Ei edes kasvavissa kaupungeissa, ei vaikka palkkojakin on korotettu. Potentiaaliset rekrytoitavat menevät mieluummin kuntien ja hyvinvointialueiden palkkalistoille. Miksiköhän?
Kirkkohan on viime aikoina kehuskellut kuinka nuoret, varsinkin miehet, ovat yhä uskonnollisempia. Vaan eipä se taida, vaikka olisi tottakin, tuohon ongelmaan auttaa.
Kirkolla on kyllä ihan tarpeeksi, lue liikaakin, palkollisia. Liian monia ihan väärissä, turhissa, tehtävissä.
Kirkko ei saa palkatuksi diakoneja, nuoriso-ohjaajia
28
218
Vastaukset
Näyttää olevan ongelma se, että kilpailu työntekijöistä on kovaa. Erityisesti se, että kirkon virkojen pätevyysvaatimukset. Nuorisotyönohjaajan ja diakoniatyön virkoihin vaaditaan AMK-koulutus ja kirkollinen pätevyys.
Sekin vaikuttaa että kirkosta käytävä julkinen keskustelu on aika riitaista ja repivää. Etenkin nämä jotka haluavat hajottaa kirkkoa, eli tietyt herätysliikkeet, karkottavat ihmisiä.- Anonyymi
Herätysliikkeet haluavat kirkon pysyvän Raamatusta löytyvästä kristillisessä opissa, ja omassa tunnustuksessaan. Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä.
- Anonyymi
Luopumuskristillisyys hajottaa kirkkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luopumuskristillisyys hajottaa kirkkoa.
Herätysliikkeet hajoittavat kirkkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herätysliikkeet hajoittavat kirkkoa.
Nukuttaakohan herätysliikkeet kirkkoa 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nukuttaakohan herätysliikkeet kirkkoa 🤔
Ihan omasta päätöksestä kirkossa nukutaan sulkien korvansa herätysliikkeiltä, jotka ovat aina valmiit herättämään kirkon unestaan ja opastamaan paremmille raiteille.
Anonyymi kirjoitti:
Herätysliikkeet haluavat kirkon pysyvän Raamatusta löytyvästä kristillisessä opissa, ja omassa tunnustuksessaan. Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä.
”Herätysliikkeet haluavat kirkon pysyvän Raamatusta löytyvästä kristillisessä opissa, ja omassa tunnustuksessaan.”
Kun tarkastelee vanhinta ja suurinta herätysliikkeettä eli lestadiolaisia, niin eivät he ole pyrkineet hajottamaan samalla tavalla kirkkoa kuten vaikka viidesläiset.
Tosin lestadiolaisuudessa on n. 7–9 l haaraa, mutta useimmat heistä käyvät kirkossa omien seurojensa lisäksi. Samoin on toiseksi suurimmassa eli körttiläisissä.
”Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä.”
Se, mikä hajottaa on joidenkin into lähteä noihin ulkomaalaisiin uusiin liikkeisiin, jotka ovat kehitelleet näitä ”kulttuurisotiaan”. Yhä jyrkkenevät näkemykset, aika aggressiivinen esiintyminen ja etenkin mieltymys toimia eri medioiden kautta, on synnyttänyt monissa kielteisyyttä juuri riitelemisen vuoksi.- Anonyymi
"Etenkin nämä jotka haluavat hajottaa kirkkoa, eli tietyt herätysliikkeet, karkottavat ihmisiä."
Milloinhan te liberaalit tajuatte, että juuri te hajotatte kirkkoa hengettömyydellänne ja tämän johdosta uskovat lähtevät sietä pois ?
Selitykset kaiketi kuuluvat, että ihminen mukamas "tänä päivänä tietää enemmän ja paremmin", mutta totuus on kuitenkin, että ihminen ei tiedä edes niin hyvin, kuin ihmiset Jeesuksen aikaan tiesivät.
Ei tietenkään, varsinkaan apostolit, jotka ovat uudenliiton todistajia, sekä kanssaeläjiä Jeesuksen kanssa, heitä opetti juuri hän, jolla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä.
Kts. Lähetyskäsky, Matt. 28: 18, 19 ja 20. - Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Herätysliikkeet haluavat kirkon pysyvän Raamatusta löytyvästä kristillisessä opissa, ja omassa tunnustuksessaan.”
Kun tarkastelee vanhinta ja suurinta herätysliikkeettä eli lestadiolaisia, niin eivät he ole pyrkineet hajottamaan samalla tavalla kirkkoa kuten vaikka viidesläiset.
Tosin lestadiolaisuudessa on n. 7–9 l haaraa, mutta useimmat heistä käyvät kirkossa omien seurojensa lisäksi. Samoin on toiseksi suurimmassa eli körttiläisissä.
”Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä.”
Se, mikä hajottaa on joidenkin into lähteä noihin ulkomaalaisiin uusiin liikkeisiin, jotka ovat kehitelleet näitä ”kulttuurisotiaan”. Yhä jyrkkenevät näkemykset, aika aggressiivinen esiintyminen ja etenkin mieltymys toimia eri medioiden kautta, on synnyttänyt monissa kielteisyyttä juuri riitelemisen vuoksi."Se, mikä hajottaa on joidenkin into lähteä noihin ulkomaalaisiin uusiin liikkeisiin,"
Voi paha yksinkertaisuus näitä yksinkertaisia juttujasi : (
Miten voi tehdä lähetystyötä, joka on kristityn ihmisen ainoa velvollisuus, jota nämä parjaamasi lähetysjärjestöt tekevät ?
Jeesus sanoo lähetyskäskyssä;
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Lestat ja esikoiset ovat kirkon piirissä rahan takia, vaikkeivat hyväksykään naispappeutta ja tämä liberalikirkolle käy hyvin, koska he ovat lukumäärältään senverran iso tekijä, että mikäli lähtevät, se tarkoittaa sitä viimeistä niittiä kirkon hajoamiselle.
Toinen pointti kirkolle on piispat, jotka ovat lähes järjestään näitä lähellä olevia, kuten nyt vaikka arkkip. ja turun mari, joka on entisiä lestoja, sekä siellä kasvanut.
Te ilakoitte ehkä liian aikaisin, sieltäkin on kantautunut sellaisia äänenpainoja ja liikehdintää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herätysliikkeet haluavat kirkon pysyvän Raamatusta löytyvästä kristillisessä opissa, ja omassa tunnustuksessaan. Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä.
Se on makuasia onko se väärin, mutta kyllä se ihmisiä kirkosta karkottaa.
Mummomuori2 kirjoitti:
”Herätysliikkeet haluavat kirkon pysyvän Raamatusta löytyvästä kristillisessä opissa, ja omassa tunnustuksessaan.”
Kun tarkastelee vanhinta ja suurinta herätysliikkeettä eli lestadiolaisia, niin eivät he ole pyrkineet hajottamaan samalla tavalla kirkkoa kuten vaikka viidesläiset.
Tosin lestadiolaisuudessa on n. 7–9 l haaraa, mutta useimmat heistä käyvät kirkossa omien seurojensa lisäksi. Samoin on toiseksi suurimmassa eli körttiläisissä.
”Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä.”
Se, mikä hajottaa on joidenkin into lähteä noihin ulkomaalaisiin uusiin liikkeisiin, jotka ovat kehitelleet näitä ”kulttuurisotiaan”. Yhä jyrkkenevät näkemykset, aika aggressiivinen esiintyminen ja etenkin mieltymys toimia eri medioiden kautta, on synnyttänyt monissa kielteisyyttä juuri riitelemisen vuoksi.Ehkä tuohon vaikuttaa suuresti se, että lestadiolaiset ovat myös ainoa herätysliike joka tosiaan voisi lähteä omilleen mutta haluavat olla kirkossa. Tuo johtunee pitkälti siitä, että arvostavat kirkkoa kulttuurisesti ja ovat muutenkin "vanhoillista" väkeä jossa koti, uskonto ja isänmaa ovat vielä voimissaan. Kun sitten taas nuo Sley ja viidesläiset joutuvat olemaan kirkossa olosuhteiden pakosta ja tuo sitten heijastuu juuri jatkuvana riitelynä ja saattaa tuohon tietenkin vaikuttaa sekin , ettei heillä ole kirkossakaan todellista vaikutusvaltaa.
Nythän kirkko on tehnyt varsin selväksi, että kirkon sääntöjä on jatkossa noudatettava ja jokainen herätysliike jolla tuollaisessa tilanteessa olisi mahdollisuus, olisi jo nostanut kytkintä. Tuo siis jos nyt oikeasti olisivat sanojensa takana ja omaisivat selkärankaa.
No eihän tuohon sitten jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää tupajumina nakertaa siitä mistä kiinni saa.Anonyymi kirjoitti:
"Se, mikä hajottaa on joidenkin into lähteä noihin ulkomaalaisiin uusiin liikkeisiin,"
Voi paha yksinkertaisuus näitä yksinkertaisia juttujasi : (
Miten voi tehdä lähetystyötä, joka on kristityn ihmisen ainoa velvollisuus, jota nämä parjaamasi lähetysjärjestöt tekevät ?
Jeesus sanoo lähetyskäskyssä;
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Lestat ja esikoiset ovat kirkon piirissä rahan takia, vaikkeivat hyväksykään naispappeutta ja tämä liberalikirkolle käy hyvin, koska he ovat lukumäärältään senverran iso tekijä, että mikäli lähtevät, se tarkoittaa sitä viimeistä niittiä kirkon hajoamiselle.
Toinen pointti kirkolle on piispat, jotka ovat lähes järjestään näitä lähellä olevia, kuten nyt vaikka arkkip. ja turun mari, joka on entisiä lestoja, sekä siellä kasvanut.
Te ilakoitte ehkä liian aikaisin, sieltäkin on kantautunut sellaisia äänenpainoja ja liikehdintää."Voi paha yksinkertaisuus näitä yksinkertaisia juttujasi : (
Miten voi tehdä lähetystyötä, joka on kristityn ihmisen ainoa velvollisuus, jota nämä parjaamasi lähetysjärjestöt tekevät ?"
Ehkä et ihan ymmärrä asiaa, sillä me keskustelemme herätysliikkeistä.Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Ehkä tuohon vaikuttaa suuresti se, että lestadiolaiset ovat myös ainoa herätysliike joka tosiaan voisi lähteä omilleen mutta haluavat olla kirkossa. Tuo johtunee pitkälti siitä, että arvostavat kirkkoa kulttuurisesti ja ovat muutenkin "vanhoillista" väkeä jossa koti, uskonto ja isänmaa ovat vielä voimissaan. Kun sitten taas nuo Sley ja viidesläiset joutuvat olemaan kirkossa olosuhteiden pakosta ja tuo sitten heijastuu juuri jatkuvana riitelynä ja saattaa tuohon tietenkin vaikuttaa sekin , ettei heillä ole kirkossakaan todellista vaikutusvaltaa.
Nythän kirkko on tehnyt varsin selväksi, että kirkon sääntöjä on jatkossa noudatettava ja jokainen herätysliike jolla tuollaisessa tilanteessa olisi mahdollisuus, olisi jo nostanut kytkintä. Tuo siis jos nyt oikeasti olisivat sanojensa takana ja omaisivat selkärankaa.
No eihän tuohon sitten jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää tupajumina nakertaa siitä mistä kiinni saa."Nythän kirkko on tehnyt varsin selväksi, että kirkon sääntöjä on jatkossa noudatettava ja jokainen herätysliike jolla tuollaisessa tilanteessa olisi mahdollisuus, olisi jo nostanut kytkintä. Tuo siis jos nyt oikeasti olisivat sanojensa takana ja omaisivat selkärankaa."
Hyvä huomio.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Voi paha yksinkertaisuus näitä yksinkertaisia juttujasi : (
Miten voi tehdä lähetystyötä, joka on kristityn ihmisen ainoa velvollisuus, jota nämä parjaamasi lähetysjärjestöt tekevät ?"
Ehkä et ihan ymmärrä asiaa, sillä me keskustelemme herätysliikkeistä.Toinen meistä ei ymmärrä ja se toinen en ole minä.
Herätysliikkeet ovat juuri niitä, jotka lähetystyötä tekevät ja heitä sinä& co herjaatte jatkuvasti.
Sinähän et keskustele vaan yrität kompata näitä muita herjaajia juuri herätysliikkeistä.
Koet myös "keskusteluksi" Wikipediasta kopioimasi pitkät litaniat milloin mistäkin, sitähän kutsutaan copy paste,ksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herätysliikkeet haluavat kirkon pysyvän Raamatusta löytyvästä kristillisessä opissa, ja omassa tunnustuksessaan. Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä.
