Opetus epäjumalista

Anonyymi-ap

Liperin Siikasalmessa advendisti pariskunta pitää lapsille koulua, siten että opettaa heille lakia vastoin, pitämällä epäjumalia seinällä, josta lapset ne hyvin kouluun tullessaan havaitsevat, ja joutuvat niitä `jeesus kuvatuksia katselemaan. Kuvien takana on niiden maalausten hinta yli 2000 euroa, On varmaa ettei koulun johtaja ole kysynyt lupaa niiden pitämiseen lasten ulottuvilla, enkä usko että voiko lapsille jättää koulusta perinnöksi tuollaisen taakaan, että lapsille kostetaan 3-4 polveen, niiden kuvien katselu ja olemassa olo, koska se on vihaa Taivaass olevaa kahta Jumalaa kohtaan III- käsky. Koulun rehtori ja hänen vaimonsa eivät suostu poistamaan niitä, vaikka ne kuvat eivät liity mitenkään lasten nykyiseen eikä tulevaisuuden koulutukseen, vaan ovat aivotoiminnan häiriönä, opiskellessa uusia asioita! He joutuvat pakotettuina katselemaan noita iljettäviä kuvia , enneessään ulos koulusta ja palatessaan takaisin. Kyse on henkisen kidutuksen ja terrosmin muoto lapsia ja aikuisia kohtaan. Miksi kukaan ei puutu tällaiseen henkiseen väkivaltaan ja turmeluukseen Kaikki kirkkokunnat myöntävät että Jumalan laki on ainut auktoriteetti oppia tuntemaan elävän Jumalan tahto Benedi!

6

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Adventtikirkko on aina myynyt Jumalan kuvia ja tehnyt niillä kuvilla bisnestä.
      Lasten kirjat ja lastenluokan 'kiiltokuvat' ovat täynnä Jumalan kuvia.
      Ei ihme, että Jumalasta saadaan väärä käsitys, kun kuvissa esiintyy pitkähiuksinen siloposkinen valkoihoinen 'hippi', joka tallustellee valkeassa mekossa ja sandaaleissa.
      Adventtikirkon 'taiteilijat' maalaavat ja muovaavat innolla Jumalan kuvia ja kauppaavat niitä sitten kaikkien kristillistä nimeä kantavien uskonsuuntien jäsenille kovalla hinnalla.
      https://www.nathangreenestudio.com/galleries

      • Anonyymi

        Nathan Green Jeesus ja 'mustat lammas' (ilmeisesti Nathan itse) sylissä:
        https://www.thecollectionshop.com/Images/products/webpl/AG2014L.webp

        Hinta: 1495.00 $
        Kuvan koko: 30x40 cm (hyvin pieni koko, eikä mukana ole minkäänlaisia kehyksiä)
        Taulu on vedos itse maalauksesta, joita vedoksia on tehty 1998 kpl.
        Nathan on vain signeerannut ne käsin.
        Maksun voi suorittaa kolmessa erässä.
        Kymmenien miljoonien vuosittainen bisnes Jeesus kuvilla, jotka eivät ole kuvia Jeesuksesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nathan Green Jeesus ja 'mustat lammas' (ilmeisesti Nathan itse) sylissä:
        https://www.thecollectionshop.com/Images/products/webpl/AG2014L.webp

        Hinta: 1495.00 $
        Kuvan koko: 30x40 cm (hyvin pieni koko, eikä mukana ole minkäänlaisia kehyksiä)
        Taulu on vedos itse maalauksesta, joita vedoksia on tehty 1998 kpl.
        Nathan on vain signeerannut ne käsin.
        Maksun voi suorittaa kolmessa erässä.
        Kymmenien miljoonien vuosittainen bisnes Jeesus kuvilla, jotka eivät ole kuvia Jeesuksesta.

        Se on pahemmanlaatuinen hujaus ja rikos, kun myydään kalliilla kuvia henkilöstä, joka ei kuitenkaan ole se henkilö, jota kuvassa olevan henkilön sanotaan esittävän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on pahemmanlaatuinen hujaus ja rikos, kun myydään kalliilla kuvia henkilöstä, joka ei kuitenkaan ole se henkilö, jota kuvassa olevan henkilön sanotaan esittävän.

        Älä viitsi sekoilla.


    • Anonyymi

      Aloitus on taas kerran yhtä sekopäistä suunsoittoa.

      • Anonyymi

        Aloitus on kirpaisevaa totuutta, jolle totuudelle adventtikirkon aivo-orjat kiristelevät hampaitaan.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      78
      2464
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1301
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      895
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      29
      731
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe