Se olisi oikea teko kun voidaan sammuttaa tai tuki loppua milloin tahansa niin päätetään.
Suomen päättäjillä ei rohkeutta perua hävittäjäkauppoja
Anonyymi-ap
26220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Arvoisa aloittaja! Ei ole kyse päättäjien rohkeudesta tai sen puutteesta, vaan ihan terveen järjen käytöstä! Täytyy aina miettiä päätösten seuraukset ennen niiden tekemistä!!
Mikä sen estää että peruisi kaupat?
Hullu saa olla, mutta ei tyhmä.
Päättäjillä tuli hätä housuun ja sille ei voi mitään.
Olis pitänyt vaan vuokrata eurooppalaisia koneita.
Eihän niitä kauppoja noin vaan peruta kun nimet paperissa, ja lentäjät jo koulutuksessa? Ja tuskinpa trump on 4 vuotta pitempään virassa, jos ei tyyli muutu.
F35 on tarpeeton kone, jonka varaan ei voi rakentaa Suomen ilmapuolustusta. Se on pitkälle ulottuvaan hyökkäämiseen optimoitu kone. Tehokas tarkoitukseensa, mutta Suomi tuskin on hyökkäämässä minmnekään?
Yhdysvaltojen kumartaminen tuntui hauskalta ja turvalliselta kunnes selvisi ettei ne ole samaa puolta ollenkaan. Onnneksi olkoon tekosistanne.
Tilannehan on muuttunut radikaalisti. Miksi me ostaisimme koneen vihollisen puolelle menneestä maasta?
Pitäsi aloittaa Vinkan jatkokehitys niin Suomellakin olisi oma kone.
Luuletko ihan oikeesti, että tuollaiset kaupat voi tuosta vaan perua? Osaatko edes kuvitella paljonko tuollainen hinkuamasi peruminen tulisi maksamaan?
Täytyy muistaa, että Trumpin kausi on vaan ja ainostaan vajaa 4 vuotta kestävä sekamelska. Trumpin jälkeen mitä todennäköisemmin USA:n presidentiksi tulee joku tolkun ihminen.
Tuo on totta!
Vai että pitäisi perua hävittäjäkaupat. Huono yritys veli venäläiseltä tai joltain änkyräkommunistilta.
Eurooppaan on tulossa muillekin f35 koneita. Kun pannaan peruutusuhka niistä niin kyllä trumpilla jo housut putoaa. Eikös trumppi suosi tällaista taktiikkaa?
Trumpin kausi on neljä vuotta, hävittäjien käyttöikä paljon pidempi. Toki trumpistien maailmassa tapahtuu kaikki heti nyt eikä pitkäjänteisyydestä ole käsitystäkään.
Kannattaisi ostaa eurooppalainen kone, F35 ei toimi jos USA niin haluaa. F35 osto oli riski, rahaa maksetaan tyhjästä.
Ja sun kannattaisi keskittyä paperiliidokkien lennättämiseen eikä puuttua asioihin joista et selvästikään mitään ymmärrä.
F35 ei nouse ilmaan Suomen kentiltä, jos Yhdysvallat niin päättää, eikä asejärjestelmät toimi.
Sinulla on siis valmiina vähintään 5. sukupolven koneita 64 kpl odottamassa jossain, niinkö? No hyvä. Nyt vain sitten kutsut median paikalle ja esittelet koneesi julkisuuteen.
Onhan sulla huollot ja päivityslaitteistot, ohjelmistot kallioluolastossa niihin myös valmiina. Onhan.
Jos olet yhtään seurannut kilpailijoitasi, niin yleensä nykykoneissa menee oston jälkeen vuosia ostosta saada ne käyttöön saakka, ja kouluttaa niihin erikoistuneet lentäjät. Koneiden tilaajien välillä valmistajaan on jonot ja saantijärjestys.
Että hemmetin kova juttu kun sulla jo kaikki valmiina että voitaisiin ihan perua koko kauppa.
Pointti oli ettei noista koneista ole paljon hyötyä jos ei ole aseistusta. Tyhjän veroisia.
Meinaat että Venäjää vastaan ei pärjää, jos ei ole vähintään 5th gen hävittäjiä? Eli että esim. 4+ gen Rafalella ei olisi mitään jakoa Venäjän rautaisia, Ukrainassa kyntensä näyttäneitä ilmavoimia vastaan?
Esim. että 4th gren F16 ja Mirage2000 joita Ukraina on saanut, ovat täysin ilmeisesti ihan täysin hyödyttömiä?
Toiveajattelu Trumpin jälkeisestä maailmasta antaa toivoa, mutta ensimmäistä kertaa USAn historiassa on suuri riski, että nyt muutetaan järjestelmää niin, että oppositio ei voi kuin näennäisesti uhata trumppilaisuutta.
Otetaan mediat ja oikeuslaitos haltuun, niin muutenkin aina kiikun kaakun oleva valtatasapaino saadaan pidettyä varmasti ennallaan. Ja voi aina sanoa, että Demokraatit eivät vain saa ääniä ja sitäpaitsi niiden ehdokkaat ovat vaalikelvottomia. Ainakin suosituimmat. Alkaa löytyä väärinkäytöksiä, pervoilua ja kommunismia. Suojellaan "demokratiaa"
F36
Pitäis olla ostettaisiin Ruotsilta kunnon vehkeet. Sen voi purkaa ei USAkaan hoitanut osuuttaan.
Olisi ollut silloin järkevin valinta!
Koneesta pitää raksia pois kaikki etäyhteyshärpäkkeet