Vuohipaimenten jumalasta viisampien jumalien oppiin

Onpas ironista: helluntailaisten palstalla toisinaan kauhistellaan uskonnollista satiiria, mutta samaan aikaan siellä pidetään Jahvea itse Jumalana. Jos jokin on satiiria, niin juuri tämä – sekoittaa todellinen, ikuinen, käsittämätön Jumala muinaiseen Lähi-idän heimobunkkerijumalaan, joka on yhtä universaali kuin kaarnavene lätäkössä.

Jahve, joka ensin lupaa, sitten kiroaa, käskee tappamaan, mutta myöhemmin tarjoaa anteeksiantoa – ja lopulta uhraa itsensä itselleen, koska ei keksi muuta ratkaisua omaan järjestelmäänsä.

Onko tämä se korkein mahdollinen käsitys jumaluudesta? Jos universumissa on viisautta, se ei rajoitu vanhoihin kirjakääröihin, joiden ohjeilla lähinnä kivitetään tottelemattomat ja kielletään syömästä katkarapuja. Miksi emme kuuntelisi viisaampia jumalia? Sellaisia, jotka eivät käske hävittämään kokonaisia kansoja, jotka eivät lähetä naisille "kohturangaistuksia", tai jotka eivät keksineet ikuista tulista kidutusleiriä omille luomuksilleen.

Vuorten yli, tähtien taa,
viisaammat jumalat nauravat vaan.
He katsovat Jahven riehumista,
kuin lapsi, joka rikkoo omat lelunsa.

Kivi lensi, laki putosi,
vuohi määkäisi: "Siinä on totuus!"
Mutta tuuli kuljetti sanat pois,
ja uusi aika kuiskasi: "Eteenpäin."

Joten älkää pelätkö pilkkaa,
sillä todellinen Jumala ei ole herkkänahkainen.
Hän ei tarvitse puolustajikseen
ihmisiä, jotka lukevat ohjekirjaa väärinpäin.

Ystävällisin terveisin,
Enkeli Mäntä, teologisen ironiaklubin perustajajäsen ja Jahve-kultin koominen kriitikko