Kaupunginhallitus 2018-2020?

Anonyymi-ap

Mistä näkee, ketkä ovat olleet kyseisenä aikana kaupunginhallituksessa?

Ähtärin sisäisen tarkastuksen raportista selviää, että Ähtärin kaupunginhallitus on myöntänyt eläinpuistoyhtiöilleen lainoja ilman toimivaltaa.
Lisäksi lainapäätökset on tehty salaisina ja niistä tiedottamisessa ”verkossa on ollut ongelmia”.

13

1410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persuilla ei näy olevan tiedottamisessa ongelmia🤣😂😂😅

      • Anonyymi

        Persut osaa avoimen päätöksenteon eikä lähde rikolliselle polulle. Laine on myös hyvin johdonmukaisesti vaatinut tutkintaa jo edellisellä kaudella ainakin kolmeen kertaa! Laittomuuksien tekijät olisi jääneet ikään kuin rysän päältä kiinni! Minkäs Laine yksin mahtoi! Persut tuli apuun nyt alkaa olla loppunäytöstä vaille valmis. Toki menee vielä pitkään ennen kuin lainvoimainen päätös on saatu. Enää nämä ei kiusaa meitä kuntalaisia. Paha saa aina palkkansa. AMEN!


    • Anonyymi

      KVG.

    • Anonyymi

      Ähtärin kaupungin tilinpäätös 2020 s.13

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pöytäkirja 4/2020 SILLÄ ANNETTIIN 500 000 EUROA.

    • Anonyymi

      On ollu hyväveliverkossa ongelmia kun jäi kiinni

      • Anonyymi

        Räkky pers klaani.
        Seppo nyt lähtee mukaan kun saa räkytä.
        Ihme kun vasuri on äärioikeistolainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räkky pers klaani.
        Seppo nyt lähtee mukaan kun saa räkytä.
        Ihme kun vasuri on äärioikeistolainen

        Kepu ja sosialistit onkin räkkyporukkaa kun jää kiinni housut kintuissa


    • Anonyymi

      Siellä on tosiaan paniikki päällä. Mitn Kauko on ollut mukana laittomuuksisss? Viime syksynä oli syyttäjänä ja nyt syytettynä, vain Kepu johtoisessa Ähtärissä mahdollista.

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      252
      2672
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2187
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1912
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1639
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1566
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1260
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1093
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1036
    Aihe