Maatalouteen uskalletaan taas investoida

Keskusta ollut hyvä asiantuntija monessa mukana.

Olen aistinut alkuvuoden tilastoista useita myönteisiä tuulia.
Uuden hallituksen syntyessä Tilastokeskuksen mukaan ennen kaikkea siitä, että vuonna 2022 historiallisen korkeisiin hintoihin kivunneet lannoitteiden, energian ja rehujen hinnat kääntyivät ripeään laskuun. Sekä typpi- että yhdistelmälannoitteet halpenivat noin 13 prosenttia. Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan 2,2 prosenttia touko–heinäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Maatalouden tuotantotarvikkeet ja palvelut maksoivat lähes neljä prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lämmityspolttoaineiden hinnat olivat 81 ja moottoripolttoaineiden 71 prosenttia kalliimpia. Eläinten rehujen hinnat laskivat 9 prosenttia.

Punavihreitten "vihreäsiirtymä" oli huti jolla vain raha siirrettiin ulkomaille, muka vihreänä. Meillä siirtymät tulee muuten muuten kuin oppimattomien kautta.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hesan pimujen vihreäsiirtymä. Kuvittelivat sellaisen olevan. Sannakin pääministerinä sitä hoki, kuin olisi ollut kämmenellä. Pelkkää fiktioita. Elokapinalliset teki vihreääsiirtymää kadulla istuen heheheh

Äänestä
  • Hesan pimujen vihreäsiirtymä.

    Äänestä

Näin on näreet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskusta ollut hyvä asiantuntija monessa mukana.

Olen aistinut alkuvuoden tilastoista useita myönteisiä tuulia.
Uuden hallituksen syntyessä Tilastokeskuksen mukaan ennen kaikkea siitä, että vuonna 2022 historiallisen korkeisiin hintoihin kivunneet lannoitteiden, energian ja rehujen hinnat kääntyivät ripeään laskuun. Sekä typpi- että yhdistelmälannoitteet halpenivat noin 13 prosenttia. Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan 2,2 prosenttia touko–heinäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Maatalouden tuotantotarvikkeet ja palvelut maksoivat lähes neljä prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lämmityspolttoaineiden hinnat olivat 81 ja moottoripolttoaineiden 71 prosenttia kalliimpia. Eläinten rehujen hinnat laskivat 9 prosenttia.

Punavihreitten "vihreäsiirtymä" oli huti jolla vain raha siirrettiin ulkomaille, muka vihreänä. Meillä siirtymät tulee muuten muuten kuin oppimattomien kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu