Bosch silent mixer pro käytössä n. 6v jälkeellisesti

Anonyymi-ap

Muistan kuinka ostin kerran Prismasta tuon laitteen ja vein sen kassalle ja muistan vieläkin kassan ihanan läsnäolon tuossa muistoihin jääneessä hetkessä Viikin yläkerran kassallismaksullispysäytystarkastusmaksupisteellä.

Se oli ostantahetkellä jo hieman ikääntynyt malli ja ylihinnoituksellinen siinä ostamuksen hetkessä. Mutta minä sen silti ostin tyylikkäästi. Tuo kassa tuskin muistaa mua, mutta minä muistan hänet, oli kevät, rakkauven aika, kukat kukkivat, linnut lentelöivät, tytöt nauroivat hymyllisin huulillisin, setämiehetkin olivat kuink uuteen aamuun heränteet, kassaneiti paistoi kuin aurinko hymyiljesjäänsä.

Juttelimme siinä niitä näitä ja noita. Juttelu lähti alkuun siitä että kyselin takuuaikaa ja sanoin jotakin laitteeseen liittyvää josta hän kysyi olenko kristitty. Sanoin olevain ja koska ei ollut muita asijakkaita niin vastasin johonkin Raamattuaiheeseen kysymykseen, joka häntä mietitytti, mutta ei ollut saanut vastausta. Minäkään en siihen osannut vastata ja se harmitti ekojani.

Kysymys kuului kuinka Jumalan voima ilmenee vai oliko se että mikä on Jumalan voima. En osannut sanoittaa sitä siinä, mutta vuosija myöhemmin tiesIn että Sana rististä on Jumalan voima, Jeesus on Jumalan voima.

Jumalan voima voi olla montaa muutakin asijaa?

Itsehän olen ihan uuvestisynnyttyjäni alkajen alkanut kokemaan Jumalan voimaa joka hetki, mutta en vaan ymmärtänyt sitä silloin että Jumala saa aikaan sen rauhan minussa, koska mulla oli sama show maajilmassa päivää ennen uuvestisyntymääni ja silloin multa puuttui rauha. Tämä Jumalan vaikutus rauhan ylläpitoon minussa tapahtuu Hänen voimallaan, mitä se voima sitten ihan tarkalleen on niin se on näemmä Hengen riittävän läheinen läsnäolo, läsnäolo uudestisyntyneessä.

Tein äsken tehosekoittimellasillasella pirtelöä: Maitoa,panaani, jokurtija arla mansikka-panaani, jäätelöä vanilja valijo veikeä, sokeria,vaniljasokeria,ashew pähkinöit. Sekoitettujani ne laitoin vielä kermavaahtoja siihen päälle ja sen lusikallisella pyörittelin sekoituksiin juomallisuuteen.

Oli ihan jees. Jokurtti ei välttämättä ois ollut paras mahjollinen valinta tuohon, ens kerralla kokeilen samaa sössöö vähenmälläjokurtilla tai kokonaan ilman ja laitan vaniljavanukasta tilalle putelin tai 2.

Olihan tuo siltikin ihan semmoiteksellista juotavaa että se ihan kuin imeytyi itsestään mun suuhustostain mun mahallisuuteen, katos ihan tosta noin vaan ilman yrittämistä, jaruttamistakin koitin että saisin ees jonkun aikaa olla niin että pirtelöö olis ivielä jäljellä vaan niinpä kävillisöikin sitten että suuni ahnautta en voinut voittallisoija vaan mavullisuutensa minut voitteloitsi. Aina ei voi voittaloija.

Selef Urge

3

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      " Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

      room 1:16

      Selef Urge

    • Anonyymi

      Minulla on imurina Dyson v12 etsivä detect laite autona tesla malli kolme.

      Jyrki

    • Anonyymi

      Apostoleilla ei ollut tehosekoutinta ollenkaan harmi.

      Nuotiolla vain särkiä paistoivat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      177
      3588
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2660
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2496
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2351
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2016
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      304
      1914
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1431
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1383
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1357
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1265
    Aihe