Mikä uskonto pitää olla junassa Honkasalo ja Saramo?

nuoret edustavat väärää uskontoa.
Anonyymi-ap
2025-02-06 11:22:47

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011012400.html

15-vuotiaat nuoret joutuivat ikävään tilanteeseen junamatkallaan sunnuntaina.

– Olen järkyttynyt VR:n toiminnasta. Tyttäreni joutui häirinnän kohteeksi, junassa olleen nuoren äiti Kirsi sanoo.

Kirsin mukaan joukko 15-vuotiaita nuoria oli matkalla Ylivieskasta Helsinkiin sunnuntaina. Intercity-juna lähti Ylivieskasta noin kello 13 ja oli Helsingissä kello 17.35.

Nuoret olivat varanneet istumapaikan neljän hengen pöydän ympäriltä. Pöydässä istui Kirsin mukaan myös mies, jolla oli mukanaan suuri matkalaukku. Tytöt olivat pyytäneet miestä siirtämään matkalaukkuaan, jolloin mies oli tyttöjen kertoman mukaan pyöritellyt silmiään.

Pyynnöstä huolimatta laukku jäi nuorten tielle siten, ettei yksi heistä mahtunut kunnolla istumaan omalle paikalleen, Kirsi sanoo.

– Myöhemmin mies oli estottomasti tuijottanut tyttöjä päästä varpaisiin, mikä oli tuntunut nuorista todella ahdistavalta. Sitten hän oli kaivanut kännykkänsä esiin ja ilmoittanut, että nuoret edustavat väärää uskontoa.
7217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuota tapahtuu jossakin määrin. Kun ryhmä nuoria haluaa seurustella yleisellä paikalla, jossa istuu jo yksi eri ikäluokkaa edustava, paikan varannut henkilö, niin hän voi kiusaantua jos hänen käsketään siirtämään matkalaukkuaan pois alueelta, jonka hän on varannut. Tarina ei kerro, olivatko nuoret pukeutuneet selvästi jonkin määrätyn uskonnon ilmaiseviin asuihin.

Äänestä
  • olis hyvä kertoa miten asiat oikeasti olivat

    Äänestä

Jos Suomessa bussikuski, konduktöri, poliisi, tms työntekijä sanoo tai vaatii mamulta asuanmukaista matkalippua tai henk. papereita niin munattomat ja selkärangattomat esimiehet antavat kenkää kun muutama woke kirjottaa vasurimediaan jotka julkaisee jutun.
Jos tässä olisi tilanne ollut toisinpäin, eli mies suomalainen ja tygöt mstuja, niin mies okisi putkassa ja tytöt omisi saaneet 5000€ per nenä kunnian tai minkä tahansa loukkauksesta.

Äänestä
  • Suomeen pitää siis saada trump

    Äänestä

Pakoa todellisuudesta ja pakoa hallinnon ja eri oppien uskomusten alta.
Siirtyminen metsiin.
Se lienee ollut jo pitkään malli irrottautua totena tarjotuista uskomuksista,
ja esim poliittisista harhoista.
Tässä on Jon af Granada Documentary. Part 3.
Wild Man ja Wild Lady.
Isojalka BigFoot Mystery.
Jeti Winter Time Life ;
https://youtu.be/MIwW5Z6kVYk?si=azZlro9Mp_Aoo0Bl

Äänestä

"Pöydässä istui Kirsin mukaan myös mies, jolla oli mukanaan suuri matkalaukku.
– Myöhemmin mies oli estottomasti tuijottanut tyttöjä päästä varpaisiin, mikä oli tuntunut nuorista todella ahdistavalta. Sitten hän oli kaivanut kännykkänsä esiin ja ilmoittanut, että nuoret edustavat väärää uskontoa."

Tästä voi erittäin selvästi päätellä kyseessä olleen muslimimiehen, joka suuren matkalaukun varjossa hakkasi hanskaan. Moisesta kuvottavasta toiminnasta kantasuomalainen olisi vähintään neljän poliisipartion voimin pidätetty seuraavalla asemalla ja myöhemmin tuomittu ehdottomaan vankeuteen, mutta nyt kun kyseessä oli "moniosaaja" ja "kulttuurinrikastuttaja" toimien annettiin jatkua ja uutisen ilmestyttyä lehtii demarit ja vasemmistoliitto pitivät megajuhlat veronmaksajien piikkiin

-kulttuurimme rikastui....

Äänestä
  • ahaa-saramo saramo

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

nuoret edustavat väärää uskontoa.
Anonyymi-ap
2025-02-06 11:22:47

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011012400.html

15-vuotiaat nuoret joutuivat ikävään tilanteeseen junamatkallaan sunnuntaina.

– Olen järkyttynyt VR:n toiminnasta. Tyttäreni joutui häirinnän kohteeksi, junassa olleen nuoren äiti Kirsi sanoo.

Kirsin mukaan joukko 15-vuotiaita nuoria oli matkalla Ylivieskasta Helsinkiin sunnuntaina. Intercity-juna lähti Ylivieskasta noin kello 13 ja oli Helsingissä kello 17.35.

Nuoret olivat varanneet istumapaikan neljän hengen pöydän ympäriltä. Pöydässä istui Kirsin mukaan myös mies, jolla oli mukanaan suuri matkalaukku. Tytöt olivat pyytäneet miestä siirtämään matkalaukkuaan, jolloin mies oli tyttöjen kertoman mukaan pyöritellyt silmiään.

Pyynnöstä huolimatta laukku jäi nuorten tielle siten, ettei yksi heistä mahtunut kunnolla istumaan omalle paikalleen, Kirsi sanoo.

– Myöhemmin mies oli estottomasti tuijottanut tyttöjä päästä varpaisiin, mikä oli tuntunut nuorista todella ahdistavalta. Sitten hän oli kaivanut kännykkänsä esiin ja ilmoittanut, että nuoret edustavat väärää uskontoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu