Suomessa pitäisi olla 1 veroprosentti 20!!!

Mari Laasio, 49, on työskennellyt helsinkiläisessä Alepassa myyjänä yli yhdentoista vuoden ajan.

Laasio työskenteli pitkään osa-aikaisena työntekijänä, mutta sai muutama vuosi sitten kokoaikaisen pestin.

Bruttona Laasio kertoo tienaavansa noin 3 300 euroa kuussa, ja nettona käteen jää noin 2 400 euroa.

Tähän palkkaan pääseminen tarkoittaa Laasion mukaan sitä, että on lähestulkoon kaikki viikonloput töissä ja tekee paljon yövuoroja. Pelkillä aamuvuoroilla ei hänen mukaansa elä.

– Jos et ole sunnuntaisin töissä, palkkasi on ihan naurettava. Voin sanoa, että sillä ei tule toimeen. Elämiseen ei jäisi kyllä latin latia.

Laasion mukaan lisät voivat olla jopa tuhat euroa kuukausipalkasta. Ilman lisiä palkka liikkuu 1 300 euron paikkeilla, hän kertoo.

Laasio on saanut kaikki kaupan alalle kuuluvat kokemuslisät. Hänen mukaansa uusia kokemuslisiä ei saa enää 8–9 vuoden työkokemuksen jälkeen.''
2138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Ei elä" = Tuhlaa enemmänkuin tienaa.
Samoilla palkoilla toisilta liikenee sijoittamiseenkin.

Äänestä

Järkyttävän iso palkka, oleskelusta myymälässä. Puolet vähemmän olisi kohtuullinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mari Laasio, 49, on työskennellyt helsinkiläisessä Alepassa myyjänä yli yhdentoista vuoden ajan.

Laasio työskenteli pitkään osa-aikaisena työntekijänä, mutta sai muutama vuosi sitten kokoaikaisen pestin.

Bruttona Laasio kertoo tienaavansa noin 3 300 euroa kuussa, ja nettona käteen jää noin 2 400 euroa.

Tähän palkkaan pääseminen tarkoittaa Laasion mukaan sitä, että on lähestulkoon kaikki viikonloput töissä ja tekee paljon yövuoroja. Pelkillä aamuvuoroilla ei hänen mukaansa elä.

– Jos et ole sunnuntaisin töissä, palkkasi on ihan naurettava. Voin sanoa, että sillä ei tule toimeen. Elämiseen ei jäisi kyllä latin latia.

Laasion mukaan lisät voivat olla jopa tuhat euroa kuukausipalkasta. Ilman lisiä palkka liikkuu 1 300 euron paikkeilla, hän kertoo.

Laasio on saanut kaikki kaupan alalle kuuluvat kokemuslisät. Hänen mukaansa uusia kokemuslisiä ei saa enää 8–9 vuoden työkokemuksen jälkeen.''

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu