Kun Tampereella aletaan jokin katutyö

niin taatusti eka työ on puiden kaato. Hatanpäänvaltatie, Nuolialankatu, Puutarhakatu ja myöskin Satamakatu.

Jonkun päättäjän Tampereella täytyy vihata puita ihan hirveästi.
9193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kaupinmetsä myös. Lentävänniemessäkin kaadettiin valtavasti ratikan alta.

Äänestä

puiden juuret vaurioituu , joten inhimillinen tapa

Äänestä

Puutarhakadusta puhuttaessa niin kyseessähän on täysin turha työ. Mikään ei muutu paremmaksi mutta kadun viihtyvyys kyllä laskee.

Äänestä
  • Kummola suuttui kun sai tietää, että kadulla parannetaan kevyen liikenteen väyliä. Ei käy! Paljon huonompi ratkaisu runnottiin läpi. Se, että parkkiruutujen määrä väheni, on pieni hinta siitä, ettei viherhipit ole tyytyväisiä.

    Äänestä

On nähty niin paljon sellaista, että kauniin tasaiseksi asvaltoitu väylä kaivetaan hetken päästä joiltain osin uudelleen auki, jolloin uudelleen asfaltoinnista tulee epätasainen ja ruma tilkkutäkki.

Äänestä

Minähän sanoin, että se on NuolialanTIÄ.
Sieltä ja myös Hatanpään valtatieltä on puut hakattu pois, koska ratikkakiskot ja puut eivät mahdu yhtä aikaa olemaan..

Äänestä
  • Sina kun puu kaatuu tulisi jonnekin toisaalle istuttaa uusi.

    Äänestä

No pakkohan puut on kaataa pois rakentamisen tieltä. Onko teidän talo rakennettu sellaiseen paikkaan, missä ei ollut yhtää puuta? Kyllä suomessa mettiä riittää.

Äänestä

Tulisi melko mutkainen tie jos kaikki puut kierrettäisiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

niin taatusti eka työ on puiden kaato. Hatanpäänvaltatie, Nuolialankatu, Puutarhakatu ja myöskin Satamakatu.

Jonkun päättäjän Tampereella täytyy vihata puita ihan hirveästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu