Lainaus ylen sivuilta. Ilmeisesti vaalien tuleva tappio alkaa jo kauhistuttaa.
Toimivat jo omaa hallitusohjelmaansa vastaan. ;)
Ylen tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä virkakunta on määrätty keskeyttämään hallitukselle kiusallisten sote-säästöjen valmistelu alue- ja kuntavaalien alla.
Asiasta on linjannut sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.).
Hallitus sopi kevään kehysriihessä hakevansa säästöjä rajaamalla sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon palveluvalikoimaa, eli käytännössä karsimalla esimerkiksi ikääntyneille ja vammaisille suunnatuista palveluista tai kuntouttavasta työtoiminnasta.
Sosiaalihuollon palveluiden rajaamisella hallitus tavoittelee 100 miljoonan euron säästöjä. Erikoissairaanhoidon säästöt olisivat 10 miljoonaa euroa vuonna 2026, 30 miljoonaa euroa vuonna 2027 ja 70 miljoonaa euroa vuonna 2028.
Persuministerillä paniikki?
7
280
Vastaukset 7
- Anonyymi
Korjaus kaikilla ministereillä kaikissa hallituspiolueissa Paniikki.
Kokonaiskannatus alle 40%
Tarkoittaa että neljä kymmenestä tippuu eduskunnasta viimeistään kahden vuoden sisällä!- Anonyymi
Loput kuusi kymmenestä Kusi sukassa seuraavat 2 vuotta😀.
- Anonyymi
Purra ilmoitti asian olevan erilailla kuin Juuson tarina. Ei mitään linjaa persuministereillä vai onko niillä joku omantunnon vapaus toiminnassaan ministeritasolla (Juuso) mutta Purra tyrmää empatian.
- Anonyymi
Juuso poissa kyselytunnilla!
Purra kiisti peruutukset täysin!
Fakta on että kymmenestä ministeristä putoaa vähintäänkin 4 vaalien jälkeen😀.
Hallituksen kannatus alle 40 % gallupeissa.
Jopa sekin tilanne mahdollinen että vain neljä näistä kymmenestä ministeristä jatkaa eduskunnassa tuplavaalien jälkeen😀. - Anonyymi
Purra on kyllä selväsanainen ja jämpti nainen, vähän toista, kun edellisen hallituksen kysymyksiä väistelevät tyhjäntoimittajat.
- Anonyymi
Tämä hallitus tekee sen, mitä Sannan hallitus jätti tekemättä. Nyt se on vain paljon vaikeampaa, kun välttämättömiä toimia lykättiin, että SDP äänestäjillä olisi 4 vuotta mukavaa, välittämättä seurauksista, jotka joka tapauksessa tulisivat vielä eteen ja veronmaksajien maksettavaksi.
- Anonyymi
Eiköhän tämänkin hallituksen leikit maksaa veronmaksaja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4501965- 1521269
- 941173
- 711153
- 1141147
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1801028- 100783
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.52714- 45711
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57674