Kunnon autoverosoppa.

Kuten hyvin tiedetään valtiovalta päätti palauttaa liikaa maksettuja autoveroja takautuvasti tietyllä ajanjaksolla autoveron maksaneille tuontiajoneuvojen ostajille.

Tuontiautoja ja ajoneuvoja välittävät autoliikkeet ja jobbarit ovat saaneet ja saavat palautuksina lukemattomia miljoonia euroja, takautuvasti, koska..

Pelin henkeen kuului, että auton ostaja maksoi tuontiauton etukäteen autoliikkeelle autoveroineen, ja autoliike tullasi ja verotti auton nimissään, vaikka auto saattoi olla jo maksettu kokonaan ostajan toimesta. Näin palautus ohjautuu luonnollisesti autoveron nimellisesti maksaneelle taholle.

Nyt asiaa on ryhdytty penkomaan lakimiesten avulla pettyneiden ostajien toimesta, joiden mielestä autoveron palautus kuuluu heille, eikä auton nimilleen verottaneelle jobbarille tai autoliikkeelle.

Kenelle se autoveronpalautus oikein kuuluukaan, ostajalle vai autoliikkeelle ylimääräisenä katteena kauppaan? Mikä oli lain henki ja palautusten tarkoitus?

Ajatusleikki; autovälittäjä on myynyt 300 tuontiajoneuvoa vuodessa.. jos palautus olisi vaikkapa 3 vuoden ajalta liikaa maksetuista veroista, ja keskimääräinen palautus olisi 6500 euroa, veropalautus 900 autosta olisi.. 5.850.000 euroa! Voisin olla vaikka jobbari.
285408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Lain mukaan veron maksaa auton valmistaja tai maahantuoja. Veron palautus kuuluu tietenkin verrona alunperin maksaneelle osapuolelle. Se on turha itkeä veronpalautusta jos olet ostanut auton verolliseen hintaan liikkeestä. Tyhmyydestä sakotetaan.

6500 euron keskimääräinen palautus per auto kuulostaa jo aika toiveikkaalta kun ottaa huomioon tuotujen autojen keskimääräisen iän ja hinnan.

Äänestä

Eikun vaan rurupeet yrittäjäksi. Perusta toiminimi, hommaa tilat, hanki rahoitus, rupee mainostaa tee kauppaa. Ei oo sen kummempi juttu. Ps. Miten saisin naapurin veronpalautuksesta puolet?

Äänestä

Eihän siinä mitään ihmmeellistä ole.

Se joka on aikanaan veroa joutunut liikaa maksamaan, se myös saa mahdollisen palutuksen.

Auton myyntihinta koostuu eri asioita, joita myyjäkään ei pysty etukäteen tarkasti määrittämään ja autovero on vain yksi niistä. Kuitenkin myyjä sitoutuu yleensä myymään auton kiiteään hintaan, vaikka esim. alkuperäistäkään veropäätöstä ei ole tullut, jolloin veroriskikin on myyjällä.

Peräti oudolta tuntuu, jos ostaja pitääkin jälkikäteen omanaan sellaista riskivarausta, joka sattuikin toteutumaan odotettua pienempänä. Miten mahtaisi olla päinvastaisessa tilanteessa? Tai esim. silloin, jos myynnin jälkeen myyjän kustannuksellaan tekemät kuluttajasuojalakiin perustuvat korjaukset ylittäisivät myyjän niihin varaaman summan.

Tuo keskimääräinen arvio palautuksestasi (6500 euroa) on tietysti täysin älytön, kun keskimäärin KOKO VERO on tuota suuruusluokkaa. Esim. omasta Volvostani maksoin veroa n.4000 euroa ja sellainen auto on täällä liikkeissä hinnoiteltu n. 17000 euron autoksi. Ja tuotujen autojen keskihinta ei ole kovinkaan paljoa tuota suurempi.

Eli turha kadehtia. Ja jos kadehittaa, niin parempi sitten hakea itse ja ottaa itse riski maksettavaksi tulevan veron määrästä.

Äänestä

Niinpä, aika tyhmä pitää olla jos on maksanut tuontiauto veroineen jobbarille. Pitäs ihmisten VÄHÄN seurata mitä autoverorintmalla tulee tapahtumaan.

Itse olen tuottanut kaksi autoa jobbareiden avustuksella suomeen ja tehnyt homman nimenomaan niin että maksan jobbarille vain auton tuonnista. Ja olen tullannut auton itse. Ja tämä nimenomaan sen takia että tulen itse saamaan autoveronpalautukset itselleni.

Jos/kun autoverosotkuissa käy loppupeleissä niinkuin Kilpailuvirasto maaliskuussa Tullille laatimassaan muistiossa ehdotti niin luvassa on aika messevät autoveronpalautukset ainakin allekirjoittaneelle.

Molemmat tuomani autot olen myynyt omillaan pois. Ja alla kolme vuotta tuontiautolla ajelua. (Vähän on harmittanut molemmat myydä pois kun autot on todella hyvässä kunnossa) mutta olen laskeskellut että tulen saamaan niin monta tuhatta donaa valtiolta takaisin että alkaa olla jo valtion veronpalautusrahoilla maksettu 10.000 eskon auto alla :)

Ja noille veronpalautusrahoillehan saa myös koron valtiolta josta tullaan myös riitelemään tulevaisuudessa valtion kanssa. Siis se ei todellakaan ole valtion nyt ehdottelema pari prosenttia vaan yleinen viivästyskorko.

Äänestä

Pari vuotta sitten ehdotin aina ostajalle että haluaisiko hän ostaa tuomani auton verottomana ja hoitaa itse verot. Minun ei tarvitsisi odotella autoveropäätöksen valmistumista ja pääsisin heti ostaman lisää autoja Saksasta, kun ei olisi rahat kiinni veroissa. Mainitsin että hyvät saumat on saada veronpalautuksia, jos maksaa verot itse.

Useimmissa tapauksissa se ei käynyt, ostajat eivät halunneet alkaa puljaamaan papereiden kanssa. He halusivat selvää "pässinlihaa" eli auto kilpiin ja kaupat valmiiksi. Meinasivat että ei sieltä ikinä mitään takaisin tule, kauppiaan puhetta, joku konkelo sillä kauppiaalla kuitenkin mielessä on kun ei halua itse maksaa veroja.

No omapahan on asiansa, tyhmä jos on, ajattelin.

Eli todellakin nauran paskaiset naurut, jos joku ostajista edes kehtaa vihjaista haluavansa jotain veronapautuksia itselleen...

Äänestä

Mutta entäs sitten kun alkaa tipahdella isoja autoveronpalautuksia kun alkaa nämä suomesta uusia tai käytettyjä ostaneet miettiä että onpa tullut maksettua autosta viime vuosina liikaa kun naapuri on tuonut auton saksasta ja sai sen aikoinaan halvemmalla ja saa sen veronpalautusten jälkeen melkein ilmaiseksi. Sitten se vasta itku pääsee suomesta auton ostaneiden keskuudessa. Voivoi...

Itse ajattelin ostaa purjeveneen noilla autoveropalautusrahoilla. Onkin sitten ihan valtion maksama purjevene. Ja taas on duunikaverit ja naapurit kateellisia...

Äänestä
  • Fiksut pärjää.

    Äänestä

Eihän tuossa mitään ongelmaa voi olla.

Verovelvollinen on maksanut verot, tehnyt valituksen ja nyt kuittaa palautukset itselleen. Jos autoliike on ollut verovelvollinen, eli kuluttaja on ostanut autonsa suomalaisissa kilvissä, niin aivan turhanpäiväistä nurinaa kuluttajalta..

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa. Ongelma muodostuukin siitä, että verotus suoritettiin tietoisesti liian kovana. Tästähän löytyy todisteita mm eduskunnan valiokuntien pöytäkirjoista. Eli on toimittu tietoisesti huonoa hallintotapaa käyttäen, jolloin veronpalautus kyllä kuuluu verot maksaneelle, mutta joku neropatti voi vetää valtion EU-oikeuteen ja saada vahingonkorvauksia.

    Äänestä

korkeintaan muutamia satoja euroja per auto.

Äänestä
  • Loppupeleissä kun tämä veropelleily saadaan lopullisesti selvitettyä (ehkä "jo" vuoteen 2010 mennessä) jo pelkät korkotulot ovat luultavasti parisataa euroa per kärry. Siitäkin huolimatta että palautuskorko on yleisen oikeusturvan vastainen 0,5%.

    Äänestä

  • Hermanni P. kirjoitti:

    Loppupeleissä kun tämä veropelleily saadaan lopullisesti selvitettyä (ehkä "jo" vuoteen 2010 mennessä) jo pelkät korkotulot ovat luultavasti parisataa euroa per kärry. Siitäkin huolimatta että palautuskorko on yleisen oikeusturvan vastainen 0,5%.

    Verottaja on yksi iso perkele. Veroja pitää tietenkin kerätä. Niitä maksankin mielelläni. Mutta jos tapa millä veroja kerätään on järjetön tai suorastaan epäoikeudenmukainen loppuu kunnioitus ainakin minun kohdallani. Tilalle tulee ajatukset mistä kaikkialta alyttömyysveroja voisi kiertää.

    Koko pelleilysysteemi autojen hankintaverotuksen osalta kuuluu juuri tähän idiotismin parhaaseen a-luokkaan. Kaikki prosenttitaulukot ja hintatilastot eri malleille. Silkkaa hulluutta! Oikeustajuni sanoo ettei tällä tavalla sivistysvaltiossa voi yksinkertaisesti veroja kerätä.

    Valtiovallan yliolkainen/-mielinen suhtautuminen kansalaisiin raivostuttaa. Veronpalautuskorkoprosentti nähtiin tarpeelliseksi yksipuolisesti pudottaa murto-osaan, kun tuli pissat housuihin, siitä että tässähän joutuu tosissaan maksamaan kansalaisille veroja takaisin.

    Olen nuorena tottunut ajatukseen että valtio = kansa ja kansa = valtio. Käytäntö onkin osoittanut että valtio on kansaa vastaa ja päinvastoin. Aivan kuten Saddamin Irakissa. Surullista.

    Ja ketkä on ne onnettomat tunarit, jotka eivät vieläkään käsitä että homma menee käsille. Mitä pidempään autoverotusta vielä peritään, sitä korkeammalta pudotaan. Kaikki tähän mennessä tehdyt päätökset täytyy tehdä uusiksi. Turhan työn tekijoitä työllistyy mahtava armeija. Rahaa pitää palauttaa, toivottavasti vielä oikeudenmukaisen korkoprosentin kera. Yksityisessä yrityksessä tuollaiset hölmöläiset olisi erotettu jo aikaa sitten korvausvaatimusten kera.

    Tällä hetkellä on Suomen valtion kunnioitus meikäläisen osalta nollassa. Teen kaikkeni joka paikassa missä pääsen kiertämään veroja. Sitä saavat mitä kylvävät.

    Äänestä

  • Vihainen Knut kirjoitti:

    Näinhän se menee. Veroja pitää kerätä jotta lapset pääsevät kouluun, sairaat sairaalaan, eivätkä vanhukset kuole nälkään. Mutta kun jotakin veroa kerätään mielivaltaisella tavalla, seurauksena on lain kunnioituksen rapistuminen.

    Jos autoverotuksesta vastaavat eivät tajua tämän asian vakavuutta, heille pitäisi etsiä yksinkertaisempia hommia. Tai pistää kilometritehtaalle niin kuin nykyään on muotia pistää asiansa osaaviakin työntekijöitä.

    Äänestä

  • Vihainen Knut kirjoitti:

    Verottaja on yksi iso perkele. Veroja pitää tietenkin kerätä. Niitä maksankin mielelläni. Mutta jos tapa millä veroja kerätään on järjetön tai suorastaan epäoikeudenmukainen loppuu kunnioitus ainakin minun kohdallani. Tilalle tulee ajatukset mistä kaikkialta alyttömyysveroja voisi kiertää.

    Koko pelleilysysteemi autojen hankintaverotuksen osalta kuuluu juuri tähän idiotismin parhaaseen a-luokkaan. Kaikki prosenttitaulukot ja hintatilastot eri malleille. Silkkaa hulluutta! Oikeustajuni sanoo ettei tällä tavalla sivistysvaltiossa voi yksinkertaisesti veroja kerätä.

    Valtiovallan yliolkainen/-mielinen suhtautuminen kansalaisiin raivostuttaa. Veronpalautuskorkoprosentti nähtiin tarpeelliseksi yksipuolisesti pudottaa murto-osaan, kun tuli pissat housuihin, siitä että tässähän joutuu tosissaan maksamaan kansalaisille veroja takaisin.

