Allah ottaa vallan. Muuttavat varmasti nimenkin joksuksi muuksi. Nykyisten eurooppalaisten lapset ajetaan jonnekin siperiaan.
Eurooppa nykyisellään katoaa 100 vuodessa
Anonyymi-ap
22152
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Naiset sen saavat tapahtumaan ilman laukaustakaan.
Ei se ole naisten syy ettet sinä kiinnosta heitä.
Etkö muuta keksi.
Ei tässä nyt ollut kiinnostuksesta kyse, mutta taidat ajatella vain niitä asioita.
Persufantasioita.
Ikävä kyllä ei ole fantasia.
On fantasiaa!
Ajattele vaikkapa, kuinka kristinusko valloitti Euroopan. Pitkään sitä alistamista jatkui, mutta nyt olemme pääsemässä siitä eroon, kun hyvin koulutettuja ei sadut enää kiinnosta.
Miten sitten joku vielä hassumpi uskonto voisi saada otteen meistä?
Ja kai jopa sinäkin tajuat, että myös islamilaiset maallistuvat?
Vain pieni osa heistä on niitä 'pahiksia', suurin osa ihan normijamppoja.
Eurooppa muuttuu mustaksi.
Mielesi on sangen ruskea!
Onneksi ainakin järkevät suomalaiset harjoittelevat pakkasessa selviytymistä. Mutta, lämpeneehän se siperiakin onneksi. Kyllä me pärjäämme, mutta entä gabardiinimiehet etelä-euroopasta?
Elinkelvoton Eurooppa joutaakin kadota.☠️
Turussa on monta rukoushuonetta mamuilla käytössä. Rukouspäivinä on on hienoja uudehkoja autoja ok- talo alueen sivukadut täpötäynnä.
Wanhat liiketilat muuttuvat rukoustiloiksi.
Ei tule tuottavia firmoja liiketiloihin ei edes kaljakuppiloita tai lähikauppaa.
Miksiköhän ne liiketilat eivät ole jatkaneet liiketiloina olemista...
No, koska ei löytynyt niille sellaista käyttöä.
Hienot autot viittaavat saudirahoitustaustaan. Ehkä heillä on tarvetta valloittaa.
Allah saapuu ja suvaitsevaisuus katoaa.
Miten suomen suvaitsevaiset aikovat sen asian sulattaa? Vastauksia kaivataan.
Suomessa noudatetaan edelleen, ja tulevaisuudessakin, Suomen lakia, jonka perustana on mm. ihmisoikeudet.
Kuvitteletko tosissasi, että Suomen uskonnottomat (nyt n. 33% suomalaisista) jäisivät jonkun uuden aatehömpän jalkoihin?
Kirkkokin on jo joutunut myöntämään, että maallistuminen ja uskonnottomien määrän kasvu tulee jatkumaan.
Joten: älä hättäile!
Mutta jos ihan oikeasti haluat olla mukana torjumassa uskontojen valtaa, niin liity vapaa-ajattelijoihin.
Välimeren yli tulee uusi kulttuuri kirkkoja puretaan uudet moskeijat tulee olemaan Euroopassa
Koko Eurooppa maallistuu hiljalleen.
Muuttuu Jo Nyt nopeasti Saksa Ranska uusi kulttuuri tulee vauhdilla
Ei nykyisillä eurooppalaisilla ole sen kummempaa oikeutta eurooppaan kuin amerikan intiaaneilla sen jälkeen kun siirtolaiset saapuivat. T. MaahanmuuttajaMuslimi02
Ei sitten ole oikeutta myöskään maahanmuuttajamusuilla. Yhtä vähän oikeuksia.
Joten koko eurooppa siirtyy venäjän alaisuuteen ja muset ulos.