Trump ei edes halua pakottaa Venäjää rauhaan

päinvastoin Trumpin USA tekee kaikkensa ettei Venäläisten öljybisnes tuhoutuisi

"Yhdysvaltain viranomaiset ovat hylänneet Kanadan ehdotuksen Venäjän varjolaivaston jäljittämiseksi, Bloomberg kertoo.

Kanada ehdotti Yhdysvalloille erityisen seurantaryhmän perustamista selvittääkseen, millaisilla aluksilla Venäjä kiertää öljypakotteita.

Yhdysvallat ja Kanada ovat myös valmistelleet yhteistä meriasioita koskevaa lausuntoa. Bloombergin mukaan lausunto oli tarkoitus hyväksyä G7-maiden ulkoministereiden huippukokouksessa Kanadan Quebecissä ensi viikolla.

Bloombergin tietojen mukaan Yhdysvallat on vaatinut poistamaan lausunnosta maininnat Venäjään kohdistuvista pakotteista ja Venäjän kyvystä käydä sotaa Ukrainassa."
10165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Taitaa aueta ilmankin.

    Äänestä

Saksa tuo kaasua+energiaa venäjältä joka päivä, vihervasut siellä vaativat omat voimalat pitää sulkea, se sitä tyhmää kauppaa.

Äänestä
  • Eikö Saksassa pidä valtaa kristillidemokraatit?

    Äänestä

Jaa että mitä reittiä se Saksa ryssän kaasua sitten tuo,kun putki on poikki?

Äänestä

Pidetään keskustelu Suomen persuissa. Nyt rönsyilee kaikki avaukset Trumpin tekemisiin. Kiitos.

Äänestä

Trum järkijätkä. Tietää mitä tekee!

Äänestä
  • Sähköautot ovat uhka Trumpin öljybisneksille

    Äänestä

Venäjästä tämä kaikki on kiinni. venäjä vain ei halua lopettaa sotimista.

Äänestä
  • Eikä Trump asetu Putlerin sotimisen eteen, eihän?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

päinvastoin Trumpin USA tekee kaikkensa ettei Venäläisten öljybisnes tuhoutuisi

"Yhdysvaltain viranomaiset ovat hylänneet Kanadan ehdotuksen Venäjän varjolaivaston jäljittämiseksi, Bloomberg kertoo.

Kanada ehdotti Yhdysvalloille erityisen seurantaryhmän perustamista selvittääkseen, millaisilla aluksilla Venäjä kiertää öljypakotteita.

Yhdysvallat ja Kanada ovat myös valmistelleet yhteistä meriasioita koskevaa lausuntoa. Bloombergin mukaan lausunto oli tarkoitus hyväksyä G7-maiden ulkoministereiden huippukokouksessa Kanadan Quebecissä ensi viikolla.

Bloombergin tietojen mukaan Yhdysvallat on vaatinut poistamaan lausunnosta maininnat Venäjään kohdistuvista pakotteista ja Venäjän kyvystä käydä sotaa Ukrainassa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu