Kepun ministeri Hannes Manninen vaatii valtion lisäbudjettiin 10 milj. euroa "köyhien kuntien avustuksiin".
Pienet kepukunnat ovat elinkelvottomia ja siksi suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Mutta kuntarakenteen järkeistämistä eli kuntaliitoksia kepu ei halua missään tapauksessa tehdä.
Eli veronmaksajat laitetaan vuodesta toiseen maksamaan yhä kalliimpi lasku pienten kepukuntien keinotekoisesta tekohengityksestä.
Pienten kuntien tekohengittämisessä on kysymys kepun puoluetaktisista eduista. Mutta veronmaksajistahan kepu ei välitä pätkääkään - kepun pyrkimyksenä on vain veronmaksajien rahoilla "turvata menneisyys" eli korkeat maataloustuet ja jatkuvat tukiaiseti pienille kepukunnille.
Sinipunaa tarvitaan taas katkaisemaan tämä veronmaksajille sietämätön kallis ja kansantaloudelle vahingollinen järjettömyys.
Kepukunnat = Pohjaton kaivo
27
765
Vastaukset
- tarvitaan:)))
tuo on hyvä vitsi!
- porakaivontekijä
Se saattaa tietenkin kepulaisista tuntua painajaiselrta, mutta tosiasia on, että järkeviä päätöksiä - sekä veronmaksajien että kansantalouden kannalta ei ole mahdollista tehdä, jos kepu on hallituksessa.
Kepu on niin vahvasti sidoksissa menneeseen maailmaan, että Suomen pärjääminen ja hyvinvointivaltiuon pelastaminen edellyttää kepun siirtämistä oppositioon.
- oivahärkönen
... summasta eli 5 milj. menee sellaiselle kepukunnalle kuin Vantaalle.
Lipposen ja Niinistön keskittämispolitiikasta johtuva liian nopea muuttoliike on aiheuttanut vaikeuttanut maakunnissa vaikeuksia niissä kunnissa, joista veronmaksajat käytännössä pakkosiirrettiin Helsingin seudulle. Täällä syntyi vaikeuksia siitä, että tänne hommattiin liian nopeasti väkeä.
Vaikeudet eivät johdu kuntien koosta. Tutkimukset osoittavat, että pienet kunnat pystyvät tuottamaan palveluja halvemmalla kuin isot.
Onneksemme nykyinen hallitus on saanut tuon keskittymiskehityksen hallittavalle tasolle ja maakunnat ovat alkaneet kehittyä. Esim. työttömyys on vähentynyt eniten näillä Lipposen riistämillä alueilla. Viime vuoden loppupuoliskolla talouskasvu oli voimakkainta Pohjois-Karjalassa.- kepukieroilua
Väität jatkuvasti Lipposen ja Niinistön keskittäneen kaiken pääkaupunkiseudulle. Kerro vihdoinkin yksi esimerkki tällaisesta toiminnasta?
- porakaivantekijä
OivaH kirjoitti:
"Onneksemme nykyinen hallitus on saanut tuon keskittymiskehityksen hallittavalle tasolle ja maakunnat ovat alkaneet kehittyä. Esim. työttömyys on vähentynyt eniten näillä Lipposen riistämillä alueilla. Viime vuoden loppupuoliskolla talouskasvu oli voimakkainta Pohjois-Karjalassa."
********
Tuo on sitä kepulaisittain venyytettyä totuutta. Lipposen hallitusten jälkeen talouskasvu on hidastunut merkittävästi, minkä vuoksi uusia työpaikkoja ei enää synny yhtä paljon kuin silloin. Juuri tämän vuoksi muuttoliike on vähentynyt.
Jos kepulaisen hallituspolitiikan saavutukseksi haluaa saada muuttoliikkeen hidastumisen, niin menkään siitä tunnustus kepulle - mutta se ei ole tapahtunut positiivisen kehityksen vuoksi, vaan nimenomaan negatiivisen eli talouskehityksen hidastumisen ja työpaikkojen vähäisen kasvun seurauksena. Mutta kepullehan tämä riittää, kun äänestäjäpotentiaali pysyy kepukunnissa, niin silloin on kepun politiikka ollut toimivaa. Kansantalouden edulla ei tässä kepun puoluetaktisessa kuviossa ole mitään sijaa.
Tuo OivaH:n mainitsema työttömyyden vähentyminen reuna-alueilla, esim. Pohjois-Karjalassa ei kuitenkaan perustu kansantalouden kannalta terveeseen kehitykseen eli työttömien työllistymiseen. Vaan työttömyyden vähenemisen syynä on nimenomaan työttömien ikääntyminen eli siirtyminen eläkkeelle. Tietenkin tämä pienentää tilastoitua työttömien määrää, mutta kansantalouden rasituksen kannalta ei ole juurkaan merkitystä, onko ihminen työttömänä vai eläkkeellä.
Kepulainen politiikka ja sen puolustaminen on juuri tuollaista yksisilmäistä tarkastelua, jossa ei ole mitään hajua laajemmista kokonaisuuksista ja vaikuttavista asiayhteyksistä. Vantaa saa kriisiapua sen takia, että siltä on vuosikaudet lypsetty rahaa näihin auringonlaskun kepukuntiin. Vantaan saama valtionapu on tämän kriisiavunkin jälkeen moninkertaisesti pienempi kuin esim. Turun ja Tampereen saama valtionapu. Asukasta kohden laskettuna Vantaa saa moninverroin vähemmän kuin syrjäiset elättikepukunnat. Vuodesta toiseen pääkaupunkiseudun veronmaksajat ovat olleet maksajan, ei saajan osassa.
Yksikään hallitus ei ole houkutellut tai siirtänyt asukkaita pääkaupunkiseudulle. He ovat tulleet työtilaisuuksien perässä. Näitä työtilaisuuksia on pääkaupunkiseudulle sentään syntynyt, kyntökuntiin ei.
Pohjois-Karjalan talouskasvusta on ihan turha puhua. Jos kaikkein alempaa lähdetään, voi lyhyellä aikavälillä joku muita suurempi prosentuaalinen nousu tullakin. Tosiasiassa juuri Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa on liikaväestöä, minkä aiheuttamat ongelmat näkyvät monissa epäsuotavissa asioissa.
Viestiketjun avaajan näkemys asioista on erinomaisen oikea.- oivahärkönen
Mielipidepankki kirjoitti:
Vantaa saa kriisiapua sen takia, että siltä on vuosikaudet lypsetty rahaa näihin auringonlaskun kepukuntiin. Vantaan saama valtionapu on tämän kriisiavunkin jälkeen moninkertaisesti pienempi kuin esim. Turun ja Tampereen saama valtionapu. Asukasta kohden laskettuna Vantaa saa moninverroin vähemmän kuin syrjäiset elättikepukunnat. Vuodesta toiseen pääkaupunkiseudun veronmaksajat ovat olleet maksajan, ei saajan osassa.
Yksikään hallitus ei ole houkutellut tai siirtänyt asukkaita pääkaupunkiseudulle. He ovat tulleet työtilaisuuksien perässä. Näitä työtilaisuuksia on pääkaupunkiseudulle sentään syntynyt, kyntökuntiin ei.
Pohjois-Karjalan talouskasvusta on ihan turha puhua. Jos kaikkein alempaa lähdetään, voi lyhyellä aikavälillä joku muita suurempi prosentuaalinen nousu tullakin. Tosiasiassa juuri Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa on liikaväestöä, minkä aiheuttamat ongelmat näkyvät monissa epäsuotavissa asioissa.
Viestiketjun avaajan näkemys asioista on erinomaisen oikea.... joiden perustamista tuettiin runsaalla valtion ja kuntien panostuksilla Lipposen ja Niinistön aikana vain Helsingin seudulle johti siihen että ihmisten oli pakko tulla tänne. He jättivät jälkeensä valmiit rakenteet ja palvelut, mitkä taas jouduttiin tänne rakentamaan uudelleen. Siitä urakasta esim. Vantaa ei ole vieläkään selvinnyt. Nämä työ-ja veronmaksukykyiset jättivät jälkeensä myös yhä kurjistuvan kunnan, jonne jouduttiin ohjaamaan yhä suurempi osa valtionosuuksista ja yhä pienempi osa jäi Helsingin seudun kunnille.
Lipponen ja Niinistö unohtivat kultaisen säännön, että yhteikunnallisen kehityksen pitää olla sen verran hillittyä, että sitä voidaan hallita. Keskittämisinnossaan pojilta karkasi mopo. - oivahärkönen
porakaivantekijä kirjoitti:
OivaH kirjoitti:
"Onneksemme nykyinen hallitus on saanut tuon keskittymiskehityksen hallittavalle tasolle ja maakunnat ovat alkaneet kehittyä. Esim. työttömyys on vähentynyt eniten näillä Lipposen riistämillä alueilla. Viime vuoden loppupuoliskolla talouskasvu oli voimakkainta Pohjois-Karjalassa."
********
Tuo on sitä kepulaisittain venyytettyä totuutta. Lipposen hallitusten jälkeen talouskasvu on hidastunut merkittävästi, minkä vuoksi uusia työpaikkoja ei enää synny yhtä paljon kuin silloin. Juuri tämän vuoksi muuttoliike on vähentynyt.
Jos kepulaisen hallituspolitiikan saavutukseksi haluaa saada muuttoliikkeen hidastumisen, niin menkään siitä tunnustus kepulle - mutta se ei ole tapahtunut positiivisen kehityksen vuoksi, vaan nimenomaan negatiivisen eli talouskehityksen hidastumisen ja työpaikkojen vähäisen kasvun seurauksena. Mutta kepullehan tämä riittää, kun äänestäjäpotentiaali pysyy kepukunnissa, niin silloin on kepun politiikka ollut toimivaa. Kansantalouden edulla ei tässä kepun puoluetaktisessa kuviossa ole mitään sijaa.
Tuo OivaH:n mainitsema työttömyyden vähentyminen reuna-alueilla, esim. Pohjois-Karjalassa ei kuitenkaan perustu kansantalouden kannalta terveeseen kehitykseen eli työttömien työllistymiseen. Vaan työttömyyden vähenemisen syynä on nimenomaan työttömien ikääntyminen eli siirtyminen eläkkeelle. Tietenkin tämä pienentää tilastoitua työttömien määrää, mutta kansantalouden rasituksen kannalta ei ole juurkaan merkitystä, onko ihminen työttömänä vai eläkkeellä.
Kepulainen politiikka ja sen puolustaminen on juuri tuollaista yksisilmäistä tarkastelua, jossa ei ole mitään hajua laajemmista kokonaisuuksista ja vaikuttavista asiayhteyksistä.... aikana Suomen talouskehitys on ollut unionimaidan parhaita ellei paras. Tätä on edistänyt, että hallituskauden alussa tehtiin ripeästi ansiotulojen verotuksen reipas alentaminen ja yritysverotuksen laaja uudistus. Lisäksi luovuttiin Lipposen pilvilinnasta, suuresta uljaasta eurooppalaisesta metropolista, joka piti rakentaa pääkaupunkiseudulle. Sen kokeilun hintaa maksamme vieläkin täällä Helsingin seudulla.
Suomessa syntyy uusia työpaikkoja enemmän kun entisiä katoaa, työttömyys alenee ja kansakunnan alueellinen ja sosiaalinen tasapaino alkaa palautua. - vastaa...
oivahärkönen kirjoitti:
... joiden perustamista tuettiin runsaalla valtion ja kuntien panostuksilla Lipposen ja Niinistön aikana vain Helsingin seudulle johti siihen että ihmisten oli pakko tulla tänne. He jättivät jälkeensä valmiit rakenteet ja palvelut, mitkä taas jouduttiin tänne rakentamaan uudelleen. Siitä urakasta esim. Vantaa ei ole vieläkään selvinnyt. Nämä työ-ja veronmaksukykyiset jättivät jälkeensä myös yhä kurjistuvan kunnan, jonne jouduttiin ohjaamaan yhä suurempi osa valtionosuuksista ja yhä pienempi osa jäi Helsingin seudun kunnille.
Lipponen ja Niinistö unohtivat kultaisen säännön, että yhteikunnallisen kehityksen pitää olla sen verran hillittyä, että sitä voidaan hallita. Keskittämisinnossaan pojilta karkasi mopo....asialliseen kysymykseen: Anna yksi esimerkki, millä tavoin Lipposen hallitukset tukivat työpaikkojen syntyä pääkaupunkiseudulle?
- porakaivontekijä
oivahärkönen kirjoitti:
... aikana Suomen talouskehitys on ollut unionimaidan parhaita ellei paras. Tätä on edistänyt, että hallituskauden alussa tehtiin ripeästi ansiotulojen verotuksen reipas alentaminen ja yritysverotuksen laaja uudistus. Lisäksi luovuttiin Lipposen pilvilinnasta, suuresta uljaasta eurooppalaisesta metropolista, joka piti rakentaa pääkaupunkiseudulle. Sen kokeilun hintaa maksamme vieläkin täällä Helsingin seudulla.
Suomessa syntyy uusia työpaikkoja enemmän kun entisiä katoaa, työttömyys alenee ja kansakunnan alueellinen ja sosiaalinen tasapaino alkaa palautua.Vanhasen hallituksen aikana Suomem talouskasvu on ollut selvästi alhaisempi kuin Lipposen hallitusten aikana.
Tästä taas johtuu luonnonlain mukaisesti - hallituksista riippumatta - että uusia työpaikkoja syntyy nykyisin vähemmän kuin Lipposen pääministeriaikaan.
Ja uudet työpaikat syntyvät - taaskin hallituksista riippumatta - pääosin kasvukeskuksiin ja niiden ympäristöön.
Kerropa OivaH, mikä on ollut se Vanhasen hallituksen suuri poliittinen linja, jolla aluekehityksen tasapaino on alkanut palautua?
Tuo OivaH:n tarkoittama "tasapainon palautuminen" tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kasvukeskuksiin ei enää synny yhtä paljon uusia työpaikkoja kuin aikaisemmin, niin tilanne on silloin alueellisesti tasapainossa, koska tilanne on suunnilleen yhtä huono maakunnissa kuin kasvukeskuksissakin.
On markkinataloudessa täysin järjetön ajatus, että valtiovalta voisi juurikaan vaikuttaa merkittävästi uusien työpaikkojen alueelliseen jakaumaan. Vanhasen hallitus on askarrelllut alueellistamis / hajasijoituspakettinsa kanssa, mutta tämä on lähinnä poliittista "sielunhoitoa", näillä mahdollisesti siirtyvillä työpaikoilla ei ole maakunnille kuin symbolista merkitystä. Ja samalla byrokratia kasvaa, kun perusteellaan uusia virastoja (esim. Maaseutuvirasto, Rautatievirasto).
Jo Lipposen aikaan Suomessa syntyi uusia työpaikkoja enemmän kuin katosi - ja uusia syntyi selvästi enemmän kuin nyt Vanhasen aikaan.
Mutta kepulaisille riittää politikaksi se, että "omat ovat hallituksessa" - politiikan todelliset puuttuvat tulokset selitetään sitten itselle ja muille kepulaisella retoriikalla, kuten OivaH tekee.
Kepulainen ajattelutapa vie Suomea uhkaavalle raiteelle, pois hyvinvointivaltiosta. - oivallisen pitkä p!
Että osaa ottaa koteloon tuon saman valheen jatkuva toistelu. Kyllä se on kepupolitiikan, sen "alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palautuksen" tulosta ja tämän hallituksen aikaansaannosta tämä kaikki:
http://www.helsinginsanomat.fi/teksti/tuoreet/artikkeli/1101980058806
Vaaleissa muistetaan. porakaivontekijä kirjoitti:
Vanhasen hallituksen aikana Suomem talouskasvu on ollut selvästi alhaisempi kuin Lipposen hallitusten aikana.
Tästä taas johtuu luonnonlain mukaisesti - hallituksista riippumatta - että uusia työpaikkoja syntyy nykyisin vähemmän kuin Lipposen pääministeriaikaan.
Ja uudet työpaikat syntyvät - taaskin hallituksista riippumatta - pääosin kasvukeskuksiin ja niiden ympäristöön.
Kerropa OivaH, mikä on ollut se Vanhasen hallituksen suuri poliittinen linja, jolla aluekehityksen tasapaino on alkanut palautua?
Tuo OivaH:n tarkoittama "tasapainon palautuminen" tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kasvukeskuksiin ei enää synny yhtä paljon uusia työpaikkoja kuin aikaisemmin, niin tilanne on silloin alueellisesti tasapainossa, koska tilanne on suunnilleen yhtä huono maakunnissa kuin kasvukeskuksissakin.
On markkinataloudessa täysin järjetön ajatus, että valtiovalta voisi juurikaan vaikuttaa merkittävästi uusien työpaikkojen alueelliseen jakaumaan. Vanhasen hallitus on askarrelllut alueellistamis / hajasijoituspakettinsa kanssa, mutta tämä on lähinnä poliittista "sielunhoitoa", näillä mahdollisesti siirtyvillä työpaikoilla ei ole maakunnille kuin symbolista merkitystä. Ja samalla byrokratia kasvaa, kun perusteellaan uusia virastoja (esim. Maaseutuvirasto, Rautatievirasto).
Jo Lipposen aikaan Suomessa syntyi uusia työpaikkoja enemmän kuin katosi - ja uusia syntyi selvästi enemmän kuin nyt Vanhasen aikaan.
Mutta kepulaisille riittää politikaksi se, että "omat ovat hallituksessa" - politiikan todelliset puuttuvat tulokset selitetään sitten itselle ja muille kepulaisella retoriikalla, kuten OivaH tekee.
Kepulainen ajattelutapa vie Suomea uhkaavalle raiteelle, pois hyvinvointivaltiosta.Onpa mukava havaita, että palstalla liikkuu jokunen selväjärkinenkin kirjoittaja. Keppulien usko on faktoja paljon vahvempi, joten ei se muuri helpsoti sorru. Oiva ainakin "todistaa" omiin kirjoituksiinsa ja Kekkosen nimeen vedoten vaikka mitä. Anneli ja Oiva eivät valehtele, he puhuvat niin totta kuin osaavat ja voivat, kepulaisella viekkaudella.
- pitkä P
oivallisen pitkä p! kirjoitti:
Että osaa ottaa koteloon tuon saman valheen jatkuva toistelu. Kyllä se on kepupolitiikan, sen "alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palautuksen" tulosta ja tämän hallituksen aikaansaannosta tämä kaikki:
http://www.helsinginsanomat.fi/teksti/tuoreet/artikkeli/1101980058806
Vaaleissa muistetaan.ja paska!
Ite oot valehtelija ja pottunokka! - järkimies
porakaivontekijä kirjoitti:
Vanhasen hallituksen aikana Suomem talouskasvu on ollut selvästi alhaisempi kuin Lipposen hallitusten aikana.
Tästä taas johtuu luonnonlain mukaisesti - hallituksista riippumatta - että uusia työpaikkoja syntyy nykyisin vähemmän kuin Lipposen pääministeriaikaan.
Ja uudet työpaikat syntyvät - taaskin hallituksista riippumatta - pääosin kasvukeskuksiin ja niiden ympäristöön.
Kerropa OivaH, mikä on ollut se Vanhasen hallituksen suuri poliittinen linja, jolla aluekehityksen tasapaino on alkanut palautua?
Tuo OivaH:n tarkoittama "tasapainon palautuminen" tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kasvukeskuksiin ei enää synny yhtä paljon uusia työpaikkoja kuin aikaisemmin, niin tilanne on silloin alueellisesti tasapainossa, koska tilanne on suunnilleen yhtä huono maakunnissa kuin kasvukeskuksissakin.
On markkinataloudessa täysin järjetön ajatus, että valtiovalta voisi juurikaan vaikuttaa merkittävästi uusien työpaikkojen alueelliseen jakaumaan. Vanhasen hallitus on askarrelllut alueellistamis / hajasijoituspakettinsa kanssa, mutta tämä on lähinnä poliittista "sielunhoitoa", näillä mahdollisesti siirtyvillä työpaikoilla ei ole maakunnille kuin symbolista merkitystä. Ja samalla byrokratia kasvaa, kun perusteellaan uusia virastoja (esim. Maaseutuvirasto, Rautatievirasto).
Jo Lipposen aikaan Suomessa syntyi uusia työpaikkoja enemmän kuin katosi - ja uusia syntyi selvästi enemmän kuin nyt Vanhasen aikaan.
Mutta kepulaisille riittää politikaksi se, että "omat ovat hallituksessa" - politiikan todelliset puuttuvat tulokset selitetään sitten itselle ja muille kepulaisella retoriikalla, kuten OivaH tekee.
Kepulainen ajattelutapa vie Suomea uhkaavalle raiteelle, pois hyvinvointivaltiosta.Mielikuvitus lähti hurjaan laukkaan ja mopo karkasi käsista. Otappa ja rauhotu niin huomaat mitä puppua tulit kirjoittaneeksi.
- porvari-sorvari
järkimies kirjoitti:
Mielikuvitus lähti hurjaan laukkaan ja mopo karkasi käsista. Otappa ja rauhotu niin huomaat mitä puppua tulit kirjoittaneeksi.
Kerropa mulle ja muille lukijoille missä kohtin on puppua - ja laita sitten omat "faktasi" pöytään.
Tuollaisia lonkalta heitettyjä "tyrmäyksiä" kyllä pystyy helposti kuka tahansa kirjoittelemaan. Mutta löytyykö sulta substanssia ja uusia faktoja? Odotan. - Wiljami
oivahärkönen kirjoitti:
... aikana Suomen talouskehitys on ollut unionimaidan parhaita ellei paras. Tätä on edistänyt, että hallituskauden alussa tehtiin ripeästi ansiotulojen verotuksen reipas alentaminen ja yritysverotuksen laaja uudistus. Lisäksi luovuttiin Lipposen pilvilinnasta, suuresta uljaasta eurooppalaisesta metropolista, joka piti rakentaa pääkaupunkiseudulle. Sen kokeilun hintaa maksamme vieläkin täällä Helsingin seudulla.
Suomessa syntyy uusia työpaikkoja enemmän kun entisiä katoaa, työttömyys alenee ja kansakunnan alueellinen ja sosiaalinen tasapaino alkaa palautua."Suomen talouskehitys on ollut unionimaidan parhaita ellei paras."
Eipä muuta voisi sanoa kuin höpö höpö. Paras talouskavu on ollut EU:n uusissa jäsenmaissa. Suomen talouskehitys ei ole mitenkään loistanut Vanhasen aikana - pikemminkin päinvastoin. Vanhasen toimettomuus paperilakon ratkaisemisesta on syönyt jo puolet suomen talouskasvusta vuodelle 2005. Vielä kun Matti lipittää mehua puolitoista kuukautta, kääntyy suomen talouskasvu negatiiviseksi.
Alueellinen tasapaino saattaa hyvinkin palautua, kun kituvat kepukunnat liitetään toisiinsa ja kepulaisvirkamiehille annetaan potkut.
Wiljami - selväjärkistä
Mielipidepankki kirjoitti:
Onpa mukava havaita, että palstalla liikkuu jokunen selväjärkinenkin kirjoittaja. Keppulien usko on faktoja paljon vahvempi, joten ei se muuri helpsoti sorru. Oiva ainakin "todistaa" omiin kirjoituksiinsa ja Kekkosen nimeen vedoten vaikka mitä. Anneli ja Oiva eivät valehtele, he puhuvat niin totta kuin osaavat ja voivat, kepulaisella viekkaudella.
toimintaa sos-kok:jen hajasijoitus ohjelmat eivät ole suunnitelmataloutta, mutta kepun samat toimet ovat.
selväjärkisyyttä? faktoja? kenen usko se on niin luja ettei muurit murru? sinunko?
Toisaalta en ole kyllä sellaista yritystä joka ei harrastaisi taloutensa kohdalla suunnitelmallisuutta.
Oletko sinä? - oivahärkönen
porakaivontekijä kirjoitti:
Vanhasen hallituksen aikana Suomem talouskasvu on ollut selvästi alhaisempi kuin Lipposen hallitusten aikana.
Tästä taas johtuu luonnonlain mukaisesti - hallituksista riippumatta - että uusia työpaikkoja syntyy nykyisin vähemmän kuin Lipposen pääministeriaikaan.
Ja uudet työpaikat syntyvät - taaskin hallituksista riippumatta - pääosin kasvukeskuksiin ja niiden ympäristöön.
Kerropa OivaH, mikä on ollut se Vanhasen hallituksen suuri poliittinen linja, jolla aluekehityksen tasapaino on alkanut palautua?
Tuo OivaH:n tarkoittama "tasapainon palautuminen" tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kasvukeskuksiin ei enää synny yhtä paljon uusia työpaikkoja kuin aikaisemmin, niin tilanne on silloin alueellisesti tasapainossa, koska tilanne on suunnilleen yhtä huono maakunnissa kuin kasvukeskuksissakin.
On markkinataloudessa täysin järjetön ajatus, että valtiovalta voisi juurikaan vaikuttaa merkittävästi uusien työpaikkojen alueelliseen jakaumaan. Vanhasen hallitus on askarrelllut alueellistamis / hajasijoituspakettinsa kanssa, mutta tämä on lähinnä poliittista "sielunhoitoa", näillä mahdollisesti siirtyvillä työpaikoilla ei ole maakunnille kuin symbolista merkitystä. Ja samalla byrokratia kasvaa, kun perusteellaan uusia virastoja (esim. Maaseutuvirasto, Rautatievirasto).
Jo Lipposen aikaan Suomessa syntyi uusia työpaikkoja enemmän kuin katosi - ja uusia syntyi selvästi enemmän kuin nyt Vanhasen aikaan.
Mutta kepulaisille riittää politikaksi se, että "omat ovat hallituksessa" - politiikan todelliset puuttuvat tulokset selitetään sitten itselle ja muille kepulaisella retoriikalla, kuten OivaH tekee.
Kepulainen ajattelutapa vie Suomea uhkaavalle raiteelle, pois hyvinvointivaltiosta.... purjehtivat voimakkaan kansainvälisen nousuhdanteen harjalla. Aivan viimeisenä vuotena tuo noususuhdanne alkoi taantua. Siitä huolimatta Lipposen 8 vuoden aikana saatiin työttömyys putoamaan vain runsas neljännes, valtionvelka oli Lipposen lopettaessa sama kun aloittaessa, maa oli sosiaalisesti ja alueellisesti jakaantunut, unionista oltiin rakentamassa liittovaltiota ja maata oltiin viemässä Natoon.
Nykyinen hallitus joutui aloittamaan tuon lievän kansainvälisen taloustaantuman oloissa, mutta se on onnistunut ripeästi saamaan talouden nousuun unionimaiden kärkimaana ja korjaamaan nuo muutkin vääristymät. Olen asiaa näillä palstoilla käsitellyt usein tarkemmin. - oivahärkönen
vastaa... kirjoitti:
...asialliseen kysymykseen: Anna yksi esimerkki, millä tavoin Lipposen hallitukset tukivat työpaikkojen syntyä pääkaupunkiseudulle?
... kirjoittanut tällä palstalla aiheesta, enkä nyt ryhdy niitä enää toistamaan. Hallituksen moninaisten toimien takia vain maan kaikki toiminnot alkoivat keskittyä tänne.
Nykyhallitus on saanut katkaistua tuonkin vääristymän, mutta me pääkaupunkiseudun asukkaat maksamme vieläkin tuota Lipposen ja Niinistön keskittämisideaa Täälläkin ovat kuntien taloudet romahtaneet, kun ne yrittävät asuttaa ja järjestää palveluja sille väestötulvalle, joka Lipposen hallitusten aikana tänne vyöryi.
Samoin kärsivät maakuntien ne alueet,joista tämä halitsematon ja liian nopea muuttoliike vei elinvoimaa. - Näin kävi
oivahärkönen kirjoitti:
... kirjoittanut tällä palstalla aiheesta, enkä nyt ryhdy niitä enää toistamaan. Hallituksen moninaisten toimien takia vain maan kaikki toiminnot alkoivat keskittyä tänne.
Nykyhallitus on saanut katkaistua tuonkin vääristymän, mutta me pääkaupunkiseudun asukkaat maksamme vieläkin tuota Lipposen ja Niinistön keskittämisideaa Täälläkin ovat kuntien taloudet romahtaneet, kun ne yrittävät asuttaa ja järjestää palveluja sille väestötulvalle, joka Lipposen hallitusten aikana tänne vyöryi.
Samoin kärsivät maakuntien ne alueet,joista tämä halitsematon ja liian nopea muuttoliike vei elinvoimaa.Oiva on monta kertaa yrittänyt näille horhoille puhua järkeä mutta kyllä se on vaikeaa kun lusikalla on annettu niin ämpärillä ei voi vaatia.
Hesalaiset ei ymmärrä edes omaa etuaan puhumattakaan koko Suomen eduista,asia on juuri niinkuin Oiva joka asuu myös Hesassa on heille kertonut. - Wiljami
oivahärkönen kirjoitti:
... kirjoittanut tällä palstalla aiheesta, enkä nyt ryhdy niitä enää toistamaan. Hallituksen moninaisten toimien takia vain maan kaikki toiminnot alkoivat keskittyä tänne.
Nykyhallitus on saanut katkaistua tuonkin vääristymän, mutta me pääkaupunkiseudun asukkaat maksamme vieläkin tuota Lipposen ja Niinistön keskittämisideaa Täälläkin ovat kuntien taloudet romahtaneet, kun ne yrittävät asuttaa ja järjestää palveluja sille väestötulvalle, joka Lipposen hallitusten aikana tänne vyöryi.
Samoin kärsivät maakuntien ne alueet,joista tämä halitsematon ja liian nopea muuttoliike vei elinvoimaa....konkreettisella esimerkillä, keitä Lipponen/Niinistö siirsivät pääkaupunkiseudulle. Olivatko ne kenties julkisen sektorin työntekijöitä? Vai olivatko ne yritysten työntekijöitä, vai?
Mahtaa olla melkoinen salaliitto, kun koko maassa tästä siirrosta ei tiedä muut kuin Oiva ja kolme hänen mentaalitukijaansa! Ja sama juttu Vanhasen toimenpiteistä takaisin maakuntiin. Mitähän henkiolentoja Oiva näkee siirrettävän paikasta toiseen... Kekkosen ja Karjalaisen haamutko siellä liikkuu? Huuuuuuu! :-D
Wiljami - tukien kohdistaminen
Wiljami kirjoitti:
...konkreettisella esimerkillä, keitä Lipponen/Niinistö siirsivät pääkaupunkiseudulle. Olivatko ne kenties julkisen sektorin työntekijöitä? Vai olivatko ne yritysten työntekijöitä, vai?
Mahtaa olla melkoinen salaliitto, kun koko maassa tästä siirrosta ei tiedä muut kuin Oiva ja kolme hänen mentaalitukijaansa! Ja sama juttu Vanhasen toimenpiteistä takaisin maakuntiin. Mitähän henkiolentoja Oiva näkee siirrettävän paikasta toiseen... Kekkosen ja Karjalaisen haamutko siellä liikkuu? Huuuuuuu! :-D
Wiljamipääkaupunki seudelle
- Wiljami
oivahärkönen kirjoitti:
... kirjoittanut tällä palstalla aiheesta, enkä nyt ryhdy niitä enää toistamaan. Hallituksen moninaisten toimien takia vain maan kaikki toiminnot alkoivat keskittyä tänne.
Nykyhallitus on saanut katkaistua tuonkin vääristymän, mutta me pääkaupunkiseudun asukkaat maksamme vieläkin tuota Lipposen ja Niinistön keskittämisideaa Täälläkin ovat kuntien taloudet romahtaneet, kun ne yrittävät asuttaa ja järjestää palveluja sille väestötulvalle, joka Lipposen hallitusten aikana tänne vyöryi.
Samoin kärsivät maakuntien ne alueet,joista tämä halitsematon ja liian nopea muuttoliike vei elinvoimaa.Oiva on valehdellut moneen kertaan, miten muka Lipposen aikana väestöä siirrettiin maakunnista pääkaupunkiseudulle ja Vanhasen aikana on tapahtunut päinvastoin.
Oheisessa linkissä on tilastokeskuksen viimeisimmät tilastot väestökehityksestä. Vuoden 2004 osalta näyttää, että on tapahtunut juuri päinvastoin kuin mitä Oiva valehtelee. Pääkaupunkiseudun väestömäärät kasvoivat ja maakuntien väestömäärät vähenivät. Oiva: miten pääkaupunkiseudun väestö voi samaan aikaan siirtyä maakuntiin ja silti pääkaupunkiseudun väestömäärä kasvaa?
http://www.stat.fi/tup/suoluk/taskus_vaesto.html#bkt
Ja kun otetaan pelkkä pääkaupunkiseutu, vuonna 2004 sen väestömäärä kasvoi yli 10 000 hengellä.
http://www.stat.fi/tup/suoluk/taskus_vaesto.html
Wiljami - Wiljami
tukien kohdistaminen kirjoitti:
pääkaupunki seudelle
Kysehän on ihmisistä eikä tueista. Odotellaans Oivan vastausta. (Vai tuleekohan lumi maahan ennenkuin Oiva vastaa...)
Wiljami
- Laajemmin katseleva
Suomessa on pieniä ja suuria vaikeuksissa olevia
kuntia.
Niitä on etelässä ja pohjoisessa.
Niistä löytyy poliittisia näkemyksiäkin laidasta laitaan.
Suomessa on pieniä ja suuria menestyviä kuntia.
Niitä on etelässä ja pohjoisessa.
Niistäkin löytyy poliittisia näkemyksiä laidasta laitaan.
http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=487010 - Mitä ne ovat ?
Maksetaanko maataloustukia kuntien koon mukaan ?
- TOSIKOVAKEPULAINEN
HIENOA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671414
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401005Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36626
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20612Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563