Mauno Mattila ja ylpeyden synti

Anonyymi-ap

Mauno jälleen haukkuu kanssaan eri mieltä olevat ja uskoo itse olevansa täysin oikeassa. Sielunvihollinen nauttii, kun kaltaisensa hajottaja melskaa. Ei alistu minkään auktoriteetin alle, se jo kertoo miehestä paljon. Lapsellinen nimittely sitten vielä päälle.

21

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maunolla on synkkä helluntaitausta.

    • Mauno Maatila. Tuo ihmissielun insinööri.⚙️🛠️🧠👀👁️👻

    • Anonyymi

      Oletko herjaaja? En ole ikinä lukenut mitään sellaista että hän olisi haukkunut jotain.

      • Anonyymi

        Maunoa kukaan mistään muusta tunne, kuin siitä, että harhaoppisiksi milloin kenetkin tuomitsee.


    • Anonyymi

      Monella on oma emäsynti jota ei itsessään huomaa ja se myrkyttää silloin koko sopan. Monessa asiassa Mauno puhuu asiaa, tuo esille vallalla olevia eksytyksiä mm. korvausteologiasta ja äärikarismaattisuudesta on varoittanut mutta nöyryys ja asenne että etsii virheitä julistajista on vakava asia. Julistaa lihallisessa mielessä!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voitelu ja kuulijat kun puuttuvat, voi se alkaa ahdistamaan ja kademieli voi iskeä.

      • Anonyymi

        Ylpeys ja tuomitsevaisuus vie voitelun rippeetkin.


    • Anonyymi

      Myrkyttäjillä on helluntaitausta.
      Itse ollaan niin yli hengellisiä ja oikeaoppisen ylpeitä.

    • Anonyymi

      Satanistin aloitus.

    • Mauno on hassu setä.🤓

    • Anonyymi

      Koitapa laittaa Mauno ja nöyryys samaan lauseeseen nauramatta

    • Anonyymi

      Mauno sanoo että Ranskan pressa on ehlä antikristus. Voi olla pati vuotta sitten joku sanoi Charlesta siksi.

      • Anonyymi

        Samuel Tuominen on kirjoittanut tästä väitteestä kirjankin. Päivänsä käyttää Trumpin palvomiseen Facebookissa, eli ei ole kiinnostunut vain Charlesista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samuel Tuominen on kirjoittanut tästä väitteestä kirjankin. Päivänsä käyttää Trumpin palvomiseen Facebookissa, eli ei ole kiinnostunut vain Charlesista.

        Kiitos. Pitää katsoa Samuel Tuominen. Mattila sanoi Macronia antikristukseksi. Joku tänään Trumpiakin mutta joku taas belsepuub


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samuel Tuominen on kirjoittanut tästä väitteestä kirjankin. Päivänsä käyttää Trumpin palvomiseen Facebookissa, eli ei ole kiinnostunut vain Charlesista.

        Onpas siinä varsin sakea kaveri.


      • Anonyymi

        Paavikin vaihtuu, ehkä silloin seuraava paavi on väärä profeetta. Maailmassa ainakin tapahtuu paljon tällä hetkellä. Jeesus tuleepian!


    • Anonyymi
      UUSI

      Semmosta settiä että huh huh. Trump tekee kaiken AINA oikein, samoin Israel ja Netanjahu.
      Äärioikeistolaista kristillistä hehkutusta niin syvältä kun olla vaan voi, Pihot, Tuomiset yms. "Profetiat" kertoo milloin mitäkin. Sitten nämä hihhulit esittävät olevansa tosi kristityitä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Vain ja ainoastaan Jeesus tekee kaiken oikein. Uskovien ei tulisi liiaksi luottaa poliitikoihin. Muuten saattaa hairahtua jopa uskomaan kristittyä esittävään antikristukseen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kiinnostavaa vain mitä Mauno mieltä Israelista ja ylensyönnistä, ruumiin temppelin tuhoamisesta.

      Muu tyhjää jorinaa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mauno siunaa Israelia, näin muistelen, en ole 100 pros varma ,joten kysy itse Maunolta.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      592
      2331
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      410
      1842
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1680
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1438
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1286
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      63
      1223
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1164
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      908
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      13
      898
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      843
    Aihe