Melanie Trump on kotoisin Sloveniasta, ja hänen perhetaustansa on ollut venäjämielinen ja -kielinen.
Niin vain on pikkurouva saanut käännettyä USAn presidentin Venäjän puolelle.
Niin vain on pikkurouva saanut käännettyä USAn presidentin Venäjän puolelle.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Trumpin venäjämielisyys ei ole mitenkään yllätä, kun tietää rouvan taustat.
Eli lapsetkin on aivopesty venäjän ideologiaan.
Trumpin kumpikin vaimo olleet Ex itäblokin maista, eli sympatiaa sinne päin on havaittavissa. Tokihan tuolla suunnalla on kauniita naisia. Ehkäpä Trump jollain tasolla osaa kommunikoida slaavien kanssa, jotka ovat ennen kaikkea tunneihmisiä, toisin kuin kylmäkiskoiset, läntiset heimot.
Sinäki oot isoisäsisältä lähtien aivopesty, ku teillä se kuuluu.
Tätä ei ole nostettu esiin USA :ssa, koska kaikki pelkäävät Trumpia.
Trumpi on loppujen lopuksi sangen yksinkertainen ja helposti manipuloitava ihminen.
Haha! Niin varmasti.
Siinä tuli Yksinkertaisen kommentti🙊
SUOMI ON NIIN PALJON TYÖNTÄNYT RAHAA UKRAINAAN ETTÄ PITÄISI SAADA VASTINEEKSI LUONNONVAROJA. OMA KANSA KÄRSII..
Suomi on antanut omatkin kaivosteollisuuden luonnonvaransa käytännössä ilmaiseksi ulkomaille.
Suomen Politikot saavat huumeita kiovan narkkari klovinilta ,ja se näkyy päätösen teoissa🤫
Näin on. Ei ole noin hyviä soppareita näillä main.
Tuokin viellä, ja tottakin...
Kyllähän tuo oranssi puudeli on ihan omasta halustaan alkanut Putinin käskyläiseksi.
Melania on sen takapiru. Trump on yksinkertainen hölmö, jota voi johdatella miten rahansa.
Hölynpölyä. Trump vain yksinkertaisesti on Putlerin helposti manipuloitavissa oleva ääliö.
Sinä elät harhoissas, kuuluukin.... 😆
Taasko sulla lähti laukalle🤣
Trump on vaan epäluotettava ja tyhmä. Voihan se tietysti johtua vaimostakin.
Ketä sut o aivopesy tollasiin uskomaan😆
Kun Trumppi saa vaimonsa kanssa maailmankirjat sekaisin, muuttavat Venäjälle, jossa kultainen palatsi jo odottaa.
Kaikki maailman rikkaat rikolliset löytävät Venäjältä turvapaikkansa.
Se nyt ei ole ihmekään, kun katsoo mitä itse venäläiset ovat tehneet miljoonansa hankkiakseen.
Trumppi harrasti ryssännkanssa kultasuihkuja jo 80 luvulla. Kun Melania oli tatti
Tosi on.
Rumppi haki akan boratin naapurista. "She´s number three prostitute....."
Ei liene tarvinnut hakea kun horo tuli floridaan tyrkylle. Ja jälkeläisillä on jokaikisellä naama yhtävinossa.
Siinä on todella kaunis ja viisas nainen ,verrattuna suomalaisiin haiseviin tatuloituihin läski perseisiin ,osaa pukeutua kuin maisten pitääkin👍❤️
Jeps, teillä Moskovassa ajatellaan niin.
On totta että on huomattavan kaunis. Toki uskon Trumpin ymmärtävän ihan itsekin ettei kukaan ole ihmistä kummempi, Putinkaan.
Keskity
Mardel lagon(vai mikä se nyt oli) ympärille pyöreä aita ympärille ja sinappikaasua niskaan.
Mutta Suomen sotakiimalle ei ole rajoja.
Anne ja Naldo
Anne ja Naldo
Lehdessä pussas
Siinä luki "smak"
Anne ja Naldo
Anne ja Naldo
Naldo oli niinkuin Donald Trump
Naldo oli niinkuin Donald Trump
Juu kyllä hän on kaunis nainen , kauniit piirteet ja on varaa pukeutua kuten haluaa.
Mutta ei tarvitse silti alentaa suomalaisia naisia, kaikilla ei sentään ole mitään tatuointeja
Ja on Suomessakin hoikkia naisia ihan samalla tavalla kun joka maassa. sinun näkemyksesi naisista on sinun, ilmeisesti olet joku adonis omasta mielestäsi ja siten luulet olevasi oikeutettu, puhumaan alentavasti käyttäen yleistämistä .
Niin että annetaan kunkin vaan olla sellaisia kun ovat, ei ole sinulta pois mitenkään.
Eikä oikea mies edes kommetoi toisia ihmisiä noilla sanoilla vaan jättää sanomatta.
Siis sivistynyt et ainakaan ole .
Mistä tietää että on mies?
En myöskään pidä tatuoinneista puolesta riippumatta.
Edellinenkin muijansa Ivanka oli slaavi, mutta länsislaavi, niin kuin mellukin. Tsekki ja sloveni. venäläisissä ei juuri slaaviutta ole verissä kuin häivähdys, vaikka heidät itäslaaveihin virallisesti luokitellaankin. Valkovenäläisissä ja ukrainalaisissa jo enempi slaavia geeneissä. Iso-venäläinen kulttuuri ja kieli on kyllä slaavilainen.
Mutta näitähän tuskin Trump tietää. Amerikkalaisilla hirmu kehno tietous noin muutoin yleisestikin ottaen.
Korjaan: Ivanka tytär, Ivana äitinsä joka tsekkiläissyntyinen.
Oot joku fani, ilmeisesti, ku noin kiinnostanut.
Kaiken takana on Mellu..🎵🎶🎶
voi kamala
Slaaveja joka tapauksessa. Ties mitkä kytkökset entiseen kgb:hen.
Epäilen hunaja-ansaa.
Ihmekös pikkurouva onkin viimepäivinä esiintynyt niin iloisena ja hymyileväisenä.
Kyllä, hymyili Trumpin puheen aikana kongressissa kuin pieni keijukainen.
Pikku!!?? 180!
Pikkurouva on pikkurouva, pituudesta riippumatta.
Aina ihanaa , kun kaunis ja hyvinpukeutunut Melania suostuu tulemaan julkisuuteen.
Kaunis? Kylmä ja kalsea kuin Golgatan Olga.
Ei ole kaikkia varten!
Ps. Katsoa saa muttei koskea.
Niinistön takana oli Jenni Haukio.
Tramp teki bisnestä Venäjällä 80- luvulla. Tramp Town-hotellin piti rakentua Moskovaan paraatipaikalle, mutta ei tapahtunut koska Neuvostoliitto romahti ja oligargit valtasivat bisnekset. Tramp ja 1. vaimo olivat Moskovassa v.1987. Tuo vaimovainaa lepää nyt Trampin golfkentälle haudattuna.
Tämäkin vielä.
Slovenia on Italian naapurivaltio eikä mikään slaavilainen ryssälä.
Slovenia. Eurooppalainen valtio. Slaavilainen maa. Kansa on eteläslaavilainen. Siis ihan ihmisiä! Sloveeni on slaavilainen kieli. Slovenian kulttuuri on läntinen. Valtauskonto Sloveniassa on roomalaiskatolinen, eli läntinen kirkko. Yleissivistystä kehiin, kiitos!🕊️👍
Rasistinen kommentti ilmoitettu ylläpidolle.
Trumpille tulee ongelmia, jos hän näyttäytyy liian heikolta suhteessa Venäjään. Häntä on pilkattu melko laajasti siitä, että hän on vahva heikkoja kohtaan, mutta heikko vahvojen edessä.
Lausunnot heittelee laidasta laitaan,
Itä Euroopasta kaikki vaimot.
70 luvulla Trump on jahdannut Anne Pohtamoa New Yorkissa saaden pakit. Jos Anne olisi Trumpin vaimo tai ex vaimo, saisi Suomi ehkä sympatiaa ja apua jenkeiltä 5 pykälän mukaan.
Oot kyllä harhainen🤣
Kun sovitellaan Rauhaa. Neuvottelut ei onnistu, jos on puolella, tai vastaan.
Mut, mitäpä sä noista tajuisit🙈
Ompa yksinkertasten harhoja. Tsempatkaa vähän edes😆