Messiaan tulo lähellä

Anonyymi-ap

Jussi Hanhivaaran kirjoitus:

1.4.2014 17:25

Krimin kriisi on herättänyt messiaanista kuumetta ortodoksijuutalaisten keskuudessa.

Arvostettu israelilainen rabbi Moshe Shternbuch on ilmoittanut seuraajilleen salaisuuden, joka on hänen mukaansa periytynyt eräältä juutalaisen maailman tunnetuimmalta oppineelta, Vilna Gaonilta. Tämä 1700-luvun lopulla kuollut rabbi on Shternbuchin mukaan välittänyt ennen kuolemaansa eteenpäin tiedon, joka koskee Venäjää ja Krimiä.

- Kun kuulette, että Venäjän joukot valtaavat Krimin, tietäkäätte, että messiaaninen aika on alkanut ja hänen askeleensa alkavat kuulua. Sitten kun kuulette, että Venäjän joukot ovat saavuttaneet Konstantinopolin, teidän on syytä laittaa yllenne sapattivaatteet, koska se tarkoittaa, että Messias tulee millä hetkellä hyvänsä, kuuluu ennustus Shternbuchin mukaan.

Haredijuutalaisten julkaisussa kerrottu uutinen herätti viikonloppuna kiinnostusta Israelissa. Aihetta käsiteltiin muun muassa Haaretz-lehdessä.

Blogikirjoittaja Chemi Shalevin mukaan Ukrainan tapahtumat ovat saaneet aikaan kuhinaa apokalypsia, eli lopun aikoja odottavien keskuudessa."

k_v

9

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin aina niin aina.
      Pitä vaan keksiä joku joutava jolppi messiaaksi tälläkin kertaa.

    • Anonyymi

      Eikös ne vain kiimastu kansanmurhasta kuten monet muutkin.

    • Anonyymi

      Miten ortodoksijuutalaisten jutut liittyy luterilaisuuteen? Tämä aloitus kuuluu selvästi juutalaisuus-palstalle. Pyydän tätä poistoon.

    • Anonyymi

      Se tulee lentävällä lautasella mustasta aukosta toisesta universumista.
      Se messias.

    • Anonyymi

      Venäjä miehitti Krimin 1783 eli tapahtui tuo.

      Sitten 1800-luvulla Venäjä kärsi Krimin sodassa tappion Turkkia, Isoa-Britanniaa, Ranskaa ja Sardiniaa vastaan. Taistelut tiivistyivät ajan mittaan Krimille Sevastopolin linnoituksen ympärille, jonka liittoutuneet lopulta valloittivat venäläisiltä. Pariisin rauhassa 1856 Sevastopol kuitenkin luovutettiin takaisin Venäjän hallintaan.

      • Anonyymi

        Nyt tuli muistot mieleen . Olin Venäjän laivastossa nuorena matruusina -edellisessä elämässä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Laittomuuden ihminen, Donald Trump on ainakin jo paikalla hänen hännystelijänsä Putinin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      172
      3211
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2570
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2436
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2311
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1976
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      279
      1835
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1339
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      36
      1289
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1235
    Aihe