    Olen nuorena tottunut ajatukseen että valtio = kansa ja kansa = valtio. Käytäntö onkin osoittanut että valtio on kansaa vastaa ja päinvastoin. Aivan kuten Saddamin Irakissa. Surullista.

    Ja ketkä on ne onnettomat tunarit, jotka eivät vieläkään käsitä että homma menee käsille. Mitä pidempään autoverotusta vielä peritään, sitä korkeammalta pudotaan. Kaikki tähän mennessä tehdyt päätökset täytyy tehdä uusiksi. Turhan työn tekijoitä työllistyy mahtava armeija. Rahaa pitää palauttaa, toivottavasti vielä oikeudenmukaisen korkoprosentin kera. Yksityisessä yrityksessä tuollaiset hölmöläiset olisi erotettu jo aikaa sitten korvausvaatimusten kera.

    Tällä hetkellä on Suomen valtion kunnioitus meikäläisen osalta nollassa. Teen kaikkeni joka paikassa missä pääsen kiertämään veroja. Sitä saavat mitä kylvävät.

    käytettyjen autojen verotusta ei ole vielä esitetty Suomeen. Kerro mikä olisi parempi, niin ettei se syrjisi verotuksen suhteen Suomessa suomiauton ostaneita? Ja hauku sitten. Niin kauan kun et pysty esittämään parempaa, pidä pc:si kiinni.

    Äänestä

  • Keksi itse kirjoitti:

    muu verotus tuontiautoverotuksen mukaiseksi:) Verotetaan kaikkia, pääkaupunkiseudulla parhaiten tienaavien tulojen mukaan. Veroprosentti voisi vaihdella vaikka sukunimen perusteella ja joillekin nimille katsotaan oma prosentti, suurimmalle osalle keksitään keskimääräinen. Sitten ruvetaan perimään erillistuloveroa jota otetaan jo maksetuista veroista 22%. Verotustiedot ovat sitten salaisia eikä niistä anneta ennakkotietoja. Talouden dynamiikkaanhan tämä malli PIKKAISEN puree, mutta meille Suomalaisillehan on opetettu että maksimaalinen verotus kaikessa meidät pelastaa;)

    PS: Lisää hyviä ehdotuksia?

    Äänestä

  • Keksi itse kirjoitti:

    käytettyjen autojen verotusta ei ole vielä esitetty Suomeen. Kerro mikä olisi parempi, niin ettei se syrjisi verotuksen suhteen Suomessa suomiauton ostaneita? Ja hauku sitten. Niin kauan kun et pysty esittämään parempaa, pidä pc:si kiinni.

    Minäpä ehdotan. Käytetyistä ja uusista autoista veroa ei yhtään. Nolla! Sama vero kuin muillekin kulutushyödykkeille, 22 prosenttia, piste! Ei ole pienentäkään syytä verottaa autoa eri tavalla kuin pölynimuria.

    Jos haluaa kansalaisen kunnioituksen, jokin verotusmuoto pitää pystyä perustelemaan. Se ei ole perustelu että yhteinen kassa tarvii rahaa. Okei, auto saastuttaa, teitä pitää rakentaa. Kuitenkin jokainen tässä yhteiskunnassa elävä on riippuvainen autoista, eli se joka istuu ratin takana ei kuulu olla ainoana maksumiehenä.

    Se että autoille mätkäistään lähes mielivaltaiset maahantuonti/rekisteröintiverot Suomessa, ei ole millään tavalla perusteltua. Ja sehän vetää vihaiseksi.

    Äänestä

  • moottoripyörästä 3300 euroa veronpalautusta.
    Laki sanoo: Verosta vastaa maahantuoja.

    Äänestä

  • sain kirjoitti:

    moottoripyörästä 3300 euroa veronpalautusta.
    Laki sanoo: Verosta vastaa maahantuoja.

    hopo hopo, verosta vastaa kukaan, vasta kun ajoneuvo viedaan verolle siita menee verot. aivan sama kuka vie.

    Äänestä

  • Keksi itse kirjoitti:

    käytettyjen autojen verotusta ei ole vielä esitetty Suomeen. Kerro mikä olisi parempi, niin ettei se syrjisi verotuksen suhteen Suomessa suomiauton ostaneita? Ja hauku sitten. Niin kauan kun et pysty esittämään parempaa, pidä pc:si kiinni.

    Oliskos sellainen yksinkertainen juttu esimerkiksi parannus oikeudenmukaisuuden suhteen, että tulli toimittaisi avoimesti tiedot verotettavalle auton tuojalle hänen autonsa verotusarvon määräytymisen perusteista? Ja entä sellainen että tuo verotusarvo edes yritettäisiin vakavasti määritellä suhteessa siihen mitä ko. auto oikeasti maksaa suomessa, eikä sen mukaan mitä verotusarvoja vedättävät kauppiaat heittävät pyyntihinnaksi?

    Jos nämä ovat parannuksia niin aika nopeahan noita on keksiä. Ja itse asiassa näistä on ollut puhetta yllin kyllin tällä palstalla joten ei niitä tarvitse edes keksiä.

    Mitäs mieltä sinä olet näistä? Olisivatko parannuksia vai huononnuksia oikeudenmukaisuuden kannalta? Vai oletko ihan tosiaan sitä mieltä että Suomessa suomiauton ostaneiden, tai suomalaisten kauppiaiden autojen arvon laskun hidastaminen on pätevä peruste pimitykselle ja mielivallalle tuontiautojen hinnan määrittämisessä?

    Äänestä

  • hau hau kirjoitti:

    eikä vaatisi käytännössä muuta kuin sen, että valtiovallan ja etujärjestöjen hyvä veli-systeemi lobbauksineen purettaisiin. Tässäpä se suurin ongelma sitten taitaa ollakin.

    Äänestä

  • juuri kirjoitti:

    eikä vaatisi käytännössä muuta kuin sen, että valtiovallan ja etujärjestöjen hyvä veli-systeemi lobbauksineen purettaisiin. Tässäpä se suurin ongelma sitten taitaa ollakin.

    Tästäkin on ollut puhetta, mutta mainitaan jälleen ettei totuus unohdu. Veronmaksajien keskusliiton nokkamies tuli hommaansa autokaupan puolelta. Eli ei olisi/ole mikään ihme jos keskusliitto ei oikeasti yritä tässä kysymyksessä ajaa autoilevien veronmaksajien puolta.

    Yksityiselle autonomistajalle autojen hintojen systemaattinen lasku on melko yhdentekevä juttu. Jos alla olevan auton hinta laskee, niin laskee myös sen auton arvo johon tuo allaoleva vaihdetaan seuraavassa vaihdossa. Voi olla että uusien autojen hinnat eivät laske vaan nousevat ja vaihtaminen uuteen tulee siis epäedullisemmaksi. Mutta kuka käskee tuhlaamaan rahaansa uuten autoon jonka todellisesta arvosta (vaikkei autokauppiaiden mielikuvituksellisista pyyntiarvoista) ropsahtaa iso osa pois kun sen ajaa ulos liikkeestä?

    Todellinen ongelma arvon lasku on autokauppiaille joiden varastoissa makaa isoja summia pääomaa. Ja hyvä-veli-lobbaussysteemi, veronmaksajien keskusliitto mukaanlukien, suojelee näköjään autokauppiaiden varastojen arvoa viimeiseen saakka. Demokratian kannalta vastenmieliseksi homman tekee se että tässä kompuksessa oikeudenmukaisuutta, läpinäkyvyyttä ja hyvää hallintotapaa näytetään käytettävän lähinnä vessapaperina.

    Äänestä

  • muuta kirjoitti:

    Edellinen viesti kiteyttää koko villakoiran ytimen. Lukekaapa jokainen kyseinen viesti niin kauan että ymmärrätte sen.

    Sen jälkeen ei kenenkään tarvii enää väittää, että valtionvarainministeriön tavoitteena olisi verotulojen maksimointi vaan kotimaisen autokaupan suojeleminen, kuluttajan kustannuksella tietenkin. Verotulojen maksmimointi onnistuisi tietenkin parhaiten luopumalla rekisteröinnin yhteydessä perittävästä verosta ja siirtymällä kokonaan vuotuiseen veroon tai tietulleihin. Tällöin verotulot pysyisivät lähes vakiona automyynnistä riippumatta.

    Jos joku VVM:n toimintatapoja puolusteleva haluaa osoittaa näkemykseni vääräksi, niin asialliset perustelut mukaan vaan, kiitos.

    Äänestä

  • Keksi itse kirjoitti:

    käytettyjen autojen verotusta ei ole vielä esitetty Suomeen. Kerro mikä olisi parempi, niin ettei se syrjisi verotuksen suhteen Suomessa suomiauton ostaneita? Ja hauku sitten. Niin kauan kun et pysty esittämään parempaa, pidä pc:si kiinni.

    keveimmin "eväin" ei voisi liikkeellä olla kuin sinä!
    Eihän tässä muuta kaivata kuin TASAPUOLISUUTTA ja LAINMAUKAISUUTTA - siis OIKEUDENMUKAISUUTTA!

    Äänestä

  • muuta kirjoitti:

    Tästäkin on ollut puhetta, mutta mainitaan jälleen ettei totuus unohdu. Veronmaksajien keskusliiton nokkamies tuli hommaansa autokaupan puolelta. Eli ei olisi/ole mikään ihme jos keskusliitto ei oikeasti yritä tässä kysymyksessä ajaa autoilevien veronmaksajien puolta.

    Yksityiselle autonomistajalle autojen hintojen systemaattinen lasku on melko yhdentekevä juttu. Jos alla olevan auton hinta laskee, niin laskee myös sen auton arvo johon tuo allaoleva vaihdetaan seuraavassa vaihdossa. Voi olla että uusien autojen hinnat eivät laske vaan nousevat ja vaihtaminen uuteen tulee siis epäedullisemmaksi. Mutta kuka käskee tuhlaamaan rahaansa uuten autoon jonka todellisesta arvosta (vaikkei autokauppiaiden mielikuvituksellisista pyyntiarvoista) ropsahtaa iso osa pois kun sen ajaa ulos liikkeestä?

    Todellinen ongelma arvon lasku on autokauppiaille joiden varastoissa makaa isoja summia pääomaa. Ja hyvä-veli-lobbaussysteemi, veronmaksajien keskusliitto mukaanlukien, suojelee näköjään autokauppiaiden varastojen arvoa viimeiseen saakka. Demokratian kannalta vastenmieliseksi homman tekee se että tässä kompuksessa oikeudenmukaisuutta, läpinäkyvyyttä ja hyvää hallintotapaa näytetään käytettävän lähinnä vessapaperina.

    >Tästäkin on ollut puhetta, mutta mainitaan jälleen ettei totuus unohdu. Veronmaksajien keskusliiton nokkamies tuli hommaansa autokaupan puolelta. Eli ei olisi/ole mikään ihme jos keskusliitto ei oikeasti yritä tässä kysymyksessä ajaa autoilevien veronmaksajien puolta.

    Kommenttina ylläolevaan vaan, että tietääkseni Veronmaksajien Keskusliiton nokkamies Teemu Lehtinen ei ole ollut koskaan autokaupan palveluksessa. Ainakaan hän ei tullut nykyiseen hommaansa autokaupan puolelta.

    Että taas tälle palstalle tyypillistä huuhaata. Sama koskee ko. viestiä muutoinkin kuin mainitun henkilön osalta.

    Äänestä

  • huijaat kirjoitti:

    hopo hopo, verosta vastaa kukaan, vasta kun ajoneuvo viedaan verolle siita menee verot. aivan sama kuka vie.

    Jokainen kansalainen saa aivan vapaasti tuoda tallinsa ja pihansa täyteen moottoripyöriä ja autoja, eikä siihen ole tullilla mitään sanomista. Niitä voi myös myydä yhtä vapaasti.

    Vasta siinä vaiheessa, kun joku haluaa saada kulkineen rekisteriin, on se vietävä tulliin verollepantavaksi. Ja silloin verovelvolliseksi joutuu autoveroilmoituksen tekijä, eikä tullia pätkän vertaa kiinnosta, kuka sen on maahan tuonut.

    Äänestä

  • Kirjan pitäjä kirjoitti:

    >Tästäkin on ollut puhetta, mutta mainitaan jälleen ettei totuus unohdu. Veronmaksajien keskusliiton nokkamies tuli hommaansa autokaupan puolelta. Eli ei olisi/ole mikään ihme jos keskusliitto ei oikeasti yritä tässä kysymyksessä ajaa autoilevien veronmaksajien puolta.

    Kommenttina ylläolevaan vaan, että tietääkseni Veronmaksajien Keskusliiton nokkamies Teemu Lehtinen ei ole ollut koskaan autokaupan palveluksessa. Ainakaan hän ei tullut nykyiseen hommaansa autokaupan puolelta.

