Jeesuksen syntymisestä maajilman kaikkeujeen

Anonyymi-ap

Moikka. Törmäsin eilen tai toissapäivällisenä heprejan kielellisyyksissä Raamatun käännöksellisyyteen suomen kieleen ja sain lopultakin vastauksen mieltäni taustakaiherruttaneeseen asijaan, josta en kuitenkaan ole koskaan saanut asijasta kysyttyäytyäneitöleitöäityneeksenteiseekseni:

Miten Isä synnyttää ajassa Jeesuksen kun kerran Jeesus on ollut olemallisuujessa aina tillisesti?

Heprejan kieli, I tsast lov ittijä.

Heprejan kielessä voijaan kääntää "astuin Minä esiin" tai miten se nyt olikaan, astua esiin ikään kuin näyttämölle/julkitulleisuujessa eikä niin kuin suomen kielelliseelliseen Raamattuulliseen käännettynällisenä onnellisena on että Jeesus syntyy aikaan Isän synnyttämänä siinä ajankulullisuujen janavaiheessa, jossa aijenpaakin aikaa on ollut havaittavallisissa, joka silleen vetäis mattosen siltä jutulliselta että Jeesuskin on ollunna ijankaikkisesti ja tulee olemaan. Isä, Poika, Pyhä Henki ovat olleet iänkaikkisesti.

Mikähän tuo Pyhä Henki on? Persoona kyllältekin, mutta minkälainen persoona? Jumala mutta mieleen tuli että voisiko olla vaikka isoisä vai mikä suhteessa Poikaan Jeesukseen? Saahan sitä ajatella.

Rinse ja spin ohjelmalisuus loppui pyykinpesukoneellisuus. Minä mennä sen sieltä kuivaustankottamaan.

Sitten on tämä että mitä musiikki ihminen kuuntelee niin sillä on suuri merkitys. Oikejanlaisen musiikinkuuntelu saa kristityssä jotain tavoiteltavaa, mutta jos kuuntelee vääränlaista epähenkelliseksi luokiteltua musiikkia niin se vie sitten henkellistä kasvua tai jotain alaspäin, ikään kuin musiikinkuuntelulla voisi pyhittyä tai tehjä ihtelleen henkellistä väkivaltaa tai jotain. Voiko olla immuniteettisija kristittyjä, joihin musiikinkuuntelulla ei ole pyhittävää tai epäpyhittävää vaikutusta?

Mutta mitään avoimesti saatanaa palvovaa musiikkia en tykkää kuunnella ollenkaan, koska se menee yli hyväksyttävyyjen omassa savimajassain. Oikejalla musiikkivalinnoilla eteenpäin ja ylöspäin pyhittyneenä?

Tämä on ollut se mun lenpparikipaluullisuuteni monivuotijaallisesti, jossa minä olen mies ja nainen on se, joka mun olisi kuulunut saaha vaimoksi, mutten koskaan kohjannut häntä maan päällä , ehkä hän kuoli ja jos olisi elänyt niin olisimme kohjanneet, paikkana on 1000v valtakunta ja olemme sopineet tapaavamme jollakin alueella, jossa kohtaamme ensi kertaa koskaan ja olemme kuin kotona toistemme luona vaikka aluksi hieman vierastamme coolisti toisijamme, mutta lopulta hyväksyn sen että hänellä on lyhyet hiukset, ne kyllä kasvaa äkkijä.

https://www.youtube.com/watch?v=tmPws7eXcVk

Selef Urge

15

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Epäselvästi tuossa näpyttelin, näpyttelin, taputtelin sormellisten päillä näppäimijä.

      Siispästälänspä!

      Se mikä Raamattuun suomenkielíseen lujennettunavaksi on että "

      " Minä synnytin Sinullisen"

      onkin oikejasti:

      " Minä sinut asetin esille. "

      Etä näinpä näin ja noinpa noin ja niinpä niinkin.

      Selef Urge

    • Ootko sinä kova syömään?🤔

      • Anonyymi

        Yes, sir.

        " joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."

        Tiejähän mistä on kyse, kuka on Leivä? Kuten syön, suul vai muul?

        Muul, en suul vaan silmilläisilläin kun käyn lukemaisuuksellisuuteen.

        Miten sitä sitten kovallisuujessa nöyryyjellisyyjen syötselmöitsen, niinköstä?

        Silloin kun Ramattuvata lujen, mitä sielläsellä sanothaan, ja uskon siihensä shellaisenaana ja harjoitan sitä juurikinsa siinä muojossa kuin se on kirijoitettunaansa, silloin Jumalan Sana tulee osaksi minua.

        Jostain syvält, lähelt mun sisält nousoo tänmöisyys tähän lisätävälliseitäväiseks:

        ”Onhan hyvällinen sanomallinen julistettu meille niin kuin heillekin. Kuultu Sana ei kuitenkaan hyöjyttänyt heitä, koska se EI SULAUTUNULLISOITUNUT USKOSSA NIIHIN, jotka sen KUULIVAT.”

        Kuulutko sinä NIIHIN vai näihin?

        Katso tähän, kun Sana sulloo minnuun uskollisuujen, kuulijaisuujen , uskon kautta , niin silloin se on totisellisesti tullut osaksi minullista ja Jumalan armosta koitunut minulle hyöjyks suureks ja Jumalan siunaukselliseks.

        Kaipa sen voipilloisi muojoilla myös näinniinnii Leipäisestikin:Kun Jumalan tahtoisuus on minun tahtoisuuteni, silloin Jumalan tahtoisuujesta on tullut osa minua, vai mitä?

        Sun ei kannattaisi kuulua niihin vaan näihinsä, joilla skulaa henkellisesti ijankaikkisesti, vai mitä, elää ikuisesti omassa ruumiissa, jossa on sielu ja henki. Mietin tänään aijemmin kuinka kutaa se tekeekään kun Jumala antaa sen uuven ruumiin joku päivä niin kuolleille, joilla ei ole nyt ruumiskotelojaansa kun myös siin hetkellises eläville uuvet ruumiit, parenpaiset.

        Ylösotto on melkoisen lähellä. Uskon Raamatussa käytetyn sukupolven ajan tarkoittavan lopun aikaan sovitettuisesti 80v aikaa, kuten se on aikalailla keski-ihällisyyttä nykyaikana.

        Ja Isrejalihan täyttää ajanmerkkilaskurina toukokuullisessa 2028 sen 80v. Lähellä ollaan ylösottoo, touch of Godillisuujessa.

        Feeling ok, I am ready to kou...

        Tämä on hyvä kuunnella oletpa niitä tai Jumalan omija, sillä kaikille meistä totuus on joku päivällisenä tajuntan jysähtevä, kaikessa kauneujessaan tai kauheujessaan, riippuu kumpaan kantaan kuuluu:

        https://www.youtube.com/watch?v=ptJ682JdHI4

        Selef Urge

      • Anonyymi kirjoitti:

        Bon Appetit😇👍

    • Anonyymi

      Tuota aloituksen epäselvää kirjoitelmaa ei jaksa lukea.
      Mikä on ongelma?

      Kuinka Jeesus syntyi ihmiseksi, kun oli jo olemassa iankaikkisuudessa?

      Jeesus syntyi Mariasta Jumalan luomistyön tuloksena. "Pyhä Henki varjosi = peitti Marian" olemuksellaan ja tässä tapahtui luomistyö.

      Jos Selef on itse koskaan kokenut Pyhän Hengen peittävän hänet (kuin pilvi) olemuksensa, Henkensä sisään, niin vastaavassa tilanteessa PH vaikutti Mariassa Jumalan luomistyön. Tämä ihan selvästi lukee ainakin Kirkkoraamatussa: "Korkeimman Voima varjoaa sinut..." (varjoaa = peittää, kätkee sisäänsä).

      Samoin kuin sieluihimme siirtyy elämä Jumalan Hengestä, samoin Jeesuksen henki siirtyi syntyvään Marian lapsen ihmissieluun.

      Jokseenkin noin tämän asian itse ymmärrän.

    • Anonyymi

      Jumala on henki, niin ei ole olemassa mitään erilaisia henkiä, vaan on vain Jumalan Pyhä Henki ja se sama Henki on ollut Jeesuksessa ja sen saman Hengen me saamme Pyhässä Hengessä.

      Ei ole erikseen Jumalaa, joka touhuaa eri asioita kuin Jeesus, eikä Pyhää Henkeä jolla eri jutut kuin Jumalalla tai Jeesuksella.

      Ja kun me täytymme Pyhällä Hengellä, me olemme osa sitä samaa kokonaisuutta ja kun joskus olemme taivaassa, niin olemme siinä Hengessä yhtä.

      Ja usko on sen Hengen kokemista. Ei sitä miten ymmärtää jonkin käännöksen, miten vaikeasti osaa selittää uskonasioita, vaan siinä Hengessä mikä meidän sisällämme on ja mikä luo meidät uudeksi, pois maailman hengestä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onko Selef lukenut näitä vastauksia kysymykseensä? Vai kyseleekö jatkuvasti pinnallisen turhia, eikä sitten kuitenkaan vaivaudu edes lukemaan vastauksia?

      • Anonyymi

        LS se siellä taas sekoilee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LS se siellä taas sekoilee.

        Tuota tuossa edellä ei kyllä kirjoittanut LS vaan Sophiie, joka myös vastasi esitettyyn kysymykseen eilen klo 21:43:16.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota tuossa edellä ei kyllä kirjoittanut LS vaan Sophiie, joka myös vastasi esitettyyn kysymykseen eilen klo 21:43:16.

        turhan kysyjäksi nimittely on Sophieelta kiusantekoa siinä missä kommentointi tai vastaus velvollisuus. Eiköhän jokainen meistä saa kysellä ja vastailla just sen minkä haluaakin tai olla vastaamatta jos niin haluaa.

      • Anonyymi

        Varmasti osaa itsekin päättää haluaako vastata sun kysymyksiin vai eikö halua ja sopii varmasti sullekin, LS ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        turhan kysyjäksi nimittely on Sophieelta kiusantekoa siinä missä kommentointi tai vastaus velvollisuus. Eiköhän jokainen meistä saa kysellä ja vastailla just sen minkä haluaakin tai olla vastaamatta jos niin haluaa.

        LS esiintyy Sophiena, jotta saisi Sophien näyttäytymään epäasiallisena pompottelijana.

    • Anonyymi

      Aivan niin.

    • Anonyymi

      " Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa."

      Onko tuo jae kuvaus siitä ajasta kun antikristus on ottanut vallan ja saanut juutalaiset pitämään itseään Jumalanaan?

      Tarkoitan onko toisaalla Raamatussa kuvattu valtanpäässyt antikristus sama kuin tässä jakeessa mainittu peto? Ja ne 10 kuningasta kiinnostaisi tietää keitä ovat, mutta se selviää varmaan sitten myöhemmin kun ensin tunnistetaan peto, mutta miten pedon tunnistaa ellei peto ole antikristus?

      Iise en osaa tunnistaa varmasti ketään muuta kuin antikristuksen ja sen tunnistan vasta silloin kun näen hänen menevän Jerusalemin temppeliin valehtelemaan olevansa Jumala, josta juutalaiset tajuavat tulleensa huijatuiksi.Nähtävästi antikristus on se henkilö, joka saa aikaan valherauhan Israelin ja heidän murhaajamaiden välille, nämä 10 kuningasta on murhaavaltioiden kuninkaita ja voi olla presidenttejä tai diktaattoreitakin, joita kutsutaan kuningas sanalla. Jos on noin niin sitten tunnistan siitä sen antikristuksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      177
      3588
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2660
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2496
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2351
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2016
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      304
      1914
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1431
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1383
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1357
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1265
    Aihe