Klaus Härön elokuva Ei koskaan yksin

Niin ja kaurismäen elokuvat ovat roskaa, kamalat sisustukset jossain hylätyt kylät 50v sitten ja ihmiset omituisia. Puhe myös liian hidasta.

Radiossa toimittajat taas puhuvat kuin konekiväärit, ei rauhallisuutta.

Ei koskaan yksin on erittäin hyvä elokuva.
Yleisesti ottaen puherytmi oli 85 vuotta sitten erilainen kuin nykyään, se oli hitaampi, ja Abraham Stiller oli luonteeltaan harkitseva, joten puhenopeus oli sen mukainen.

Olen elänyt 1940-luvulla Helsingissä samoilla kulmilla lapsena ja muistan sodan ajan ihmisiä, jotka puhuivat samalla tavalla. Istuivat Vanhan kirkon puiston penkeillä ja keskustelivat hiljaa ja rauhallisesti.

Elämä oli muutenkin rauhallisempaa ilman autoja ja puhelimia.

Nykyään sisällön laatua yritetään korvata määrällä ja siksi puhenopeus täytyy olla vähintään 5 sanaa/sekunti.