Kiitos hallitukselle AY-mafian kastroimisesta.
Pari myyjää pitää pitkän viikonlopun
Anonyymi-ap
5133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuhohallitus haluaa Venäjän mallin . Siellä ei ole ikinä lakkoja .
Olen ymmärtänyt, ettei AY-liike halua lakkoja, mutta silti tekee kaikkensa, että edes joku menisi lakkoon. Säälittää ne pari pystyyn kuollut lakkovahtia, jotka sopivat kaupan eteen yhtä hyvin kuin Lada lentoaseman parkkiin.
Ja kun nuo lakon vielä on niin lyhyitä etteivät vaikuta mihinkään.
Olisivat nyt kuukauden lakossa niin ehkä sitten näkyisi, että vähemmälläkin myyjämäärällä pärjäävät.
Kastroidut vaatimassa lakkojen avulla duunareille asiallista palkkaa ? Älä nyt pikkuinen yrittäjä yritä möyhkätä.
Kyseessä on omituinen piirileikki, joissa jokainen vuorollaan haluaa lisää palkkaa koska tuotteet kallistuvat ja jokainen palkankorotus tekee tuotteista kalliimpia.
Raha siirtyy vuoronperään taskusta toiseen, mutta ostovoima pysyy samana.
Markka-aikaan leikkiä leikittiin loputtomasti. Kaikki olivat tyytyväisiä, kun palkkaa tuli enemmän, vaikka ostovoima jopa laski.
Nyt sitä ei oikeasti voi tehdä pitkään koska kohta kaikki valmistuskustannukset ovat niin kalliita, ettei kukaan enää ostaa suomalaisia tuotteita. Siksi olisi järkevää laskea palkkoja ja samalla suomalaisten tuotteiden hintaa.
Ostovoima paranee vain, jos vienti vetää paremmin tai tehokkuus paranee. Jos niin ei käy, palkansaajat ja eläkeläiset vain kuppaavat toisiltaan rahaa eikä ostovoima kasva.