Jos nyt oikein ymmärsin, Hesarin toimittajan mielestä miehille sopisi self hate paremmin kuin self help.
"Andrew Tate, Jordan Peterson, Joe Rogan, Andrew Huberman, Lex Fridman, Chris Williamson, Sam Harris."
Onpa mielenkiintoinen lista. Ketään noista en itse seuraa sosiaalisessa mediassa, mutta enpä seuraa siellä Li Anderssoniakaan, vaikka olen äänestänyt johtamansa puolueen ehdokastakin joskus. Enkä seuraa myöskään Sanna Marinia, vaikka edelleen pidän häntä paitsi hyvin kyvykkäänä poliitikkona, myös hyvin kauniina (joka on tietenkin niitä makukysymyksiä, mutta pidän myös juustoista ja suklaasta).
Petersonin, Roganin ja Fridmanin videoita olen katsonut valtavat määrät, sillä he haastattelevat mielenkiintoisia henkilöitä. Koen sen helppinä itselleni, sillä se tekee elämästäni edes hieman kiinnostavaa. Hesari ei siihen kykene, eikä kai pyrikään. Ammattipsykologina Petersonin toimenkuvaan kuuluukin jaella elämänohjeita, joihin en ole sen tarkemmin perehtynyt, joskin sen tiedän, että ne perustuvat kliinisen psykologian tutkimuksin varmennettuihin totuuksiin, ja ovat myös omasta mielestäni oikein hyviä. Roganin tai Fridmanin videoissa ei paljon elämänohjeita ole sadellut, heiltä itseltään. Joku käsitys minulla on heidän poliittisista käsityksistään, koska se totta kai kuitenkin tulee esille jutustelussa. Keskiviivasta oikealla, jo senkin takia, että ovat yrittäjiä.
Tate vaikuttaa olevan jonkinlainen pelle, jota kai seuraavat lähinnä Venäjän botit.
En tiedä, ketä ovat Huberman tai Williamson. Pelkästään se, että heidät mainitaan HS:n artikkelisepustuksessa ei innosta tutustumaankaan. Sam Harrishan taas on "vasurien" entinen suuri idoli kiivaana ateistina. Hänestä kai pitäisi tulla Hararin kanssa Richard Dawkinsin mantteliperijä, mutta onneksi iso D ei vieläkään ole niin huonossa kunnossa kuin paavi. Nyt Harris näkyy siis päätyneen vihalistalle. Mitähän neuvoja hän mahtaa jaella, paitsi: "Älä usko!"
Itse lisäisin listaan myös Slavoj Žižekin ja ennen Ukrainan sotaa myös Noam Chomskyn, ja suuren määrän muitakin miehiä, joiden videotuotantoa seuraan ja saan niistä sisältöä, voimaa ja kai sitten niitä elämänohjeitakin. On siellä seassa myös naisiakin. Julkifeministit ovat jopa mielenkiintoisia, lähipiirin höyrypäät taas lähettäisin Jordan Petersonille hoitoon.
"Ja niin edelleen. Sosiaalisessa mediassa ei voi olla törmäämättä karismaattisiin mieshahmoihin, joilla elämänohjeita piisaa."
Puhumattakaan Clint Eastwoodista. Hänen karismansa vain lisääntyy vähintään kaksinkertaiseksi jokaista vuotta kohti, joka hänelle tulee ikäänsä lisää.
Sitä en tiedä, mitä pahaa on elämänohjeissa. Peterson esimerkiksi kehottaa siivoamaan kämppänsä ja keksimään elämäänsä jotain tarkoituksellista tekemistä. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan, vaikka en itse pystykään noudattamaan hänen ohjeitaan. Mutta en myöskään elä kuten Greta Thunberg hirveän ahdistuksen vallassa kiskomalla mielialalääkkeitä. Silti pidin suuresti Gretan puheesta Tbilisissä. Gretankaan elämä ei ole Hesarin juttujen jälkivaikutusten hoitamista päälääkkeillä, vaan enemmän hän elää Petersonin ohjeiden mukaan, ja siksi pidän hänestä.
Pidän myös Jeesus Nasaretilaisesta, vaikka en kirkkoon kuulukaan enkä varsinaisesti usko Hänen enää tulevan takaisin, mutta en ole kokenut tarvetta naulauttaa itseäni kristille.
Kaikkein vähiten olen kokenut tarpeelliseksi maksaa Hesarin jutuista. Siitä tavasta luovuin jo yli kymmenen vuotta sitten ja se on niitä harvoja päätöksiä, joita en ole vieläkään katunut. Tuon Onni Kalin jutun alkurivit nähtyäni sain taas vain vahvistusta näkemykseeni, joka ei kyllä horjunut sitä ennenkään.
Raamattu(kin) on ehdottomasti parempaa luettavaa kuin Hesari.
Hesari: self-help ei sovellu miehille?
6
69
Vastaukset
- Anonyymi
Kas, Taten veljeksiä näkyvät seuraavan myös useiden maiden poliisit. Hekin saavat sisältöä tylsään elämäänsä.
"se on niitä harvoja päätöksiä, joita en ole vieläkään katunut"
Olet siis katunut melkein kaikkia päätöksiäsi. Kiinnostavaa.- Anonyymi
Se on hyvin mahdollista. Minulla ei tosin ole luotettavaa tilastoa käsityksieni tueksi tai niiden kumoamiseksi.
- Anonyymi
Ei siis ihme, että self help / hate on aloittajalla lähellä sydäntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siis ihme, että self help / hate on aloittajalla lähellä sydäntä.
Ei se ole. Minusta on aina ollut enemmän apua muille kuin itselleni.
Ihmettelin vain, mitä tekemistä Lex Friedmanilla tai Joe Roganilla on self helpin kanssa. Olen kummankin videoita katsonut aika paljon, enkä vielä ole nähnyt mitään guruilua tai self helpiä niissä.
Vai enkö ole vain tajunnut sitä? Ylipäätään niillä videoilla heidän vieraansa puhuvat enemmän kuin he itse.
Sen sijaan Hesarin juttuja lukiessa minulle tuputetaan kaikenlaisia neuvoja, miten minun pitäisi ajatella suurin piirtein kaikesta, vaikka kirjoittaja, eli yleensä Hesarin toimittaja, ei ole itse lukenut aiheesta edes wikipedian sivua läpi. En ymmärrä, miksi silkkaa tietämättömyyttä ja ilmeisesti syntymätyhmyyttä kutsutaan journalismiksi tuon julkaisun palkkalistoilla.
- Anonyymi
Kun en seuraa Hesaria (somessakaan), niin en tiedä ja on siis kysyttävä: onko HS kirjoittanut mitään vastaavaa Black Lives Matters -liikkeestä ja luetellut sen johto- ja perustajahahmojen nimet kuten listasi nuo ties millä perusteella valitut "miesgurut"?
Jos olen nyt asian oikein ymmärtänyt, niin nuo miehet, jotka eivät ole Tatea lukuunottamatta syyllistyneet mihinkään lainvastaiseen, ovat juuri sen takia fasisteja ja valtion sortavien rakenteiden puolella, kun taas petoksista epäillyt BLM-liikkeen tyypit ovat tietenkin sortavien rakenteiden uhreja, kuten olivat Heikki Kinnunen ja Sinikka Sokkakin ennen kuin rikastuivat sillä, että olivat niin sorretuja.
Onni Kalihan voisi kirjoittaa myös jutun BLM-liikkeen antamista elämänohjeista, ja Defund Police-liikkeen ihmisten elämään tuomasta suuresta vapauden ja onnen tunteesta. Erityisesti kiinnostaisi Onnin näkemykset siitä, miksi sortava ja patriarkaalinen tiedeyhteisö on osoittanut suurin piirtein kaikkien BLM-liikkeen väitteiden olevan täysin huuhaata. Tietenkin kun kyse on ilmastoväitteistä, silloin patriarkaalinen ja sortavat tiedeyhteisö onkin täysin oikeassa ja sortavan patriarkaatin pitäisi alkaa kuunnella sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713164
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262550Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2721816- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235