Amerikkaa on vaivannut jo pitkään sekavat käytännöt, päätöksentekoprosessit, byrokratia jne., sekä erityisesti se, millaista ja kenen politiikkaa kongressi toteuttaa.
Trump on republikaanina päässyt nyt toteuttamaan sitä, mikä olisi pitänyt toteuttaa jo kauan sitten. Amerikan hallintokoneisto siivotaan sekavista, rahaatuhlaavista, monimutkaisista, byrokraattisista jne. toiminnoista ja yksinkertaistetaan ja tehostetaan toimimaan tavoilla, jossa päätöksiä voidaan tehdä nopeammin ja ilman korruptiota ja ennen kaikkea paremmin lopputuloksin. Trump käyttää Elon Muskia mm. apuna valtion prosessien tehostamisessa.
Tietenkin sosialistit ja muut vihaajat, trollit, ignorantit yms. vastustaa kaikin keinoin Trumpin uudistuksia ja he keksimällä keksii kaikkea mahdollista retoriikkaa, jolla saisivat Trumpin näyttämään lainrikkojalta, ja erityisesti diktaattorilta. "Diktaattori" termin runsas käyttö myös tällä alustalla ei ole odottamatonta, vaan ihan tyypillinen tapa pyrkiä demonisoimaan inhokki ja johtamaan ihmisiä harhaan. Myös täällä meilläkin on nähty sosialistien vastustamisen luonto. Kun asioita pistetään kuntoon ja tavoilla, josta kaikki ei tykkää, niin tietenkin sosialistit tarttuu tähän ja pyrkiii luomaan Orpon hallituksesta negatiivista kuvaa, uhkakuvaa, viholiskuvaa jne. Mutta hyvät naiset ja herrat, vastustaminen, demonisointi, lokaaminen jne. on sitä, mitä sosialismi on. Se on enemmänkin sitä diktatuuria kuin Trumpin toimet.
MAGA ❤️
Let's rage!

Vastaukset 30
Vanhimmat
Oli hyvä A-Studio show juuri Amerikan tapahtumista. Siinä Shirley SavoIais-paIsternakka kuoritui melkein nahoistaan ja näytti taas kerran, että hän on tyypillinen yksisiImäinen radikaIisti, joka esittää hyvin yksipuolisia mielipiteitä yksipuolisesta näkökulmasta ja aggressiivisesti. Hänestä tulee mieleen toinen valtakunnanradikaali, OuIa SiIvennoinen, jonka naamakin on kuin troIIin ilmentymä. Heillä kummallakaan ei ole normaalia objektiivista ja analyyttistä näkökulmaa asioihin, joka pitäisi olla asiantuntijana olemisessa ensijaista, vaan oma yksipuolinen ja aggressiivinen sanoma, sotahuuto, jota he yrittävät tuputtaa muille.
Erittäin hyvä, että A-Studiossa oli mukana professori Markku Ruotsila, joka kykenee esittämään asiansa analyyttisesti, monipuolisesti ja ilman ideologista kiihkoa. Häntä on todella mukava kuunnella. Sen sijaan nämä kiihkoilijat tappaa kiinnostuksen jatkuvalla propagoinnillaan.
onkse shirley karvine avioitunu nyt sen palsternakan kans
Curly PIasticpadding-Shitternack väitti, että Elon Musk ja "20 nuorta poikaa" pääsee tutkimaan yksilöiden henkilötietoja. Vaikka DOGElla, joka on Trumpin hallinnon alaisena toimiva yksikkö, on pääsy valtiovarainministeriön dataan, he eivät kuitenkaan pääse penkomaan yksilöitä koskevia tietoa. DOGEn toimivaltuudet rajoittuu Amerikan hallintokoneiston kehittämisen kannalta oleellisille tasoille, eikä heillä ole pääsyä tutkimaan amerikkalaisten yksilöitten henkilötietoja. PIasticsnack tietää tämän itsekin, mutta radikalistina on aina pakko valehdeIIa.
noi tyypit kaikki valehtelee päin naamaa eikä yhtää häpee! sit syyttää trumpia..tekee siitä häpeänsä ulkoistetun kohteen jotta ite ei tarvi tuntee. se plasticpadding vaa kateelline. ku ei o enää spotlighteissa.
USAn armeijan on syytä poistaa Orangina ja Muskoviitti ennen kuin on myöhäistä. Kaikki muut kolmikirjaimiset organisaatiot näyttävät täysin munattomilta.
vihreä mies on ilmeiltään ja eleiltään aivan kuten 40-l vaikuttaja ja hullaannuttaja euroopassa.
Silmät sielun peili. Puheet samanlaisia jyrääminen ja vaatimukset sekä periksiantamaton pakottaminen samaa maata.
Trump on parasta mitä Putinille koskaan on tapahtunut.
Tässä hyvä esimerkki disinformaatiosta, miten sitä esitetään ja miten disinformaatikko reagoi, kun hänelle esitetään inhottava kysymys https://areena.yle.fi/1-3229465 kohta 18:32-19:01. Ruotsilalta kaikenkertova ilme 😆 Tällainen on parasta jauhottamista.
18:52 -> klassiset valehtelevan ihmisen reaktiot kuumottavassa tilanteessa, eli miten Chicky Boostersnack reagoi vaistomaisen torjuvasti ja perääntyvästi Ruotsilan kuumottavaan kysymykseen "Mistä me tiedämme tämän?" ja sitten hakee äkkiä jotain puolustelevaa ja saa kakistellen sanottua "meillä on asiakirjat, meillä on raportointi..." ja sitten sotkeutuu sanoissaan ja löytää nopean tien ulos, eli pieraisee "miten pitkälle haluat, että mennään tässä?". Boogersnackin reaktiot johtuu täsmälleen siitä, ettei UPI:lla oikeasti ole sellaisia asiakirjoja ja raportteja, joista tulisi ilmi, millä tasolla DOGE pääsee liikkumaan tietoverkoissa. Kyseiset epäilyt ja väittämät on tullut demokraateilta tai heidän tukijoukoiltaan, sillä heilläkään ei ole täsmätietoa aiheesta. Ja tosiaan Ruotsilan ilme kertoo enemmän kuin satatuhatta sanaa XD
ha ha
Hyvä hyvä.
Amerikka ja sen demokratia,taitaa enemmänkin olla diktatuurista nykyisin kysymys?
onko vaalien ehdottaminen diktatuuria?
Trump teki aloitteen ukrainan vaaleista.
Trump on parasta koko länsimaiselle maailmalle
se on länsimaisen sivistyksen ja oikeudenmukaisuuden puolustaja.
Wokettajat eivät tykkää, kun tarinansa sadoista sukupuolista, enään uppoa keneenkään.
ha ha!
niitä vaadittii jo kunnioitettavan erityisillä etuliitteillä sakon tai vankilan uhalla.
Kansalaisten housujen sisälle pitäisi päästä vapaasti kurkkaamaan, niin tiedettäisiin, missä mennään valtakunnassa tämän monisukupuolisuuden kanssa.
Paljonko tuo upi on saanut korruptio rahaa.?
Aivan uskomatonta, miten eduskunnan alaisena toimiva 'riippumaton tutkimuslaitos' on ottanut noin voimakkaan poliittisen linjan. Saako hyvillä lahjuksilla tuollaisen puolueellisuuden?
Kovasti taas uskonnollista liturgiaa. Trumppi on höperö ukko,joka johtaa Yhdysvallat sekasortoon. Ellei kuole sitä ennen vääränlaisiin ruokailutottumuksiin. Tai jos dementia iskee yhtäkkiä pahasti.
ja luotat sotahullujen kieroihin valeisiin siitä mikä on sodan syy kun yrittävät oman syynsä piilottaa kapulakieliseen hulluuteensa.
Rauha on uskonnoissa hyve. Uskonnot ihmisen ideaaleja ajatuksia siitä miten me kaikki tässä maailmassa pärjäämme toistemme kanssa.
Sotahulluus tulee ja kaatuu mutta rauhan periaate ei kuole. Sitten kun rauhaa ei enää kukaan aja peli on menetetty.
Ehdotan siis kovapalkkaista housunkaulusministeriviran perustamista.
Kannatetaan🤪!
Musk antaa erinomaista tulitukea
Liikaan byrokratiaa eli kansalaiset eivät saa tarvitsemaansa palvelua tästä syystä tarpeeksi nopeasti ja helposti.
Trumpin ratkaisu on lakkauttaa hallinto ja näin kansalaiset eivät saa tarvitsemaansa palveua ollenkaan.
haha Trump osoittautui demokraattisemmaksi kuin demokraatit haha
Vaatii Ukrainaan vaaleja. Se kai sopii suomalaisille demokraateille? he varmasti ovat iloisiä tästä demokraattisesta aloitteesa joka tuli mieheltä nimeltä Mr TRump..repikää siitä!
https://yle.fi/a/74-20122816?utm_medium=social&utm_source=copy-link-share
Rukoillaan yhdessä oman maapallomme puolesta!