Kyseessä siis isiis-nainen joka tuomion sai.
Suomessa noille ei tehty mitään, ei tullut rangaistuksia vaan asunnot ja kalusteet hommattiin - veronmaksajat maksaa.
Suomessa noille ei tehty mitään, ei tullut rangaistuksia vaan asunnot ja kalusteet hommattiin - veronmaksajat maksaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihan oikein.
Alat olla jo myöhässä, jollet ole vielä toimittanut todisteitasi sotarikoksista tai ihmisoikeusrikoksista poliisille!
Eikös se ole poliisien homma.
Poliisit tutkivat pyynnön mukaan tai oma-alotteisesti. Noista avaajan tarkoittamista henkilöistä poliisi ei löytänyt mitään syytettävää, osin koska avaaja salasi hänellä olevat todisteet rikoksista, eikä ole niitä vieläkään saattanut poliisin tietoon!
Tai sitten poliisit eivät halunneet tutkia, tuliko Marinin hallitukselta ohjeistusta?
52-vuotiaan naisen, nykyään nimeltään Lina Ishag, syyksi luettiin kansanmurha, rikos ihmisyyttä vastaan sekä sotarikos.
tapatti vielä oman poikansa.
Tuomio oli 12 vuotta vankeutta, mutta oikeuden mukaan periaatteessa 16 vuotta olisi ollut täysimääräinen. Nainen tuomittiin kuitenkin jo 2022 kuuden vuoden vankeuteen sotarikoksista. Tässä tapahtumassa nainen pakotti isiksen joukkoihin alaikäisen poikansa, joka sittemmin kuoli taisteluissa.
Hän on ensimmäinen Ruotsin historiassa, joka on tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Hyvä havainto Suomen ja Ruotsin välisestä erittäin suuresta kulttuurierosta. Ei meillä suomalaisilla ole koskaan ollut helppo olla suomalainen edes Suomessa ja Isis-vaimojen vinkit kiinnostavat. Siitä selviytymistarinasta ei ainakaan joudu vankilaan Suomessa. Suomessa on myös Saddamin kidutuksista hengissä selvinneitä ja suomalaiset hyötyvät selviytymiskeinoista. Suomalaisia varten pitää psykiatrian olla täysin omaa tasoa. Eevaa on kidutettu punavankina, koska Dahlgren halusi ruotsalaistaa hänet. Meidän lapsista jotkut ovat keskitysleiriltä selvinneitä. Nothing brakes like a heart. Tunteettomana eläminen ei ainakaan kannata ja itku on ihan hyvä.
Neuvostoliittokin romahti ja sen syynä oli Särkilahden koulun tapahtumat. Suomen prinsessa Kirsi ja Varkkis olivat samalla luokalla, eikä Kirsi syönyt näkkileipää. Näkkileipä on liian kovaa ruokaa ja erityisesti Keiju-margariini on aivan liian terveellistä suomalaiselle. Se on kuin päivittäinen vitamiininappi, jos sitä käyttää päivittäin. Varkkiksella oli kontakti Neuvostoliiton johtajaan ja tieto Keiju-margariinin terveellisyydestä saavutti jopa Kremlin. Harvoin siellä saatiin yhtään havaintoa mistään, mutta tieto Keiju-margariinin terveellisyydestä oli ihmelääkkeen keksimisen tasoa neukku-johtajien arvion mukaan.
Neukku-johtajat olivat sen tiedon saamisen jälkeen puhuneet Keiju-margariinin terveellisyydestä vuoden verran, eikä kukaan saanut heihin enää minkäänlaista kontaktia. Hannu oli jättänyt Eevan, koska hän oli löytänyt paremman ruotsalaisen Minna-vaimon. Minna-vaimo oli parempi, koska hänen kanssa pääsi johtamaan Neuvostoliittoa ja he olivat muuttaneet Moskovaan. Hannu ja Minna-vaimo olivat Neuvostoliiton johtajia Gorbatshovin aikana ja Gorbatshovit ovat myöntäneet, etteivät he viitsineet tehdä mitään. He vain nauttivat luksus-tason elämäntyylistä. Hannu on sanonut, että hän sitä Gorbatshovin aikaista Neuvostoliittoa johti Minna-vaimonsa kanssa. Mutta sehän romahti. Hannulle se on silti eräänlainen meriitti.
Hannun täystuho-maine ei tullut mistään pienestä skandaalista. Minna-vaimon laihdutus oli epäonnistunut ja Hannua oli alkanut kaduttamaan Eevan jättäminen 80-luvulla. Eeva oli Nordean pankkiirin vaimo ja sen takia Hannu oli halunnut saada tuontitullit USA:han. Hän olisi päässyt Eevaa tapaamaan tuontitulleihin liittyvissä asioissa päivittäin. Se oli ollut taas yksi Hannun tekemä arvio. Nordean johtaminen vaikuttaa maailmantalouteen, eikä Nordeaa johdeta päivittäin. Ei edes kerran viikossa. Hannu ei tätäkään voinut käsittää.
Miten lääkitys?
Otetaan esimerkkiä ruotsalaisista, tässä asiassa.
Teloitus olisi ollut hyvä ratkaisu.