Ratkaisukristillisyys korostaa ihmisen omaa päätöksentekoa: Minä Uskon. Mutta ei ihminen voi päättää noin vain: Minäpä ryhdyn nyt tässä uskomaan.
Jos ihmisen henkilökohtaisessa historiassa ei ole ensimmäistäkään kokemusta kaipuusta uskoa jumaluuksiin, eikä mitään mikä viittaisi jumaluuksien olemassaoloon, niin uskon ulkopuolella pysytään ja tukevasti.
Ei ihminen voi päättää uskoa
76
255
Vastaukset
- Anonyymi
Ihminen voi kyllä päättää pysyä selvin päin ja uskomattomana. Retkahduksia voi silti sattua.
- Anonyymi
Voi sitä tosiaan retkahtaa uskomaan vaikka miten pinnistelee etten kyllä usko että Jumala olisi luonut mahdottoman määrän massaa mitä maapallolla on sekä puhumattakaan avaruudesta sekä että olisi luonut ihmeellisiä asioita kuten painovoiman, sähkön ja ydinfuusion.
Kovalla kilvoittelulla voi selvitä ettei retkahduksia satu, vaan pysyy kaidalla tiellä siinä että usko Jumalaan eikä tietysti oikein mihinkään mikä ei ole aukottomasti järjellä selitettävissä. Kovan kilvoittelun ja sinnikkään yrityksen tulosta se on, mutta pieni pieni teoreettinen mahdollisuus voi olla siihen että ei retkahda uskoon.- Anonyymi
Pääasia olisi kuitenkin, ettei Saatana olisi niitä luonut, kuten Paavalin mukaan kristinuskolla ihmisen.
- Anonyymi
Totta kai. Sinun pitääkin ottaaRaamattu käteesi ja aloittaa lukeminen Paavalin kirjeistä, sekä antaa manipuloida itsesi. Näin tullaan uskoon Jeesuksen murhaajan opilla Jeesuksesta veriuhrina - eihän se muuten voi edes onnistua, jos ei tiedä, että Jeesus on kristinuskon viimmeinen veriuhri, ettei enää tarvitse uhrata lampaita, kun itse johtaja lammas on teurastettu.
Löytyy 1.Korinttolaiskirje 5:7
Tästä on hyvä aloittaa.- Anonyymi
Sitten tietysti tarvitaan motiivi uskoa.
Teet jotakin oikein pahaa, mitä itsekin vihaat, ja luet Paavalin Roomalaiskirjeen 7. luvun, että uskot pelastuneesi juuri tekemäänkin vaikka sitä pahaa, mitä vihaat, koska johtajalammas on itse Jumalana kirottu sinunkin puolestasi.
LöytyyJalatalaiskirje 3:13.
Nyt voisin melkein vannoa, että oletkin jo uskovainen - tarvitaan vain tahto, motiivi ja hyöty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten tietysti tarvitaan motiivi uskoa.
Teet jotakin oikein pahaa, mitä itsekin vihaat, ja luet Paavalin Roomalaiskirjeen 7. luvun, että uskot pelastuneesi juuri tekemäänkin vaikka sitä pahaa, mitä vihaat, koska johtajalammas on itse Jumalana kirottu sinunkin puolestasi.
LöytyyJalatalaiskirje 3:13.
Nyt voisin melkein vannoa, että oletkin jo uskovainen - tarvitaan vain tahto, motiivi ja hyöty.Pahus, virhe - Galatalaiskirje 3. luku ja 13. jae.
- Anonyymi
Kaikki on kutsuttu kaikki jotka ottaa kutsun vastaan ovat valittuja.
Näin kertoo raamattu. Kertomus Työmiehiä viinitarhaan. Jotka tulivat valittiin.
Onko oikeudenmukaisempaa tapaa?
Niin Jumala on yksin Pyhä.- Anonyymi
Ei ole hölmö se joka kutsuu orjakseen, vaan se joka suostuu.
- Anonyymi
Paitsi jos se omistaa helvetin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole hölmö se joka kutsuu orjakseen, vaan se joka suostuu.
Orjaksi????!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orjaksi????!
Se tarvi olkiukon jo parista raamatun jakeesta...😂
- Anonyymi
Ei tuollainen luterilaisuuteen kuulu, ei edes viidesläisyyteen, vaikka heidän kohdallaan on puhuttu ”ratkaisukrististillisyydestä”, mutta ei sillä tuollaista tarkoiteta ja asiaa on kyllä hyvin avattu tällä palstalla monet kerrat mitä todellisuudessa tarkoitetaan.
Aloitus ei siis liity luterilaisuuteen.- Anonyymi
Juu ei vaadin poistoa.
- Anonyymi
Vain te uskosta osattomat puhutte noin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain te uskosta osattomat puhutte noin.
Minkähän osan sinä kuvittelet uskolla saavasi?!
- Anonyymi
Jeesuksen vertaus työmiehistä viinitarhassa (Matt. 20:1–16) osoittaa Jumalan oikeudenmukaisuuden ja armon. Viinitarhan isäntä kutsui työmiehiä eri aikoina päivää, mutta kaikille maksettiin sama palkka. Tämä kuvaa Jumalan valtakunnan periaatetta:
Kutsu on avoin kaikille. Kukaan ei jää ulkopuolelle, jos ottaa kutsun vastaan.
Palkka on sama – iankaikkinen elämä. Olipa ihminen tullut uskoon nuorena tai aivan elämänsä lopussa, hän saa saman armon.
Jumalan oikeudenmukaisuus ei ole ihmisten laskelmoivaa oikeudenmukaisuutta. Me saatamme ajatella ansioiden perusteella, mutta Jumalan valtakunnassa hallitsee armo.
Onko oikeudenmukaisempaa tapaa? Ei ole, koska Jumalan rakkaus ja kutsu eivät perustu ihmisen tekoihin tai aikaan, jonka hän on palvellut, vaan sydämen vastaanottamiseen. Tämä on täydellinen oikeudenmukaisuus, koska jokainen saa sen, minkä Jumala on luvannut. Se perustuu Jumalan armoon, ei ansioon – ja juuri siksi se on niin kaunista ja lohduttavaa.
"Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." (Matt. 22:14) – ne, jotka ottavat kutsun vastaan, ovat ne valitut.- Anonyymi
Paitsi, jos Paavalin sanoin 1.Kor.5:7 perkaa taivasten valtakunnan Matt.13:33 pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi, jos Paavalin sanoin 1.Kor.5:7 perkaa taivasten valtakunnan Matt.13:33 pois.
Paavalin evankeliumi kun on Jeesuksen evankeliumin jälkeen.
- Anonyymi
” Mutta ei ihminen voi päättää noin vain: Minäpä ryhdyn nyt tässä uskomaan.”
Mikään luterilaisten ryhmä ei opeta tuollaista, että omin voimin voisi esim. ateisti vain päättää alkaa uskomaan.- Anonyymi
Juu ei, se onnistuu vain Paavalin kirjeet lukemalla, kuten kerroin. Ja taevitaan motiivi uskoa.
- Anonyymi
Muutama tuhat vuotta sitten ei oltu kuultukaan Israelin jahvesta saati jeesuksesta.Ilman lapsesta asti kotoa ja koulusta saatua aivopesua ei kukaan edes ajattelisi moisia.Sama kuin varmaankin entisessä itä-blokissa lapsille syötettiin kommunismin ilosanomaa.Samaa paskaa kaikki!
- Anonyymi
Jahve on kyllä Juudeasta, ei Israelista, Jeesuksen opettama Israelin Jumala sanoi uhrikulttia iljetykseksi, joka vietiin hänen nimiinsä laitettuun temppeliin, hän kieli viattoman veren vuodattamisen.
- Anonyymi
No, Jahven kultissa kyllä syötiin ne lapset, ja edelleenkin syödään Jumalan ainoa eli esikoispoika, kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä, kun ne nautitaan.
Ei ole mitään muinaisuutta, vaan ihan tätä päivää miljardeilla kristityillä ympäri maailman ja koko ajan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, Jahven kultissa kyllä syötiin ne lapset, ja edelleenkin syödään Jumalan ainoa eli esikoispoika, kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä, kun ne nautitaan.
Ei ole mitään muinaisuutta, vaan ihan tätä päivää miljardeilla kristityillä ympäri maailman ja koko ajanOlisi kyllä mielenkiintoista tietää, että miten monta kertaa päivässä Jeesus syödään.
- Anonyymi
Mistä olet saanut päähäsi, että ratkaisussa on kysymys päättää uskoa?
- Anonyymi
Et kai sinä muuten ryhdy lukemaan Paavalin kirjeitä Raamatusta ja syömään Jeesusta ehtoollisella?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kai sinä muuten ryhdy lukemaan Paavalin kirjeitä Raamatusta ja syömään Jeesusta ehtoollisella?!
Olet ihan sekaisin. Oletko jahvekultti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet ihan sekaisin. Oletko jahvekultti?
Olen samaa mieltä kanssasi - se on sekopäistä, mutta nimeltään kristinusko:
"Opetetaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä ja että ne siinä jaetaan ja nautitaan."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Kyseessä on luterilaisuuden tärkein tunnustus, mutta sama syömisriitti on koko kristinuskossa ja joka puolella maailmaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi - se on sekopäistä, mutta nimeltään kristinusko:
"Opetetaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä ja että ne siinä jaetaan ja nautitaan."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Kyseessä on luterilaisuuden tärkein tunnustus, mutta sama syömisriitti on koko kristinuskossa ja joka puolella maailmaa.Ja se perustuu nimenomaan juutalaisten Jahven kulttiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se perustuu nimenomaan juutalaisten Jahven kulttiin.
Jeesuksen opettama Israelin Jumala on sitten toinen asia, mutta siihen ei ole olemassa uskontoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se perustuu nimenomaan juutalaisten Jahven kulttiin.
On se kummallisae, että te ette omaa, ette osaa, ettekä ilmeisesti edes halua etsiä tietoa.
"JAHVEN POHJALTA MUODOSTUIVAT JUUTALAISUUDEN LISÄKSI myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten KRISTINUSKON ja ISLAMIN, jumalkäsitykset.[2]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Linkistä saa sitten syventävää tietoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se kummallisae, että te ette omaa, ette osaa, ettekä ilmeisesti edes halua etsiä tietoa.
"JAHVEN POHJALTA MUODOSTUIVAT JUUTALAISUUDEN LISÄKSI myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten KRISTINUSKON ja ISLAMIN, jumalkäsitykset.[2]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Linkistä saa sitten syventävää tietoa.Kuten tämän:
"JAHVE saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja TULIVUOREN JUMALA, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan.[5][6]"
Ja sitten 5.Mooseksen kirja, luku 4:10 alkaen voi lukea, kun tulivuori Jahve antaa Mooseksen suullaan kymmenen käskyään kahdessa kivitaulussa ja sylkäisee ne kraateristaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten tämän:
"JAHVE saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja TULIVUOREN JUMALA, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan.[5][6]"
Ja sitten 5.Mooseksen kirja, luku 4:10 alkaen voi lukea, kun tulivuori Jahve antaa Mooseksen suullaan kymmenen käskyään kahdessa kivitaulussa ja sylkäisee ne kraateristaan.Ja kristinuskossa palvotaan Jahvea Jeesuksen uhrilla Israelin Jumalan esikoispoikana, ja syödään ehtoollisella Jahven ylipapin uhrilammasateriana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kristinuskossa palvotaan Jahvea Jeesuksen uhrilla Israelin Jumalan esikoispoikana, ja syödään ehtoollisella Jahven ylipapin uhrilammasateriana.
Tästä syystä myös ehtoollisella on happamaton leipä, kun lasten veri juotiin, niin hapan juoksutti veren, piti olla vain happamatonta leipää. Pääsiäinen juuri on juutalaisten happamattoman leivän juhla, kun esikoispojat oli määrä teurastaa ja syödä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä syystä myös ehtoollisella on happamaton leipä, kun lasten veri juotiin, niin hapan juoksutti veren, piti olla vain happamatonta leipää. Pääsiäinen juuri on juutalaisten happamattoman leivän juhla, kun esikoispojat oli määrä teurastaa ja syödä.
Raamatusta Paavalin sanat:
1.Kor.5:7 "Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu."
Tuo 'vanha hapatus' on Jeesuksen evankeliumin taivasten valtakunta, joka Raamatussa on ennen Paavalin evankeliumia.
Jeesuksen opetuksen mukaan taivasten valtakunta on happaman taikinan kaltainen, joten se on perattava pois, kun Jeesus on Kristuksena teurastettu Israelin Jumalan esikoispoika (tosin opin mukaan itse Israelin Jumala), kun tämä syödään.
Jeesuksen opetus löytyy Matteus 13:33.
- Anonyymi
Jeesus on asettanut joka kaikki valmiiksi ota vain armo vastaan se muuttaa elämän se tarkoittaa: Jeesusta kokonaisuudessaan, Jeesus edusta armoa altruismia puhdast rakkautta laupeutta anteeksiantoa, Jeesus vapauttaa laista ja synnistä.
Raamatun tarkoitus väline, on antaa , saada Jeesus asumaan sydämeen, yhteys, se aukaisee Raamatun ja se sanoman, ei tarvi kamppailla sanoista Jeesus luo yhteyden, ja yhdistää ihmiset yhteen ja samaan Henkeen, silloin toinen täydentää toista ja rakentaa yhdessä.- Anonyymi
Kyllä:
Raamatun tarkoitus ei ole vain tiedollinen opas tai teologinen keskustelunaihe, vaan se on elävä sana, joka johtaa ihmisen yhteyteen Jeesuksen kanssa. Kun Jeesus tulee sydämeen, Pyhä Henki avaa Raamatun sanoman, ja se ei ole enää vain kirjoitettu teksti, vaan totuus, joka elää ja vaikuttaa.
Raamatun keskeinen tehtävä on:
Johdattaa Jeesuksen tuntemiseen – Jeesus on Sanan keskus ja täyttymys.
Rakentaa yhteys Jumalaan ja toisiin uskovaisiin – Pyhä Henki yhdistää meidät yhdeksi ruumiiksi.
Poistaa turhat kiistat ja yhdistää rakkaudessa – ei kamppailua sanoista, vaan yhteinen ymmärrys Hengessä.
Rakentaa toinen toistamme – jokainen täydentää toista, aivan kuten Kristuksen ruumiin jäsenet (1. Kor. 12:12–27).
Kun Jeesus on sydämessä, yhteys on todellinen ja elävä, ja silloin emme hajota, vaan rakennamme yhdessä! - Anonyymi
jeesus edustaa satuolentoa 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jeesus edustaa satuolentoa 🤣
Varmaan tarkoitat Kristusta, etkä opettaja Jeesusta?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä:
Raamatun tarkoitus ei ole vain tiedollinen opas tai teologinen keskustelunaihe, vaan se on elävä sana, joka johtaa ihmisen yhteyteen Jeesuksen kanssa. Kun Jeesus tulee sydämeen, Pyhä Henki avaa Raamatun sanoman, ja se ei ole enää vain kirjoitettu teksti, vaan totuus, joka elää ja vaikuttaa.
Raamatun keskeinen tehtävä on:
Johdattaa Jeesuksen tuntemiseen – Jeesus on Sanan keskus ja täyttymys.
Rakentaa yhteys Jumalaan ja toisiin uskovaisiin – Pyhä Henki yhdistää meidät yhdeksi ruumiiksi.
Poistaa turhat kiistat ja yhdistää rakkaudessa – ei kamppailua sanoista, vaan yhteinen ymmärrys Hengessä.
Rakentaa toinen toistamme – jokainen täydentää toista, aivan kuten Kristuksen ruumiin jäsenet (1. Kor. 12:12–27).
Kun Jeesus on sydämessä, yhteys on todellinen ja elävä, ja silloin emme hajota, vaan rakennamme yhdessä!Niin, juuri näin saa ne demonit kimppuunsa, kun Jeesus onkin kirottuna helvettiin, josta nousee Paha henki yllyttämään veren juontiin ja ruumiin syöntii ja pelastutaan tekemään vaikka sitä pahaa mitä viharaan. Mustan pystyy puheella muuttamaan vaikka valkoiseksi, mutta tosiasiat puhuvat sitten puolestaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, juuri näin saa ne demonit kimppuunsa, kun Jeesus onkin kirottuna helvettiin, josta nousee Paha henki yllyttämään veren juontiin ja ruumiin syöntii ja pelastutaan tekemään vaikka sitä pahaa mitä viharaan. Mustan pystyy puheella muuttamaan vaikka valkoiseksi, mutta tosiasiat puhuvat sitten puolestaan.
Ja tässä juuri tämä manipuloinnin ydin on huijareilla.
Mutta ehtoollisen veren juonti ja ruumiin syönti, tai Jahven kultin lasten uhraaminen, tai helvettiä kuvaqva tulivuoren uumen tai kirkon siunaama elävänä tuleen joutuminen Moolokin palvontana, eivät muuttuneet mihinkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tässä juuri tämä manipuloinnin ydin on huijareilla.
Mutta ehtoollisen veren juonti ja ruumiin syönti, tai Jahven kultin lasten uhraaminen, tai helvettiä kuvaqva tulivuoren uumen tai kirkon siunaama elävänä tuleen joutuminen Moolokin palvontana, eivät muuttuneet mihinkään.Ja kaikki nämä löytyvä myös Raamatusta Paavalin syntiopista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaikki nämä löytyvä myös Raamatusta Paavalin syntiopista.
Ehtoollissanat Paavali antaa Herran kuoleman julistamiseksi 1.Korinttolaiskirje 11:23 alkaen, Kristuksen (tosi Jumala, Jeesuksen opettama Israelin Jumala) kiroaminen kiroukseksi Galatalaiskirje 3:13, ja tuleen meneminen 1.Korinttolaiskirje 3:13. Lasten uhrausmääräys 2.Mooseksen kirja, luku 13, Jahven määräys ihmeiden tekijän surmaamiseksi, joka houkuttelee toisen Jumalan luo 5.Mooseksen kirja, luku 13.
Yhteistä näille kaikille on luku 13 eli Ilmestyskirja luku 13. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehtoollissanat Paavali antaa Herran kuoleman julistamiseksi 1.Korinttolaiskirje 11:23 alkaen, Kristuksen (tosi Jumala, Jeesuksen opettama Israelin Jumala) kiroaminen kiroukseksi Galatalaiskirje 3:13, ja tuleen meneminen 1.Korinttolaiskirje 3:13. Lasten uhrausmääräys 2.Mooseksen kirja, luku 13, Jahven määräys ihmeiden tekijän surmaamiseksi, joka houkuttelee toisen Jumalan luo 5.Mooseksen kirja, luku 13.
Yhteistä näille kaikille on luku 13 eli Ilmestyskirja luku 13.Puhuva Pedon kuva, joka saa kaikki ottamaan pedon merkin käteensä ja otsaansa, ja jota on kaikkien ollut kumarrettava, tai muuten surmattiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuva Pedon kuva, joka saa kaikki ottamaan pedon merkin käteensä ja otsaansa, ja jota on kaikkien ollut kumarrettava, tai muuten surmattiin.
Karmeinta mahdollista uskontoideaa nyt edeltä edustaa sitten, tämän viattomien kuoliaaksi kiduttamisen ihannointi puhuvalle Pedon kuvalle, jopa altruistisena rakkautena.
Korvien välissä on silloin jo vaarallisen pahasti jotakin vialla, se ei ole enää edes uskontoa, kuten tietysti Roomalaiskirjeen 7. luvun psykopaattitasoinen uskonnon perusteluideakin.
Ja kirkon historia ja esiin kaivetut luurangot kertovat sitten totuuden karua kieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karmeinta mahdollista uskontoideaa nyt edeltä edustaa sitten, tämän viattomien kuoliaaksi kiduttamisen ihannointi puhuvalle Pedon kuvalle, jopa altruistisena rakkautena.
Korvien välissä on silloin jo vaarallisen pahasti jotakin vialla, se ei ole enää edes uskontoa, kuten tietysti Roomalaiskirjeen 7. luvun psykopaattitasoinen uskonnon perusteluideakin.
Ja kirkon historia ja esiin kaivetut luurangot kertovat sitten totuuden karua kieltä.Tämä uskonto perustuu sadismin ja masokismin ihannointiin,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä uskonto perustuu sadismin ja masokismin ihannointiin,
He ovat vailla ymmärrystä he eivät tiedä mitä tekevät, Jeesus kuoli heidän syntiensä puolesta, myös sinunkin syntiesi tähden, ja sinä kiroat Jeesuksen.
Montako Jeesus tappoi, vaan herätti henkiin, herätä sinä henkisesti kuolleet elämään Jeesuksen opetusten mukaisesti, ja korjaa vääristyneet vihamieliset ajatuksesi armonmukaiseen järjestykseen, niin saat Jeesukseen yhteyden hengessä. Se muuttaa koko elämän empaattiseen yheyteen ja taivastielle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He ovat vailla ymmärrystä he eivät tiedä mitä tekevät, Jeesus kuoli heidän syntiensä puolesta, myös sinunkin syntiesi tähden, ja sinä kiroat Jeesuksen.
Montako Jeesus tappoi, vaan herätti henkiin, herätä sinä henkisesti kuolleet elämään Jeesuksen opetusten mukaisesti, ja korjaa vääristyneet vihamieliset ajatuksesi armonmukaiseen järjestykseen, niin saat Jeesukseen yhteyden hengessä. Se muuttaa koko elämän empaattiseen yheyteen ja taivastielle.Ja armo oli mikä?
- Anonyymi
Jeesus tuli taivaasta, syntyi ihmiseksi ja täytti kaiken, mikä oli tarpeen ihmisen pelastukseksi. Ristin työ on täydellinen lunastus, jossa ihmisellä ei ole mitään osaa eikä ansiota – kaikki on Jeesuksen teko ja Jumalan armoa.
Evankeliumi ei ole ihmisen tekojen tai ansioiden summa, vaan se on Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus. Meidän tehtävämme ei ole lisätä siihen mitään, vaan uskoa ja ottaa vastaan se armosta.
Ef. 2:8-9: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Pelastus on täysin Jumalan teko, ja sen seuraus on vanhurskaus uskosta. Jeesuksen tähden olemme vapaat, armahdetut ja Jumalalle kelpaavat!
Saatana vihaa ansiotonta armoa. Koska se on Jumalan rakkautta toisesta luomakunnasta, taivaasta. Jeesus on altruistinen rakkaus puhdas rakkaus, siksi Jeesusta ja Jumalan armoa vihataan koska se ei perustu ansioihin.
Hallelujah!- Anonyymi
Eiköhän teidän egoistista narsismilauluanne, ihan tosi Jumalan sadistisella murhalla altruistisena rakkautena teitä kohtaan ja itsenne puolesta, moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan nimeen, ole jo ihan tarpeeksi kuultu?!
Olen varma, ettei kenellekään ole jäänyt nyt enää epäselväksi, että mistä on kyse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän teidän egoistista narsismilauluanne, ihan tosi Jumalan sadistisella murhalla altruistisena rakkautena teitä kohtaan ja itsenne puolesta, moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan nimeen, ole jo ihan tarpeeksi kuultu?!
Olen varma, ettei kenellekään ole jäänyt nyt enää epäselväksi, että mistä on kyse.Sillä pääsee Paavalin sanoin tulivuorijumalan tulenliekkeihin, teidän kannaltanne onkin kurjinta se, että myös Paavali piti teitä vihollisinaan - palvoittehan te Jeesusta, hänen vihamiestään, joka houkutteli juutalaisten jumaluuden luota Israelin jumalan luokse, ja hän Raamatun sanoin palveli opin luodessaan "isiensä Jumalaa", joka ei ollut Israelin Jumala, joka on hänen opissaan ristiin kirottu ja kidutettu uhri Jeesuksen nimeen.
Paavalin sanoin:
1.Kor. "3:12 Mutta JOS JOKU RAKENTAA TÄLLE PERUSTALLE, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin TEKO (rakentaa tälle perustalle), on tuleva näkyviin; sillä SEN ON SAATTAVA ILMI SE PÄIVÄ, JOKA TULESSA ILMESTYY."
Niinpä pappi siunaa vainajan fyysiseen ylösnousemukseen koko maailman viimmeisenä päivänä - elävänä - Paavalin lupaamiin tulenliekkeihin, kun kaikki fyysinen palaa. Joten kaikki te, joita tämä egoistinen narsismi oksettaa viattoman Jeesuksen uhraamisella, voitte olla huoleti, Raamattu on pitänyt kyllä oikeudenmukaisuudesta huolen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän teidän egoistista narsismilauluanne, ihan tosi Jumalan sadistisella murhalla altruistisena rakkautena teitä kohtaan ja itsenne puolesta, moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan nimeen, ole jo ihan tarpeeksi kuultu?!
Olen varma, ettei kenellekään ole jäänyt nyt enää epäselväksi, että mistä on kyse.Vain se missä kohden herjataan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä pääsee Paavalin sanoin tulivuorijumalan tulenliekkeihin, teidän kannaltanne onkin kurjinta se, että myös Paavali piti teitä vihollisinaan - palvoittehan te Jeesusta, hänen vihamiestään, joka houkutteli juutalaisten jumaluuden luota Israelin jumalan luokse, ja hän Raamatun sanoin palveli opin luodessaan "isiensä Jumalaa", joka ei ollut Israelin Jumala, joka on hänen opissaan ristiin kirottu ja kidutettu uhri Jeesuksen nimeen.
Paavalin sanoin:
1.Kor. "3:12 Mutta JOS JOKU RAKENTAA TÄLLE PERUSTALLE, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin TEKO (rakentaa tälle perustalle), on tuleva näkyviin; sillä SEN ON SAATTAVA ILMI SE PÄIVÄ, JOKA TULESSA ILMESTYY."
Niinpä pappi siunaa vainajan fyysiseen ylösnousemukseen koko maailman viimmeisenä päivänä - elävänä - Paavalin lupaamiin tulenliekkeihin, kun kaikki fyysinen palaa. Joten kaikki te, joita tämä egoistinen narsismi oksettaa viattoman Jeesuksen uhraamisella, voitte olla huoleti, Raamattu on pitänyt kyllä oikeudenmukaisuudesta huolen.Ja ihan Lutherin kunniaksi liitän vielä hänen teoksestaan Sidottu ratkaisuvalta, että mitä hän kertoo tästä Paavalin syntiopista viattoman uhraamisella:
<<Jos kaikki ne, jotka ovat armon ulkopuolella, ovat nimenomaan luontonsa puolesta VIHAN lapsia, niin on vapaa ratkaisukin luontonsa puolesta VIHAN lapsi, ja jos se jo luontonsa puolesta on tällainen, niin vielä suuremmalla syyllä se on VIHAN lapsi tekojensa puolesta. Mutta eihän VIHAN lapsi luonnostaan kykene tekemään mitään muuta kuin sitä, MIKÄ PAHAA ON, ei sellaista, mikä valmistaa armoon, vaan VIHAAN, siis sellaista, mikä ansaitsee VIHAN!
Ylös siis, te pelagiolaiset ja valmistautukaa teoillanne armoon, vaikka Paavali tässä sanoo, että kaikki niillä ansaitsevat ainoastaan VIHAN!
Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään armon ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan.<<
Luther: Sidottu ratkaisuvalta s. 349, 1982
Ainoita asioita, joita Lutherkaan pystyi tekemään ilman kaulan katkaisua, sekä tietysti teoksen Juutalaisista ja heidän valheistaan. mutta ennen kaikkea tämä kohta edeltä:
<<hän (Paavali) tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN EIKÄ mitenkään ARMON ANSAINNUT.<<
Voitte nyt ihmetellä, että mistä armosta luterilaisuudesta nämä puhuvat ja löytävät armon, jos itse Luther näin?!
Se löytyy luterilaisuuden sloganista "yksin armosta", ja tarkoittaa tuolta Paavalin helvetin tulesta pois pääsemistä, jos se Jumala, jota he palvovat Jeesuksen nimeen itsensä puolesta uhrina, tulee yksin armosta heidät sieltä helvetistä pelastamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan Lutherin kunniaksi liitän vielä hänen teoksestaan Sidottu ratkaisuvalta, että mitä hän kertoo tästä Paavalin syntiopista viattoman uhraamisella:
<<Jos kaikki ne, jotka ovat armon ulkopuolella, ovat nimenomaan luontonsa puolesta VIHAN lapsia, niin on vapaa ratkaisukin luontonsa puolesta VIHAN lapsi, ja jos se jo luontonsa puolesta on tällainen, niin vielä suuremmalla syyllä se on VIHAN lapsi tekojensa puolesta. Mutta eihän VIHAN lapsi luonnostaan kykene tekemään mitään muuta kuin sitä, MIKÄ PAHAA ON, ei sellaista, mikä valmistaa armoon, vaan VIHAAN, siis sellaista, mikä ansaitsee VIHAN!
Ylös siis, te pelagiolaiset ja valmistautukaa teoillanne armoon, vaikka Paavali tässä sanoo, että kaikki niillä ansaitsevat ainoastaan VIHAN!
Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään armon ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan.<<
Luther: Sidottu ratkaisuvalta s. 349, 1982
Ainoita asioita, joita Lutherkaan pystyi tekemään ilman kaulan katkaisua, sekä tietysti teoksen Juutalaisista ja heidän valheistaan. mutta ennen kaikkea tämä kohta edeltä:
<<hän (Paavali) tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN EIKÄ mitenkään ARMON ANSAINNUT.<<
Voitte nyt ihmetellä, että mistä armosta luterilaisuudesta nämä puhuvat ja löytävät armon, jos itse Luther näin?!
Se löytyy luterilaisuuden sloganista "yksin armosta", ja tarkoittaa tuolta Paavalin helvetin tulesta pois pääsemistä, jos se Jumala, jota he palvovat Jeesuksen nimeen itsensä puolesta uhrina, tulee yksin armosta heidät sieltä helvetistä pelastamaan.He eivät naristeina ja egoisteina tietenkään edes ajattele, että mikä se armo on, koska he ajattelevat kaiken vain hyötynä itselleen - ja pelkkä sana "armokin" on vain heidän hyötynsä. Ei ole. Ei ole mitään järkeä, että Jumala pelastaisi heidät, kun heillä oli vapaus valita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He eivät naristeina ja egoisteina tietenkään edes ajattele, että mikä se armo on, koska he ajattelevat kaiken vain hyötynä itselleen - ja pelkkä sana "armokin" on vain heidän hyötynsä. Ei ole. Ei ole mitään järkeä, että Jumala pelastaisi heidät, kun heillä oli vapaus valita.
Ja näin lopulta Raamatun tarinan mukaan paha saa palkkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja näin lopulta Raamatun tarinan mukaan paha saa palkkansa.
Ja Jeesuksen sanoin, itseään ensimmäisiksi luulleet tulevatkin viimmeisiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jeesuksen sanoin, itseään ensimmäisiksi luulleet tulevatkin viimmeisiksi.
Eikä jälleen riitä, että tulette seuraavaksi kirjoittamaan tähän jonkin halleluujaveisuun, kun koko ketju on luettava, että tietää mistä ylipäätään on kyse. Opetelkaa myös lukemaan.
- Anonyymi
Paavali:
Ef. 2:8-9: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Jeesus:
Matt. "7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."- Anonyymi
Niin, uskolla ei ansaita pelastusta, mutta sydämen usko synnyttää tekoja.
Väitetty ”usko” ilman tekoja on kuollut. Jos kuolleella uskolla pääsisi Taivaaseen, niin itse Saatanallakin voisi olla pääsy Taivaaseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, uskolla ei ansaita pelastusta, mutta sydämen usko synnyttää tekoja.
Väitetty ”usko” ilman tekoja on kuollut. Jos kuolleella uskolla pääsisi Taivaaseen, niin itse Saatanallakin voisi olla pääsy Taivaaseen.Siellähän Saatana on Jumalan kasvojen edessä veljien sytttäjänä yötä päivää, lukee ilmestyskirja 12. luvussa. Mitenkähän se sinne korotettiin?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, uskolla ei ansaita pelastusta, mutta sydämen usko synnyttää tekoja.
Väitetty ”usko” ilman tekoja on kuollut. Jos kuolleella uskolla pääsisi Taivaaseen, niin itse Saatanallakin voisi olla pääsy Taivaaseen.Ei kristinusko perustu edellä Jeesuksen sanoihin teoista, vaan Paavalin sanoihin edellä nimenomaan - ei tekoja, jossa Paavalin tekemässä uskonnossa Jeesus juuri on tekojen puolesta Jumalana kirottu uhri.
Jos teoilla olisi merkitystä, NIIN EI SILLOIN Jeesusta palvottaisi UHRILAHJANA tekojen puolesta.
Raamatussa on kaksi päinvastaista evankeliumia.
YMMÄRRÄTKÖ?
Ja tästä tulee ne puheet Raamatun ristiriidoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kristinusko perustu edellä Jeesuksen sanoihin teoista, vaan Paavalin sanoihin edellä nimenomaan - ei tekoja, jossa Paavalin tekemässä uskonnossa Jeesus juuri on tekojen puolesta Jumalana kirottu uhri.
Jos teoilla olisi merkitystä, NIIN EI SILLOIN Jeesusta palvottaisi UHRILAHJANA tekojen puolesta.
Raamatussa on kaksi päinvastaista evankeliumia.
YMMÄRRÄTKÖ?
Ja tästä tulee ne puheet Raamatun ristiriidoista.Jeesuksen taivasten valtakunnan opetus perustuu moraalisesti ja eettisesti oikein toimimiseen. Tehkää niitä isä Jumala tahtomia tekoja.
Paavalin syntievankeliumi vakuuttaa, ettei luonnostaan vihattava ihminen pysty tekemään kuin vain pahaa, mistä syystä Jeesusta on palvottava kuoliaaksi kidutettuna uhrilahjana itsen puolesta, ettei Saatana laittaisi helvettiin. Näin Saatana pääsi Jumalaksi taivaaseen.
Siitä kertoo ilmestyskirjan 12. luku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen taivasten valtakunnan opetus perustuu moraalisesti ja eettisesti oikein toimimiseen. Tehkää niitä isä Jumala tahtomia tekoja.
Paavalin syntievankeliumi vakuuttaa, ettei luonnostaan vihattava ihminen pysty tekemään kuin vain pahaa, mistä syystä Jeesusta on palvottava kuoliaaksi kidutettuna uhrilahjana itsen puolesta, ettei Saatana laittaisi helvettiin. Näin Saatana pääsi Jumalaksi taivaaseen.
Siitä kertoo ilmestyskirjan 12. luku.Paavalin tekstissä nimi Jumala, on todellisuudessa nimi Saatana, jota palvotaan uhrilahjoin, jopa ihmisuhrein ja Paavalin opissa Jeesus uhrina on itse tosi Jumala Saatanalle.
Augsburgin tunnustuksessa näitä kutsutaan nimillä tosi Jumala ja vihainen Jumala.
Termi 'vihainen' tulee 5.Mooseksen kirjan, luvusta 13, kun Jahve (ilmestyskirjan 13. luku, puhuva Pedon kuva) määrää ihmeidentekijän surmattavaksi, koska tämä houkuttelee toisen Jumalan luo (Jeesus houkuttelee taivasten valtakunnan isä Jumalan luo). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin tekstissä nimi Jumala, on todellisuudessa nimi Saatana, jota palvotaan uhrilahjoin, jopa ihmisuhrein ja Paavalin opissa Jeesus uhrina on itse tosi Jumala Saatanalle.
Augsburgin tunnustuksessa näitä kutsutaan nimillä tosi Jumala ja vihainen Jumala.
Termi 'vihainen' tulee 5.Mooseksen kirjan, luvusta 13, kun Jahve (ilmestyskirjan 13. luku, puhuva Pedon kuva) määrää ihmeidentekijän surmattavaksi, koska tämä houkuttelee toisen Jumalan luo (Jeesus houkuttelee taivasten valtakunnan isä Jumalan luo).Ja edellä on selvät taustatiedot, että kuka on Raamatun Jahve-jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja edellä on selvät taustatiedot, että kuka on Raamatun Jahve-jumala.
Raamattua ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä, kun Luojajumalan sanoin ihminen tuli jumalien kaltaiseksi HYVÄLLÄ tiedolla ja PAHALLA tiedolla (1.Moos.3:22), ja sitten Jeesus opettaa HYVÄÄ tietoa (Matt.7) ja kertoo kahdesta tiestä - toinen vie takaisin paratiisiin ja toinen tie vie kadotukseen.
Sitten astuu pelikentälle PAHALLA tiedolla Paholainen, joka väittääkin olevansa Jumala, ja tarjoa pelastumista PAHOISTA teoista palvelemaan lihalla synnin lakia (Room.7), ja tekemään vaikka sitä PAHAA mitä vihaa, kun palvoo itsen puolesta Jeesusta uhrattuna ja kirottuna tosi Jumalana.
Tömä on kristinuskon oppi, ja se tie vie tarinan mukaan kadotukseen (1.Kor.3:13). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattua ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä, kun Luojajumalan sanoin ihminen tuli jumalien kaltaiseksi HYVÄLLÄ tiedolla ja PAHALLA tiedolla (1.Moos.3:22), ja sitten Jeesus opettaa HYVÄÄ tietoa (Matt.7) ja kertoo kahdesta tiestä - toinen vie takaisin paratiisiin ja toinen tie vie kadotukseen.
Sitten astuu pelikentälle PAHALLA tiedolla Paholainen, joka väittääkin olevansa Jumala, ja tarjoa pelastumista PAHOISTA teoista palvelemaan lihalla synnin lakia (Room.7), ja tekemään vaikka sitä PAHAA mitä vihaa, kun palvoo itsen puolesta Jeesusta uhrattuna ja kirottuna tosi Jumalana.
Tömä on kristinuskon oppi, ja se tie vie tarinan mukaan kadotukseen (1.Kor.3:13).Molemmissa - niin hyvään tietoon perustuvassa evankeliumissa kuin pahaan tietoon perustuvassakin, on Jumalan niminen, mutta todellisuudessa pahaan tietoon perustuvassa onkin Paholainen, joka metsästää sieluja.
Ideana on palvoa Jeesusta itse uhrattuna tosi Jumalana, ja kun palvot, niin olet myynyt sielusi Paholaiselle, ja Jeesus on sitten Paavalin sanoin helvetissä uskovaisen sielujen lunnaina, kunnes uskovainen itse kuolee.
Ja koska kristinusko perustuu pahan tiedon evankeliumiin, pappi siunaa vainajan fyysisellä ylösnousemuksella maailman palon liekkeihin - sinne helvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Molemmissa - niin hyvään tietoon perustuvassa evankeliumissa kuin pahaan tietoon perustuvassakin, on Jumalan niminen, mutta todellisuudessa pahaan tietoon perustuvassa onkin Paholainen, joka metsästää sieluja.
Ideana on palvoa Jeesusta itse uhrattuna tosi Jumalana, ja kun palvot, niin olet myynyt sielusi Paholaiselle, ja Jeesus on sitten Paavalin sanoin helvetissä uskovaisen sielujen lunnaina, kunnes uskovainen itse kuolee.
Ja koska kristinusko perustuu pahan tiedon evankeliumiin, pappi siunaa vainajan fyysisellä ylösnousemuksella maailman palon liekkeihin - sinne helvettiin.Tarinan mukaan Jeesus vapautuisi lunnaistaan vasta, kun maailma on tuhottu ja kaikki uskovaiset ovat menneet helvettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarinan mukaan Jeesus vapautuisi lunnaistaan vasta, kun maailma on tuhottu ja kaikki uskovaiset ovat menneet helvettiin.
Toinen vaihtoehto on lopettaa uhripalvonta omien pahojen tekojen puolesta, ja julistaakin Jeesuksen hyvään tietoon perustuvaa evankeliumia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen vaihtoehto on lopettaa uhripalvonta omien pahojen tekojen puolesta, ja julistaakin Jeesuksen hyvään tietoon perustuvaa evankeliumia.
Ja tehdä niitä isä Jumalan tahtomia tekoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tehdä niitä isä Jumalan tahtomia tekoja
Kuinka moni teistä uskovaisista on nyt täysin vakuuttunut, että Paavali olikin oikeassa, ja ihminen onkin luonnostaan vain paha (Lutherin referaatti) ja vihattava, eikä pysty tekemään kuin sitä mikä pahaa on, ja tästä syystä on palvottava Jeesusta uhrina?
- Anonyymi
Jaa, sinäkö sen sitten päätät. Ja miksi pitäisi uskoa, jos ymmärtää? Ymmärtämisenkin pitäisi kohdistua omaan elämään. Ja miksi edes ymmärtää, jos kaikki on ok? Onko joukossamme tuomareita, ja millähän valtuuksilla tai edellytyksillä?
Toisten uskomisia arvostelevat lienevät ajatuksenlukijoita? Miten ne omat ajatukset ovat järjestätyneet? Saako niistäkään kukaan mitään selvää? Mikä niissä on uskomista, epäilemistä ja mikä kyselemistä ja tutkimista?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723211
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262570Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542436- 1462311
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2791835- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235