Onko kenelläkään kokemuksia Leo Mellerin tilaisuuksista? Itselläni sillä olen käynyt ja kuunnrellut tämän"profeetan" kasetteja ja hän sittää mitä mielikuvituksellisempia käsityksiä maailmanlopusta. Meller on pitänyt EU:ta vuosikausia Antikristuksen unionia, josta tulee antikristus, mutta 1970-luvulla mies väitti, että Neuvostoliitto ja kommunismi olisivat antikristus. Kun EU-aika menee ohitse, kuka sitten osoitetaan antikristukseksi? EU:sta ei saa millään antikristusta, sehän on täysi kupla ja paperitiikeri. Hauskaa muuten huomata, että Meller on Hinnin kannattaja Suomessa. Ilman Melleriä, Hinnillä ei olisi mahdollisuuksia Suomen olemattomilla kristillisillä markkinoilla.
Kokemuksia Leo Melleristä
42
19742
Vastaukset
- ystävä
Sairas mies, kannattaa pysyä kaukana, ellet halua tuhota elämääsi.
- Matti
Leosta voi olla monta mieltä. Paljon tietämystä ja asiaa. Kyllä hänen juttujansa on mukava kuulla. Pitää van osata suodattaa joitakin hänen omia tulkintojaan pois.
- Saku
bisnesmies ennenkaikkea, vai luuleeko joku että hänen "Firmansa" pysyisi pystyssä ja menestyisi taloudellisesti vain hengen voimasta. Jokainen tietenkin voi analysoida hengen laadun ja lähteen. Hän väsää juttuja ja saarnaa sanomia joilla on kysyntää ja käy kaupaksi. Sillä miten jokin juttu todellisuudessa päättyy tai "profetia" toteutuu ei näy rahassa. Ainahan voi väsätä uuden jutun kun joku menee päin pöpelikköä tai menettää muuten vain merkityksensä. No, ystävänhän jokainen voi vapaasti itse valita.
Kyllä Leo Meller on Jumalan profeetta.
Jos haluat, ota yhteyttä Patmokseen ja tilaa ilmainen ystäväposti, näet vähän mitä uutisia sieltä tulee.
Esimerkiksi Piispa Spongin juttu herättelee todella huomaamaan, miten mätä luterilainen kirkko on. (silti monet ihmiset ovat uskovia siellä mutta...)
Tässä vain yksi kohta Patmospostista, joka juuri tuli, vain yksi kohta:
Amerikkalainen piispa SPONG Suomessa vierailulla Piispa Riekkisen kutsusta:
"Jeesus ei syntynyt neitseestä, vaan raiskauksen seurauksena. Hän ei ollut jumalallinen, vaan erehtyvä ihminen, hyvä yhteiskunnallinen opettaja, hän oli naimisissa ja kärsi ristillä rikollisille tarkoitutetun kuoleman. Hänen ruumistaan ei haudattu Joosef Arimatilaisen hautaan, vaan heitettiin rikollisille tarkoitettuun joukkohautaan. Hän ei noussut ylös ruumiillisesti"
YLLÄ OLEVA ON VALHETTA JA EKSYTYSTÄ! Valokuvassa taustalla Ev. Lut. Kirkon piispa Wille Riekkinen myhäilee tälle kaikelle! Riekkinen ilmoittaa kutsuneensa Spongin suomeen kolmannelle vierailulle.
Voi mahdotonta mitä harhaoppia Luterilainen kirkko Edustaa tuonkin Riekkisen kautta!
En enää ihmettele suuria kirkosta eroamislukuja. Asia voi olla niinkin, että sydämeltään uskovat eroavat kirkosta, koska se on mätä.
Leo Meller siis on painattanut kirjan jossa on analyysi tuon SPONG harhaoppipiispan sanomasta, ja se on Patmoksen toimesta lähetetty ilmaiseksi kaikkiin suomen seurakuntiin. (Näin kertoo Patmosposti).
Tässä sitten raamatullisia perusteita, joka on ehdoton ja oikea auktoriteetti:
18.Jeesuksen Kristuksen syntyminen tapahtui näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, hänen huomattiin ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19.Joosef, hänen miehensä, oli hurskas eikä tahtonut saattaa Mariaa julkiseen häpeään. Hän aikoi siksi salaisesti hylätä hänet.
20.Kun hän tätä ajatteli, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, vaimoasi, sillä hänessä siinnyt on Pyhästä Hengestä.
[Jumalan Kansan Raamattu: Matt. 1:18-20]
Uuden testamenin mukaan Jeesus ei ollut naimisissa, hänellä ei ollut omia biologisia lapsia. Jumalan lapsia ja opetuslapsia kyllä.
35.Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni, sisareni ja äitini."
[Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 3:35]
Käärinliinat vain olivat jääneet Jeesuksen hautaan ylösnousemuksen jälkeen. Ruumis oli noussut myös ylös. Jeesus söi leipää myöhemmin opetuslasten kanssa!
6.Simon Pietari tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan. Hän näki siellä käärinliinat
7.ja hikiliinan, joka oli ollut Jeesuksen päässä. Se ei ollut yhdessä käärinliinojen kanssa, vaan toisessa paikassa eri käärönä.
8.Silloin toinenkin opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä tullut haudalle, meni sisään, näki ja uskoi.
9.He eivät näet vielä ymmärtäneet, että Raamatun mukaan hän oli nouseva kuolleista.
[Jumalan Kansan Raamattu: Joh. 20:6-9]
Vielä yksi rivi Mellerin postista.
"SUOMEN KIRKON JOHTO ON TAIVAAN NAURUN AIHE"- oli juttu
Melleristä muutama vuosi sitten ja siinä sanottiin, että meller olisi kavaltanut Patmoksen rahoja ja olisi tuomittu siitä ehdonalaiseen 1980-luvulla. Juttu pitää luultavasti paikkansa kun tuomiokin tuli ja Patmoksessa luottamusta piisaa tätä "profeettaa" kohtaan.
- Nimetön
SUUREN SURUN PAIKKA TAITAA KUULE OLLA, EI NAURUN.
Olen samaa mieltä, että paljon on mätää, mutta muista samalle, että ihan yhtä paljon on mätää joka poppoossa. - unohtui
oli juttu kirjoitti:
Melleristä muutama vuosi sitten ja siinä sanottiin, että meller olisi kavaltanut Patmoksen rahoja ja olisi tuomittu siitä ehdonalaiseen 1980-luvulla. Juttu pitää luultavasti paikkansa kun tuomiokin tuli ja Patmoksessa luottamusta piisaa tätä "profeettaa" kohtaan.
sanoa, että Harri Nykäsen kirjoittama juttu löytyy 17.9.2000 päivätystä Hesarista. Kannattaa lukea todellisesta Melleristä. Jutussa tosiaan mainitaan, että Meller olisi kavaltanut lähetysjärjestönsä rahoja.
Nykänen sanoo 17.9.2000: "Kaikki eivät kuitenkaan pidä Melleriä hyvänä paimenena - edes hänen omassa laumassaan. Mellerin menneisyydessä on kieltämättä tahra, johon arvostelijoiden on helppo kiinnittää huomionsa. Meller istui 80-luvulla tutkintovankilassa kolme kuukautta ja hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Patmos ry:n rahojen kavalluksesta ja veropetoksesta". - Mellerin mukaan
>>Kyllä Leo Meller on Jumalan profeetta.>>
Totta kai, ilman muuta.
Sanoohan Leo, ettei Jeesus kuollut perjantaina, vaan keskiviikko-iltana tai torstai-yönä.
Leo ottaa jostain tekstistä kirjaimellisesti kohdan jossa kerrotaan, että Jeesus oli "kolme yötä ja kolme päivää" haudattuna. Leo uskoo, että Jeesus nousi ylös lauantai-iltana auringon laskun jälkeen, tai sunnuntaiyönä, ennen aamua. Tästä taaksepäin laskemalla "kolme yötä ja kolme päivää" tullaan keskiviikko iltaan tai torstai yöhön.
Niillä Raamatun teksteillä, joissa kerrotaan olleen sapatin valmistuspäivän, ja sapatin juuri alkamaisillaan, ei ole Mellerille mitään merkitystä vaan ne voidaan ohittaa vapaasti.
Kyllä, Jumalan mies. - Entinen tukija
oli juttu kirjoitti:
Melleristä muutama vuosi sitten ja siinä sanottiin, että meller olisi kavaltanut Patmoksen rahoja ja olisi tuomittu siitä ehdonalaiseen 1980-luvulla. Juttu pitää luultavasti paikkansa kun tuomiokin tuli ja Patmoksessa luottamusta piisaa tätä "profeettaa" kohtaan.
Meller pidätettiin raamattujen salakuljettamisesta Neuvostoliittoon. Hän oli yksi rohkeimmista totuudenpuhujista rautaesiripun aikaisessa N-L:ssa. Oli todella rohkeaa pitää Suomessa esillä suomettumisen aikana N-L uskovien vainoista ja kidutuksista sekä raamattujen puutteesta. Joissakin gallubeissa Meller äänestettiin jopa rohkeimmaksi suomalaiseksi siihen aikaan.
Meller oli Aapeli Saarisalon, Jarl Saloniuksen ym kunnioitettavan papin ystävä ja työtoveri. Salonius mm toivoi jospa kaikki Suomen papit olisivat kuin Leo Meller! Meller oli puuhamiehenä kuuluisan romanialaisen uskonsankarin Richard Wurmbrandtin Suomenvierailulla.
Varmasti vikojakin Leossa on ihminen kun hänkin on, mutta tällaiset teot osoittavat, että hän on aito uskonmies ja täynnä Pyhän Hengen voimaa. Miten kukaan edes jaksaisi vuosikymmeniä olla sellaisessa innoituksessa jatkuvasti niinkuin Meller on?
Kasettituotanto on keino kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen, joka on aivan oma lukunsa ja kiistaton fakta Patmoksen toiminnassa. Siitä ovat kirjoittaneet monet sekulaarit lehdetkin.
Itse kunnioitan Leo Melleriä viisaana ja aikaansaavana Jumalan miehenä. Vain joitakin juttuja kritisoin hänen suhteensa. Hänen suosittelunsa Benny Hinniin suhteen herättää kysymyksiä. Siinä suhteessa toivoisin arvostelukykyä hänelle. - tarkemmin
Entinen tukija kirjoitti:
Meller pidätettiin raamattujen salakuljettamisesta Neuvostoliittoon. Hän oli yksi rohkeimmista totuudenpuhujista rautaesiripun aikaisessa N-L:ssa. Oli todella rohkeaa pitää Suomessa esillä suomettumisen aikana N-L uskovien vainoista ja kidutuksista sekä raamattujen puutteesta. Joissakin gallubeissa Meller äänestettiin jopa rohkeimmaksi suomalaiseksi siihen aikaan.
Meller oli Aapeli Saarisalon, Jarl Saloniuksen ym kunnioitettavan papin ystävä ja työtoveri. Salonius mm toivoi jospa kaikki Suomen papit olisivat kuin Leo Meller! Meller oli puuhamiehenä kuuluisan romanialaisen uskonsankarin Richard Wurmbrandtin Suomenvierailulla.
Varmasti vikojakin Leossa on ihminen kun hänkin on, mutta tällaiset teot osoittavat, että hän on aito uskonmies ja täynnä Pyhän Hengen voimaa. Miten kukaan edes jaksaisi vuosikymmeniä olla sellaisessa innoituksessa jatkuvasti niinkuin Meller on?
Kasettituotanto on keino kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen, joka on aivan oma lukunsa ja kiistaton fakta Patmoksen toiminnassa. Siitä ovat kirjoittaneet monet sekulaarit lehdetkin.
Itse kunnioitan Leo Melleriä viisaana ja aikaansaavana Jumalan miehenä. Vain joitakin juttuja kritisoin hänen suhteensa. Hänen suosittelunsa Benny Hinniin suhteen herättää kysymyksiä. Siinä suhteessa toivoisin arvostelukykyä hänelle.Nykäsen juttu Hesarista. Siinä sanotaan, että Meller tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Patmos ry:n rahojen kavalluksesta ja veropetoksesta. Ei kai tällä jutulla ollut tekemistä Raamattujen salakuljetuksen takana vai tekaistiinko Suomessa syytteet Melleriä vastaan, jotta hänet olisi saatu vankilaan. Ei kai tuollainen menettely voi olla mahollista? Jotta Meller on voitu tuomita kavalluksesta, on Patmoksen täytynyt nostaa syyte miestä vastaan. Eli siis kavaltiko Meller Patmoksen rahoja 1980-luvulla, kuten Nykänen osoittaa?
- ent. tukija
tarkemmin kirjoitti:
Nykäsen juttu Hesarista. Siinä sanotaan, että Meller tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Patmos ry:n rahojen kavalluksesta ja veropetoksesta. Ei kai tällä jutulla ollut tekemistä Raamattujen salakuljetuksen takana vai tekaistiinko Suomessa syytteet Melleriä vastaan, jotta hänet olisi saatu vankilaan. Ei kai tuollainen menettely voi olla mahollista? Jotta Meller on voitu tuomita kavalluksesta, on Patmoksen täytynyt nostaa syyte miestä vastaan. Eli siis kavaltiko Meller Patmoksen rahoja 1980-luvulla, kuten Nykänen osoittaa?
laitappa linkkiä tulemaan, en jaksa etsiä sitä.
Muistan jonkinverran silloisia asioita ja itselleni jäis se kuva, että Meller oli joidenkin vasemmistolaisten ajojahdin kohteena ja syytökset olivat tekaistuja tai jotain muuta taitamattomuutta kirjanpidollisissa asioissa. - ei saa
ent. tukija kirjoitti:
laitappa linkkiä tulemaan, en jaksa etsiä sitä.
Muistan jonkinverran silloisia asioita ja itselleni jäis se kuva, että Meller oli joidenkin vasemmistolaisten ajojahdin kohteena ja syytökset olivat tekaistuja tai jotain muuta taitamattomuutta kirjanpidollisissa asioissa.kun juttu on Hesarin arkistossa. Kannattaa hankkia 17.9.2000 päivätty Hesari ja lukea siitä Nykäsen juttu Melleristä. Siinä on käsitelty hänen naissuhteensakin. Minä en ostaisi Melleriltä yhtään mitään. Luettuani jutun, minulta meni kaikki usko ja luottamus Patmokseen ja Melleriin. Mies on artikkelin perusteella epärehellinen ja laskelmoiva. Hänen täytyy olla omana itsenään kylmä ihminen. Sellaisen kuvan sain jutusta.
- kokonaisuudessaan
ei saa kirjoitti:
kun juttu on Hesarin arkistossa. Kannattaa hankkia 17.9.2000 päivätty Hesari ja lukea siitä Nykäsen juttu Melleristä. Siinä on käsitelty hänen naissuhteensakin. Minä en ostaisi Melleriltä yhtään mitään. Luettuani jutun, minulta meni kaikki usko ja luottamus Patmokseen ja Melleriin. Mies on artikkelin perusteella epärehellinen ja laskelmoiva. Hänen täytyy olla omana itsenään kylmä ihminen. Sellaisen kuvan sain jutusta.
Leo Meller, taivaan sisäpiirikauppias
Saarnaja Leo Meller on yhdelle Jumalan voideltu, toiselle lähes piru
Jos haluat kuulla tuoreimmat taivasuutiset, viritä radio Lähiradion Taivaskanavalle 100,3 megahertsiä. Saarnaaja Leo Meller, Jumalan luottomies maan päällä, kertoo sinulle lopun ajan tapahtumista, joista hänellä on sisäpiirin tietoa, paljastaa lentävien lautasten arvoituksen ja pedon salaliiton.
Liukkaan karismaattinen ääni liittää lainaukset Raamatusta saumattomasti ja ilman epäilyä saarnaajan näkyihin. Kuten huippupoliitikolla Mellerilläkin on varma vastaus elämän kaikkiin kysymyksiin.
Meller johtaa Patmos Lähetyssäätiötä. Hän on yksi maan tunnetuimmista uskonnollisista johtajista. Hän tavoittaa radiolähetyksillään satojatuhansia ihmisiä. Hän on kirjoittanut 70 kirjaa ja julkaissut satoja saarnojaan äänitteinä.
Säätiön toiminta on pitkälle riippuvainen Mellerin saarna- ja myyntimiehen taidoista. Meller tuli Patmos ry:n johtoon 1971 ja nosti lähes konkurssikypsän yhdistyksen jaloilleen Yhdysvalloissa opituilla keinoilla. Yhdistyksen toimintaa jatkavalla Patmos Lähetyssäätiöllä on tänään peräti 18 000 rekisteröityä tukijaa.
Mellerin mukaan hän oli ensimmäisiä, jotka toivat maahan amerikkalaistyylisen hengellisyyden ja sen myyntikeinot. Meller puhuu tukijoilleen enkelin kielin ja myy siinä sivussa saarnakasetin tai kirjasen.
Vaikka et ostaisikaan tänään mitään, kai muistat laittaa kymmenyksesi kolehtiin. Hätä ei maailmasta lopu, mutta Jumala taivaassa näkee, kuka hellittää kukkaronsa nyöriä.
Patmoksen tilaisuuksissa tunnetaan vanha pariskunta, joka kiertää samana päivänä kolmessakin Mellerin puhetilaisuudessa ja antaa jokaisessa rahaa kolehtiin, koska Meller puhuu niin kauniisti.
Patmos keräsi viime vuonna yli 28 miljoonan markan lahjoitukset, joista se käytti avustustyöhön 25 miljoonaa markkaa. Avustusta saivat muun muassa Albania, Romania ja Etiopia.
Mellerin lisäksi patmostyö perustuu joukkoon uskollisia. Uskossa karaistuneimmat Mellerin tukijat ovat valmiita seuraamaan saarnaajaa vaikka tuliseen järveen. Eikä Meller salaa armonlahjaansa. Hän pitää itseään Jumalan voideltuna, johon kukaan ei saa kajota.
Yksinhuoltajaperheeseen Helsingissä 1942 syntynyt Meller kertoo saaneensa ensimmäisen kosketuksen hyvään henkimaailmaan jo viisivuotiaana.
Köyhän yksinhuoltajaäidin lapsi näki kirkastetun Jeesus-hahmon kotiaan vastapäätä olevassa puistossa. Hahmo sanoi: "Tule ja seuraa minua." Sen jälkeen Leo-poika alkoi käydä kirkoissa ja veti mukaansa myös muita poikia. Murrosikäisenä hän jo kirjoitti raamatullisia selityksiä ja lehtijuttuja.
Näihin aikoihin hän löysi Patmoksen ja otti sen perustajan Ensio Lehtosen oppi-isäkseen. Muutaman vuoden kuluttua Meller lähti raamattukouluun Yhdysvaltoihin. Lehtosen kuoltua Meller siirtyi johtamaan Patmosta. Hän oli jo nuorena huomannut, että sai ihmiset kiintymään itseensä. Kannattajajoukko kasvoi nopeasti.
Kaikki eivät kuitenkaan pidä Melleriä hyvänä paimenena - edes hänen omassa laumassaan. Mellerin menneisyydessä on kieltämättä tahra, johon arvostelijoiden on helppo kiinnittää huomionsa. Meller istui 80-luvulla tutkintovankilassa kolme kuukautta ja hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Patmos ry:n rahojen kavalluksesta ja veropetoksesta.
Mellerin tulkinnan mukaan kyse oli ajojahdista: hän sai maksaa siitä, että oli järjestämässä Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon. Hän käänsikin tuomion voitokseen esiintymällä marttyyrina.
Mellerin asema vahvistui niin, että häntä arvostelevat oli helppo leimata saatanan kätyreiksi. Melleriä itseään on arvosteltu lähinnä rahankeruutavoista, maineen tavoittelusta ja naissuhteista.
Mellerin kanssa suhteeseen ajautunut patmoslainen nainen moitti saarnamiestä jo 1980-luvulla rahankeräyksen keinoista, joita hän piti vastenmielisinä. Nainen piti päiväkirjaa jokaisesta päivästään Patmoksessa.
Kaikki keinot olivat naisen mukaan Mellerille sallittuja, jopa lahjoittajille kirjoitetut väärät laskut. "Leo vastasi, että kyseessä oli pyhä lasku. Leon mielestä saatanalta pitää kerätä kaikki raha ja kaikki keinot ovat luvallisia."
Patmoksen omistama toimitalo sijaitsee arvoalueella Etelä-Haagassa. Rakennuksessa on myös Kuvan ja Sanan tilat sekä studio, jossa tehdään radio-ohjelmia. Meller ottaa haastattelijan vastaan neuvotteluhuoneessa, joka on kuin minkä tahansa menestyvän yrityksen. Kahvitermos ja viineri ovat valmiina.
Meller ei hätkähdä rahankeruupuheita vaan sanoo, että rahan kerääminen on yksi hänen tärkeimpiä tehtäviään Patmoksessa. Hän ei näe keruutavoissa mitään moitittavaa, sillä rahat menevät vähäosaisten ja kärsivien auttamiseen. Eikä hän totisesti ujostele pyytää rahaa:
Ja siksi uskallan anoa sinulta Joulun edellä syntymäpäivälahjaa Jeesukselle itselleen, osoitteena hänen vähäisimmät veljensä ja sisarensa. Muistathan: 190 markalla saamme perhepaketin. . . evankelioivan perhepaketin.
Viime vuonna Patmos keräsi rahaa Tshetshenian pakolaisille. Tilisiirtolomakkeen takana luki: Kun käytät tätä PSP:tä, Jeesus sen tietää . . . ja sinäkin kerran taivaassa.
Ingushian keräyksen avaajaksi Meller sai Jeesuksen itsensä. "Joulukuun ensimmäisenä päivänä Herra puhui minulle näistä vähimmistä."
Jeesus kertoi Mellerille myös tarvittavan summan. Patmos Lähetyssäätiön tuli auttaa Ingushian pakolaisia 50 000 dollarilla.
Rahaa Patmos kerää myös hengellisissä kokouksissa myymällä Mellerin kymmeniä teoksia ja satoja saarnaäänitteitä. Eräs patmoslainen sai lähteä huomautettuaan Mellerille, että Jumalan huoneesta oli tehty markkinapaikka.
Kirjojen julkaisusta vastaa Patmos Lähetyssäätiön määräysvallassa oleva Kuva ja Sana, joka julkaisee myös Uusi Kipinä -lehteä. Meller on Kuvan ja Sanan hallituksessa ja Uusi Kipinä -lehden päätoimittaja.
Meller saa lähetyssäätiöltä palkkaa. Hänen tulonsa olivat viime vuonna noin 280 000 markkaa. Omaisuuttakin on kertynyt jonkin verran, sillä Mellerillä on oma asunto Etelä-Ranskassa ja toinen Vantaan Tikkurilassa.
Lampaat ovat moittineet paimentaan myös maineen tavoittelusta.
"Leo korosti keulakuvan tärkeyttä yhdistyksen toiminnassa tarkoittaen itseään, siinä piilee Patmoksen menestyksen salaisuus. Tällaisen keulakuvan puuttumisen vuoksi muilla vastaavilla järjestöillä menee huonommin", entinen patmoslainen sanoo.
Hänen mukaansa Mellerille on vanhemmiten käynyt kuten monelle muulle uskonnolliselle johtajalle ennen häntä: vilpitön usko on kadonnut, kun Meller on antanut vallan sokaista itsensä.
"Moitimme Leoa myös siitä, että hän ottaa kunnian itselleen eikä siirrä sitä Jumalalle, ja siitä, että hän antaa ihmisten palvoa itseään ja nauttii siitä. Näistä puheista Leo suuttui ja tunnusti raadollisuutensa, mutta lausui hampaittensa välistä, että työmuotoon ette koske."
Meller voi lyödä vastustajiaan armottomasti Raamatulla:
Muistettakoon että voideltuun koskettaminen on kauheinta: edes David ei uskaltanut koskea Saulia tämän tultua riivatuksi. Oman puhtautenne kohdalle on lisäksi kaksinaamaisuutenne kautta tullut sellainen tahraisuus, ettei puhtaita käsiä vaativan Jumalan edessä teistä nähdäkseni ole minkään pesän valvojaksi.
Eräältä arvostelijalta Meller kysyi erikseen, tietääkö hän, että Jumala ottaa ennenaikaisesti ihmisiä pois, jos he koskevat Herran voideltuun.
Meller kertoi saaneensa profeetallisen hengen kautta kaikki syntinsä anteeksi ja lupauksen, että Jumala murskaa jokaisen, joka panettelee häntä.
Mellerin oma armo ei aina riitä maailman vähäisille.
"Kerran toimistoon tuli huumeita käyttävä nainen suuressa hädässä ja pyysi meitä rukoilemaan hänen puolestaan. Soitin Mellerille ja pyysin häntä tulemaan rukoilemaan. Meller käski katsoa, että se nainen on poissa, kun hän tulee sinne", patmoslainen muistelee.
Meller myöntää inhimillisen heikkoutensa myös maineen suhteen. Hän on pyytänyt sitä anteeksi Jumalalta.
Mellerin on selvästi vaikea vastata kysymykseen, onko hän profeetta. Hän pohjustaa vastauksen perusteellisellä selvityksellä profetoinnin kolmesta eri lajista ja paljastaa lopuksi, ettei hänellä ole tätä armolahjaa. Hän määrittelee itsensä vain opettajaksi, joka tutkii Raamatun tekstejä ja saarnaa niistä. Meller kertoo kokeneensa kymmenkunta profeetalliseksi tulkittavaa elämystä. Ulkopuolisen arvion mukaan osaa niistäkin voi pitää maallisen päättelyn hedelmänä.
"Yksi 1970-luvulla saatu koski punaisen pedon eli Neuvostoliiton tuhoa ja nousua. Olen saarnannut myös pankkikriisiä ja pankkijärjestelmän kaatumista ja varoittanut ihmisiä velanotosta."
Patmoslainen nainen muistaa kuinka Meller vuoden 1981 lopulla näki, että syksyllä 1982 Suomea koettelee valtava nälänhätä. Nainen merkitsi profetian muistiin. Nälänhätää ei tullut.
Meller tunnustaa myös, ettei keskustellut Jeesuksen kanssa Ingushian keräyksestä, vaikka keräysesitteen perusteella näin luulisi. Esitteessä Meller sanoo saaneensa keräyskäskyn suoraan Herralta ja kertoo sanasta sanaan mitä Jeesus hänelle sanoi.
Venäjä on yhä Mellerin erityisessä tarkkailussa. Venäjä on Mellerin käsityksen mukaan yksi tulevan petovallan keskuspaikkoja. Toinen keskeinen tekijä on EU:n ympärille muodostuva valtioliitto. Mellerin raamatuntulkinnoissa esiintyy myös pedon tuleva maailmanvalta Rooma.
"Jälleensyntyvään Roomaan kuuluu neljännes asutusta maanpiiristä. Keskipisteen muodostavat kymmenen valtion ja niiden edustajien liitto. Liiton keskuspankki tuo yhden ainoan rahan, joka sitoo ihmiset ja kansat yhdeksi kokonaisuudeksi. Se hallitsee ostamista ja myymistä. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä, ellei kuulu pedon numerosarjaan."
Kun Meller johti Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon, hänet leimattiin poliittisesti. Häntä pidettiin Neuvostoliiton vihollisena. Hänen epäiltiin myös toimivan Yhdysvaltain tiedustelupalvelun laskuun.
Meller kiistää koskaan tehneensä politiikkaa Neuvostoliittoa koskevilla ennustuksillaan, vaikkei suojelupoliisi häntä uskonutkaan. Hän myöntää myös menettäneensä paljon siitä Amerikan ihailusta, joka häneen opiskeluaikana tarttui.
Meller väistää helposti moitteet rahan ja maineen tavoittelusta, mutta kun keskustelu kääntyy naisiin, luistavuus katoaa. Hän valpastuu.
Entisen patmoslaisen päiväkirja kertoo yhdestä Mellerin lankeemuksesta yksityiskohtaisesti. Tiina (nimi muutettu) oli aluksi vastahakoinen Melleriä kohtaan. Suhtautuminen kuitenkin muuttui kokouksessa Joensuussa. "Kokouksen päätyttyä menimme kaupungille syömään hampurilaiset. Leo kiusoitteli, oli vitsikäs, tunsin olevani keskipisteenä ja koin yhdessäolomme hauskaksi."
Muutaman päivän kuluttua Meller soitti Tiinalle kotiin. Aluksi keskusteltiin Tiinan tyttären sairaudesta.
"Sen jälkeen hän alkoi puhua minulle rakkaudesta, sen neljästä eri lajista, ja erityisesti eros-rakkaudesta, millaista se voisi olla, ikään kuin en olisi sellaista koskaan kokenut. Myös hän halusi neuvoa minua avioliittoni suhteen, että ei siitä välttämättä koskaan hyvää tule, että minun pitäisi ottaa se myös huomioon."
Tiina päätti erota ja kertoi siitä Mellerille jo seuraavana iltana. "Leo tuntui säikähtävän ja sanoi, ettei hänellä ollut tarkoitus viekoitella minua, päiväkirja kertoo."
Muutaman päivän kuluttua, kesken Oulussa pidetyn herätyskokouksen, Meller pyysi Tiinan hotellihuoneeseensa. Kun amerikkalaispuhujan vuoro oli loppumassa, Mellerin piti kiirehtiä takaisin saliin. "Tarjouduin hoitamaan hänet ja niin tein. Leo pahoitteli, kun on niin itsekäs."
Suhde jatkui, mutta Tiina huomasi, että Melleriä kiinnostivat jo muut naiset. "En saattanut uskoa silmiäni, kun näin että oli menossa uusi romanssi."
Päiväkirjaa pitänyt nainen ajautui avioeroon. Mies löysi hänen päiväkirjansa ja haastoi Mellerin avioero-oikeudenkäyntiin todistamaan aviorikosta.
Mellerin todistuksen mukaan hän ei ollut Tiinan kanssa sukupuoliyhteydessä, "mutta kylläkin erogeenisessa ja hyväilysuhteessa. Tällaisiä tapaamisia oli ollut vähemmän kuin viisi ja ne olivat tapahtuneet keväällä 1983 matkaolosuhteissa tai auto-olosuhteissa."
Myös Meller itse erosi pian tämän jälkeen. Hänellä on kaksi aikuista lasta.
Mellerin lankeemukset jatkuivat. Keväällä Mellerin taustoja selvittämään palkattiin yksityistetsivä. Etsivän raportissa nimettiin muun muassa viisi naista, joilla oli ollut suhde Mellerin kanssa.
Naiset ovat vaikea pala Mellerille. Hän ei halua kuulla edes listalla olevia nimiä. Meller ei näe syytä, miksi Helsingin Sanomat käsittelisi hänen kaltaisensa sananjulistajan ihmissuhteita.
"Ensinnäkin, nyt ei puhuta murhasta tai varastamisesta, vaan asiasta, jossa kaksi ihmistä vastaavat jostakin, mitä heidän elämässään tapahtui, ehkä hyvin suurten unelmien, toiveiden ja rukousten puitteissa. Liikumme sellaisen emotionaalisen kentän puitteissa, jossa pelkästään kirkollisten auktoriteettien ohjeistukset ovat joskus aika shokeeraavia. Et kohtaa tätä dilemmaa, kun raportoit pastorista, joka tyhjentää seurakunnan kassalippaan."
"Mikset anna ihmiselle myöskin sitä mahdollisuutta mikä Raamatussa on, että laki on tullut Mooseksen kautta ja armo ja totuus Jeesuksen kautta."
Helsingin Sanomat haastatteli Melleriä keskiviikkona 23. elokuuta. Meller peruutti lauantaiksi ja sunnuntaiksi sovitut saarnansa ja matkusti ulkomaille. Hän ilmoitti pitkässä kirjeessään Patmoksen tukijoille päättäneensä irrottautua muutamaksi kuukaudeksi työstään säätiössä etsiäkseen Herraa:
Haluan palata kun herrani suo, hänen voimassaan. Jääden Herran käsiin. Veljesi vaivassa ja valtakunnassa. Hänen tähtensä.
Leo Meller.
--------------------------------------------------------------------------------
HARRI NYKÄNEN / Helsingin Sanomat
[email protected] - PikkuEero
Mellerin mukaan kirjoitti:
>>Kyllä Leo Meller on Jumalan profeetta.>>
Totta kai, ilman muuta.
Sanoohan Leo, ettei Jeesus kuollut perjantaina, vaan keskiviikko-iltana tai torstai-yönä.
Leo ottaa jostain tekstistä kirjaimellisesti kohdan jossa kerrotaan, että Jeesus oli "kolme yötä ja kolme päivää" haudattuna. Leo uskoo, että Jeesus nousi ylös lauantai-iltana auringon laskun jälkeen, tai sunnuntaiyönä, ennen aamua. Tästä taaksepäin laskemalla "kolme yötä ja kolme päivää" tullaan keskiviikko iltaan tai torstai yöhön.
Niillä Raamatun teksteillä, joissa kerrotaan olleen sapatin valmistuspäivän, ja sapatin juuri alkamaisillaan, ei ole Mellerille mitään merkitystä vaan ne voidaan ohittaa vapaasti.
Kyllä, Jumalan mies.Muistan itsekin kuulleeni tuon jutun Radio Deissä. Kummallinen tulkinta.
- ent. tukija
kokonaisuudessaan kirjoitti:

[email protected]Sehän oli hyvä juttu Hesarissa! Kirjoitus osoitti sen, että Mellerkin on inhimillinen ihminen heikkouksinensa ja kaikki se kiinnijäämisineen on yhtä kasvuprosessia hänen kristillisessä elämässänsä. Miksi nimenomaan hänen pitäisi ollatäydellinen, kun kukaan meistä ei ole eikä tule lihassa täydelliseksi. Toisaalta on hyvä, että median vahtikoirat seuraavat tällaisia julkisuuden henkilöitä ja arvostelu pelaa, hillinnee se ainakin pahimmilta ylilyönneiltä.
Joka tapauksessa Leo Meller on tehnyt paljon evankeliumin hyväksi ja lukuisa on se joukko, joka hänen palvelutyönsä kautta on tullut uskoon ja myöskin saanut mahdollisuuden rakentua uskossa mielenkiintoisten sanaselitysten äärellä. Mutta siihen ei tietysti pitäisi kenenkään juuttua vaan mennä elämää eteenpäin.
Itsekin olen nyt entinen Patmoksen työn tukija. Silti siunaan edelleen sitä. - ei ole
ent. tukija kirjoitti:
Sehän oli hyvä juttu Hesarissa! Kirjoitus osoitti sen, että Mellerkin on inhimillinen ihminen heikkouksinensa ja kaikki se kiinnijäämisineen on yhtä kasvuprosessia hänen kristillisessä elämässänsä. Miksi nimenomaan hänen pitäisi ollatäydellinen, kun kukaan meistä ei ole eikä tule lihassa täydelliseksi. Toisaalta on hyvä, että median vahtikoirat seuraavat tällaisia julkisuuden henkilöitä ja arvostelu pelaa, hillinnee se ainakin pahimmilta ylilyönneiltä.
Joka tapauksessa Leo Meller on tehnyt paljon evankeliumin hyväksi ja lukuisa on se joukko, joka hänen palvelutyönsä kautta on tullut uskoon ja myöskin saanut mahdollisuuden rakentua uskossa mielenkiintoisten sanaselitysten äärellä. Mutta siihen ei tietysti pitäisi kenenkään juuttua vaan mennä elämää eteenpäin.
Itsekin olen nyt entinen Patmoksen työn tukija. Silti siunaan edelleen sitä.koskaan tunnustanut olevansa myös ihminen lankeemuksineen. Hänhän on levittänyt kaiken aikaa sellaista imagoa, että hän tosiaankin olisi Herran voideltu, jolla olisi jotakin uutta tietoa Jumalalta. Minä pidän Mellerin toimintaa huijauksena sillä nyt olenkin miettinyt että jos hän on tehnyt tuollaista tuossa asemassa, mitä muuta hän onkaan mahdollisesti tehnyt, joka ei ole tullut ilmi? Mitä kulisseissa on tapahtunutkaan? Eihän kukaan pilkuistaan irti pääse?
Jotenkin Pirkko Säilä säälittää, että hän yrittää tuossa ristipaineessa tehdä tuota lähetystyötään, jonka toinen "tuhoaa" kaiken aikaa. Patmoksen uskottavuus on romahtanut ajat sitten, Meller on liian kiistanalainen hahmo. - toret
kokonaisuudessaan kirjoitti:
Leo Meller, taivaan sisäpiirikauppias
Saarnaja Leo Meller on yhdelle Jumalan voideltu, toiselle lähes piru
Jos haluat kuulla tuoreimmat taivasuutiset, viritä radio Lähiradion Taivaskanavalle 100,3 megahertsiä. Saarnaaja Leo Meller, Jumalan luottomies maan päällä, kertoo sinulle lopun ajan tapahtumista, joista hänellä on sisäpiirin tietoa, paljastaa lentävien lautasten arvoituksen ja pedon salaliiton.
Liukkaan karismaattinen ääni liittää lainaukset Raamatusta saumattomasti ja ilman epäilyä saarnaajan näkyihin. Kuten huippupoliitikolla Mellerilläkin on varma vastaus elämän kaikkiin kysymyksiin.
Meller johtaa Patmos Lähetyssäätiötä. Hän on yksi maan tunnetuimmista uskonnollisista johtajista. Hän tavoittaa radiolähetyksillään satojatuhansia ihmisiä. Hän on kirjoittanut 70 kirjaa ja julkaissut satoja saarnojaan äänitteinä.
Säätiön toiminta on pitkälle riippuvainen Mellerin saarna- ja myyntimiehen taidoista. Meller tuli Patmos ry:n johtoon 1971 ja nosti lähes konkurssikypsän yhdistyksen jaloilleen Yhdysvalloissa opituilla keinoilla. Yhdistyksen toimintaa jatkavalla Patmos Lähetyssäätiöllä on tänään peräti 18 000 rekisteröityä tukijaa.
Mellerin mukaan hän oli ensimmäisiä, jotka toivat maahan amerikkalaistyylisen hengellisyyden ja sen myyntikeinot. Meller puhuu tukijoilleen enkelin kielin ja myy siinä sivussa saarnakasetin tai kirjasen.
Vaikka et ostaisikaan tänään mitään, kai muistat laittaa kymmenyksesi kolehtiin. Hätä ei maailmasta lopu, mutta Jumala taivaassa näkee, kuka hellittää kukkaronsa nyöriä.
Patmoksen tilaisuuksissa tunnetaan vanha pariskunta, joka kiertää samana päivänä kolmessakin Mellerin puhetilaisuudessa ja antaa jokaisessa rahaa kolehtiin, koska Meller puhuu niin kauniisti.
Patmos keräsi viime vuonna yli 28 miljoonan markan lahjoitukset, joista se käytti avustustyöhön 25 miljoonaa markkaa. Avustusta saivat muun muassa Albania, Romania ja Etiopia.
Mellerin lisäksi patmostyö perustuu joukkoon uskollisia. Uskossa karaistuneimmat Mellerin tukijat ovat valmiita seuraamaan saarnaajaa vaikka tuliseen järveen. Eikä Meller salaa armonlahjaansa. Hän pitää itseään Jumalan voideltuna, johon kukaan ei saa kajota.
Yksinhuoltajaperheeseen Helsingissä 1942 syntynyt Meller kertoo saaneensa ensimmäisen kosketuksen hyvään henkimaailmaan jo viisivuotiaana.
Köyhän yksinhuoltajaäidin lapsi näki kirkastetun Jeesus-hahmon kotiaan vastapäätä olevassa puistossa. Hahmo sanoi: "Tule ja seuraa minua." Sen jälkeen Leo-poika alkoi käydä kirkoissa ja veti mukaansa myös muita poikia. Murrosikäisenä hän jo kirjoitti raamatullisia selityksiä ja lehtijuttuja.
Näihin aikoihin hän löysi Patmoksen ja otti sen perustajan Ensio Lehtosen oppi-isäkseen. Muutaman vuoden kuluttua Meller lähti raamattukouluun Yhdysvaltoihin. Lehtosen kuoltua Meller siirtyi johtamaan Patmosta. Hän oli jo nuorena huomannut, että sai ihmiset kiintymään itseensä. Kannattajajoukko kasvoi nopeasti.
Kaikki eivät kuitenkaan pidä Melleriä hyvänä paimenena - edes hänen omassa laumassaan. Mellerin menneisyydessä on kieltämättä tahra, johon arvostelijoiden on helppo kiinnittää huomionsa. Meller istui 80-luvulla tutkintovankilassa kolme kuukautta ja hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Patmos ry:n rahojen kavalluksesta ja veropetoksesta.
Mellerin tulkinnan mukaan kyse oli ajojahdista: hän sai maksaa siitä, että oli järjestämässä Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon. Hän käänsikin tuomion voitokseen esiintymällä marttyyrina.
Mellerin asema vahvistui niin, että häntä arvostelevat oli helppo leimata saatanan kätyreiksi. Melleriä itseään on arvosteltu lähinnä rahankeruutavoista, maineen tavoittelusta ja naissuhteista.
Mellerin kanssa suhteeseen ajautunut patmoslainen nainen moitti saarnamiestä jo 1980-luvulla rahankeräyksen keinoista, joita hän piti vastenmielisinä. Nainen piti päiväkirjaa jokaisesta päivästään Patmoksessa.
Kaikki keinot olivat naisen mukaan Mellerille sallittuja, jopa lahjoittajille kirjoitetut väärät laskut. "Leo vastasi, että kyseessä oli pyhä lasku. Leon mielestä saatanalta pitää kerätä kaikki raha ja kaikki keinot ovat luvallisia."
Patmoksen omistama toimitalo sijaitsee arvoalueella Etelä-Haagassa. Rakennuksessa on myös Kuvan ja Sanan tilat sekä studio, jossa tehdään radio-ohjelmia. Meller ottaa haastattelijan vastaan neuvotteluhuoneessa, joka on kuin minkä tahansa menestyvän yrityksen. Kahvitermos ja viineri ovat valmiina.
Meller ei hätkähdä rahankeruupuheita vaan sanoo, että rahan kerääminen on yksi hänen tärkeimpiä tehtäviään Patmoksessa. Hän ei näe keruutavoissa mitään moitittavaa, sillä rahat menevät vähäosaisten ja kärsivien auttamiseen. Eikä hän totisesti ujostele pyytää rahaa:
Ja siksi uskallan anoa sinulta Joulun edellä syntymäpäivälahjaa Jeesukselle itselleen, osoitteena hänen vähäisimmät veljensä ja sisarensa. Muistathan: 190 markalla saamme perhepaketin. . . evankelioivan perhepaketin.
Viime vuonna Patmos keräsi rahaa Tshetshenian pakolaisille. Tilisiirtolomakkeen takana luki: Kun käytät tätä PSP:tä, Jeesus sen tietää . . . ja sinäkin kerran taivaassa.
Ingushian keräyksen avaajaksi Meller sai Jeesuksen itsensä. "Joulukuun ensimmäisenä päivänä Herra puhui minulle näistä vähimmistä."
Jeesus kertoi Mellerille myös tarvittavan summan. Patmos Lähetyssäätiön tuli auttaa Ingushian pakolaisia 50 000 dollarilla.
Rahaa Patmos kerää myös hengellisissä kokouksissa myymällä Mellerin kymmeniä teoksia ja satoja saarnaäänitteitä. Eräs patmoslainen sai lähteä huomautettuaan Mellerille, että Jumalan huoneesta oli tehty markkinapaikka.
Kirjojen julkaisusta vastaa Patmos Lähetyssäätiön määräysvallassa oleva Kuva ja Sana, joka julkaisee myös Uusi Kipinä -lehteä. Meller on Kuvan ja Sanan hallituksessa ja Uusi Kipinä -lehden päätoimittaja.
Meller saa lähetyssäätiöltä palkkaa. Hänen tulonsa olivat viime vuonna noin 280 000 markkaa. Omaisuuttakin on kertynyt jonkin verran, sillä Mellerillä on oma asunto Etelä-Ranskassa ja toinen Vantaan Tikkurilassa.
Lampaat ovat moittineet paimentaan myös maineen tavoittelusta.
"Leo korosti keulakuvan tärkeyttä yhdistyksen toiminnassa tarkoittaen itseään, siinä piilee Patmoksen menestyksen salaisuus. Tällaisen keulakuvan puuttumisen vuoksi muilla vastaavilla järjestöillä menee huonommin", entinen patmoslainen sanoo.
Hänen mukaansa Mellerille on vanhemmiten käynyt kuten monelle muulle uskonnolliselle johtajalle ennen häntä: vilpitön usko on kadonnut, kun Meller on antanut vallan sokaista itsensä.
"Moitimme Leoa myös siitä, että hän ottaa kunnian itselleen eikä siirrä sitä Jumalalle, ja siitä, että hän antaa ihmisten palvoa itseään ja nauttii siitä. Näistä puheista Leo suuttui ja tunnusti raadollisuutensa, mutta lausui hampaittensa välistä, että työmuotoon ette koske."
Meller voi lyödä vastustajiaan armottomasti Raamatulla:
Muistettakoon että voideltuun koskettaminen on kauheinta: edes David ei uskaltanut koskea Saulia tämän tultua riivatuksi. Oman puhtautenne kohdalle on lisäksi kaksinaamaisuutenne kautta tullut sellainen tahraisuus, ettei puhtaita käsiä vaativan Jumalan edessä teistä nähdäkseni ole minkään pesän valvojaksi.
Eräältä arvostelijalta Meller kysyi erikseen, tietääkö hän, että Jumala ottaa ennenaikaisesti ihmisiä pois, jos he koskevat Herran voideltuun.
Meller kertoi saaneensa profeetallisen hengen kautta kaikki syntinsä anteeksi ja lupauksen, että Jumala murskaa jokaisen, joka panettelee häntä.
Mellerin oma armo ei aina riitä maailman vähäisille.
"Kerran toimistoon tuli huumeita käyttävä nainen suuressa hädässä ja pyysi meitä rukoilemaan hänen puolestaan. Soitin Mellerille ja pyysin häntä tulemaan rukoilemaan. Meller käski katsoa, että se nainen on poissa, kun hän tulee sinne", patmoslainen muistelee.
Meller myöntää inhimillisen heikkoutensa myös maineen suhteen. Hän on pyytänyt sitä anteeksi Jumalalta.
Mellerin on selvästi vaikea vastata kysymykseen, onko hän profeetta. Hän pohjustaa vastauksen perusteellisellä selvityksellä profetoinnin kolmesta eri lajista ja paljastaa lopuksi, ettei hänellä ole tätä armolahjaa. Hän määrittelee itsensä vain opettajaksi, joka tutkii Raamatun tekstejä ja saarnaa niistä. Meller kertoo kokeneensa kymmenkunta profeetalliseksi tulkittavaa elämystä. Ulkopuolisen arvion mukaan osaa niistäkin voi pitää maallisen päättelyn hedelmänä.
"Yksi 1970-luvulla saatu koski punaisen pedon eli Neuvostoliiton tuhoa ja nousua. Olen saarnannut myös pankkikriisiä ja pankkijärjestelmän kaatumista ja varoittanut ihmisiä velanotosta."
Patmoslainen nainen muistaa kuinka Meller vuoden 1981 lopulla näki, että syksyllä 1982 Suomea koettelee valtava nälänhätä. Nainen merkitsi profetian muistiin. Nälänhätää ei tullut.
Meller tunnustaa myös, ettei keskustellut Jeesuksen kanssa Ingushian keräyksestä, vaikka keräysesitteen perusteella näin luulisi. Esitteessä Meller sanoo saaneensa keräyskäskyn suoraan Herralta ja kertoo sanasta sanaan mitä Jeesus hänelle sanoi.
Venäjä on yhä Mellerin erityisessä tarkkailussa. Venäjä on Mellerin käsityksen mukaan yksi tulevan petovallan keskuspaikkoja. Toinen keskeinen tekijä on EU:n ympärille muodostuva valtioliitto. Mellerin raamatuntulkinnoissa esiintyy myös pedon tuleva maailmanvalta Rooma.
"Jälleensyntyvään Roomaan kuuluu neljännes asutusta maanpiiristä. Keskipisteen muodostavat kymmenen valtion ja niiden edustajien liitto. Liiton keskuspankki tuo yhden ainoan rahan, joka sitoo ihmiset ja kansat yhdeksi kokonaisuudeksi. Se hallitsee ostamista ja myymistä. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä, ellei kuulu pedon numerosarjaan."
Kun Meller johti Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon, hänet leimattiin poliittisesti. Häntä pidettiin Neuvostoliiton vihollisena. Hänen epäiltiin myös toimivan Yhdysvaltain tiedustelupalvelun laskuun.
Meller kiistää koskaan tehneensä politiikkaa Neuvostoliittoa koskevilla ennustuksillaan, vaikkei suojelupoliisi häntä uskonutkaan. Hän myöntää myös menettäneensä paljon siitä Amerikan ihailusta, joka häneen opiskeluaikana tarttui.
Meller väistää helposti moitteet rahan ja maineen tavoittelusta, mutta kun keskustelu kääntyy naisiin, luistavuus katoaa. Hän valpastuu.
Entisen patmoslaisen päiväkirja kertoo yhdestä Mellerin lankeemuksesta yksityiskohtaisesti. Tiina (nimi muutettu) oli aluksi vastahakoinen Melleriä kohtaan. Suhtautuminen kuitenkin muuttui kokouksessa Joensuussa. "Kokouksen päätyttyä menimme kaupungille syömään hampurilaiset. Leo kiusoitteli, oli vitsikäs, tunsin olevani keskipisteenä ja koin yhdessäolomme hauskaksi."
Muutaman päivän kuluttua Meller soitti Tiinalle kotiin. Aluksi keskusteltiin Tiinan tyttären sairaudesta.
"Sen jälkeen hän alkoi puhua minulle rakkaudesta, sen neljästä eri lajista, ja erityisesti eros-rakkaudesta, millaista se voisi olla, ikään kuin en olisi sellaista koskaan kokenut. Myös hän halusi neuvoa minua avioliittoni suhteen, että ei siitä välttämättä koskaan hyvää tule, että minun pitäisi ottaa se myös huomioon."
Tiina päätti erota ja kertoi siitä Mellerille jo seuraavana iltana. "Leo tuntui säikähtävän ja sanoi, ettei hänellä ollut tarkoitus viekoitella minua, päiväkirja kertoo."
Muutaman päivän kuluttua, kesken Oulussa pidetyn herätyskokouksen, Meller pyysi Tiinan hotellihuoneeseensa. Kun amerikkalaispuhujan vuoro oli loppumassa, Mellerin piti kiirehtiä takaisin saliin. "Tarjouduin hoitamaan hänet ja niin tein. Leo pahoitteli, kun on niin itsekäs."
Suhde jatkui, mutta Tiina huomasi, että Melleriä kiinnostivat jo muut naiset. "En saattanut uskoa silmiäni, kun näin että oli menossa uusi romanssi."
Päiväkirjaa pitänyt nainen ajautui avioeroon. Mies löysi hänen päiväkirjansa ja haastoi Mellerin avioero-oikeudenkäyntiin todistamaan aviorikosta.
Mellerin todistuksen mukaan hän ei ollut Tiinan kanssa sukupuoliyhteydessä, "mutta kylläkin erogeenisessa ja hyväilysuhteessa. Tällaisiä tapaamisia oli ollut vähemmän kuin viisi ja ne olivat tapahtuneet keväällä 1983 matkaolosuhteissa tai auto-olosuhteissa."
Myös Meller itse erosi pian tämän jälkeen. Hänellä on kaksi aikuista lasta.
Mellerin lankeemukset jatkuivat. Keväällä Mellerin taustoja selvittämään palkattiin yksityistetsivä. Etsivän raportissa nimettiin muun muassa viisi naista, joilla oli ollut suhde Mellerin kanssa.
Naiset ovat vaikea pala Mellerille. Hän ei halua kuulla edes listalla olevia nimiä. Meller ei näe syytä, miksi Helsingin Sanomat käsittelisi hänen kaltaisensa sananjulistajan ihmissuhteita.
"Ensinnäkin, nyt ei puhuta murhasta tai varastamisesta, vaan asiasta, jossa kaksi ihmistä vastaavat jostakin, mitä heidän elämässään tapahtui, ehkä hyvin suurten unelmien, toiveiden ja rukousten puitteissa. Liikumme sellaisen emotionaalisen kentän puitteissa, jossa pelkästään kirkollisten auktoriteettien ohjeistukset ovat joskus aika shokeeraavia. Et kohtaa tätä dilemmaa, kun raportoit pastorista, joka tyhjentää seurakunnan kassalippaan."
"Mikset anna ihmiselle myöskin sitä mahdollisuutta mikä Raamatussa on, että laki on tullut Mooseksen kautta ja armo ja totuus Jeesuksen kautta."
Helsingin Sanomat haastatteli Melleriä keskiviikkona 23. elokuuta. Meller peruutti lauantaiksi ja sunnuntaiksi sovitut saarnansa ja matkusti ulkomaille. Hän ilmoitti pitkässä kirjeessään Patmoksen tukijoille päättäneensä irrottautua muutamaksi kuukaudeksi työstään säätiössä etsiäkseen Herraa:
Haluan palata kun herrani suo, hänen voimassaan. Jääden Herran käsiin. Veljesi vaivassa ja valtakunnassa. Hänen tähtensä.
Leo Meller.
--------------------------------------------------------------------------------
HARRI NYKÄNEN / Helsingin Sanomat
[email protected]jokainen josta löytyy vääryys, ei voi olla totuudessa, joten tämä mies ei ole Jumalan profeetta, vaan on peto paimenen vaatteissa. jokainen jossa asuu vääryys, ei tunne totuutta.
totuus ei ole totuus, jos siinä on jotain väärää. ja jos onkin jotain totuudellista, mutta vähänkin väärää, ei voi olla Jumalan sanansaattaja, koska Jumala on täydellinen ja Jumala on totuus, eikä hänestä vääryyttä löydy. ihmisen on ihmisestä, mutta Jumalan on Jumalasta. jokainen Jumalan profeetta antaa kaiken kunnian Jumalalle, eikä ota siitä mitään itselleen.
puoli-totuudet ovat pahin harha, koska niissä on osa totuutta, mutta eivät ole koko totuus.
siunausta kaikille - Jopi.48.
Leo Melleri on proveetta, mutta valitettavasti väärä sellainen. Kun peilaa hänen juit..tujaan Raamatun valossa, niin on mennyt pahasti pieleen.
- Raamatun sanaa.
Jumalan profeeta ? Mitä sanoo Raamattu. Luuk. 16:16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeituu sinne väkisin.
- Puskasta.

[email protected]Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta kuitenkin.
- Uri Geller
"Helvetti on teologinen työtapaturma."
"Theo Meller"
"Uskonnollinen Petkuttaja"- ääntä
maksaa vain kuusi euroa. Meller myy siis ääntään kasetilla, jonka hinta on vaivaiset 6 euroa. Hyvä bisnes, saa sanoa mitä tahansa ja ihmiset ostavat tuota ääntä kuin Jumalan sanaa.
- oikeassa olet
ääntä kirjoitti:
maksaa vain kuusi euroa. Meller myy siis ääntään kasetilla, jonka hinta on vaivaiset 6 euroa. Hyvä bisnes, saa sanoa mitä tahansa ja ihmiset ostavat tuota ääntä kuin Jumalan sanaa.
Meller on mies joka niin raa-kastaa omaa ääntään.
- lepoleo
Leo M. on mummojen kukkaroiden avaaja ja nuorten naisten pikkuhousujen nuolija, lipevämpi kuin lapamato...taitaa olla menossa omaan Gehennaansa pappis-sikariportaan kanssa itseään polttamaan...isänsä perkeleen kanssa, ...taitaa tulla aika mustat roihut?
- Olavi Ruuska
Olenpa minäkin kuunnellut Leo Mellerin "tuhannen yön satuja ja tarinoita" ja todennut että niitä ne onkin!
Onko nyt enää ketään joka pitäisi hänen toimintaansa raittiina, paitsi heikot naiset.
Onhan hänellä niitä haureuden syntejäkin listallaan, naisiin menevä mies.
Ottakaapa naiset jo äly toimintaan ja jättäkää tuo huijari!- Seisoo
Leo antaa mahdollisesti kiksejä selibaatissa oleville naisille Harjukadulla,... se huutaa kuin Hitler ja vetoaa sekä kaataa kuin Yli-Vainio aikanaan ja kaikki vain vilpittömästi ja pyyteettä Pahasta hengestä...sekä pankkinumero ja tilillepano kortti menköön käyntikortista?
On se ihme sinänsä , että mies on vielä elossa ja toimittajana, ettei kukaan mies ole sitä vielä kolkannut Kalliossa äitimuorinsa kuohimisesta?
Seisoo se Mellerilläkin aamuyöstä ennen kuselle menemistä? - on sika
Seisoo kirjoitti:
Leo antaa mahdollisesti kiksejä selibaatissa oleville naisille Harjukadulla,... se huutaa kuin Hitler ja vetoaa sekä kaataa kuin Yli-Vainio aikanaan ja kaikki vain vilpittömästi ja pyyteettä Pahasta hengestä...sekä pankkinumero ja tilillepano kortti menköön käyntikortista?
On se ihme sinänsä , että mies on vielä elossa ja toimittajana, ettei kukaan mies ole sitä vielä kolkannut Kalliossa äitimuorinsa kuohimisesta?
Seisoo se Mellerilläkin aamuyöstä ennen kuselle menemistä?kusta päässä ja jalat jäässä
mies mutisee yksikseen tunnin
ja kolehtikippo on taas täynnä...
on se sika mieheksi... - ent. tukija
Kaikki me vielä seistään Kristuksen tuomioistuimella, tuli on koetteleva itsekunkin rakennuksen.
Älkää nyt niin kovin tuomitko veljiänne vaan jättäkää tuomio sille, joka ei erehdy tuomioissansa. - Anneto
ent. tukija kirjoitti:
Kaikki me vielä seistään Kristuksen tuomioistuimella, tuli on koetteleva itsekunkin rakennuksen.
Älkää nyt niin kovin tuomitko veljiänne vaan jättäkää tuomio sille, joka ei erehdy tuomioissansa.Ei tarvita kovin korkeata älykkyys- ja sivistystasoa toisten mollaamiseen. Ihmisen tekoja saa ja pitää arvioida. Sn voi kuitenkin tehdä asiallisesti ja ihmistä kunnioittaen. Mistähän löytyisi virheetön ja täydellinen ihminen ja varsinkin sananjulistaja. Herra, armahda meitä ja auta näkemään omat virheemme ja olemaaan tuomitsematta toisia.
- Mellerin
Anneto kirjoitti:
Ei tarvita kovin korkeata älykkyys- ja sivistystasoa toisten mollaamiseen. Ihmisen tekoja saa ja pitää arvioida. Sn voi kuitenkin tehdä asiallisesti ja ihmistä kunnioittaen. Mistähän löytyisi virheetön ja täydellinen ihminen ja varsinkin sananjulistaja. Herra, armahda meitä ja auta näkemään omat virheemme ja olemaaan tuomitsematta toisia.
uusin kasetti jossa hän kysyy, että onko jossakin Suomen suurimmista kaupungeista (vaihtoehtoisesti ydinvoimalan tuntumassa!) islamilainen miniydinase? Tälläistä pelottelua Meller pitää yllä ja lietsoo vihaa kansanryhmien välille. Takuulla Suomessa ei ole ydinaseita, jos olisi, siitä tulisi kansainvälinen skandaali. Meller ei osaa suhteuttaa profeetioitaan ollenkaan reaalimaailmaan. Samalla hän kysyy, että onko Jumalalta lupa paljastaa väärät kristukset ja väärät profeetat Suomen kristikunnassa - lausua nimetkin? Ketähän vastaan nyt Meller hyökkää? Hän siis saa arvostella muita, mutta kun puhe kääntyy häneen ja hänen tekosiinsa sitten pitäisi olla hiljainen maa matonen?
- profeetta?
Mellerin kirjoitti:

>>Meller ei osaa suhteuttaa profeetioitaan ollenkaan reaalimaailmaan.>>
Ovatko mielikuvituksen tuotteet profetioita?
Minusta eivät.
- laintaulut
Meller on todellakin väärä profeetta, lisäksi aika selvästi sellainen. Hänet voi havaita jokainen vähänkin Raamattua tunteva sellaiseksi. Kannattaa kiertää kaukaa.
- Tervapääsky
Tällä sivulla olevat kielteiset väitteet Leo Melleristä ovat kaikki kömpelöitä ja asenteellisia.Joku taivastelee rahan perässä juoksevasta liikemiehestä,joku lipevästä naistenmiehestä ym,ym.Väitteet on helppo kumota.Jokainen voi ostaa veroäyriluettelon R-kioskilta ja tutkia kenenhyvänsä tuloja.Naistenmiehen mainetta voi kysyä hänen vaimoltaan,vaikka suorassa radiolähetyksessä.Itse luen päivittäin Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta,ja sanoisin,että Mellerin puheet ovat kaikkein Raamatun mukaisimpia.Kuten profeetat Raamatussa,niin nykyisinkin profetaaliset ihmiset ovat massojen käsittämättömissä.Heillä ei ole tarkoituskaan mielistellä laajoja kansalaispiirejä.Siksipä nämä kielteiset mielipiteet ovatkin sangen ymmärrettäviä.Keskustelu olisi korkeatasoisempaa,jos asenteet jätettäisiin pois ja keskityttäisiin Raamatun opetuksiin.
- ihmineen
kyllähän mellerin leolla joskus vähän ööveriksi on tainnut mennä., mutta jos alkaa yhtä ihmistä parjata niinkuin melleriä on parjattu, niin sitten mielestäni löytyy paljon muitakin ihmisiä ja asioita, joita pitäisi arvostella yhtä ankarasti(asenteellisesti)... Joten parempi on jättää ihmiset omaan arvoonsa, jos ei meno miellytä.. Meller ei varsinaisesti (mielestäni) pyri aikaan saamaan pahaa, eikä pyri henkilökohtaiseen loukkaamiseen... Leollakin lain suoma mielipiteen vapaus ? :P
- Varjo entisestä
Käsittämätöntä miten Patmoksessa hukattiin oikea ja väärä! Em. Mellerin vääryyksien lisäksi myös x-vahtimestari hyväksikäytti naisia! Rakastuin yhteen, ja elämä meni sekaisin niin kuin Jumala ja saatana Patmoksessa.
Patmoksen johto olisi pitänyt uusia (vääryyksien tekijät ja peittelijät pois)! Tavallinen ihminen ymmärtää tämän 3 sekunnissa, kun mainitaan toistunut hyväksikäyttö, mutta Patmoksen johtoa ei liikuta (sivullinenhan vain kärsii). Melleriltä on odotettu kauan julkista anteeksipyyntöä (eikö K&K ym. toimittajat sen takia juosseet perässä, mutta sai vain välttelyä tai valetta vastaukseksi) - tässä totuus
Varjo entisestä kirjoitti:
Käsittämätöntä miten Patmoksessa hukattiin oikea ja väärä! Em. Mellerin vääryyksien lisäksi myös x-vahtimestari hyväksikäytti naisia! Rakastuin yhteen, ja elämä meni sekaisin niin kuin Jumala ja saatana Patmoksessa.
Patmoksen johto olisi pitänyt uusia (vääryyksien tekijät ja peittelijät pois)! Tavallinen ihminen ymmärtää tämän 3 sekunnissa, kun mainitaan toistunut hyväksikäyttö, mutta Patmoksen johtoa ei liikuta (sivullinenhan vain kärsii). Melleriltä on odotettu kauan julkista anteeksipyyntöä (eikö K&K ym. toimittajat sen takia juosseet perässä, mutta sai vain välttelyä tai valetta vastaukseksi)Vain psyykeltään heikot ja yksinkertaiset uskovat Mellerin suoltamaa skeidaa. Mies on pelle, jonka päätehtävät ovat rahojen huijaaminen tyhmiltä uskovaisilta sekä seksuaalipalvelujen tarjoaminen naisille. Jos Meller on jonkun ylemmän voiman palveluksessa,niin hänen työnantajansa on itse Saatana.
- terence.hill
Viihdettä ja rahankeruuta.
- Ette voi palvella...
raha on mennut, Jumalan edelle.
- Huolestuttavaa
Leo Mellerin, eikä kenenkään muutankaan julistajan opetusta tarvitse ottaa vastaan jos se mitä he sanovat ei ole linjassa Sanan kanssa.
Raamattu ei ole joukko yksittäisiä jakeita, joita käytetään sopivasti tukemaan omaa opetusta tai elämäntilannetta, joka saattaa olla pahastikin vinksallaan. Näin on syntynyt paljon harhaista tulkintaa ja opetusta.
Mihin meiltä on kadonnut kyky lukea itse Raamattua? Ymmärrän heitä joilla ei ole Pyhää Henkeä sitä avaamassa ja siksi tarvitsevat koko ajan toisten tulkintoja, mutta kun uudestisyntyneetkin vaappuvat eri oppien ja opettajien tuulissa, se on minusta todella huolestuttavaa.
Valvokaamme siis itse kukin tilaamme, ettemme joutuisi eksytetyiksi. - Brita Kajsa
Päivänä muutamana seuraillu näitä "uskovaisten" juttupalstoja. Aika törkyä asianosaisista ja ja törkyisiä on myös ajatukset ja loan heitto. Luulen, että nyt loppuu mun osalta tämä sivujen selailu. Oli varmaan oikea ratkaisu kun silloin joskus jätin nämä oikeaoppiset seurakunnat. Kyllästyttää...ps. älköön nyt kukaan sanoko, että täällä ei ole pakko surffata, ei ole. Armon murusia ei vaan näy. Vinkki teille oikeille tosi hurskaille uskovaisille: jättäkää nuo panettelemiset ja julistakaa Kristusta!
- siinäpä miettimistä.
http://www.argumentti.fi/israel_juutalaiset_messias_raamatun_profetiat/israel_juutalaiset_messiaaniset_profetiat.php?id=73
"Raamattu on tarkasti ennustanut Israelin valtion perustamisen ja juutalaisten paluun Israeliin"
Tavallisesti fundamentalistiset helluntailaiset ja herätyskristilliset luterilaiset kyllä väittävät, että Raamattu on "ennustanut tarkasti Israelin valtion perustamisen ja juutalaisten palaamisen luvattuun maahan" ja hurjimmat väittävät Raamatussa olevan ennustuksia nimenomaan Venäjän/Neuvostoliiton ja Suomen osuudesta "juutalaisten paluussa Israeliin". Tähän esimerkkiin nämä kristityt yleensä eniten vetoavatkin ja eräillä ei mitään muita esimerkkejä edes ole. Mutta kyseinen tulkinta "Israelin valtion perustamisesta" ja "juutalaisten paluusta" perustuu ainoastaan epähistorialliseen Vanhan tekstin tulkintaan, jossa on sivuutettu kyseisten Vanhan testamentin Jesajan/Deuterojesajan, Jeremian ja Hesekielin kirjojen konteksti ja historiallinen tilanne. Kun profeettakirjoja tutkitaan niiden historiallista taustaa vasten, ei ole vaikea nähdä, että kyseessä oli 586 eaa. jolloin Juuda ja Jerusalem tuhoutuivat Babylonian valtakunnan hyökkäyksessä. Ja tämän kansallisen katastrofin seurauksena juutalaisia vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Kun sitten Persian valtakunnan hallitsija Kyyros kukisti ja valloitti Babylonian 539 eaa. Kyyros antoi juutalaisille luvan palata takaisin kotimaahansa - ja niin he palasivatkin ja Kyyroksen aikalainen Deuterojesaja julistuksineen sijoittuu juuri tähän historialliseen tilanteeseen, kuten historiallisessa Vanhan testamentin eksegetiikassa on jo pitkään nähty.
Vanhan testamentin "pohjoinen maa"/kaukainen kansa - ei Venäjä eikä venäläiset eikä myöskään Suomi, vaan Mesopotamia ja siellä asuvat kansat (babylonialaiset Jeremialla)- tuolla lissee..
Mitä siihen "pohjoiseen maahan" Vanhassa testamentissa tulee, niin vitsi on siinä, että juuri se Mesopotamia on Raamatun kirjoittajille se "pohjoinen maa"! Ei suinkaan mikään Venäjä tai Suomi, sillä Israelista katsottuna mesopotamialaiset valloittajat - ja juutalaiset pakkosiirtolaisuudesta Mesopotamian alueelta - tulivat Israeliin pohjoisesta käsin: Israelin ja Mesopotamian välissä, itäpuolella, näet on vaikeakulkuinen Syyrian autiomaa, johon Palestiina rajautuu idässä. Vaikka siis Babylonia ja muut Kaksoisvirtainmaan valtakunnat ja kansat olivat idässä, niin silti Mesopotamiasta tultiin pohjoisen kautta Israeliin. Tästä on yksinkertaisesti kysymys Vanhan testamentin profeettakirjoissa ja niiden "pohjoista maata" ja juutalaisten exodusta kuvaavissa teksteissä, mutta fundamentalistikristityt eivät ollenkaan ota näitä historiallisia seikkoja huomioon.
Katsotaan näytteeksi Jeremian kirjan profetiaa Israelin kimppuun käyvästä vihollisesta, jota kuvataan kaukaiseksi kansaksi, joka on ikivanha ja voittamaton:
http://www.argumentti.fi/israel_juutalaiset_messias_raamatun_profetiat/israel_juutalaiset_messiaaniset_profetiat.php?id=73
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata411456Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981365Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3031299- 1091125
- 191081
- 651048
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161029- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176888Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841