SDP:n kansainvälisten asioiden sihteeri Paavo Lipponen

Noin NL/Venäjä on aina painostanut puolueettomia naapureitaan.
Ukrainan vielä rajumpi painostus alkoi jo vuosituhannen vaihteen paikkeilla, vaikka 1994 oli tehty Budapestin sopimus jossa määriteltiin Ukrainan itsemääräämisoikeus, ja rajat, kun maa oli päättänyt luopua ydinaseistaan.
Vaikuttaa, että Venäjällä olisi vieläkin halua määritellä Suomen asemaa, etupiirinään, mutta onneksi ehdimme puolustusliittoon, ennen kuin Trumpista tuli presidentti. Yksin Suomi olisi melkoisen turvattomassa tilassa.

Suomen ja itänaapurin suhde on kautta aikojen ollut normaalein ja tasapuolisin ehkä vuosituhannen vaihteen tienoilta, ensimmäiset hieman yli kymmenen vuotta.
Ruohonjuuritasolla, kaupunkien, ja kuntien välinen yhteistyö rajan molemmin puolin oli vilkasta. Venäjän puolen politiikotkin uskalsivat ottaa vaikeitakin asioita esiin, eikä turvautuneet propagandaan, kuten aina ennen, ja nyt tekevät.
Matkailu lisääntyi suuresti, ja esim. vuoden 2009 uutisissa kerrottiin Venäjän rajavartioiden pidättäneet vuosittain useita satoja paperittomia, ja väärennetyillä papereilla Suomeen yrittäneitä Karjalan kannaksella.
Rajan molemmin puolin tehtävä kauppa oli vilkasta, hyödyttäen kumpaakin maata. Noihin aikoihin venäläiset olivat vielä kriittisiä oman maan tapahtumiin, eivätkä hyväksyneet kaikkea mitä Putinin hallinnosta tarjottiin. Mielenosoituksia oli mm. väärennettyjen vaalien vuoksi. Väkivaltakoneisto näyttäytyi jo silloin pamputtamalla ihmisiä, ja lopulta Putin näki suuren uhkan oman maan demokratia kehityksessä.