    Että taas tälle palstalle tyypillistä huuhaata. Sama koskee ko. viestiä muutoinkin kuin mainitun henkilön osalta.

    Taustoista viis kun ei ole keskusliiton vetomiesten CV:itä kaiketi kenelläkään esittää, mutta luepa Lehtisen näkemyksistä esimerkiksi tämä:
    http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/29032.html

    , ja nimenomaan seuraava kohta:
    "- Autoveron tuntuvakaan keventäminen ei uhkaa valtion saamia verotuloja, sillä nykyinen kohtuuttoman kireä verotus on pitänyt autokaupan luonnottoman alhaisella tasolla.
    - Jos mitään ei jatkossa tehdä, patoutunut kysyntä purkautuu ympäristön ja turvallisuuden kannalta epäterveellä tavalla käytettyjen autojen mittavaan maahantuontiin."

    Tämä kertoo keskusliiton tuontiautoja koskevista näkemyksistä vuonna 2002, eli ennen tuontiautovyöryä. Kanta on yksiselitteinen: uusien autojen kauppaa pitää piristää, käytettyjen tuontia ei missään tapauksessa. Kerrotko, onko tuo näkemys sinun mielestäsi autoilevien veronmaksajien edun mukainen, vaiko suomalaisten autokauppiaiden edun mukainen?

    Siitä ei tarvitse olla edes eri mieltä että uudet autot ovat ympäristön kannalta parempia kuin käytetyt Saksan tuliaiset, mutta se on isompi juttu. Puhe on nyt vain autontuojien mielivaltaisesta kohtelusta nykyisessä tilanteessa ja sitä eivät nuo laajemmat tulevaisuuden kysymykset mitenkään oikeuta. Vai oikeuttavatko sinusta?

    No kohtuuden nimissä, veronmaksajain Juha Koposen lausunnossa ollaan ihan oikeasti kiinnostuneita myös tuontiautoilijoiden kohtelusta:
    http://www.veronmaksajat.fi/asp/empty2.asp?P=1445&VID=default&SID=730139320032638&S=2&A=closeall&C=26319

    Kirjoitit: "Että taas tälle palstalle tyypillistä huuhaata. Sama koskee ko. viestiä muutoinkin kuin mainitun henkilön osalta." Kun nyt vaivauduit tuota viestiä kommentoimaan, niin kerrotkos vielä että mikäs muu siinä oli sinun mielestäsi huuhaata?

    Äänestä

Koko soppahan on huonon lainvalmistelun tulos! VVM:n taholta erittäin heikosti hoidettu homma - pitäisi varmaan näkyä kyseisen ministeriön tulospalkkauksessa?

Äänestä
  • porsaanreikiä riittää, vaikka lakeja laaditaan kansalaisten turvaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puupää kirjoitti:

Kuten hyvin tiedetään valtiovalta päätti palauttaa liikaa maksettuja autoveroja takautuvasti tietyllä ajanjaksolla autoveron maksaneille tuontiajoneuvojen ostajille.

Tuontiautoja ja ajoneuvoja välittävät autoliikkeet ja jobbarit ovat saaneet ja saavat palautuksina lukemattomia miljoonia euroja, takautuvasti, koska..

Pelin henkeen kuului, että auton ostaja maksoi tuontiauton etukäteen autoliikkeelle autoveroineen, ja autoliike tullasi ja verotti auton nimissään, vaikka auto saattoi olla jo maksettu kokonaan ostajan toimesta. Näin palautus ohjautuu luonnollisesti autoveron nimellisesti maksaneelle taholle.

Nyt asiaa on ryhdytty penkomaan lakimiesten avulla pettyneiden ostajien toimesta, joiden mielestä autoveron palautus kuuluu heille, eikä auton nimilleen verottaneelle jobbarille tai autoliikkeelle.

Kenelle se autoveronpalautus oikein kuuluukaan, ostajalle vai autoliikkeelle ylimääräisenä katteena kauppaan? Mikä oli lain henki ja palautusten tarkoitus?

Ajatusleikki; autovälittäjä on myynyt 300 tuontiajoneuvoa vuodessa.. jos palautus olisi vaikkapa 3 vuoden ajalta liikaa maksetuista veroista, ja keskimääräinen palautus olisi 6500 euroa, veropalautus 900 autosta olisi.. 5.850.000 euroa! Voisin olla vaikka jobbari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu