Politiikka on todellisuudessa valitettavan likaista ja välillä jopa täysin naivia valtapeliä.
Perussuomalaisen puolueen johto sekä äänenkannattaja Suomen Uutiset olivat selkeästi Trumpin takana kyseisen henkilön vaalikampanjassa. Nyt kukaan ei voi väittää ettei tietäisi millainen presidentti Donald Trump todellisuudessa on.
Palstalla on vaadittu perussuomalaisen puoluejohdon sekä puolueessa korostuneessa asemassa olevan Suomen Sisun virallista kantaa Trumpin politiikkaan.
Halla-aho on ainut joka ottanut pesäeroa Trumppiin.
Purra on puolesta ja vastaan.
Varsinkin Mäkelä erityisesti Trumpin kannalla, samoin Junnila.
Koska puolue ei näin vakavassakaan tilanteessa halua antaa selvyyttä virallisesta kannastaan, asia on luettava rivien välistä, josta usein löytyy totuus.
Erityisesti Mäkelä sekä Junnila ovat Trumpin politiikan kannalla. Junnila on ulkoasiainvaliokunnassa sekä Mäkelä eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Puolueen puheenjohtajiston ei kovasta ryhmäkurista tunnetussa puolueessa ole kommentoinut Mäkelän, Junnilan, jne. ulostuloja. Puheenjohtajisto pitää niitä siis hyväksyttävänä.
PERUSSUOMALAISEN PUOLUEEN VIRALLINEN LINJA, ELLEI PUHEENJOHTAJISTOSTA JOKU MUUTA TOTEA ON TRUMPIN POLITIIKAN SEKÄ SITÄMYÖTEN PUTININ TUKEMINEN!
Johto vaihtoon ensi kesäkuun puoluekokouksessa!

Vastaukset 4
Vanhimmat
trumppi on aikaansaava ei mikään tumput suorina lumihangessa seisova 🤣
PS:n jäsenten pitää päättää jatkavatko populistien linjalla vai laativatko jatkossa puolueelle oman linjan.
Puoluejohto ja Sisu evät vastaa koska eivät pysty. Ovat oikeasti Trumpin kannalla! Todella isänmaallista!
Suomen Sisu kasvaa tisu.😹👍