"Trump pitää Putinia aidosti ystävänään"

Toimittaja Paananen näkee asian samalla lailla kuin itsekkin asian näen.Valkoisen talon kohu sai alkunsa kun toimittaja epäili Putinin aitoa
rauhantahtoa.Siitä Trump suivaantui ja rupesi
puolustamaan Putinia ja sympatiseeraan kun
Putinkin on hänen tavoin ollut noitavainon
kohde?
9149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kirjoitus pitää täysin psikkaansa vaikka sitä ei ääneen sanota tässä käkimassojen maassa.

Äänestä
  • Trump on ihaillut Putinia jo silloin, kun ekaa kertaa pressana oli, Putinin ilmeet kyllä kertoi ett miten helppona Putinia piti. Putin osannut vetää oikeista naruista, tietää miten Trumpia pitää mielistellä ja kehua ja pönkittää kuvaa ett Putin pitää Trumpia ystävänä. Totuus on ettei Putin arvosta Trumpia tai muitakaan länsimaiden johtajia, Putin yrittää liehitellä Pohjois-Koreaa ja Kiinaa, ne eivät ole niin helposti vietävissä kuin Trump.
    Minustakin toimittaja Paananen on kyllä osunut asian ytimeen Trumpista kirjoittaessaan ja olen itsekin ajatellut samoin kuin hän. Trump joutuu kokemaan itse ett millainen "ystävä" Putin oikein on, tekee vaan Trumpille hyvää ja on opiksi. Trump kuvittelee tuntevansa Putinin paremmin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutunut Ukrainan kansa, ei edes usko millaisiin julmuuksiin Putinin armeija on Ukrainan alueilla syyllistynyt, ehkä joku päivä ymmärtää millaisen ihmishirviön kans on ollut tekemisissä.

    Äänestä

Trump ei todellakaan ole mikään järjen jättiläinen.

Äänestä

Putin vedättää Trumpia sen minkä ehtii. Trump on reppana, vanha seniili oranssi hörhö.

Äänestä

Putin tuskin on kenenkään länsimielisen oikea ystävä. Vain tyhmä voi luulla niin.

Äänestä

No niin, putinista tuli sitten valkoisen talon herra. Melanie voisi pestä alapäänsä ja trumppi hampaansa ennen lähtöä. larnov voi ulkoiluttaa vance puudelia ja ajatella mitä kohteliaisuuksia jakelisi kiinan ulkoministerin vierailulla. Amerikan demokratia veisaa haudalla;-oi herra teit hyvän diilin!

Äänestä

Minulla alkoi soimaan päässä "Jos sulla on toinen" M.A. Nummisen esittämänä.

Äänestä

Kompromat. Tiedättekö mitä se tarkoittaa.

Äänestä
  • Kompromat on venäläinen termi, joka tarkoittaa kompromettoivaa materiaalia. Se viittaa yleensä asiakirjoihin, valokuviin tai muihin todisteisiin, jotka paljastavat jonkun henkilön tai organisaation häpeällisiä tai kyseenalaisia toimia. Kompromattia voidaan käyttää poliittisessa pelissä tai mustamaalaamisessa, ja sen avulla voidaan yrittää vaikuttaa ihmisten tai organisaatioiden käyttäytymiseen tai päätöksiin. Termiä käytetään erityisesti Venäjän poliittisessa kontekstissa, mutta se on levinnyt myös kansainvälisesti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimittaja Paananen näkee asian samalla lailla kuin itsekkin asian näen.Valkoisen talon kohu sai alkunsa kun toimittaja epäili Putinin aitoa
rauhantahtoa.Siitä Trump suivaantui ja rupesi
puolustamaan Putinia ja sympatiseeraan kun
Putinkin on hänen tavoin ollut noitavainon
kohde?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu