Uus ihanuus, kauppakeskus

Anonyymi-ap

Onko jo kaupat ilmoittaneet tulostaan?
Helmikuu kääntyy jo lopuilleen, Tammi helmikuussa puuhamies lupaili että tulis ilmoituksia.
Joulumyynti alkaa jo lokakuulla ja uudessa kauppakeskuksessa lupasi sama henkilö tässä aiemmin. Jos meinaa että kaikki on valmista avajaisissa niin hoppua pukkaa vaikka kuin olis pika rakentaja.

Toivotaan että näin käy saa tämäkin "kylä" jotain piristystä tähän ankeuteen

82

2958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitä odotellessa....

    • Anonyymi

      Kumma kylä. Ainoa elämän merkki ovat aidalla istuvat tai pöntöltä kommentoivat vanhukset, jotka höpisevät mitä jonkun muun pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Kun eivät itse osaa, kykene, tai omaa tarvittavaa rahoitusta mihinkään. Ei taideta olla näiden osalta Ähtärissä olla Etelä-Pohjanmaalta, missä tehdään itse oikeasti ja jätetään möykkä juoruämmille. Liitos Seinäjokeen (2025 Suomen osaavin talouspaikkakunta) tai pitäjän myynti puupelloksi.

      • Anonyymi

        Puupelto on tuottava kohde varsinkin energiapaju.
        Ei löydy paikallisia yrittäjiä investoimaan kauppakeskuksia, vaikka istuu orrella tai pöntöllä.
        Täältä vaan puuttuu ne ostokykyiset asiakkaat.
        On vaan pienet tulot mutta suuret menot(verot)

      • Anonyymi

        > Kun eivät itse osaa, kykene, tai omaa tarvittavaa rahoitusta mihinkään.....

        Mutta jos on kaikki nämä edut, niin miksi ei käyttäisi niitä, jos rahoituskin on kunnossa?
        Tuloksellisesti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puupelto on tuottava kohde varsinkin energiapaju.
        Ei löydy paikallisia yrittäjiä investoimaan kauppakeskuksia, vaikka istuu orrella tai pöntöllä.
        Täältä vaan puuttuu ne ostokykyiset asiakkaat.
        On vaan pienet tulot mutta suuret menot(verot)

        Missä se rakennus on

    • Anonyymi

      Kylillä puhutaan että keskinen ja kärkkäinen ja ikea tulis tähän kauppakeskukseen.. mystistä on kyllä, pandoistakin puhuttiin että lennätettäis ähtärin piikkiin kiinasta avajaisiin

    • Anonyymi

      Kauppakeskus hanke on jäissä. Edes pelkkä ruokakaupan rakentaminen ei ole kannattava.

      • Anonyymi

        " vuoden 2025 aikana rakentuu keskustaan 5000 neliön kauppakeskus"
        Näin kirjoitti AM 2.1.2025

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " vuoden 2025 aikana rakentuu keskustaan 5000 neliön kauppakeskus"
        Näin kirjoitti AM 2.1.2025

        vejän jo ostoshoussut jalkkaan!

    • Anonyymi

      No ei ole tulossa yhtikäs mitään. 🤭 Ootte te aika pöljiä.

      • Anonyymi

        Kannattaisi paremmin odotella jos jokin tehdashanke paikkakunnalle siirtyisi, joka olisi aitoa hyötyä. Tosin ilmapiirin muutosta kapea-alaisesta menneisyydestä on ensin odoteltava, joka toisia vaihtoehtoisia suuntia aidosti kannattelisi.
        Suuntaa olisi syytä jo vaihtaa, kykyä siihen voi olla liian vähän.
        Horrostila saattaa vallata liikaa alaa kun on turvallisempaa kuin todellisuus.

      • Anonyymi

        Missäs ne kokkareille luvatut merisalon makkarat on..
        Piti joka kylällä käydä...
        Tais valua kuin kusi lumeen.
        Makkarat ja kauppakeskuskin

    • Anonyymi

      Mihin tämä uusi kirpputorikeskus on tulossa?

      • Anonyymi

        Eikös koko keskusta ole jo yhtä helkkarin kirpputoria? Käytettyä romua myydään joka rakennuksessa. Jossain oikein lonkeroakin romujen kanssa kesäisin myynnissä.
        Ähtärin keskusta-alueelle voisi tehdä lasikatteen. Saataisiin suomen suurin kirpputori yhden katon alle ja samalla ajoväylä edes jotenkin ajettavassa kunnossa.

        Kirpputorikama on saanut reilun arvonnousun, kun ne on pantu pankkiin ja jopa kassakaappiin!

    • Anonyymi

      Alavus🤣siellä vasta paljon on kirppareita ,kyllä Ähtäri jää toiseksi ☺️

    • Anonyymi

      Kauppakeskusta ei tule, koska sitä ei tarvita. Siirretään päiväkoti takaisin Niittylä tontille. Sille tontille olisi m

    • Anonyymi

      MIlloin uimahallin siirto aloitetaan?

    • Anonyymi

      Tulee se
      Se on jo luvattu
      Lupausta ei voi pettää
      Jos ei tule. Menee uskottavuus lupauksen antajalta

      • Anonyymi

        Lupauksen antajan uskottavuus on mennyt jo aika päiviä sitten.

      • Anonyymi

        Mennyt jo. 🤭

    • Anonyymi

      Tokmannin mainosta on jaettu Ähtärissä, voisiko se olla Tokmannin tulon pohjustusta. Vaatisi kyllä sen, että K-kauppa lähtisi mukaan. Lähteekö?

      • Anonyymi

        Vieläkö joku on niin aasi, että luulee tänne tulevan yhtikäs mitään. Kyllä on pöljää porukkaa. Kohta vaalit, muistakaa pöljät äänestää taas Kepua. 🤭

        En viitsi kolmea kertaa toistaa, joten sanon sen vain kerran.
        Ähtärissä on niin, että Miehet tekee ja Räkänokat valittaa... kun ei niistä muuhun ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En viitsi kolmea kertaa toistaa, joten sanon sen vain kerran.
        Ähtärissä on niin, että Miehet tekee ja Räkänokat valittaa... kun ei niistä muuhun ole.

        Ähtärin miehet! 😂 Ne tenahousut jotka istuvat ABC:llä?

    • Anonyymi

      Kyllä olis kaikille hyvä ,että jotain houkuttelevaa saataisiin tänne ähtäriin . puitteet muuten on kohdillaan mm.uudet koulut jne..... Ähtärin näivettäminen pitää saada pysähtymään ,eikä siihen varmasti auta täällä toisten syyttely.paljon väkeä on joutunut jo jättämään työnsä.mm.Silver noin 20 henkilöä ,Tankki noi 10 , terveydenhuollosta puhumattakaan.niin onko oikea tie vaan valittaa vai pitäisikö joskus kokeilla onnistuuko mikään asia yhdessä yrittämällä.

      • Anonyymi

        Rehellisesti toimimalla varmasti saataisiin tuloksia aikaan, nyt pikkuinen kuppikunta päättää miten luikuillaan eteenpäin ja kunnan rahat paasataan tappiolliseen matkailuun, järetöntä sakkia.

      • Anonyymi

        Mitkä uudet koulut? Yksi koulu eikä sekään ole enää uusi. Saman moinen koululaitos kuin muillakin paikkakunnilla, joten miksi se ketään kiinnostaisi?

      • Anonyymi

        Mitkä puitteet on kohdillaan? Yliruma keskusta, muualle viedyt palvelut, helvetillisen pandavelan aiheuttama riistoverotus, pienen porukan kesken sululaisille jaetut kunnan virat, ... Varsin houkuttelevaa. 🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehellisesti toimimalla varmasti saataisiin tuloksia aikaan, nyt pikkuinen kuppikunta päättää miten luikuillaan eteenpäin ja kunnan rahat paasataan tappiolliseen matkailuun, järetöntä sakkia.

        > ja kunnan rahat paasataan tappiolliseen matkailuun, järetöntä sakkia.

        Eikös ne kunnan rahat ole menneet etupäässä PANDAILUUN?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > ja kunnan rahat paasataan tappiolliseen matkailuun, järetöntä sakkia.

        Eikös ne kunnan rahat ole menneet etupäässä PANDAILUUN?

        Rahat meni pandailuin ja virat lähisululaisille.

    • Anonyymi

      Vielä paripäivää tätä kuuta. Perjantai voi tuoda yllätyksen, jollei ole tullut muutosta suunnitelmiin....?

      • Anonyymi

        Missä se yllätys viipyy? 🤭

    • Anonyymi

      Miten voi olla noin vaikeeta vastata ASIALLISESTI jos joku ulkomaalainen kauniisti kysyy. Ei ihme jos Ähtärin matkailu näivettyy. Ikävä kyllä Pandat ovat jo lähteneet. Pahoittelen näiden ihmisten käytöstä. Tervetuloa Ähtäriin.

    • Anonyymi

      Joko tekeillä? Koska harjannostajaiset? Meille luvattiin Keskisen veroinen kauppakeskus. Missä se viipyy? Tuleeko meidänkin kauppakeskukseen kesäisin ilmainen tivoli kuntalaisille? Sirkus? Pellet löytyykin jo kaupungintalolta, erillistä rekryä ei tarvita.

      • Anonyymi

        Mutta hyvä, että siirrettiin kuitenkin lastentarha siitä pois, suhteellisen halpaahan sekin oli? No siinä olis ollut uimahallille paras paikka. Ai niin, anteeksi. Sehän ei tuossa paikalla olisi tukenut matkailua oikein millään. Nythän se tukee tosi hyvin, ehkä viimeinen pystyssä tuolla mäellä. No aukioloajathan meillä juuri laitettiin palautteiden takia paremmiksi.... herätkää nyt jo hölmöt! Meillä on kuuden miljoonan euron uimahalli, joka on auki aivan tolkuttoman vähän, noilla aukioiloajoilla ei saada edes ylläpitokustannuksia katettua, lähellekkään. Pitäisikö jo ihan oikeasti alkaa ajatella kuntalaisten hyvinvointia?

        No samaa moni on ihmetellyt. Kuntalaisille rakennettu uimala metsän keskelle. Eikö tuota hyvänen aika olisi voinut rakentaa keskustaan liikuntahallin viereen siihen puretun koulun kohdalle?? Nyt sitten kuskataan busseilla tarharyhmät ja koululaiset jonnekin hevon kuuseen uimaan. Ketkä idiootit ovat tuon olleet aikanaan päättämässä?

        Uimahalli on täysin turha, rakennettiin vain matkailua pönkittämään. Niin kuin myös farmi ja keilahalli vaan konkka tuli kuitenkin tai tulee kohta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uimahalli on täysin turha, rakennettiin vain matkailua pönkittämään. Niin kuin myös farmi ja keilahalli vaan konkka tuli kuitenkin tai tulee kohta.

        Ei tuu konkkaa, alkaa uusi nousu. Uutisissakin oli että Lapissa on hirveesti matkailijoita, miksei siis ähtärissäkin pian. Tokmanni tukee sitten hienosti tätä matkailua ja tuo oman piristyksensä paikkakunnallamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuu konkkaa, alkaa uusi nousu. Uutisissakin oli että Lapissa on hirveesti matkailijoita, miksei siis ähtärissäkin pian. Tokmanni tukee sitten hienosti tätä matkailua ja tuo oman piristyksensä paikkakunnallamme.

        Nyt saatiin päivän parhaat naurut, kiitos näistä! 🤣
        Lapin ja Ähtärin vertaaminen on kuin vertaisi Monacoa ja Moldovaa.
        Oletko muuten huomannut että lapissa on laskettelukeskuksia? Ähtärissä lahot mustikkavuoren askelmat.
        Niin ja sitä Tokmannia tai muutakaan kauppakeskusta ei ole tulossa, koita jo ymmärtää. 🤭

        Mutta kun Nesteelläkin jo varma taho kertonut että kyllä se Tokmanni vaan on tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun Nesteelläkin jo varma taho kertonut että kyllä se Tokmanni vaan on tulossa.

        Jos näin on.
        Pitäs kuokan jo heilua, kiire tulee joulumyyntiin 2025 joka alkaa jo lokakuussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos näin on.
        Pitäs kuokan jo heilua, kiire tulee joulumyyntiin 2025 joka alkaa jo lokakuussa

        Niin niin mutta luvattiinko nimenomaan valmiiksi 2025 joulumyyntiin? Vai joulumyyntiin yleensä, koska joulumyyntiähän on vaikka vuonna 2045, joten maltetaan vielä tovi ja jaksetaan odottaa jokunen vuosi sitä Tokmannia, niin.

    • Anonyymi

      Niin kumpi saapuu ensin am vai tokman?

      • Anonyymi

        vai konkurs?!

    • Anonyymi

      Milloin alkaa rakennus?

    • Anonyymi

      Kyllä tänne kuolevaa kylään ei Tokmanni tule. Varmaan laskevat ettei kannata. Väki vähenee koko ajan. SUPER Market taitaa näivettyä myös. On hiljaista ja tarjoustavarat loppuu jo alkuunsa.

      • Anonyymi

        Niin se on ollut ennenkin, " huomenna tulee"
        usein ei ole tullut...

    • Anonyymi

      Heti alkuvuodesta luvattiin suuri uutinen kauppakeskuksesta, jonka oli tarkoitus houkutella kaikki ostoksille Ähtäriin. Oli ilmeisesti tarkoitus rakentaa Ähtäriläisittäin oikea monen sadan neliömetrin Megakeskus!
      Missä tämä suuri uutinen viipyy, kohta jo kesä? Eihän meitä tyhmiä Ähtäriläisiä vaan taas uunotettu?

    • Anonyymi

      Ei ole tulossa ostoskeskusta, vaan sairaalan tiloihin vastaanottokeskus. 😂

      • Anonyymi

        No sellainen sitten.

    • Anonyymi

      Tokmanni ja halpahalli tulee 👍

      • Anonyymi

        Kuokan pitäs heilua jo.
        Jos joulumyyntiin kuin Merisalo lupasi.

      • Anonyymi

        Vielä näemmä hyväuskoisia hölmöjä löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä näemmä hyväuskoisia hölmöjä löytyy.

        Toivossa ne tyhmäkki elää. Tää sentään oli ees hetken toivon pilkahus jostai positiivisesta.
        Keskusta pitäs uuellee rakentaa kokonaa, on ruma ja vissisti aika homeinenkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivossa ne tyhmäkki elää. Tää sentään oli ees hetken toivon pilkahus jostai positiivisesta.
        Keskusta pitäs uuellee rakentaa kokonaa, on ruma ja vissisti aika homeinenkin

        Joo, Keskustassa on niitä mätäomenia 😂

    • Anonyymi

      Ootteko muuten tietoisia siitä, että täällä on jo city center? Ollut varmaan 50 vuotta, noin.

      • Anonyymi

        Kiinteistö Oy Ähtärin City Center
        Aktiivinen

        Täällä on oltu aina ajan hermolla!

    • Anonyymi

      Koskaan se hullun -Jussin ranch avautuu?

    • Anonyymi

      No, mihnä se saakelin uusi uljas Megaluokan ostoskeskus viipyy?

      • Anonyymi

        Mitä mihnä? Jälleen kerran Ähtärin vähämielisiä uunotettu oikein huolella ja läpi menee kuin nesteet norotautisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mihnä? Jälleen kerran Ähtärin vähämielisiä uunotettu oikein huolella ja läpi menee kuin nesteet norotautisella.

        Olis edes älytty vaatia se tontin varausmaksu...

    • Anonyymi

      Kyllä se tulee. Merisaloon voi aina luottaa!

      • Anonyymi

        Kyllä! Yhtä varmasti tulee kuin niistä jo lihoiksi laitetuista paskapersepandoista tuottoa...

      • Anonyymi

        "Tosi on"

    • Anonyymi

      shiien tullee kepun uusi älycentraali!

    • Anonyymi

      Uusi uljas kirpputori rakenteilla?

    • Anonyymi

      Merisaloon voi aina luottaa. Kuin kirveensilmään!

      • Anonyymi

        Se on varmaa. Takana on Kakkoset ja Kekkoset!

        Tulee Tokmannit ja muut!

    • Anonyymi

      Tänne pitäisi tulla ilotalo. Tulisi iloa ja valoa elämään.

    • Anonyymi

      Tokmanni tulee.

      • Anonyymi

        NO EI OLE TULOSSA!

    • Anonyymi

      Joko tänään tulee positiivisiä uutisia kun AM
      on paikkakunnalla?

      • Anonyymi

        Upeaa. Missä näen hänet?

    • Anonyymi

      Saisi nyt väliin tulla jotain positiivista. Tuli valtuusto ja äänestys sonta alkaa jo savuta ovista ja ikkunoista ulos. Miksei uudesta kaupunginjohtajasta kuule mitään??? Onko mitään hyvää tai uutta kuultavissa tai suunnitelmissa vai ruvetäänkö vaan edellisen jättämissä lietteissä hautaan asti????

    • Anonyymi

      Milloin on ilmoituksen aika AM?
      Ketä tulee AM?
      Milloin avajaiset AM?

      Tiedotetta asiasta AM
      Vai tuliko luvattua liikoja AM?

    • Anonyymi

      Kuokka maahan.
      Tv Reija

    • Anonyymi

      80 000 neliön kauppakeskus on tulossa siihen hullun Jussin ranchin viereen, varma tieto!

      • Anonyymi

        Seinäjoen Ideapark on 70 000m2, joten sitäkö isompi? 😂 Kiitos aamun nauruista!

    • Anonyymi

      Kellä on varaa ostaa mitään ylimääräistä kun kuntavero on Suomen suurimpia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."

      Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu
      Suomalaiset julkkikset
      88
      2888
    2. Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...

      ...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä
      Maailman menoa
      475
      2215
    3. Eräälle joka luulee itsestään liikoja

      Pysy kaukana nainen. Palaa todellisuuteen.
      Ikävä
      89
      1562
    4. Vaikka pidät minua

      Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on
      Ikävä
      50
      1316
    5. Nainen, tilanne on nyt tämä

      että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä
      Ikävä
      70
      1178
    6. Jos jotain saisit muuttaa kaivatussa

      niin mitä muuttaisit?
      Ikävä
      73
      857
    7. Pandatalo

      Pandatalo myyty. 👍👍👏👏
      Ähtäri
      30
      822
    8. Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."

      Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa
      Suomalaiset julkkikset
      12
      810
    9. Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan

      Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal
      Maailman menoa
      75
      776
    10. Tänään Uutisnuotassa !

      Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh
      Ähtäri
      41
      757
    Aihe