Kiinan ulkoministeri Wang Yi kommentoi Ukrainan sotaa perjantaina tavalla, joka tulkittiin toisaalta kädenojennukseksi Euroopalle, ja toisaalta sivallukseksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille.
– Kiina on halukas jatkamaan rakentavassa roolissa kriisin lopulliseksi ratkaisemiseksi ja kestävän rauhan toteutumiseksi, asiaankuuluvien osapuolten toiveiden mukaisesti ja yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa, Wang sanoi.
Wang vaati suurvaltoja pidättäytymään pienten maiden ”kiusaamisesta”, minkä esimerkiksi uutistoimisto Reuters tulkitsi verhotuksi sivallukseksi Trumpille.
– Jos jokainen maa painottaa omia kansallisia prioriteettejaan ja uskoo voimaan ja asemaan, maailma taantuu viidakon lakeihin, joissa pienet ja heikot maat kantavat ikävimmät seuraukset. Suurvaltojen ei tulisi olla taloudellisten tuottojen ajamia, eikä niiden tulisi kiusata heikompia.
Kiina johto sivalsi Trumppia ja ojensi kätensä euroopalle!
15
186
Vastaukset
- Anonyymi
Trumpin agressiivinen politiikka pieniä vapaita demokratioita kohtaan avaa ovia kiinalle .
Kiinan markkinat ovat myös kiinnostavia Euroopalle jota <Trumppi haastaa kauppasotaan ...pelaako trumppi usaa ulos kaikkia hyödyntävästä yhteistyöstä huomaamattaan uhossaan - Anonyymi
Normaalia suurvaltapolitiikkaa, USA yrittää lyödä kiilaa Venäjä-Kiina suhteisiin kosiskelemalla Venäjää, Kiin reagoi siihen julistamalla syventyvää yhteistyötä Venäjän kanssa ja nyt sitten vuorostaan lyö kiilaa EU-USA suhteisiin myötäilemällä EU:ta.
Pitää tajuta ettei näille suurille, kuten usalle, jollain ukrainalla, ole mitään merkitystä isossa kuvassa, siksi ukrainan sota on vain alta pois hoidettava asia" Trumpille, hänellä on kiire päästä toteuttamaan netanjahun politiikkaa lähi-idässä ja sitä helpottaa paremmat suhteet Venäjään. Myöhemmin, tai samaan aikaan TRump käy Kiinan kmippuun ja siinäkin VEnäjän asema on vaikuttava. Ukraina ei ole minkäänlainen tekijä pitemmässä juoksussa kv politiikassa, eikä Trump joka tapauksesa saa EUlta tukea Gaza-Iran politiikassaan, päin vastoin, eikä välttämättä Kiina-politiikasskaan, siksi Trump pyrkii heittämään EU:n ulos näistä usalle isommista kuvioista- Anonyymi
Trump on melkoinen ongelma USA:lle pahimmillaan 4 vuoden ajan saas nähdä millaisen siivon ja savotan tämä jättää seraavalle hallinnolle korjattavaksi .
Onneksi USA:ssa ja Euroopassa tiedetään että suhteet palautuvat ennalleen oranssin idiootin kauden jälkeen tai hyvässä lykyssä jo aikaisemmin jos ....PAM
- Anonyymi
Parasta tässä sodassa ( jos niin voi koskaan sodasta sanoa ) on se että tiltut sekoilevat
yötä päivää ja ilahduttavat ns. tavallista kansaa mielipuolisilla sekoiluillaan.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣- Anonyymi
ok mielipuoli, tärkeintä on että mies viihtyy!
- Anonyymi
Turha toive eu nörtti
- Anonyymi
Kiinassa tunnetaan tasan tarkkaan asetelmat.
Globalistien sodanlietsonta ja siihen syyt tunnetaan myös Kiinassa, ei epäselvää.
Kysymyksessä on paljon muutakin kuin naton häviö kauttasodassa....se on vain yksi osa.
Koronakusetus ja sen ympärillä oleva massiivinen rikollisuus on paljastumassa, olisiko paniikin yksi aihe. - Anonyymi
Venäjän globalisti Putin aloitti kaikkien sotien globalistisodan ja ruikuttaa nyt kuin siperian mummo että mää haluun paitsion, lisää aikaa tai jonkun asennuslevon että saadaan jostain lisää voimaa.
Näinä ankeina aikoina kannattaa seurata kahta maata - ehkä myös kolmatta. Ne kaksi ovat Kiina ja Turkki. Se kolmas on Intia. Etsivätkö Kiina ja Turkki uusia asemia ja tuleeko maailman väkirikkain maa, Intia, esiin pimennosta.
En laittaisi Kiinaa ja Turkkia samalle viivalle. Toisaalta minun näkemykseni ovat varsin rajalliset!
Samoin Intia, vaikka on väkirikas, se ei ole Kiinaan verrattava mahti. Minun mielestäni.
Mutta Kiina on mielenkiintoinen. Valitseeko se lähentymisen Eurooppaan vai jatkaako edelleen haudan partaalla roikkuvan kehitysmaan Venäjän tukena. Venäjä ei ole enää mitään. Pelkkä vähäinen raaka-aineiden tuottaja, ei muuta. Ei teknologiaa, kulttuuria, ei yhtikäs mitään. Kummankohan Kiina valitsee (retorinen).
USA joutuu Trumpin vuoksi todella hankalaan rakoon. MUAHAHA, ja tavallainen amerikkalainen rivikaduntallaaja ei ymmärrä tapahtumista hölkäsen pölähtävää. Ne amerikkalaiset jotka ajattelevat, ovat tietenkin raivoissaan. Mutta minkäs teet, MUAHAHA
- Anonyymi
Kiina kosiskelee Eurooppaa haluavat olla osa kehittynyttä fiksua maailmaa venäjä/pohjoiskorea liittouman kaltaisten sotakiimaisten rupudiktatuurien kanssa toiminen on melkoinen mainehaitta Kiinalle ...mutta kun vasallinsa luonnonvarat tippuvat syliin tässä tilanteessa lähes omakustanne hintaan niin Kiina koijaa ja lypsää persaukista vasalliaan
- Anonyymi
Se on tosi, rttä venäjä ei ole nykyään yhtään mitään, ihmiset eivät uskalla tulla alas puusta muuten kuin hätäkakalle. Kaikenlainen normaalielämä on samanlaista kuin natsi-saksassa, pidä turpasi kiinni ja katso kokoajan eteen ja alas. Urheilijat yrittävät mitellä paremmuuttaan vorkutan kisoissa, kisojen suojelijaa, puuttinia ei näy missään. Kaikista huonointa on se, että sitten kun ukraina voittaa tämän sodan, kansa joutuu olemaan puussa vielä sata vuotta. Ainoa hyvä puoli on se, ettei urheilijoiden tarvitse odotella putinia vorkutaan, sillä on seinämuuraus näytös kremlin raunioilla!
- Anonyymi
Kiinan johto ojenteölee handujaan sinne sun tänne, missä jotain haltuun otettavaa on.
Nyt Euroopan saa halavalla, eikä tarvitse sotia. 😜 - Anonyymi
Kiina pistää Putinin aisoihin:
"Jos jokainen maa painottaa omia kansallisia prioriteettejaan ja uskoo voimaan ja asemaan, maailma taantuu viidakon lakeihin"
Putinilta meni kalsarit vaihtoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1903075Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2992709Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751778Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501687Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?391541- 1221336
- 1051229
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171210Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4031205MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,91083