Nyt Trump tekee itsestään myös Musiikin Kuninkaan. Väittää näyttävänsä samalta kuin Elvis.
Osaakohan laulaa yhtä hyvin kuin Elvis Presley ?
Lantio tuskin noin vanhalla köntyksellä liikkuu yhtä hyvin kuin Elviksellä aikoinaan ?
Mitähän tämä Mr President vielä keksiikään ? Hänen juttunsa ja tekonsa alkavat olla jo sitä tasoa, että tuskin tuovat arvostusta ja luottamusta Yhdysvaltoja kohtaan. Viihdettä ovat, tosin kyseenalaista sellaista.
Trump Elvistelee sananmukaisesti
5
63
Vastaukset
- Anonyymi
Ja Suomen Persut hurraavat. Kyllä pellet pääpellen tuntevat.
- Anonyymi
Trump ON mielestään Elviksen näköinen ! 🫣🤭😉😉😉😉😉Voi taivas, mikä pösilö ?
Eipä ole Ameriikaaaan Pressalla tärkeämpää tekemistä, kun joutaa itseään vertailemaan peilin edessä johonkin rocklaulajaan.
Ei ole ukolla kaikki sahanpurut päässä kuivia? - Anonyymi
Vance on sanonut ettei hänvälitä pätkääkään siitä miten Ukrainan käy .
Ja Trump on sanonut olevansa Elviksen näköinen. On siinä parivaljakko !
Varmaan jenkit ovat TOSI ylpeitä Presidentistään ja Varapresidentistään ?
Antavat todella fiksun kuvan valtiosta Yhdysvallat. Ja väestö on myös ihan huippu älykästä sakkia ? - Anonyymi
Elvis the Pelvis. Trumpelvis !
- Anonyymi
Kelatkaa takaisin ainakin 90-luvulle asti. Kuinka monta tuon aikavälin maailmantasoista julkkua poistui viralliselta näyttämöltä "kuoltuaan"?
Moniko siirrettiin todistajansuojeluohjelmien turvapaikkoihin odottamaan, kunnes heidän paljastamansa rikolliset saadaan poistettua uhkaamasta näitä todistajia?
Ehkäpä Trump ilkkuu vielä tuomiotta jääneille rikollisille, että teidänkin aikanne on loppumassa ja suojeluohjelmissa olleet alkavat palailla normaaliin elämäänsä.
Jenkeissä on esillä aika pitkä lista etenkin Hollywoodiin liittyvistä ihmisistä, joiden sanotaan siirtyneen suojeluohjelmaan, koska he halusivat pois satanistisesta viihdemaailmasta ja paljastivat vastineeksi Hollywoodin pääjehuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251588- 371449
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊621288Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731280- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883