Koska Venäjä on selvästi heikompi kuin Kiina, Venäjä paitsi tarvitsee Kiinaa (ja Kiina Venäjää), myös pelkää Kiinan liiallisen vaikutusvallan kasvua.
Niinpä Venäjä hiljakseen tukee kiinalaista nationalismia, joka haluaa liittää Taiwanin takaisin Kiinaan, kuten Hong Kongkin liitettiin, tietäen sen aiheuttavan kitkaa USA:n ja Kiinan välille. Eikä vain USA:n ja Kiinan välille, vaan Kiinan ja kaikkien demokratiaa puolustavien välille.
USA:n ylivoimaa Venäjä pyrkii hallitsemaan USA:n sisältä käsin nostamalla niitä, jotka haluavat liittoutua Venäjän kanssa Kiinaa vastaan.
Kommunistit olivat poliittisen pelin osaajia, poliittinen taktikointi oli tärkeä osa vallankumousta jo Marxista saakka. Silovikit jatkavat pelaamista, vaikka heillä ei olekaan (luultavasti koskaan ollut) mitään ideologiaa.
Heikomman tulee aina pyrkiä vaa'ankieliasemaan ja tekemään itsestään tärkeä mielellään kaikille kilpaileville osapuolille. Sellainen onnistuu vain pitämällä huoli siitä, että jako vähintäänkin kahteen säilyy, eli että maailma tosiaan on moninapainen.
Mihin Venäjä sitten pyrkii? Ensiksi turvaamaan nykyisten vallanpitäjien vallan ja hyvän elämän. Seuraavaksi Venäjän maailmanpoliittisen aseman vahvistamiseen. Se saattaa pidemmän päälle tarkoittaa, että Tsaarien Venäjän ja Neuvostoliiton geostrategiset tavoitteet tulevat taas ajankohtaisiksi. Siksi reunavaltioiden huoli omasta turvallisuudestaan varsinkin Venäjälle äärimmäisen tärkeän Itämeren äärellä on aivan aiheellinen. Vaara on ehkä vielä tulevaisuudessa, mutta siihen pitää alkaa valmistautumaan nyt.
Sanna Marin on oikeassa siinä, että tappion tuottaminen Venäjälle voisi kääntää kehityksen suunnan kohti parempaa. Mutta hän on liian testosteroninen, eli ajattelultaan suoraviivainen, siinä, että Venäjän lyöminen ei nyt onnistu, koska Venäjä on voittanut vaikutuspelin ja hajottanut lännen rintaman. Se onnistui rahan ja lännen aina ahneen oikeiston avulla siinä, missä Neuvostoliitto ei koskaan onnistunut rauhanmarssijoiden avulla.
Venäjä on Neuvostoliittoa vaarallisempi juuri siksi, että Venäjää eivät rajoita mitkään ideologiset raja-aidat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.