Suomi on oikeusvaltio. Se tarkoittaa, että lait pätevät kaikkiin – paitsi silloin, kun Jumala antaa toisenlaisen ohjeistuksen. Keski-Suomen käräjäoikeudessa koettiin hengellinen herätys, kun tuomarit ymmärsivät, että miekanheiluttaja ei ollut murhamies, vaan pyhän sanan välikappale.
Päätöksen taustalla on ilmeisesti raamatullinen logiikka: jos Jumala käskee, ihminen ei voi olla vastuussa. Tämä avaa kiinnostavia mahdollisuuksia Suomen rikosoikeudelle. Pitäisikö tuomareiden harkita esimerkiksi Mooseksen lain palauttamista? Voisimme palata vanhatestamentilliseen oikeuskäytäntöön, jossa aviorikolliset kivitettäisiin ja pakanat ajettaisiin maanpakoon.
Tämän tapauksen perusteella voidaan myös esittää kysymys: onko mielen sairaus aina sairaus, vai onko se joskus vain tavallista voimakkaampi uskonkokemus? Onhan henkirikoksen tehnyt mies vain elänyt todeksi sen, mitä monilla saarnoilla jo vuosisatoja on opetettu – että epäusko voi olla kohtalokasta.
Oikeuden päätöksen jälkeen on lohdullista tietää, että julkinen terveydenhuolto pitää huolen tästä miehestä. Jumalallinen miekka on nyt turvallisissa käsissä, ja yhteiskunta voi nukkua yönsä rauhassa. Kun seuraava messiaaninen näky iskee, saamme todennäköisesti jälleen kuulla, ettei kyse ole rikoksesta, vaan korkeammasta kutsumuksesta.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010999452.html
Kun Jumala käskee, suomalainen oikeus kumartaa
21
247
Vastaukset 21
- Anonyymi
Ei oo hellari lahko suosittua kuin Afrikassa !
- Anonyymi00013
Onhantää selvää että satanistirikolliset saa listä ihan vappasti?, kosa stanistit murhaa j atapaa ihmisä koko ajan, ym muuta vielä pahempaa kidutusta?
lue esimTöysnän pedofiili-huumehomopersujen lahkon toiminta...?
Jumala kuitenkin kostaa satanistielle, se on ihan varmaa...
- Anonyymi
Mitä tästä opimme? Mielikuvitusolentoihin uskovat voivat olla ympäristölleen vaarallisia.
- Anonyymi00014
Vain Saatanan pahuuden vallassa olevat ateistit kommunistitja natsit on vaarallisia?
- Anonyymi
Suljetusta mielisairaalasta ei välttämättä vapaudu koskaan toisin kuin normaalista olisi pian vapaa.
Onko uskovien pahuus jollekin yllätys?
Herjaavat ja kannattavat sotarikoksia.- Anonyymi00017
= siis satanistit
- Anonyymi
Jeesus tosiaan käskee tappaa vääräuskoiset.
- Anonyymi00018
eiku... SAATANA käskee sinua...
- Anonyymi
Heluntalaisuus on Amerikan lahko ja aivan sekopää sakkia.
Lehmiä kaikki.- Anonyymi00019
satanistit soluttautuu kristilisiin ryhmiin, joten ne pitää poistaa.
satanisti= rikollinen poliisi esim?
- Anonyymi
Onko tullut kuinkakin uutterasti kivitettyä tottelemattomia lapsia, avionrikkojia ja lepopäivänä työssä uurastajia, sillä noinhan teidän raamattunne käskee?
Ja ei, te ette pääse luistelemaan siitä sillä, että Jeesus, koska hänhän mainitsi tulleensa vahvistamaan lain, ei kumoamaan sitä. - Anonyymi
Ei Jumala ole käskenyt tuon miehen ketään tappaa käskijä on ollut saatana.
- Anonyymi
Harhaoppia! Raamatun mukaan esivalta on järjestelmänä Jumalan asettama, koska Jumala on järjestyksen Jumala. Sen vuoksi kristityn on kunnioitettava lakia ja esivaltaa. Paavali kirjoitti alla olevan tekstin kristityille, jotka elivät roomalaisen esivallan ja lakien alla. Tekosyynä ei voi käyttää, ettei esivalta ei ole kristittyä. Jumala ei puhu raamatun opetuksen vastaisesti!!! Sellainen puhe lähtee ihmisestä itsestään.
Room. 13:
"Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.
Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. "- Anonyymi00026
"Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa."
Paitsi tietenkin messias Trump, jolta demokraattisesti "varastettiin vaalit" ja hänen huligaanikannattajansa, jotka hyökkäsivät kongressitaloon aikomuksenaan tappaa varapresidentti Pence (joka ei suostunut noudattamaan Trumpin laitonta käskyä), jos olisivat löytäneet hänet.
Nyt Trumppi sitten on esivalta, joka on saanut valtuutensa itse Jumalalta.
ihmeelliset ovat Herran tiet ja aivoitukset...
- Anonyymi00015
Minä yritän noudattaa Jumalan sanaa Kreikan sanaa Agape.
- Anonyymi00016
Jos kokee uskonnollisen herätyksen ei tartu miekkaan, koska joka siihen tarttuu, siihen hukkuu.
Tietenkin on mahdollista että on tullut harhaoppiseen uskonnolliseen kokemukseen ja silloin ajattelee kaikkea juuri päinvastoin. Tarttuu miekkaan kuin pitäisi luopua, herjaa kun pitäisi ylistää jne.
Sitä on paljon liikkeellä. - Anonyymi00021
Tapaus Iso Omena:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012226047.html
Nainen ei pätkääkään kunnioittanut Suomen lakia, ei muita ihmisiä.
a) Ilm. epäasiallisella ja vastenmielisellä käytöksellään ahdisteli kauppakeskuksessa ohitseen kulkevia asiakkaita, ei piitannut yhdestä kieltosanasta "Ei!" vaan jatkoi etenkin miesten seuraamista, lumeena muka "Jumalan sanan tarjoaminen" sekä uhrien koskettelua.
- Suomen lain mukaan, on asia mikä tahansa, myös esim. koskettelu (rikkoo toisen henkilön henk.koht. koskemattomuuden rajoja) ja jonka uhri voi kokea myös seksuaaliseksi teoksi, niin tällaisen kohteeksi joutuvan uhrin on itse aina heti selkein sanoin ilmaistava tekijälle kyseisestä asiasta: "Ei".
Jos toinen yhdestäkin kiellosta huolimatta jatkaa lain rikokseksi määrittämää tekoa, on tietyssä tilanteessa kyseessä esim. raiskaus, tai tässä tapauksessa henkilön koskemattomuuden rajojen rikkominen / seksuaalinen ahdistelu. Näin tuo nainen ilmeisesti toimi.
b) Kun paikalle kutsuttiin vartijat ja nämä hälyyttivät lisäksi poliisin, nainen ei tässäkään kohdin piitannut lainvartijoiden kehoituksista seurata ulos kauppakeskuksesta, erinäisistä "Ei"-kieltosanoista, vaan aloitti väkivaltaisen vastustuksen ja kamppailun Suomen lainvartijoita vastaan. Hänen herransa oli vain hänen oma, väkivaltainen henkivaltansa.
Miksi? Hän, vaikka olikin helluntailainen (?), hän ei ollut Suomen lain yläpuolella (vaikka hell.srk:t ovat aina asian näin opettaneetkin), eikä Jumala antanut hänelle lupaa -etenkään Hänen Nimissään! - muita ahdistavaan, julkiseen lainrikkomiseen ja synnin tekoon (mm. 6. käsky).
Naisen ("helluntai-evankelista"?) oman, rikollisen toiminnan jatkamisesta johtuen, ilman kehoitettua parannusta ("Lopeta tuo käytös!", "Ei!"), hän kuoli.
Helluntailaisilla on tuo epäasiallinen käytös ollut aina aivan arkipäivää. Kieltosanoja "ei" ei kunnioiteta ja mahd. ilmitulleet eri rikokset nk. "lakaistaan maton alle". Monet (tuolloiset, aiemmatkin) mies-"saarnaajat / "pastorit !" mm. pyrkivät tarpeettomasti koskettelemaan esim. tervehtiessään, laskemaan kättään nuorten naisten olkapäille. Tällaiseen piiloseksuaaliseen käytökseen ei uhrien pidä suostua vaan mieluiten jopa itse jättää koko tuollainen "seurakunta".
Itse jo kauan sitten, monista näiden eri rikollisista syistä, jätinkin. Tällaista toimintaa Suomen lakikin edellyttää. Jos selvästi havaitsee epäasiallista, jopa rikollista toimintaa, ei pidä itse jättäytyä uhriksi.
Jos joku, etenkin selvästä ei-kiellosta huolimatta tulisi minua koskettelemaan, tarttuisi kiinni, niin tähän rikollisuuden lajiin, etenkin uskonnon nimissä kyllästyneenä, lujan "ein" jälkeen saattaisin rikoksen jatkuessa samoin jo mojovasti jopa lyödä takaisin.
Kyseessä olisi itsepuolustus, oma kosketukseni, kosketteluun. "Herra Poliisimestari, arvon Tuomari: hän koski ensin!"
Toiseen henkilöön ei luvatta kosketa. Ei fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikään.
Tiedän, että tämä kirjoitukseni varmasti herättää nyt etenkin hell-rikollisten raivon ja joudun jälleen kohta uhriksi. Olen siis pyrkinyt ilmaisemaan asiani ja neuvoni uhreille tällä yhdellä, pidemmällä viestillä.
S:tanan itsensä kanssa kun ei tarvitse ryhtyä keskusteluun. Jos mahd, poistun nyt.
Helluntaiuskonnon uhrit: älkää itse enempää suostuko uhreiksi! 🧚♀️
Lähtekää pois tuosta uskontoa väärinkäyttävästä rikollisjoukkiosta.
Tuo lumelahko ei rakenna, ei pelasta, vaan rikkoo ihmisiä.- Anonyymi00022
Ainakin jos herjaavat Paavalia kannattaa kiertää kaukaa.
- Anonyymi00023
Helluntailaisuus oli liitteenä,tuon amerikkalaine roska yhteisö.
VItut heistä,usko on ihan perseestä.- Anonyymi00024
Herjaako ne Paavalia ja pitävät Raamattua valheena?
Ei kai nyt sentään sellaisia homostoleita ole vaikka ehkä joku saattaa heitä amerikan homoista herjata, mutta ei kai se niin pitkälle ole mennyt, että ovat alkaneet Paavalia herjaamaan.
- Anonyymi00025
Ei raamattu ole alkuunkaan totta.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718