Kummallisia nämä EU maiden "johtajat"

kaikki paasaa ja työntää tukea, tukea ei saa lopettaa, vedetään leivätkin oman kansan suusta.

Mutta : yksikään ei trumpin tavoin koeta diilejä tai rauhaa? Ei puhettakaan?? ovat ihan pskat vaipoissa kaikki.
27333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

👌👌

Äänestä

Tehty on ja tuettu.
Saksalaisen instituutin mukaan Eurooppa on toimittanut Ukrainalle jo noin 132,3 miljardia euroa tukea Yhdysvaltojen avustusten ollessa noin 114,2 miljardia euroa.

Jo myönnettyjä, mutta vielä konkreettisesti toimittamatta tai toimitettavaksi määriteltäviä olevia avustuksia on Euroopalla vielä sen lisäksi jäljellä noin 115,1 miljardia euroa. Yhdysvalloilla luku on noin 4,8 miljardia.

Äänestä

Putinin 'rauha' on maan tuhoaminen .

Johan Galtung jakaa rauhankäsityksensä negatiiviseen ja positiiviseen rauhaan. Näistä negatiivinen rauha on sotatilan poissaoloa ja positiivinen rauha on sotaan mahdollisesti johtavien rakenteellisten syiden poissaoloa. Täten esimerkiksi ihmisoikeuksia sortava diktatuuri voi täyttää negatiivisen rauhan määritelmän (ei laajamittaista väkivaltaa) mutta ei positiivisen rauhan määritelmää, sillä rakenteellisesti diktatuuri on väkivaltainen.

esim. Venäjällä on rauha, mutta sitä ylläpidetään väkivallan avulla ja rajoittamalla sananvapautta

Äänestä

Rauhan rakentamisen vaikeus Ukrainassa on, että rauhanrikkojallahan ne rauhan avaimet ovat ja olleet koko ajan.

Jos hyökkääjä veis joukkonsa pois. Kaikki aseet vaikenisivat!

Mut kun se ei tahdo.
Kun 2014 jälkeen Venäjän kanssa on tehty sopimuksia ja tulitaukoja ja Venäjä on rikkonut niitä 24 kertaa!

Äänestä
  • Samanlaisia ovat kaikki johtajat. Kukaan ei tahdo rauhaa oikeasti. Hullua touhua.

    Äänestä

Kun Putin ei puhetta ymmärrä ja Venäjälle hyökkäys merkitsisi kolmatta maailmansotaa.
Mutt kyllä Venäjä voi peloissaan valtansa menetyksestä sen muutenkin kuitenkin aloittaa. Kun vanhuksella voi olla vainoharhoja niinkuin diktaattoreilla aina kun ne eristäytyy.

Äänestä

Yksinkertainen Suomen kanssa on aivopesty putin-propagandalla. Voiko enää itseään pahemmin ajaa paitsioon? Ja sodan jatkamisen kannattajaksi? As long as it takes?

Äänestä

Wef omistaa eu päättäjät. Sen lauluja laulat.......

Äänestä

Koska EU (harhaan) johtajat käyttäytyy kuin poikalauma rivissä,
kommunistit, saksalaisella kurilla.

Avun antamisella on saksalle, joka luo yleisen linjan
ihan eri motiivi, kuin

KANSALLE JOKA ANTAA VIIMEISEN KOLIKON
ARMOSTA JA SÄÄLISTÄ.

Äänestä

Saksa ja Belgia halusi sodan
venäjän kanssa, ja
ne
ruinasi, ruinasi, ruinasi

ja sitten se sytytettiin.

Ukrainaan.

Soppaa oli keittämässä aika moni.

Äänestä
  • Belgia?

    🤣🤣🤣

    Äänestä

Kansainvälinen politiikka ei ole pelkkiä diilejä, kuten Trump lapsellisesti kuvittelee.

Äänestä

Sodan ruokkiminen on myös palvelus Venäjälle.

Lopulta aika harva jos kukaan voittaa.

Äänestä

Euroopan johtajien on tajuttava, että Putin on neuvotteluosapuoli, muutenhan sota ei lopu siten kun se täällä halutaan.

Äänestä

Ukrainan sodan rahoittaminen on isompi ongelma,
kuin sota.

Äänestä

Tulee tunne, että EU haluaa jatkaa sotaa ja että sen johtajat tuntevat jääneensä sivuun diilejä tehtäessä.

Äänestä
  • Sodan ruokkimen palvelee
    niitä jotka ei annan, mutta käskyttää muita antamaan.
    ( saksa, belgia, ranska, eu)

    heikentää niitä
    JOTKA ANTAA IHAN LIIKAA OMISTAAN
    (Suomi)

    KUKA HEIKKENEE?

    Äänestä

Miksi teidän tiltujen johtajat vievät teiltä paitsi leivän suusta, myös pudottelevat useita ikkunasta?

Äänestä

Totta, on outoa ja hämmentävää, ettei Eu johtajat halua tai ole halunneet pitää rauhanneuvotteluja edes optiona, edes kokeilla sitä vaihtoehtoa, vaan ovat jollain käsittämättömällä tavalla kuvitelleet että sitomalla maansa tuollaiseen sodankäyntiin, missä eivät sitten kuitenkaan ole täysillä mukana, avittamassa johonkin lopputulokseen pääsemistä, pyrkien uskottelemaan ettei heidän tarvitse ikäänkuin tietää riittävästi, pohtia seuraamuksia, puntaroida hintaa (ihmishengen) kaikelle tälle toiminnalle?

Vaikka nyt käy somekanavat kuumina Trumpin ympärillä sen johdosta, mitä lehdistötilaisuudessa Zelenskyin kanssa tapahtui, kun tahdittomuus levisi ilmaisuihin, tulisi myös muistaa käsitellä sitä, mikä olisi se sanoma, mitä he pyrkivät saada Zelenskyin sisäistämään.

Se sanoma, mikä ilmiselvästi on ensin käyty heidän kesken suljettujen ovien takana, eli pyrkimykset rauhanneuvottelujen alkamiseen, erillään mineraalisopimuksen allekirjoittamisesta.

Sitä sanomaa Zelenskyi ei sisäistänyt amerikkalaisten kertomana, mikä sai heidät ilmeisesti osaksi ärsyyntymään, että Zelenskyi ei ole osannut vakuuttaa heitä, että hänellä olisi voittava strategia, eikä hänen siten pitäisi esiintyä heille kuin olisi sellaisessa tilanteessa ilman Usan apuja, asevarustelua. Ja Vance viittasi lehdistötilaisuudessa siitä kiittämättömyydestä myös tuohon sanomaan, ettei Zelenskyi ymmärrä tilannettaan, että Trump yrittää pelastaa maan, koska heillä ei ole voittavaa strategiaa muuten.

Ja jatkoivat myös sitä, mihin ei myöskään ole kiinnitetty tässä somemyrkyssä huomiota täysin ristiriitaisesti ollenkaan (kun haluavat esittää että on kovin pahasti toimineet tuossa herättely yrityksessä) että sotamantereella kuolee nyt paljon ihmisiä, joka voitaisiin pyrkiä välttämään, koska ei ole sitä voittavaa strategiaa pystytty tässä tilanteessa nyt esittämään.

Ja Trumpin ja kumppaneiden ärtymys lisääntyi siitä, kun Zelenskyi implikoi lisää, että tulette tuntemaan sodan vaikutukset, että häntä ei haittaa jos sota eskaloituisi koko eurooppaa koskevaksi. Sen takia Trump ja aikaisempien puheiden perusteella sanoi niin painokkaasti, että Zelenskyi pelaa ww3 asialla asenteellaan.

Mielestäni, vaikka Trump ja Vance tahdittomia olikin ja Vance erityisesti sillä näkyvällä asenteellaan, mistä voi vielä lisäharmia jatkossakin tulla, mutta kyllä jos suoraan sanotaan, niin tuollainen herättely oli paikallaan.

Pitäisi Eu johdonkin miettiä, että mikä se voittava strategia on ja jos sitä ei heti takataskusta löydy ilman mittavia panostuksia, millä ei kuitenkaan saavutettaisiin sitä riittävää lopputulosta, niin pitäisi edes antaa mahdollisuus rauhan ajattelulle ja sille että totuudellisemmin käydään keskustelu koko asiasta, tämän hypettämisen sijaan.

Äänestä
  • Eu johtajille kaikki on rahaa.
    Sota ei ole Euroopassa.
    Eurooppa luisui vähitellen "läntisten arvojen" puolustamiseen, pelkkänä kliseenä.
    Raha on heidän aseensa.
    Tätä he toistavat kunnes heidät joku herättää.

    Äänestä

  • Tietysti myös Eu -johtajien tulee antaa kaikille kansalaisille avoin selonteko, jos katsovat kiihkoissaan, että onko tämä se tilanne ja sota, minkä he Venäjän kanssa haluavat käydä, jotta tekevät selväksi ettei mm impearilismisuutta suvaita euroopan rajoilla eikä pelon ilmapiirin luomista, vapauden rajoittamista? Onko tämä se heidän mielenvapauttava sota vai euroopan vietnam, joka ei tuo sen enempää selkoa kuin parempaa?

    Onko aika heidän myös riisua naamionsa ja alkaa tekemään avoimempia selontekoja, mikä on se heidän strategia, voittava tai muu, millä perustelevat mittavat satsaukset, mihin eivät haluavat korvaavia vaihtoehtoja tai strategian muuttamisia? joka sotatilanteessa tulee se rajaviiva, jolloin osanottajien on todettava joko mittelön olleen tarpeeksi tai sitten jatkavat loputtomasti kuten lähi-idässä nähdään?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tietysti myös Eu -johtajien tulee antaa kaikille kansalaisille avoin selonteko, jos katsovat kiihkoissaan, että onko tämä se tilanne ja sota, minkä he Venäjän kanssa haluavat käydä, jotta tekevät selväksi ettei mm impearilismisuutta suvaita euroopan rajoilla eikä pelon ilmapiirin luomista, vapauden rajoittamista? Onko tämä se heidän mielenvapauttava sota vai euroopan vietnam, joka ei tuo sen enempää selkoa kuin parempaa?

    Onko aika heidän myös riisua naamionsa ja alkaa tekemään avoimempia selontekoja, mikä on se heidän strategia, voittava tai muu, millä perustelevat mittavat satsaukset, mihin eivät haluavat korvaavia vaihtoehtoja tai strategian muuttamisia? joka sotatilanteessa tulee se rajaviiva, jolloin osanottajien on todettava joko mittelön olleen tarpeeksi tai sitten jatkavat loputtomasti kuten lähi-idässä nähdään?

    Tänään he kokoustava Isossa-Britanniassa.
    Tulos on lausuma, että Eurooppa panostaa aiempaa selvästi enemmän Ukrainan tukeen.

    Tämän jälkeen USA vetää kaiken tuen pois.
    Sota lopetetaan USA-Venäjän sotilasliitolla.

    Eu voi jatkaa patalappujen virkkaamista kokouksissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tänään he kokoustava Isossa-Britanniassa.
    Tulos on lausuma, että Eurooppa panostaa aiempaa selvästi enemmän Ukrainan tukeen.

    Tämän jälkeen USA vetää kaiken tuen pois.
    Sota lopetetaan USA-Venäjän sotilasliitolla.

    Eu voi jatkaa patalappujen virkkaamista kokouksissaan.

    Voi olla, kun katsoo miten he tuohon tv-väittely lehdistötilaisuuteen reakoivat, missä heidän ja usean ihmisen päällimmäinen reaktio, tuntea myötätuntoa tahdittomuuden takia Zelenskyi kohtaan ja sisäistävät sen kuin pelkäksi uhaksi sitä kohtaan, että heidän ajamaansa asiaa ei jaeta varauksettomasti, niin jatkavat sitä mantraansa, ajattelematta mitään sisältöä, mikä tietysti on huolestuttavaa.

    Kyllä heidän pitäisi vähän myös miettiä, mitä tuo herättely heissä sisältönä aiheuttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Voi olla, kun katsoo miten he tuohon tv-väittely lehdistötilaisuuteen reakoivat, missä heidän ja usean ihmisen päällimmäinen reaktio, tuntea myötätuntoa tahdittomuuden takia Zelenskyi kohtaan ja sisäistävät sen kuin pelkäksi uhaksi sitä kohtaan, että heidän ajamaansa asiaa ei jaeta varauksettomasti, niin jatkavat sitä mantraansa, ajattelematta mitään sisältöä, mikä tietysti on huolestuttavaa.

    Kyllä heidän pitäisi vähän myös miettiä, mitä tuo herättely heissä sisältönä aiheuttaa?

    On huolestuttavaa, että ihmiset menevät vain voimakkaasti tunnereaktoihin tahdittomuuden takia ja sivuuttavat täysin sen sanomat, että voittavaa strategiaa ei ole ja Ukraina kärsii miehistöpulasta, ihmisiä kuolee tuhansittain viikossa? ja Ukrainasta tulee myös soraääniä tämän jatkamiseksi, kun epäilevät että ihmisiä vain viedään rintamalle, mikä on varma kuolema 2-viikon sisällä.

    On pöyristyttävää, että länsimaiden sivistystä ja länsimaisia arvoja puolustajat turvassa, voivat noin vastuuttomasti keskustella vain pinnallisista asioista, kun tämä asia pitää otta framella avoimempaan tarkasteluun.

    Joko se voittava strategia tehdään, muutetaan painopistettä, lähdetään siihen tilanteeseen, että hyväksytään uusien satojen tuhansien ihmishengien menetykset, koska halutaan joko tehdä selväksi tai saada joku lopputulos mikä tyydyttää?

    Pitää pystyä myös ymmärtämään, missä vaiheessa katsotaan mittelöiden olleen tarpeeksi näyttöjen suhteen, vai mihin hintaan halutaan mitäkin jatkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tietysti myös Eu -johtajien tulee antaa kaikille kansalaisille avoin selonteko, jos katsovat kiihkoissaan, että onko tämä se tilanne ja sota, minkä he Venäjän kanssa haluavat käydä, jotta tekevät selväksi ettei mm impearilismisuutta suvaita euroopan rajoilla eikä pelon ilmapiirin luomista, vapauden rajoittamista? Onko tämä se heidän mielenvapauttava sota vai euroopan vietnam, joka ei tuo sen enempää selkoa kuin parempaa?

    Onko aika heidän myös riisua naamionsa ja alkaa tekemään avoimempia selontekoja, mikä on se heidän strategia, voittava tai muu, millä perustelevat mittavat satsaukset, mihin eivät haluavat korvaavia vaihtoehtoja tai strategian muuttamisia? joka sotatilanteessa tulee se rajaviiva, jolloin osanottajien on todettava joko mittelön olleen tarpeeksi tai sitten jatkavat loputtomasti kuten lähi-idässä nähdään?

    Paljon puhutaan nyt teoreettisesti kaikista tarkoituksista, ja samaan aikaan on kuitenkin se todellisuus tuolla Ukrainassa. On periaatteessa tietysti hienoa ja itsestäänselvää, että jos on valinnut länsimaiset arvot ja niiden sisällä asuus, luonnollisesti on hienoa sanoa, että perusperiaatteemme on puolustaa länsimaisia arvoja, vapaata kauppaa, vapauden käsitettä, ja sen eteen on ponnisteltava.

    Tällaisissa tilanteissa, kun Venäjä on on ajattelemattomasti imperialismin luomassa vanhan käsitteistön tuoman oikeutuksen tunteessa tunkeutunut toisen maan tapahtumien takia maahan luomaan itselleen suotuisaa käsitteistöä, että siihen vastataan erityisesti maan itseltä osalta ja siihen muilta apuja pyydetään.

    Jossain vaiheessa kuitenkin tulee vastaan se rajaviiva, kuinka monen tulee muiden tämän eteen uhrautua, jos voittava strategia lakkaa olemasta?

    Ja kun huomaa tämänkin palstan kautta, että näiden maiden ihmisten välillä on käsittämättömän kova epäinhimillinen viha, halveksunta eikä vain ilmeisesti päämiesten välillä, niin miten pystyvät välttämään lähi-idän kaltaisen tilanteen, ettei se leimahda jo sisäisesti uudelleen ja uudelleen? Se tapa mikä venäläisten kautta tulee kun puhuvat Ukrainalaisista pitäisi jo itsessään viedä sotaoikeuteen sotarikoksena, vähän pitäisi miettiä, miksi jatkavat tuollaisten ruokkimista ja vihan lietsontaa jatkuvalla syötöllä.

    Siinä mielessä Eu johtajien tulee olla rehellisempiä itselleen, mikä se on se mitä ovat valmiita puolustamaan viimeiseen mieheen ja millä voittavalla strategialla se tehdään?

    Mikä on se näyttö, että mittelöt on olleet riittäviä ja vastalause on annettu ja se on otettava vakavasti?

    Äänestä

Tottakai työntävät tukea sinne sun tänne, eihän ne niiltä ole pois. Palkkojaan vain korottelevat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kaikki paasaa ja työntää tukea, tukea ei saa lopettaa, vedetään leivätkin oman kansan suusta.

Mutta : yksikään ei trumpin tavoin koeta diilejä tai rauhaa? Ei puhettakaan?? ovat ihan pskat vaipoissa kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu