Sotilasliitto NATO perustettiin Varsovan liiton vastavoimaksi toisen maailmansodan jälkeen ja se täytti sen tehtävänsä, jota varten se perustettiin.
Varsovan liitto virallisesti purettiin heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1991, joten sen vastavoimaksi perustetulta NATO:lta putosi samalla olemassaolonsa perusta. NATO:n tilalle pitää perustaa halukkaitten maitten puolustusliitto.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siltä tuo näyttää, että Naton aika alkaa olla ohi.
Amerikka ensi -ajatteluun ei kuulu se, että annetaan satoja miljardeja eurooppalaisille tai lähetettäisi sinne amerikkalaisia sotilaita. Euroopan valtioiden pitääkin itse hoitaa asia, eikä vaan poppareita napostellen seurata sivusta ja maksaa näytöksestä.
Tuo uuden perustettavan puolustusliitto nimi, Halukkaitten maitten puolustusliitto tulee siitä, kun Ranskan presidentti ja Britannian pääministeri ilmoittivat, että he haluavat Ukrainan tukemiseksi perustettavaan joukkoon kaikki "halukkaat maat".
Euroopan on perustettava uusi sotilasliitto Ranskan ja Britannian johtamina. Sen liiton pitää hankkia noin 3000-4000 ydinohjusta, jotta se olisi uskottava sotilaallisesti vertaistensa, Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltain joukossa.
Nyt Euroopan on äkkiä ryhdyttävä puheitten ja julkilausumien sijasta käytännön toimiin.