On helppo luetella. Yhdysvallat.
Ydinaseeseen sodassa turvautuneet valtiot
Anonyymi-ap
51324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Ja täysin siviili kohteisiin. Sama juttu Saksassa. Samaan aikaan ,kun Venäjä taisteli Saksan armeijaa vastaan. USA ja Iso-Britania pommitti Saksan kaupunkeja.
Neuvostoliitto taisteli Amerikan ja Englannin antaman asetuen voimin.
Ei vapauttaakseen itäistä Eurooppaa, vaan vallatakseen ja onnistuikin siinä. Miehitti enemmän tai vähemmän tiukasti ja erittäin raakalaismaisesti noita alueita vuosikymmeniä, kunnes romahti ja lakkasi olemasta. Silloin nuo maat vapautuivat ja saivat itsenäisyytensä vihdoin takaisin.
Ei Neuvostoliiton miehitys ollut yhtään ’lempeämpää’ kuin natsiSaksankaan. Päinvastoin.
Onneksi Neuvostoliitto oli tuolloin niin takapajuinen maa, ettei sillä ollut minkäänlaisia edellytyksiä kehittää atomipommia. Se pelasti itäisen Euroopan.
Ja Neukku-Venäjä yritti myös pommittaa siviilejä kaupungeissa ja se konkretisoitui mm. Suomessa kolmena Helsingin suurpommituksena! Tosin vahingot jäivät kaupungissa vaatimattomiksi vaikka yöpommituksiin osallistui satoja neukkupommittajia, silläneukulta puuttui jankkien ja brittien taito moinen toteuttaa!
Miten ryssä aloitti sodan Suomea vastaan pommitti Helsinkiä, olivat vaan niin huonoja että suurin osa putosi mereen?
Koska Stalinin kanssa oli sovittu semmoinen työnjako, että länsivallat pommittavat Saksaa sen perkeleesti ja varustavat Neuvostoliittoa yhtä perkeleesti, ja Neukkula taas käyttää maavoimiaan, joiden tekninen suorituskyky siis oli suurelta osin lännen tuottamaa.
Sulkutuli oli Saksassa jo menettänyt tehonsa länsipommareihin, mutta venäläiset lentäjät se pelästytti suunniltaan kerta toisensa jälkeen.
Lisäksi Neukkula olisi hävinnyt koko sodan Saksalle sillä se ei kyennyt estämään omin voimin Saksaa etenemästä Kaukasukselle ja Uralille. Vain tiltujen parjaama USA ja länsi pelastivat rysäpöksyläiset pinteestä.
Venäjä on varautunut kaikki maanpäältä tuhoamaan monin kertasesti ydin-pommeillaan, elikkä venäjän sairaus on ihmisten tappamista...
Ydinaseilla nykyään uhkailevia valtiota sen sijaan on kaksi, Venäjä ja Pohjois-Korean terroristi- ja rikollisdiktatuurit.
Ja retoriikka on toiminut tähän asti. Jos USAlla ei pelkoa joutua itsekin iskun kohteeksi. USAn Kaikki sodat on osoittanut, ettei se siviiliuhreista piittaa, silloin kun vastaiskun pelkoa ei ole.
USA teki valtavan virheen, kun se alistui Venäjän ydonasekiristykseen.
Mitähän horiset ? Ei ollut virhe , vaan tervettä järkeä ! Voithan mennä selittämään näkemyksiäs USAn puolustuksesta vastaaville :)
USa olisi pystynyt estämään Venäjän rikollisen hyökkäyksen Ukrainaan, jos se ei olisi pelännyt Venäjän ydinasekiristystä. Nyt Venäjä paitsi on vallannut Ukrainaa, myös havainnut, että ydinasekiristys toimii, mikä on tehnyt ydinsodasta paljon todennäköisemmän.
Ironista kyllä, P-Korea ja Venäjä edustavat vapautta, siis ihan toista mitä meille uskotellaan.
Ei Kim suostunut ottamaan, miljoonien lahjusrahoista huolimatta, myrkkypiikkejä.
Japani ja E-Korea on kokeneet järkyttäviä seurauksia myrkyistä.
Tämä asiakokonaisuus kertoo sekin jo jotain.
Haha. Täyttä hulluutta, että sotakiiaiset fasistiset tai kommunistiset diktatuurit muka edustaisivat vapautta. Tiltun mieli on pahasti sekaisin.
Kyllä näin on, asiat käännetään valtamediassa nurin.
Sinun argumenttisi on aika, sanoisinko aneeminen.
Mites P-koria voi ihanne kasa olss joka kimikimin peukalon alla kiemurtelee lukittuna
VENÄJÄN ROLLISAIRAAT OVAT SILMÄSÄ UMMISTANEET NORMI ELÄMÄLTÄ
VENÄJÄ ELÄÄ TAPPAMIS PUUMISSAAN
Tämä ketju avattiin keskusteluun USAn innokkuudesta käyttää ydinasetta.
Eli mielestäsi ”poiketaan aiheesta” kun nostetaan esiin ydinasevaltio Venäjän sotakiima?
Sanoisin, että omat väitteesi edustaa piatsi täydellistä valhetta, mys järkyttvää mielipuolisuutta, kun yrität selittää diktatuureja, joissa on yhteensä satoja tuhansia mielipidevankeja muka vapaiksi. Voit katsoa esim. tuolta, miten ihannoimasi diktatuurit sijoittuvat maailmanlaajuisessa verailusssa demokratiaindeksisssä:
Venäjä sijalla 144. ja Pohjois-Korea 165.
Aivan. USA ei kuitenkaan enää ole innokas käyttämään ydinaseita toisin kuin diktatuurit Pohjois-Korea ja Venäjä.
Vai että diktatuuri on vapautta. Hehhehheee..... Vuosisadan vitsi olisi, ellei tietäsi joidenkin reppanoiden olevan oikeasti tuota mieltä.
Itä-blokin valtioilla oli aikoinaan paha pulma! Kumpi oli pahempi: tulla natsi-Saksan valtaamaksi vai Neuvostoliiton ’vapauttamaksi’?
Lopputuloksella kun ei monestikaan ollut suurta eroa!
Kannattaa katsoa TV1:ltä tai Areenalta kolmiosainen TV-sarja ”Rautaesiripun takana”!
>Tämä asiakokonaisuus kertoo sekin jo jotain.
Se kertoo, miten lahko-oppien sekoittama oletkaan.
Voitko suositella jotain media, jossa asiat kerrotaan oikein. Suomeksi
Vapauden voi käsittää haluamallaan tavalla.
Myös sotakiimaa löytyy monesta suunnasta… tosin yhdestä enemmän kuin muista!
Kyllä voi. Niinhän voi diktatuuritkin. Aste-eroja on.
Silti diktatuurit ovat diktatuureja ja vapaat demokratiat demokratioita.
Mikä on sinun käsityksesi?
VENÄJÄ HYÖKKÄÄ JA TAPPAA IHMISIÄ OMISTA TAPPIOISTAAN MITÄÄN PIITTAAMATTA
VENÄJÄN JÄRKI ON TÄYSIN SUMENTUNUT TAMÄN TAPPAMIS KIIHKOISTA
SUOMIKIN NIITTII VENAKKOA KUIN VILJAA NÄITTEN SUOMEN PÄÄLLE KÄYDESSÄÄ
SITÄ MÄÄRÄÄ EI KUKAAN OTTANUT SELVILLE PALJONKOS NOITA SIINÄ NIITETTIIN,
AIVAN PITKIKKI RÖYKKIÖIKSI TANTEREET PISTETTIIN NOISTA
ANOA TERRORISTI VALTIO
USA oli ainoa, joka sai pommin valmiiksi toiseen maailmansotaan. Saksakin yritti ja oli lähellä, mutta onneksi ei ehtinyt. Epäilemättä olisi sitä käyttänyt, jos olisi ehtinyt.
Jeap .onneksi kehitysmaa neuvostoliitolla ei ollut mitään mahdollisuutta ja kykyä saada ensimmäisenä kyseistä pommia toisen maailmansodan aikana koska todennäköisesti koko maailma olisi tuhottu NL toimesta .
Rauhanaikanakin venäjä hyökkäsi Suomeen 1960 luvulla myrkyttäen saamelaisväestön ja luonnon ydinsaasteillaan ja sitten lähes puoli Eurooppaa Zenobylin aseellaan .
Neuvostoliitto ei koskaan maksanut näistä tuhotöistään.
https://yle.fi/a/74-20116316
Tarkoitat varmaan Tsernobyliä. Se on Ukrainassa. Mene pyytämään korvauksia leväperäisiltä Ukrainalaisilta käyttäjiltä.
Kyllä se oli ihan neuvostoliiton ydinvoimala .
Tšernobylin Vladimir Leninin mukaan nimetty ydinvoimala sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Tšernobylistä Pripet-joen yläjuoksulla .
Laitoksen reaktorit edustivat epävakaaksi tiedettyä RBMK-1000-tyyppiä, joita rakennettiin vain Neuvostoliitossa.
Neuvostoliitossa ei reaktoreiden suunnittelussa ja käytössä painotettu turvallisuuden ensisijaista huomioimista kaikissa teknisissä ratkaisuissa ja laitoksen käytössä.
Neuvostoliitosta puuttui yksinomaan ydinturvallisuusvalvontaan erikoistunut viranomainen, ja väestönsuojelun toteutus oli suurelta osin myöhässä, epäjärjestelmällistä, improvisoitua ja riittämätöntä. Mitään länsimaissa edellytetyn valmiussuunnitelman mukaisia toimia ei tehty. Ihmiset evakuoitiin vasta, kun pahimmat päästöt olivat jo kulkeutuneet tuulen mukana ohi.lähde?
Tapahtumista ei tiedotettu Neuvostoliiton sisällä eikä päästöille altistuneille muille valtioille. Kansalaisia ei kehotettu suojautumaan edes hyvin yksinkertaisin toimin, kuten sulkeutumalla asuntoon siihen asti, kunnes ilmaan päässeet radioaktiiviset aineet kulkeutuvat tuulen mukana pois.
Voihan neuvostoliitto taas kerran ...jokainen varmaan tietää mistä historiasta jo kaukaa juontaa sana rys..sä ja kaikki kun tehdään päin vittua niin sille on ihan oma sana joka viittaa erääseen kansaan "ryssiminen "
Venäläiset reaktorit on Loviisassakin. Suomi ei ole osannut omin voimin rakentaa minkäänlaista ydinvoimalaa. Viimeksi ostettiin Saksalais-Ranskalainen, joka valmistui 13 vuotta myöhässä aikataulusta :)
Suomessa oli tuolloin hyvin aurinkoista ja lämmintä ja minäkin istuskelin tuntikausia terassilla ottamassa aurinkoa tietämättä mitään säteilyvaarasta, koska tuo diktatuuri ei kertonut edes omalle kansalleen katastrofista.
"Venäläiset reaktorit on Loviisassakin. Suomi ei ole osannut omin voimin rakentaa minkäänlaista ydinvoimalaa. "
Perusteletko tuollaisella tosiaan että rys...sät voivat myrkyttää paskalla ydinvoimalallaan ja osaamattomuudellaan puoli eurooppaa ??? en ole ikinä ymmärtänyt venäläistä järjenjuoksua enkä ymmärrä taaskaan ? 🤥
Loviisassa on neuvostoliittolainen reaktori, mutta kaikki turvallisuuteen liittyvät järjestelmät ovat suomalaisia ja länsimaisia. Myös suojakuori on suomalaista tekoa. Neuvostoliittolaisethan aikanaan ihmettelivätkin moista ’turhaa ja kallista’ lisärakennelmaa.
Pyhäjoelle alettiin rakentamaan venäläistä ydinvoimalaa, mutta onneksi se keskeytettiin. Sehän oli jo yli kaksi vuotta myöhässä ennenkuin varsinaiset rakennustyöt olivat edes alkaneet. Venäläiset eivät kyenneet saamaan teknisiä suunnitelmia ja turvallisuussuunnitelmaa valmiiksi länsimaisen standardin, jota Suomikin tietysti länsimaana noudattaa, vaatimusten mukaisiksi. Ei Suomessa enää rakenneta mitään ja varsinkaan ydinvoimalaa, vain ’klubiaskit’ kanteen piirretyllä suunnitelmalla.
Miksihän Suomalaiset ei rakenna ihan omin voimin :). Jos ovat niin paljon pätevämpiä ? ? Kaikkien Suomen viiden voimalan reaktorit on ostettu ja toimitettu ulkomailta !
USA ei saanut pommia valmiiksi aivan ajoissa sikäli, että sitä suunniteltiin alunpitäen käytettäväksi Euroopassa, mutta sota kerkisi loppua 8.5.1945 Euroopassa. Sitä käytettiin sitten elokuussa 1945 ensin Hiroshimassa ja sitten Nagasakissa! Tiettävästi vasta atomipommit käänsivät Japanin sodanjohdon rauhaan ehdolla, ettei keisarin asemaan kosketa.
Jälkikäteen ajatellen voi olla, että pommien käyttö teki konkreettisesti ihmiskunnalle selväksi, ettei niitä saisi koskaan jatkossa käyttää! Tosin juuri tälläkin hetkellä löytyy maita jotka käytöllä yhä uhoavat!
Keisarin asemaan toki koskettiin, kun häntä kiellettiin pitämästä jumalana.
On se ollut aina tunteetonta meininkiä, miettikää, jenkit räjäyttivät siviilikohteisiin kaksi atomipommia, KOEMIELESSÄ.
Mikä sen parempi olisi voinut olla, kuin elävät ihmiset plus kaikki infra.
Ei edes Israelin suorittama verilöyly verä vertoja näille yksittäisille iskuille, vaikka on jopa historiallisella tasolla raakuudesaa sanonkuvamaton.
Koskahan venäläiset jotka koemielessä saastuttivat Saamelaiset ihmiset ja lapin luonnon ja vielä RAUHA AIKANA pommeillaan KOE MIELESSÄ alkavat maksaa korvauksia tästä ydinase hyökkäyksestään maahamme
https://yle.fi/a/74-20116316
Rys...sä on kyllä niin hauskan läpinäkyvä Suomi ja USA vihaaja ettei sitä kiinnosta se että venäjä ydinasein pyrki tuhoamaan saamelaiset ja lapin luonnon 😏
Mitäs mieltä olet Stalinin varmuuden murhaamista noin 20-30 miljoonasta oman maansa kansalaisista, joita epäili opposition kannattajiksi. Ja lisäksi kun ensin oli houkutellut ihmisiä Suomesta ja Usastakin ’rakentamaan’ maataan ja sitten murhautti nekin lähes kaikki vähän myöhemmin..
Eipä taida löytyä Euroopasta yhtä julmaa ja raakalaismaista diktaattoria kuin Stalin, jos murhattujen ihmisten määrällä mitataan. Hänen kumppaninsa ja liittolaisensa Hitler, jonka kanssa yhdessä aloittivat toisen maailmansodan Euroopassa, oli näin mitattuna vasta harjoittelija.
Japanihan hyökkäsi USAan ja aloitti sodan USAa vastaan, jonka USA sitten lopetti noilla atomipommeilla.
Diktaattorit pelkäävät demokratiaa, kuin ruttoa.
Lopetti sodan tietenkin, mutta pommit olivat kokeilu.
Ne asiat ja julmuudet joita Japani teki ansaitsivat julman vastineen? Pommi olisi pitänyt pudottaa tokioon, tähtäyspisteenä keisarin palatsi, Hitlerin niskaan ei voinut pudottaa kun ei ollut valmis, ja liittoutuneiden joukkoja oli lähellä? Japani hyökkäsi raukkamaisesti yllättäen, teurasti siviilejä Kiinassa satoja tuhansia, keisari olisi myös pitänyt joutua vastuuseen.
Muutama kommentoija yrittää aina kääntää keskustelut sivuraiteelle, joka on yleensä aina Venäjä.