"Sekö sitten on väärin, hajottaa kirkkoa ja karkottaa ihmisiä."
Se hajoittaa ja karkoittaa riippumata siitä onko se väärin.
- Anonyymi
meniskö seurakunnille töihin ? pakko mennä , kun ei muualle pääsekkään 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Kirkko vaatii jäsenyyttä työntekijöiltä. Muutoin olisin hakenut niille töihin kauan sitten.
- Anonyymi
Kaikissa ammateissa vaaditaan nykyään kovaa koulutusta vaikka koko yhteiskunnan touhuista näkee ettei se ole tuonut muuta kuin rappiota.
Tuhansia vuosia on lapset hoidettu ilman yliopistotutkintoa mutta ei nykyahdistuksen keskellä, koska pahuuden byrokratia tekee koneistosta sairaan hämähäkinverkoston.- Anonyymi
Lastenhoitajan täytyy osata koko lainsäädäntö ja sotealan koneisto "jotta voi ohjata äidit palvelujen piiriin".
- Anonyymi
Normaalit ihmiset ei tämä enää kehtaa olla töissä evlut kirkossa.
”Anonyymi” 2025-02-26 09:45:22 kirjoittelee outoja:
”Kaikissa ammateissa vaaditaan nykyään kovaa koulutusta vaikka koko yhteiskunnan touhuista näkee ettei se ole tuonut muuta kuin rappiota.”
Ensimmäinen ajatus oli, että täytyy ihmisen olla pahasti vieraantunut yhteiskunnasta, jos tätä asiaa ei ymmärrä.
Kun pitää osata valtavasti eri asioita, niin ei niitä kukaan itsestään opi. Mitä enemmän työssä vaaditaan osaamista (etenkin laajaa osaamista), sitä paremmin pitää kouluttautua.
Nyky-yhteiskunnassa vaaditaan jatkuvaa kouluttautumista ja olisikin hyvä jos olisi 3 -4 eri ammattia.
”Tuhansia vuosia on lapset hoidettu ilman yliopistotutkintoa…”
Kotona vanhemmat toki hoitavat lapsiaan, mutta kyllä hekin haluavat tietää kaikesta siitä, mikä liittyy lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa.
Mutta on aivan eri asia hoitaa lapsia niin päivähoidossa, kerhoissa, kouluissa, sairaaloissa jne. sillä vastuu on moninkertainen.
Diakonit kouluttautuvat sosionomeiksi, eli ammattikorkea koulu. Sosionomit toimivat sosiaalialan ohjaus-, neuvonta-, asiantuntija- ja johtamistyön tehtävissä ja diakoni opinnot on yksi vaihtoehto. siihen kuluu siis teologisia, kirkon ja seurakunnan työhön sekä kirkon kasvatukseen ja erityisesti kirkon varhaiskasvatukseen liittyviä opintoja.
Diakonissa on sitten sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, sairaanhoitaja pätevyydellä.- Anonyymi
Kukaan ei kehtaa enää työskennellä homokirkossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei kehtaa enää työskennellä homokirkossa.
Kyllä kehtaa mutta sinne ei oteta mitään muovailuvaha tyyppejä kun on näet pätevyysvaatimukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kehtaa mutta sinne ei oteta mitään muovailuvaha tyyppejä kun on näet pätevyysvaatimukset.
Ei liity ev.lut. kirkkoon, eli miksi häiriköit asiasta tälläkin palstalla? - tai ylipäätään millään. Mikset arvosta enemmän keskustelua, vaan mielummin häiriköit epäselvästi kirjoittamalla. Mikä on äidinkielesi vai miksi kirjoitat niin huonosti?
- Anonyymi
"Kirkkohan on viime aikoina kehuskellut kuinka nuoret, varsinkin miehet, ovat yhä uskonnollisempia. Vaan eipä se taida, vaikka olisi tottakin, tuohon ongelmaan auttaa."
Niillä kansallissosialismia ihanoivilla nuorilla miehillä, jotka ovat uskonnollisempia, ja jotka etsivät töitä, ei ole soveltuvaa koulutusta.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Ehkä voi auttaakin. Eivät ne kaikki mitään uusnatseja ole.
Olet ääri vassari.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713134
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262540Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2671805- 311401
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235