Vaihdossa tulleiden autojen "huolto" ennen myyntiriviin laittamista.

Olen jo yli puolen vuoden ajan etsinut itselleni uudempaa kulkinetta,
mutta kun olen vähän kranttu, en siinä kuitenkaan ole onnistut.
Tässä autonhakutyössä eteen on tullut kaikenlaista.
Tänään kysymyksessä oli jopa pörssyhtiö.
Autoa oli tietenkin kuvattu yltä päältä - myös sen kojelauta km-lukemineen
oli kuvattu.
Valokuvaajan tehtäviin ei arvatenkaan ole kuulunut huomioida, mitä
kuviin tuli.
Jos myytävänä oleva auto pyytää huoltoa, sen voi hyvällä tahdolla
ehkä ymmärtää, mutta jos auto huutaa, että vaihtakaa öljy pian!! on kyllä
kysymys suuremman luokan hällä väliä tyylistä!
Voihan tietenkin olla, etteivät kaikki ymmärrä englanninkielistä ilmoitusta,
mutta siihen ei kannata luottaa.
Öljyn vaihto ei olisi ollut suuri menoerä ja mikäli joku ostajaehdokas kenties
olisi ihmetellyt kirkasta öljyä öljytikussa, sen olisi voinut kuitata, että hei, me vaihdoimme öljyn, koska auto sitä pyysi.
Nyt ostajaehdokkaalle - siis minulle - selvisi myös se, että auton huoltamista
on jo kauan edellisen käyttäjän toimesta laiminlyöty, eikä autolikkeessa asiaa
edes yritetty peittää.
Nyt tiedän, mistä en autoani ainakaan osta!

7

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa melkoinen avautuminen.
      Minulla on käynyt sellainen tapaus, että oma auto huollettiin, mutta huollon nollaus oli unohtunut, eli kun käynnistin autoa, niin se pyysi heti huoltoa.
      Kaikkea voi sattua kun ihminen näitä tekee.
      Sun pitää ehdottomasti ostaa uusi auto, niin ei tarvitse miettiä huoltoja ja vikoja.

    • Anonyymi

      osta hevonen

    • Anonyymi

      Valokuvat otettu heti kun mahdollista jotta ne saadaan nettiin/auto myyntiin, ei siinä sen kummempaa. Huoltoihinkin kun voi olla jonoa.

      Aika yksioikoinen päätelmä kuitenkin että huoltamista on laiminlyöty - eiköhän se autoon tutustumalla selviä onko huoltoja jätetty oikeasti tekemättä vai tuliko autossa huoltoväli vaan juuri täyteen.

      • Anonyymi

        Kun ostin nykyisen autoni, sen huoltoväli oli ylitetty kuukaudella, mutta ei kilometreissä. Looginen selitys oli se, että auto oli tuotu käytettynä Suomeen 3 kuukautta ennen ja maannut talven myyntihallissa. Sähköisessä huoltokijassa se näkyy kuitenkin aina. Rekisteriottteesta näkee kyllä Suomeen rekisteröinnin päivän, joka oli auton ostopäivä.


    • Anonyymi

      Nopeaan kiertoon perustuvat adhd-autoliikkeet Kasa ja Kusex (nimet muutettu) eivät todellakaan tarkasta, huolla tai korjaa autojaan. Autot pesaistaan ja muudään salamavauhtia seuraavalle asiakkaalle, joka ei ole maalaisukko koska aikaa ei ole pitkiin rupatteluihin. Jos autossa autossa on vikaa josta asiakas valittaa, vedotaan kuluviin, osiin, auton halpaan hintaan tai muuten vaan leikitään kuollutta.

      • Anonyymi

        Toisaalta tuo on ihan hyvä, näkee millaisessa kunnossa ja millaisella pidolla auto on oikeasti ollut kun sille ei ole tehty isoja myyntimeikkauksia.


    • Anonyymi

      Tuskin lähtisin edes koeajolle sellaisella autolla, joka noin "huutaa" hoitoa!
      Öljynvaihto on autoilussa siitä helpommasta päästä, joten viesti on ostajalle
      selvä, mistään muustakaan tuskin on huolehdittu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      87
      7963
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4708
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4341
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      44
      2546
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      92
      1381
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      39
      1243
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      40
      1207
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1140
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      63
      1090
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      166
      1070
    Aihe