Suomessa vallitsee sellainen. Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus Tuomiokirkossa demonstroi kirkollista hegemoniaa julkisessa tilassa.
Antivaparin tehtävänä tällä palstalla on puolustaa vallitsevaa järjestystä ja vastustaa vapaa-ajattelijain pyrkimyksiä tuulettaa valtiokirkollisuuden ummehtunutta kasvihuoneilmaa raikkailla uudistuksilla, jotka perustuvat perustuslailliseen yhdenvertaisuuteen uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
Ummehtunut valtiokirkollinen kasvihuoneilmiö
77
682
Vastaukset 77
- Anonyymi
Tuki vaparien tavoitteille hälventää kirkon ylivallan sumuverhoa.
- Anonyymi
Kirkko saisi pärjätä omillaan.
- Anonyymi
Suorat sanat. Ihan oikein.
- Anonyymi
Erityisen härskiä on kirkon setien ja tätien huseerays päiväkodeissa ja kouluissa.
- Anonyymi
Vielä härskimpää on Setalaisten hääriminen päiväkerhoissa ja kouluissa. Ei mikään ihme että lapset ja nuoret voivat huonommin kun koskaan.
- Anonyymi
Kirkolla on yli 10 000 palkallista, Setalla alle 10. Kouluja ja päiväkoteja on tuhansia koko maassa. Seurakuntia 300. 97 % seurakunnista järjestää koulujumalanpalveluksia.
- Anonyymi
Kirkon hegemoniaa demonstroi jatkuva hääriminen päiväkodeissa ja kouluissa. Takana 19 000 henkilön palkkatyövoima.
- Anonyymi
Mieluummin 19 000 työtöntä?
- Anonyymi
Olen eri mieltä. Kaikki vaparien antivapareiksi nimittelemät eivät vastusta tuuletusta.
Mutta vaparit vastustavat kaikkea kritiikkiä ja se on ongelma.- Anonyymi
Miksi vois edes vähän kannattaakin, jos ei vastusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vois edes vähän kannattaakin, jos ei vastusta?
No ethän sinä sitä tiedä, kunhan luulet vaan.
- Anonyymi
Isossa kuvassa Suomessa tästä on kysymys.
- Anonyymi
Höpsistä, vaihtoehtona oli uskonnoton tilaisuus joten mistä kenkä puristaa?
- Anonyymi
Aika vanha ilmiö. Jo olis aika.
- Anonyymi
Vaparin ja antivaparin ero.
- Anonyymi
Kirkollinen kasvihuoneilmiö. Veks.
- Anonyymi
Ei ei ei, vaan kirkon kritisointi on ihan ummehtunutta, ettäs tietty.
- Anonyymi
Koulujen ovat ja ikkunat auki muuallekin kuin kirkonmäelle päin.
- Anonyymi
Sitä se on, ja ikävä kyllä juuri kouluissa ja päiväkodeissa vahvana.
- Anonyymi
Sekularismi on raitistanut ilmaa Euroopassa ja Pohjoismaissa, mutta tilanne on vielä hyvin puolinainen kirkon yhä jatkuvien etuoikeuksien takia.
- Anonyymi
Onko kivää puolustaa sitä täällä trölläämällä?
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijoilla on ummettunutta uskontokammoisuutta ja -allergiaa.
- Anonyymi
Kirkon hellän huoman vastustaminen on ummehtunutta 120 vuodessa.
- Anonyymi
Huoma on ummehtunutta, ei kirkon etuoikeuksien vastustaminen.
- Anonyymi
Sekulaarit kaupunkisirkut eivät tiedä maaseutu- ja kaupunkikoulujen ummehtuneesta uskonnollisesta kasvihuoneilmiöstä.
- Anonyymi
Tarkoitatko sinkkuja?
- Anonyymi
Et kai one tottunut siihen?
- Anonyymi
Tukeni jäsenenä hävettää nyt.
- Anonyymi
Onko kansa lievässä (?) myrkytystilasa?
- Anonyymi
Jotkut ovat vuosikymmenten kaasuissa eivätkä tiedä raikkaasta, vapaasta ilmsta.
- Anonyymi
Tuuletuskone käymään.
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijat toimivat ilmanraikastamisen puolesta.
- Anonyymi
Et kai ole tottunut?
- Anonyymi
Ummehtineisuutta vastaan
- Anonyymi
Kouluissa vielä sakeampaa.
- Anonyymi
Puuuh, puuuh. Tarvitaan rakenteellinen ratkaisu.
- Anonyymi
Onko sillä joku lamaannuttava vaikutus.
- Anonyymi
Koko Suomi kuvassa?
- Anonyymi
Siihen tottuu.
- Anonyymi
Valitettavasti ev.-lut. valtakirkon linjana on, että mikä tahansa uskonto on parempi kuin uskonnottomuus.
- Anonyymi
Kirkolliset etuoikeudet pilaavat ilmapiiriä.
- Anonyymi
Erityisesti päiväkodeissa ja kouluissa.
- Anonyymi
Tuuletusta kuntiin ja erityisesti kouluihin.
- Anonyymi
Ei se niin paha ole. Siihen tottuu. T. Antivapari
- Anonyymi
Kaasu vaikuttaa kansalaisiin lamaannuttavasti?
- Anonyymi
Yämäkin kostetaan.
- Anonyymi
Kyllä. Tarvitaan tuuletusta, jotta valtiokirkollisuuden ilmaa hengittivät puoluejohtajat ja kansanedustajat hiffaavat ja heräävät unesta.
- Anonyymi
Niinpäs taitaakin olla.
- Anonyymi
Piispat jonossa virallisen osuuden alussa linnan juhliin.
- Anonyymi
Kouluissa kasvihuoneilmiö vasta vallitseekin.
- Anonyymi00052
Miten on helmikuun alussa 2026.
- Anonyymi00054
Puhalletaan ovia auki raittiille ilmalle.
- Anonyymi00055
Onko vaparien liittokokousilmasto raikkaampaa......?
- Anonyymi00056
Siellä taidetaan öristä ateistisissa pieruissa ja huuruissa.
- Anonyymi00057
Jäi saikuttamaan
- Anonyymi00058
Muistaakseni joskus 1990-luvulla eräs henkilö sanoi nimenomaan vapaa-ajattelusta, että se on
"huu-haata".
Tv.
Antivapari Сергей Калинин - Anonyymi00059
Lapsilähetystyö päiväkodeissa on röyhkeää.
- Anonyymi00060
Vaparien toiminta se vasta ummehtunutta on.
Jakoivat pornolehtiä Kolmen Kommunistisedän Patsaalla!
Hyh, hyh, huijjaa mikä vapariummetus !- Anonyymi00061
Vaparit yrittävät saada omaan ummetukseensa myös kristittyjen kotien lapsia.
Ajoivat marginaalista ET-pössyttelyä kansalaislakialoitteena kuin käärmettä pyssyyn
kristittyjen kotien lapsille.
Lakialoite olisi vaatinut 50 000 allekirjoittajaa.
Mutta ei löytynyt, ei,
joten vaparien lakialoite tuupertui jo heti alkutomuihin.
💥💥💥
- Anonyymi00062
Antivaparin metodi on valehtelu ja verkkoviha.
- Anonyymi00063
Avataan ovia ja ikkunoita. Juurisyyhyn kiinni.
- Anonyymi00064
Voihan sian saparo!
- Anonyymi00065
Voi jakaa kusiaisia!
- Anonyymi00066
Romahus tulossa.
- Anonyymi00067
Olem 1000. lukija. Kiitos.
- Anonyymi00068
Voi sian saparo.
- Anonyymi00069
Yöksi tök. Yök.
- Anonyymi00070
Alle keskinkertainen avaus.
- Anonyymi00071
En siedä.
- Anonyymi00072
Varsinkin kouluissa.
- Anonyymi00073
Tuuletusta.
- Anonyymi00074
Hyh hyh.
Lapsikatse 👀
- Anonyymi00075
Ikävä kyllä.
- Anonyymi00076
Pois jo.
- Anonyymi00077
Tuuletusta!
- Anonyymi00078UUSI
Kirkko ja valtio eroon.!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791742
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo108751En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207664- 133638
- 52591
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20570Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562- 37546