Kun Millerin ennustukset eivät toteutuneetkaan, oli siitä seurauksena pettymys ja liikkeen jakautuminen. Millerin liikkeen pohjalta syntyi kolme maailmalle levinnyttä uskontokuntaa: Seitsemännen päivän adventistit, Jehovan todistajat ja Maailmanlaajuinen Jumalan kirkko (Worldwide Church of God). Kaksi jälkimäistä erkanivat omiksi uskontokunnikseen ja Seitsemännen päivän adventistit muodostuivat merkittävimmäksi jäljelle jääneistä adventismin haaroista. (Melton 2005, 4-5.)
Millerismin vaikutus lahkojen syntyyn
6
230
Vastaukset
- Anonyymi
Oma vaikutuksensa niiden syntyyn saattoi olla Ranskan vallankumouksen aatteilla sekä Mormonien nousulla. Mormoneilla lienee oppi että Jeesuksella on menossa jatkuva ILMESTYMINEN Yhdysvalloissa. Niin että Jeesus nostattaa sieltä liikkeen jos toisenkin.
- Anonyymi
Minulle Jehovan todistaja väitti ettei Russel ollut milloinkaan Adventisti. Kuitenkin heidän oma mustavalko videonsa mukaan. he toimivat yhdessä, mm. yhteinen lehti, kunnes tuli väirikko. Videossa saattoi olla muutakin Jehovan todistajille kiusallista, koska videota ei saa enää esille.
- Anonyymi
Adventismiaatteessa arvostetaan suuresti Milleriä ainakin pastoreiden keskuudessa.
- Anonyymi
Adventismiopissa vaikuttaa suuri pettymys vielä tänä päivänäkin.
Taivaaseen nousukalliolta tämäkin lahko sai alkunsa mutta missä hengessä ? - Anonyymi
Nyt puhaltaa uudet tuulet muovailuvahan inspiroimana.
- Anonyymi
Eikä homot edes tuomitse.
Vain valtiovalta kun ei ymmärrä hyvän päälle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1152971EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031217
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22693- 40688
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632