkainasettelua.
Ei aiheuta koska 99% kannattaa Natoa ja vastustavat ovat putinisteja ja venäljän kannttajia. Siedämme toki heitä koska he ovat harmittomia.
Vastakkainasettelua pyrkivät luomaan tällä palstalla vain putinistit.
99% ei kannata Natoa, koska asiasta ei järjestetty edes kansan äänestystä. Ei uskallettu, koska tiedettiin kannatuksen jäävän alhaiseksi. Suomalaiset eivät halua sotia Naton sotia, siksi reservistä erotaan ja se onkin järkevää.
Kansanäänestys toteutettiin eduskuntavaaleissa. Mitään laitonta ei siis ole tapahtunut. Reservistä eroaa se huono 1% aines koko 900 000 reservistä jolla ei ole merkitystä kokonaisuuteen.
Koko aloitus poistettiin saitilta kun kirjoitin miten mukavalta tuntuu kun kun säikeeni poistetaan. Silloin tiedän että se on aiheuttanut itkupotku raivareita joillekkin tahoile niin paljon, että pitää ryhtyä poisto hommiin.
Kun taidot järki loppuu. Niin silloin poistamiset on ainut tapa minkä ne osaavat.
Poistattavat myös omat kommenttinsa jos puhuvat itsensä nurkkaan. Kommentoinnin välistä poistellaan sopivasti vastauksia jotta tietyt kommentoijat saavat päteä
Tietenkin kaikki skeida joka ei pidä paikkaansa poistetaan.
Suomessa levinnyt SKEIDA on Tsekkiläis valmisteinen.
On se.
Venäläisten rasistinen haukkuminen poistetaan heti. Turhaan edes aloitatte sellaista.
Näin se kuuluukin mennä.
Onko ryzzän myyrän Suomalaisten haukkuminen jotenkin sallitumpaa...
Täällä on joku FSB-nilkki joka poistattaa sadasosasekunneissa
Teko"älylle" annettu kunnon nimi. 😂
Tietenkin on. Itke reppana itke 😂😂😂😂
Natottajien sanakirjasta:
Tekoäly=FSB-nilkki
Kovasti menee jollekin tunteisiin kun sama kommentti on poistettu neljästi 😁
Siksi koska kaltaisesi paskaputinistin kommentteja ei kaivata
Ei tietenkään täällä sallita rasismia venäläisiä kohtaan. Tuollaiset aloitukset poistetaan HETI.
MODEROINTI - Ei näitä kaikkia ihminen jaksa lukea – tekoäly moderoi Suomi24:n keskusteluja
https://www.tivi.fi/uutiset/ei-naita-kaikkia-ihminen-jaksa-lukea-tekoaly-moderoi-suomi24n-keskusteluja/1f1bff74-29a8-3df0-a816-d7ada6fdccf2
Ei tuo tekoäly välttämättä täydellisesti toimi. Ehkä jos se tulkitsee "roskapostiksi", niin poistaa kirjoituksen.
Yksinkertainen, käsin tehty filtteri pystyisi helposti parempaan moderointiin.
Jos on ruzzo myyrä moderointi vuorossa, niin sen kyllä huomaa.
Älä itke Iines 😂
Täällä palstalla esiintyy kommenttien perusteella vainoharhaisuutta.
Putinistien keskuudessa
Mitä tupakkamerkkiä poltat?
En mitään koska en polta. Miltäs mahorkka maistuu?
Vai vedätkö kokkelia niin kuin Ukrainan Kokainsky?