Mitä kansanedustaja Savola sanoo rikostutkinnoista?

Luulisi miehen nyt tulevan esiin ajatuksineen? Ainakin henkseleitä paukutteli, kun pandat saapuivat tänne.
311497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Koska tarjotaa vaalikaffeet ja nisut
Pienimies tulee passariksi

Äänestä

Taitaa olla vaan hiljaa ja pakoilla vastuitaan kuten tähänkin asti.

Äänestä
  • Ei Savola mitää tutki, joten ei mitään voi sanoakaan

    Äänestä

Oli se valtava kansanjuhla Ähtärissä seitsemän vuotta sitten, kun pandat saapuivat sinne. Kansa taputti käsiään, lapsilla oli päässä panda-aiheiset koristeet ja kaikilla oli niin hauskaa. Kansanedustaja Savola pääsi ihan Kiinaan asti matkalle noutamaan näitä hienoja, suojeltuja eläimiä.

Äänestä

Ähtärin luottamus- ja virkahenkilöt ovat saattaneet syyllistyä virkarikoksiin myöntäessään eläinpuistoyhtiöilleen lainaa salassa ja ilman toimivaltaa, arvioi Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden yliopistonlehtori, dosentti Matti Muukkonen.
– Todennäköiset rikosnimikkeet voisivat olla virkavelvollisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen.

Keskusta on ollut eniten ajamassa näitä lainoja, onko näin? Keskusta on monissa kunnissa nyt ollut erottamassa kunnanjohtajiaan. Ei mitään kovin hyvää mainosta ole vaalien alla nämä touhut.

Äänestä

Kepu ja sosialistit. Sekä Kaskimäki.

Kaikki olivat Salon ja Nortusen kimpussa kun pelkäsivät että puuttuvat tarkastuslautakunnassa ja hallituksessa asioihin ja rikokset paljastuvat.

Siksi Mikko syytti mätäomenaksi.

Nyt kupla kuitenkin puhkesi ja kohta kotikunta on entinen?

Äänestä
  • Mikko laittaa pään pensaaseen ja on hiljaa.

    Äänestä

Eihän toi lapatossu mitään vastuuta kanna, pitää pään ja perseen pensaassa ettei vaan kukaan kysy mitään. Miks enää äänestää nisua, laittanut Ähtärin asiat sekaasin.

Äänestä

Mistähän tämä teidän katkeruus johtuu.on se vaan niin , että taitaa olla eri ihmiset jotka pistävät päänsä pensaaseen,kun asiat aikanaan selviävät.minä ainakin äänestän edelleen mikkoa 👍

Äänestä
  • Niin mistähän mahtaa johtua? Siinä sinulle pähkinä purtavaksi. Vitutus on oikea sana kuvaamaan kyseisen kaverin toilailuja katsellessa. Kaupunki konkurssissa, sairaala lakkautettu, veroäyri tapissa, hallinto sekaisin, tv-kanavat ei näy, tiestön kunto mitä sattuu, rikostutkinta päällä. Ehdottomasti kannattaa näillä meriiteillä äänestää tehtävään kuin tehtävään. Ei näin ylivertaista kykyä ole ihan joka paikassa!

    Äänestä

  • Johtuisko kuntalaisilta varastetuista yli 7 miljoonan summasta? Meinaatko, että tuo on niin tyhmä että uskaltaa olla ehdolla? Itse asiassa äänestä vaan! 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niin mistähän mahtaa johtua? Siinä sinulle pähkinä purtavaksi. Vitutus on oikea sana kuvaamaan kyseisen kaverin toilailuja katsellessa. Kaupunki konkurssissa, sairaala lakkautettu, veroäyri tapissa, hallinto sekaisin, tv-kanavat ei näy, tiestön kunto mitä sattuu, rikostutkinta päällä. Ehdottomasti kannattaa näillä meriiteillä äänestää tehtävään kuin tehtävään. Ei näin ylivertaista kykyä ole ihan joka paikassa!

    Miten tv-kanavat liittyy mihinkään?

    Äänestä

  • "minä ainakin äänestän edelleen mikkoa 👍" Miksi?

    Äänestä

  • Myönnetään. Olen katkera siitä, että yhden ihmisen oman näkyvyyden tavoittelu kuntalaisten rahoilla tuo kunnallisveron muodossa vielä mojovan lisämaksun päälle. Ärsyttää enemmän kuin valtavasti. Ja mitään vastuuta ei oteta. Ei edes pahoitella vaan haukkuu muita mätäomeniksi. Hame päälle.

    Äänestä

Saihan Mikko jotain aikaiseksi. Sairaalan ajoi alas ja taitaa loppu loputkin. Sairaalan puolen poli tyhjätty . Voi niitä aikoja ennen. Oli sairaalan mäellä pöhinää.

Äänestä
  • Ei Mikko mitään sairaalaa ole ajanut alas, pitäs pikkuisen perehtyä miten lopettamisesta päätettiin. Oisko Mikon pitänut määrätä miten Seinäjokelaisten ja Lapualaisten ja monen muun kunnan tulee äänestää.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei Mikko mitään sairaalaa ole ajanut alas, pitäs pikkuisen perehtyä miten lopettamisesta päätettiin. Oisko Mikon pitänut määrätä miten Seinäjokelaisten ja Lapualaisten ja monen muun kunnan tulee äänestää.

    "Ei Mikko mitään sairaalaa ole ajanut alas, pitäs pikkuisen perehtyä miten lopettamisesta päätettiin. Oisko Mikon pitänut määrätä miten Seinäjokelaisten ja Lapualaisten ja monen muun kunnan tulee äänestää." ...Ääni ratkaisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Ei Mikko mitään sairaalaa ole ajanut alas, pitäs pikkuisen perehtyä miten lopettamisesta päätettiin. Oisko Mikon pitänut määrätä miten Seinäjokelaisten ja Lapualaisten ja monen muun kunnan tulee äänestää." ...Ääni ratkaisee.

    > pitäs pikkuisen perehtyä miten lopettamisesta päätettiin.....

    Nyt tarvii pikkusen perehdyttämistä!

    Äänestä

Hyvinvointiale joka tapauksessa olisi lopettanut toiminnat pienillä paikkakunnilla.
Mutta saahan sitä muistella aluesairaala aikoja. Itsekin muistelen Dimitri Volaman kauppaa lmmöllä.

Äänestä

Sitä HYVINVOINTIA on nykyään jokapuolella. Ennen vanhaan oli pahoinvointia ja sairaitakin.
Minnekä ne ovat nykyään hävinneet?

Äänestä

Ei Mikko kanna vastuuta, ei ole miestä siihen. Työntää muut bussin alle kuten on ennenkin tehnyt.

Äänestä

Tämä näytelmä tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa. Kuinka syyttää muita kaikesta ja yrittää kaikin keinoin vastuuta pakoon. Nyt vain lain armoton koura ei tule antamaan siihen mahdollisuutta. Ja yrittää pysyä asiasta mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan muistaisi. Nyt taitaa muisti olla aikaisempaa pidempi.

Äänestä

Nisu on luikuri se teetti likaiset hommat tyhmillä valtuustolaisilla, nyt naureskelee partaansa.

Äänestä
  • Ei varmasti auta valtuustokavereitaan, jotka höynäytti sähläyksiinsä mukaan. Yrittää kaikin keinoin pelastaa oman nahkansa ja siinä saa kaverit mennä pesuveden mukana.

    Äänestä

En kommentoi tässä vaiheessa sanallakaan asiaan!

Äänestä
  • Eikä myöskään paikallisosasto!

    Äänestä

Eiköhän vielä sekin aika tule, ettei voi enää pitää päätä pensaassa. Viimeistään käräjillä kuullaan mielenkiintoista tarinaa.

Äänestä

Nisulla on tippunut Rusina aikaa sitten perseestä.

Äänestä
  • Kyllä poliisitutkinnassa kaikkien osuus tähän meidän katastrofiin selviää.

    Äänestä

Nisuhan oli Zoon hallituksen puheenjohtaja jonkin aikaa silloin kun pandat olivat vielä hieno juttu. Miksikö, no siksi, että ajatteli sillä saavansa positiivista julkisuutta. Sitten kun näki, että pieleen meni, hävisi kuin pieru Saharaan.

Äänestä

Lellipentu Nisu joutuu vastuuseen. Mitähän siitäkin tulee?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luulisi miehen nyt tulevan esiin ajatuksineen? Ainakin henkseleitä paukutteli, kun pandat saapuivat tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu