https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/781af716-d6e2-403c-9f8a-677edd216d88
"Hugon puunkaato päättyi verisesti – Ambulanssi ei koskaan tullut: ”Kun kerran elämässä tarvitsisi”
Jake, Hugo ja Jarmo kertovat kokemuksistaan, kun ambulanssi ei saapunut, vaikka oma hätä oli suuri. Hätäkeskuksen arviot eivät aina tyydytä soittajaa.
Puunkaato-onnettomuus, sydänoireet ja aivoverenvuoto arvioitiin kiireettömiksi.
Jake kävi maanantaina päivystyksessä, sillä hänen olonsa oli huono. Yöllä alkoi niin voimakas päänsärky, että Jake soitti hätäkeskukseen.
– Sieltä neuvottiin ottamaan lääkettä ja mehua päälle.
Oli lokakuu 2023. Seuraavat kaksi päivää Jake oksensi lähes yhtäjaksoisesti ja poti hirvittävää pääkipua. Tiistain vastaisen yön ja perjantai-illan välillä hän soitti hätäkeskukseen yhteensä kuusi kertaa. Kaksi viimeistä kertaa soittaja oli itse asiassa Jaken veli, joka haki hänet luokseen.
Ne kerrat, kun Jake soitti hätäkeskukseen, häntä neuvottiin ottamaan särkylääkettä, pyytämään päivystyksestä lääkärin arviota ja soittamaan, jos olo huononee. Ensihoidon puhelinarviossa hoidon tarpeeksi kirjattiin muun muassa koronaoireet. Paikalle tulevaa ensihoitoa ei arvioitu tarpeelliseksi ennen kuin veli soitti hätäkeskukseen. Jakella oli silloin sekavuutta ja puheentuotannossa häiriötä.
Jake ei muista perjantaista enää itse juuri mitään, mutta ilmeisesti ambulanssi kävi silloin kahdesti. Toisella kerralla hänet vietiin sairaalaan.
Tiistaina Jake heräsi Tampereen yliopistollisen sairaalan teho-osastolta.
– Minullahan oli aivokasvain, aivoverenvuoto ja selkäydin täynnä verta.

– Minullahan oli aivokasvain, aivoverenvuoto ja selkäydin täynnä verta."
Ei nykyään enää ambulanssi tule, vaikka olisi kuinka vakavat oireet tahansa.
Sitten, jos ensiapuun menet omalla autolla, niin siellä voidaan syyllistävään sävyyn todeta, että ethän vain omalla autolla tullut, jos on tullut.
Meikäläisellä tuli sängyssä nukkumaan mennessä vatsa kipeäksi, polttavaa kipua.
Otin ibumaxin ja join maitoa.
Jonkun ajan kuluttua vatsakipu katosi.
Turhaan sitä ensiapuun olisi mennyt, kun meni noilla keinoilla ohi.
Varmaan tuli ruoasta se vatsan polte.
Ei ambulanssia hädässä oleva edes välttämättä saa...
Anonyymi-ap
0
287
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1561441Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64782
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58668- 41617
- 48613
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29552