Adventtikirkko otti pakolla kymmenykset palkastani.

Adventtikirkkoon voimakkaasti kytkeytyneen Hopeaniemen terveyskylpylän, joka sijaitsi Vihdin Nummelassa, entisenä työntekijänä kerron, että sielläkin oli tosiasiallinen kymmenyspakko.

Tiesin, kuten muutkin työntekijät, että oli alistuttava kymmenysten riistoon palkasta, jotta sai töitä. Kymmenykset leikattiin siten palkasta, että se leikkasi pysyvästi myös eläkettä.

Älkää, adventistit, viitsikö valehdella, että kymmenykset olisivat olleet vapaaehtoisia edes laitoksissanne.

En saanut luvattuja siunauksia sen enempi palkoistani pakko-otetuista kuin ”vapaaehtoisesti” maksamistani kymmenyksistä. Niukan elämän ja eläkkeen sain. Tajuamiseen meni aikansa.

Keisarilla ei ollut vaatteita, mutta kesti aikansa tajuta koko menettelyn röyhkeys ja tuotettu vahinko.
1462781
17Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 146

Vanhimmat

Ei Jumala siunannut edes Hopeaniemen kuntoparantolaa maallisella menestyksellä, vaikka pastorit ankarasti rukoilivat senkin puolesta.

7Äänestä
  • Adventtikirkon tilannehan rukousten kuulemiselle on käskyistä tuttu; ´´Älä turhaan huutele Herra sinun Jumalaasi, ´Minä en sinua kuule, huutele avuksesi niitä jumalia , joita olet tehnyt itsellesi, auttakoot ne sinua hätäsi päivänä, minä en auta enkä kuule.´´ benedictus

    4Äänestä

Ei kannata katkeroitua. Kaikkea hyvää sinulle. Toivottavasti olet kuitenkin uskosi säilyttänyt.

1Äänestä
  • Toivottavast aloittaja on kääntynyt kultista ja tullut uskoon. 1 kor 15:1-4.

    5Äänestä

  • katkeruus on väärintekijän osa, koska hän tekee sitä mikä on laissa kielletty benedictus

    4Äänestä

  • Elä helvetissä enää usko advarihupatusta.
    Irti vaan mahdollisimman nopeasti.
    Kannattaa etsiä Uskontojen uhrien sivustoilta mielenrauhaa. Siellä on monta entistä adventistit. Heillä vakuuttavaa kerrottavaa.

    6Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Elä helvetissä enää usko advarihupatusta.
    Irti vaan mahdollisimman nopeasti.
    Kannattaa etsiä Uskontojen uhrien sivustoilta mielenrauhaa. Siellä on monta entistä adventistit. Heillä vakuuttavaa kerrottavaa.

    ai nytkö siellä on adventisteja... heheee.... riippuu missä sivulla kirjoittelet, niin sen kirkon jäsenet ovat uskontojen uhrien sivulla.

    Onko siellä akkansa hakkaajien itkijöitä, entä torilla nuoret, kun puukonkanssa pitää turvata seluntansa jne. missä heitin uhripäivystys itkupaikkansa on?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Elä helvetissä enää usko advarihupatusta.
    Irti vaan mahdollisimman nopeasti.
    Kannattaa etsiä Uskontojen uhrien sivustoilta mielenrauhaa. Siellä on monta entistä adventistit. Heillä vakuuttavaa kerrottavaa.

    Niinpä niin. jahkaajat - eri puolilla jahkaavat, että tuon ja tuion uskonnoon porukkaan on uskontojen uhrien tuvassa.

    Minusta tuntuu, että kohta uskontojen uhrien tuvasta on moni menettänyt mielenrauhassa, kun perkeleen tuvan elämä ei anna sielurauhaa.

    Vaan päpättäjät siellä saa sen myllykiven kaulaansa.

    Äänestä

Mitä töitä aloittaja teki ?

1Äänestä
  • lämmitti kiuasta ja hikoili ala- lauteella

    Äänestä

Kyseessähän on ollut veronkierto, koska jos eläkemaksut ovat olleet pienemmät, niin myös verot. On verovapaasti maksettu ne kymmenykset ja samalla maksettu vähemmän veroja. On rikottu esivaltaa vastaa ja oltu laittomuuden tekijöitä.

2Äänestä
  • Ei todellakaan ollut vaan verottajan silloinen ohjeistus.

    Äänestä

Ja adventtikirkko väittää, että kymmenykset ovat vapaaehtoisia?
Puhuvat paskaa, kuten aina.

6Äänestä
  • Adventtikirkko hyödyntää tehokkaasti omantunnonpakkoa kerätessään jäsenistöltään rahaa.

    1Äänestä

  • Ei ne ole vapaaehtoisia, sillä samalla annetaan ymmärtää, että niiden maksamattomuus olisi Jumalalta varastamista, vaikka alkukristillisyydessä kymmenyksiä ei kerätty satoihin vuosiin, kunnes katolinen kirkko aloitti kyseisen juutalaisen käytännön keskiajalla.

    4Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei ne ole vapaaehtoisia, sillä samalla annetaan ymmärtää, että niiden maksamattomuus olisi Jumalalta varastamista, vaikka alkukristillisyydessä kymmenyksiä ei kerätty satoihin vuosiin, kunnes katolinen kirkko aloitti kyseisen juutalaisen käytännön keskiajalla.

    Sen kun muistaa, että Jumala on ihmismielen luomus.
    Sellaiselta Jumalalta sietääkin ottaa omansa pois.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sen kun muistaa, että Jumala on ihmismielen luomus.
    Sellaiselta Jumalalta sietääkin ottaa omansa pois.

    Olet oikeassa. Jumalan nimissä tehtyjä vedätyksiä pitäisi tutkia petos- ja kiskontarikoksina.

    6Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Adventtikirkko hyödyntää tehokkaasti omantunnonpakkoa kerätessään jäsenistöltään rahaa.

    kumma- kun tuossa porukkaa kuuluu erinäisiin liittoihin, sydän - nivel- jne. jne. jne. niin joka vuosi maksavat jäsenistölle rahaa.... on se kumma -- eikös vain. sinulle se kumma on joka asias, persepaperin suhteenkin pyyhit paperiin, mikä pitää ostaa... kumma . kumma.
    teille se kumma on joka-asia.

    ryyppyporukkakin kuusenalla, ryyppää kavereittensa eläkettä vuoronperään.
    rahaa siihen menee eläkkeet. mutta viina virtaa- vuoronpeäisen eläkepotin alkonjäsenrekisterin ketunjuomaan.
    kunnes, rahat on loppu.... ei siinä omantunnon pakkoa ole, sinne vaan, raha riittää eikä tarvii itkeskellä

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sen kun muistaa, että Jumala on ihmismielen luomus.
    Sellaiselta Jumalalta sietääkin ottaa omansa pois.

    leskivaimokin antoi viimeisensä- elämisensä..... se kehotettiin kertomaan vaikka sapatistein kokouksissa.

    Nämä tyhjäpäät- jotka vikisevät toisten rahojen ääressä, he eivät anna, kuin liiastaan sen vipatun vitosen verran..


    https://www.youtube.com/watch?v=B-euyfvYcAc

    Äänestä

  • erehdyt, johan sivullinenkin näkee, että itse puhut sitä paskaa...
    Jos et ole pappina, niin ethän sinä maksa, miksi valitat ja joka on pappina ja on sopinut näin, niin sekin on vapaehtoista... meneekö kaaliin, vai eikö hammasrattaat päässä liikahda.

    Vai oletko nähnyt atventtikirkossasi pappia, joka pyssynedessä viedään saarnapönttöön ja käsketään saarnata ja sanotaan ,että tästä otetaan sitten palkastasi.

    Ei et varmaankaan ole nähnyt- eli sontaa on suuri itselläsi täynnä...

    Kyllä ne papit ovat itse valinneet työtehtävänsä ja ovat vapaehtoisesti puhumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Adventtikirkko hyödyntää tehokkaasti omantunnonpakkoa kerätessään jäsenistöltään rahaa.

    taas sonnanjauhaja. Älä valita, jos et maksa kirkkoosi, kolehtiin --- ja älä edes mene sinne, kuluttamaan toisten uhraamisia. Jopa se, että käyt paskimassa pytyllä ja pyyhit silmänkirkastuspaperilla ahterin, sekin on maksanut kauppaan, ei se sinne itse lahjotuksena ole tullut, ja senkin aiot varastaa kirkolta, että saa silmäsi kirkkaaksi.

    Sama se on joka paikassa. Jossain kaupassa ottavat käynnistäsi rahan, ei he anna sinunlaisesi olla toisten hyväkikäyttäjä.....
    tahi kerropa kotiosoitteesi. Tulen jatkuvasti syömään teille ja kulutan sinun tupaasi. Äläkä valita, silloin olen kaltaisesi....

    Äänestä

  • No, paljonko maksoit kymmenyksiä- vai annoitko oikein leskinaisen koko pari euroa, sinun koko elämisesi.... Kuis on.... jahkaaja... palstan tapansa mukaan rakkaudeton henki

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei ne ole vapaaehtoisia, sillä samalla annetaan ymmärtää, että niiden maksamattomuus olisi Jumalalta varastamista, vaikka alkukristillisyydessä kymmenyksiä ei kerätty satoihin vuosiin, kunnes katolinen kirkko aloitti kyseisen juutalaisen käytännön keskiajalla.

    Ei Jumalalta voi varastaa, ainut- miten, että sydämestään lupaa- ja ei tee.
    Sehän lukee Raamatussakin. Pariskunta teki vilppiä ja molemmat eri aikaan tullessa- valhetelivat ja kannettiin ruumiina tuvasta ulos. Siinä valehdeltiin Jumalalle, ja Hän otti Hengen ja valheen puhujat tilille.

    Ymmärtääkö hän sanana varastaminen Jumalalta....

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olet oikeassa. Jumalan nimissä tehtyjä vedätyksiä pitäisi tutkia petos- ja kiskontarikoksina.

    No, miksi vedätät itse - valheettasi.

    Sinä et ole nähnyt- etkä kulkenut uskoa Mestarisi kanssa.
    Valheveljet, ateistitkaan eivät ole sitä tehneet.

    Mutta, Apostolit. he olivat alusta asti olleet mukana ja ovat Todistajia.
    Sitä sinä et ole, vaan väität oikeudesat valhetodistajana aivan muuta.
    Siksi olet sanositasi tuomiolla.

    Äänestä

Toisaalta vaikutus eläkkeen on minimaallinen. Suurempi vaikutus on ollut sillä miten suuri palkka yleensä on ollut kun sillä miten siitä kerätty eläkemaksuja. Mikä on huijaus omalla tavallaan kuten kymmenykset. Ei ihminen koskaan saa takaisin niitä rahoja mitä maksaa palkastaan eläkemaksuja, vaan eläkeyhtiöt sijoittavat ne ja voivat niillä paksusti. Eläkkeet maksetaan valtion kassasta. Miksi muuten selitetään että tulevat sukupolvet maksavat meidän eläkkeet. Nehän pitäisi maksaa niistä eläkemaksuista mitä on kerätty, eikä tulevien sukupolvien pitäisi itseään niillä vaivata.

Mutta aina kun rahasta on kyse, aina löytyy halu huijaamiseen.

Äänestä

Valehtelet.

Äänestä
  • Itse valehtelet. Minäkin olin Hopeaniemen kuntoparantolassa 90-luvulla töissä. Siellä oli tuollainen käytäntö, jota en uskaltanut lähteä kyseenalaistamaan töiden turvaamiseksi.

    Kysyttiin heti aluksi, otetaanko palkasta jo päältä kymmenykset. Ymmärsin, ettei kannata heittäytyä hankalaksi. Olin kirkon kastettu jäsen.

    4Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Itse valehtelet. Minäkin olin Hopeaniemen kuntoparantolassa 90-luvulla töissä. Siellä oli tuollainen käytäntö, jota en uskaltanut lähteä kyseenalaistamaan töiden turvaamiseksi.

    Kysyttiin heti aluksi, otetaanko palkasta jo päältä kymmenykset. Ymmärsin, ettei kannata heittäytyä hankalaksi. Olin kirkon kastettu jäsen.

    Jos teet töitä kirkolle, palautat kymmenykset. Jos et palauta, etsi toinen työnantaja. Piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Jos teet töitä kirkolle, palautat kymmenykset. Jos et palauta, etsi toinen työnantaja. Piste.

    Viet rahat metsään kannon päähän ja Jumala käy ne noutamassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Itse valehtelet. Minäkin olin Hopeaniemen kuntoparantolassa 90-luvulla töissä. Siellä oli tuollainen käytäntö, jota en uskaltanut lähteä kyseenalaistamaan töiden turvaamiseksi.

    Kysyttiin heti aluksi, otetaanko palkasta jo päältä kymmenykset. Ymmärsin, ettei kannata heittäytyä hankalaksi. Olin kirkon kastettu jäsen.

    Töiden turvaamiseksi? Eikö ammattiaitosi riittänyt etsimään töitä ja valitat.
    Ehkä pääsit suojatyöpaikkaan ja elit siellä- mitä valitat. ja vikiset.
    Se rassaa näin sivullisen korvaakin.

    Eri puolilla uskonnollista kenttää on ihmeellinen itkuproeukka ja raivaripotkijoita.
    Säälittävää porukkaan.

    Äänestä

Eläkkeen määrään kymmenyksien pidättämisellä bruttosummasta ei ole juurikaan mitään käytännön vaikutusta. Jos palkka on pieni, jää eläke joka tapauksessa pieneksi ja kansaneläke tulee avuksi. Jos taasen palkka on ollut ruhtinaallinen, tulee sitä eläkettä hyvin riippumatta kymmenysten keräämisestä.

Vääryys ei ole siinä, vaan siinä että kyseessä on veropetos. Myös valtiolta on jäänyt veroja siten saamatta ja ne pitäisi nyt jälkikäteen tilittää, koska on varatettu esivallalta se mikä esivallalle kuuluu.

On oltu laittomuuden tekijöitä ja taasen on käräjille menon paikka.

1Äänestä

Olin joskus 90-luvun alkupuoliskolla kirkon palveluksessa, en kylläkään Hopeaniemessä. Talousjohtaja näytti kaavaketta, jolla voi jättää osan palkasta nostamatta. Hän selitti käytännön perustuvan verottajalta saatuun ohjeeseen, jonka mukaan nostamatta jätetystä palkasta ei tarvitse veroja maksaa. En kuitenaan pysty itse määräämään, että ne käytettäisiin kymmenyksiin, vaan rahat jäisivät kirkon hyväksi, ja kirkko päättää niiden käytöstä. Voisin tietenkin pitää niitä kymmenyksinä. Sitten hän jatkoi, että hänen mielestään minun ei kannata näin tehdä, koska palkan nostamatta jättäminen pienentäisi eläkettäni. Voisin aivan hyvin hoitaa kymmenykseni itse. Siinä vaiheessa kuitenkin ajattelin eläkkeen olevan niin kaukana tulevaisuudessa, että pieni verosäästö tuntui paremmalta kuin vähän suurempi eläke. Täytin paperin.

Sitten siirryin muualle töihin, mutta viitisentoista vuotta myöhemmin, minulle taas tarjottiin kirkon töitä. Otin työn vastaan, kysyin kymmenyksistä ja talousjohtaja sanoi, että vanha käytäntö on verottajan uusien ohjeiden myötä lopetettu. Hän totesi, että voin kyllä täyttää kaavakkeen, jolla verojen jälkeen saamastani nettopalkasta otetaan kymmenykset, tai voin hoitaa ne itse. Parina vuonna annoin kymmenykset suoraan, sitten unohdin täyttää kaavakkeen ja hoidin ne itse, ja taisivat ne joskus jäädä hoitamattakin, eikä kukaan perään kysellyt. Eli sellaista pakkoa minun kohdallani.

En kuitenkaan kiistä aloittajan kokemusta, olihan Hopeaniemessä eri faraot kuin minulla. Totean vain, ettei yhtä kokemusta kannata yleistää koko kirkkoon. Ehkä Hopeaniemeläistenkin kohdalla asiassa olisi ollut muita vaihtoehtoja kuin pakko, jos joku olisi kysellyt niiden perään tai selvittänyt miten kirkon muut yksiköt toimivat.

Nyt olen eläkkeellä, eivätkä ne kirkolle annetut pennoset harmita yhtään. Päinvastoin.

4Äänestä

Jos olisit tiennyt falloskohusta, niin olisit halunnut maksetut rahat takaisin.

Ellei olisi siihen itse myös syyllistynyt.

1Äänestä
  • Ei sellaista kohua olekaan. Nimeä asiat oikein.

    1Äänestä

Jos kymmenyksillä ostettu muovailuvahaa, niin eivät ole menneet oikeaan tarkoitukseen.

Joskaan mitään kymmenyslakia ei ole olemassakaan, kuten ei mitään muutakaan lakia, vaan pitää vaeltaa Herran Hengessä eikä laittomuuden hengessä.

Äänestä

Mihin lienee menneet nämä rahat, kymmenykset...?

1Äänestä
  • Kymmenykset käytetään työntekijöiden palkkaamiseen. Piste.

    Äänestä

  • Pastorien yltäkylläisen elämän varmistamiseen…

    Äänestä

Lahkot ovat aina olleet kovia rahastamaan ja raha on yleensä mennyt johdon hulppeaan eläämiseen.

4Äänestä
  • Kuulin adventtikirkossa vielä käyvältä ystävältäni, että entistä enemmän raha esillä saarnoissa.

    5Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kuulin adventtikirkossa vielä käyvältä ystävältäni, että entistä enemmän raha esillä saarnoissa.

    Jokin heitä huolettaa.

    4Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Jokin heitä huolettaa.

    Adventtikirkko kutistuu tasaisen varmasti

    3Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Adventtikirkko kutistuu tasaisen varmasti

    Mun puolesta adventtikirkko saisi lakkauttaa toimintansa. Se olisi ollut siunaus perheelleni.

    1Äänestä

Kyllä minulta kysyttiin Finn-nutanalla työskennellessäni, että otetaanko kymmenykset palkasta vaiko eikö. En halunnut että otetaan, joten ei otettu.

6Äänestä

Ainakaan täällä meillä päin ei kuule puheita rahasta.

Äänestä

Yleisesti.Kristuksessa Jeesuksessa ei ole kymmenys lakia eikä koskaan ole edes mainittu raamatussa.
Sitten voitte itse miettiä, miksi olette jossain lahkoissa.
Jumala armahda.

1Äänestä
  • Adventtikirkon on rahastettava nöyriä seurakuntalaisiaan entistä innokkaammin, kun maksajat ovat käymässä vähiin.

    3Äänestä

  • Valheesi ei hetkauta. Kymmenykset ovat Jumalan vaikka sinä mitä muuta urputat.

    Äänestä

  • Sinun lahkoosi emme koskaan liity.

    2Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Valheesi ei hetkauta. Kymmenykset ovat Jumalan vaikka sinä mitä muuta urputat.

    Kerro missä kohtaa uutta liittoa on kymmenykset määrätty ?

    6Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Valheesi ei hetkauta. Kymmenykset ovat Jumalan vaikka sinä mitä muuta urputat.

    Minun lahkossa ei rahasteta.
    Olen sen ainut jäsen.

    1Äänestä

  • Naurattaa- kun jo helluntaissakin jossa emäntäni oli- ja Vapaakirkollisen kanssa puhuivat kymmenyksistä. Ilmeisesti et lue Raamattua ollenkaan.

    Äänestä

Kyseessähän oli / on rikollinen toiminta.

Toisaalta: itse vapaaehtoisesti olit valinnut adventismin ja suostuit tuohon.

3Äänestä

Raha se adventtikirkkoa pyörittää? Muuten toimintansa lässähtäisi?

3Äänestä

Olemme ERILAISIA. Pyhä Jäännös. Syömme nakkoja ja väännämme puhtaita kakkoja.💩
- Puhtaat ulosteet puhtaat ajatukset. SDA Dr. Kellogg -

Äänestä

Ei uskomiseen tarvita mitään joulukirkkoja. Voit uskoa vaikka yksin.

Äänestä

etkös vapaehtoisesti mennyt töihin sinne Hopeaniemeen ja palkkapuolen kymmenys oli toimenkuvan toteutuksen mukainen.
Eli mitä vingut ja valitat..??? Olisit lähtenyt pois, niin homma olisi ollut kunnossa.

Elämä katsos on aina vapaehtoinen- valtiolla en saanut edes vapaalla ryypätä, kun ja koska jos siitä paloi, joutui mittapaikalle viranomaisen kirjaan, se olisi ollut lopputili.

Mutta leipä oli tarpeen 38- vuotta raittiina, ja kas, ei se pahalta tuntunut, koska terveys oli avainsana ja muualla tuttuja kuoli viinaan.

Siis- elämä ja palkka oli avain ... Olisinhan minä voinut mennä muualle töihin, vaikka ensolle ja perjantaipullo olisi ollut se paratiisijuoma...

Siis älkäämme tyhjänpäiväisestä viittikö itkeä ja valittaa.,.

serkkupoika on ryypännyt niin, että tuossa velimiehenkanssa haasteltiin, mökki menee alta.... koijarit vie- kun viina maistuu.... sekin on otettava huomioon..

Eli vali- vali vali... on tyhjäpäiväistä itkemistä.......

Olisit valinnut toisit, niin ei itkettäisi sua niin kovasti...

Otanko osaa..... nyyyyyyyh nyyyyyh---- helpottiko

1Äänestä
  • Valehtelee koko tarinansa. Missään ei pakolla ole koskaan otettu kymmenyksiä keneltäkään. Keksivät satuja kun eivät pysty parempaan eikä edes kiukuttelemaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Valehtelee koko tarinansa. Missään ei pakolla ole koskaan otettu kymmenyksiä keneltäkään. Keksivät satuja kun eivät pysty parempaan eikä edes kiukuttelemaan.

    Kysy asiaa Hopeaniemessä työskenneeltä tutultasi, niin loppuu epäily. Käytännössä siellä oli kymmenyspakko, jos halusi saada töitä myös jatkossa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kysy asiaa Hopeaniemessä työskenneeltä tutultasi, niin loppuu epäily. Käytännössä siellä oli kymmenyspakko, jos halusi saada töitä myös jatkossa.

    HÖPÖ HÖPÖ!

    1Äänestä

Tätä samanlaista kymmenysten keräämistä bruttopalkalkasta on ainakin yritetty myös ainakin yhdessä adventtikirkon koulussa, mutta ei onnistunut.

4Äänestä
  • Eihän kenenkään pidä mennä sellaiseen mukaan mitä ei ole olemassa.
    Kymmenyksiä ei ole olemassa uudessa liitossa.
    Jos joku muuta väittää valehtelee ja on kehittänyt oman lahkouskonsa omilla säännöillään.
    Auttaminen on, muttei pakosta ja yhteinen kerääminen esim evankelistan matkaan saattamiseen jne jne ja jokainen varojensa mukaan laittakoon sivuun rahaa.
    Eli mitään pakko kuppausta ei ole.

    2Äänestä

Ennen vuoden 1996 eläkeuudistusta eläke määräytyi usein viimeisen neljän vuoden ansioiden mukaan. Hopeaniemessä oli yleisenä käytäntönä, että bruttokymmenyksiä ei otettu viimeisenä neljänä vuotena, joten työntekijän eläke oli 11,11 % korkeampi kuin bruttokymmenykset päältä otettuina.

3Äänestä
  • Minunkin bruttopalkasta kymmenykset otettiin päältä Hopeaniemessä. En tiennyt, että vaikuttaa eläkkeeseen.

    5Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Minunkin bruttopalkasta kymmenykset otettiin päältä Hopeaniemessä. En tiennyt, että vaikuttaa eläkkeeseen.

    Hopeaniemi on jo aikaa sitten kuopattu ja sen työntekijät olivat aikanaan USA:sta Suomeen rantautuneen kultin kusettamia. Adventtikirkko ei osaa muuta kuin hyväksikäyttää ihmisiä ja anastaa heidän omaisuuttaan.

    3Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Hopeaniemi on jo aikaa sitten kuopattu ja sen työntekijät olivat aikanaan USA:sta Suomeen rantautuneen kultin kusettamia. Adventtikirkko ei osaa muuta kuin hyväksikäyttää ihmisiä ja anastaa heidän omaisuuttaan.

    Eipä ole kukaan anastanut yhtään mitään.

    Adventisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Eipä ole kukaan anastanut yhtään mitään.

    Adventisti.

    Sinulle asia ei ole vielä avautunut.
    Give me strength.

    1Äänestä

Jos olet töissä kirkolla, palautat kymmenykset tai lähdet lätkimään. Piste.

Äänestä
  • Laitonta.

    2Äänestä

Kymmenykset eivät ole pakolliset.

Jos kuuluu Luterilaiseen kirkkoon otetaan kirkolle rahat suoraan tilistä.

Äänestä
  • Kymmenykset ovat monille omantunnonpakotettu tapa siunausvalehtelulla ja taivaspaikkapelotteluilla tehostettuna. Kirkollisvero on 1,25 % Tampereella. Elikkä kymmenykset ovat 8 kertaa suuremmat kuin kirkollisveroni.

    Pienituloinen ei maksa laisinkaan kirkollisveroa tuloverovähennysten myötä ja keskituloisellakin on selvästi alle tuon 1,25 % , koska verovähennykset.

    Kymmenykset naulittiin ristille muun Mooseksen lain kanssa. Alkuseurakunnissa ei kerätty eikä maksettu kymmenyksiä.

    5Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kymmenykset ovat monille omantunnonpakotettu tapa siunausvalehtelulla ja taivaspaikkapelotteluilla tehostettuna. Kirkollisvero on 1,25 % Tampereella. Elikkä kymmenykset ovat 8 kertaa suuremmat kuin kirkollisveroni.

    Pienituloinen ei maksa laisinkaan kirkollisveroa tuloverovähennysten myötä ja keskituloisellakin on selvästi alle tuon 1,25 % , koska verovähennykset.

    Kymmenykset naulittiin ristille muun Mooseksen lain kanssa. Alkuseurakunnissa ei kerätty eikä maksettu kymmenyksiä.

    Höpöhöpö.

    Äänestä

hehe ne ovat "vapaaehtoisia" koska kukaan ei pakota olemaan huijauksen uhri...

Anna kirkollemme 10% tuloistasi niin saat sille rahallesi vastiketta kuolemasi jälkeen!

Kuoleman jälkeinen vastike on huijarille helpoin kun sitä ei kukaan voi todisteilla osoittaa valheelliseksi.

Äänestä

Jos et anna kymmenyksiä eläessäsi, kuoleman jälkeen on pirun paha olla.

Äänestä
  • Väitätkö apostoleiden olevan helvetissä, kun alkuseurakunnissa ei maksettu kymmenyksiä?

    5Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Väitätkö apostoleiden olevan helvetissä, kun alkuseurakunnissa ei maksettu kymmenyksiä?

    Luunsa ovat jo ammoin muuttuneet pölyksi.
    Pöly on ikuista. Helvetin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Juutalaisuudessa vain maanviljelijät ja karjankasvattajat palauttivat kymmenyksiä.

    Jeesuksen kasvatti-isä Joosef ei palauttanut kymmenyksiä puuseppänä. Myöskään apostoli Pietari ei ollut kalastajana velvollinen palauttamaan kymmenyksiä Mooseksen lain mukaan.

    Rangaistaanko heitä jotenkin? Ei varmasti. Kymmenykset eivät sitä paitsi kuulu laisinkaan kristillisyyteen. Apostolit eivät niitä keränneet eivätkä maksaneet.

    3Äänestä

10% ansioistasi vie sinut 10% varmuudella taivaan porteille.
Anna meille 100% kaikesta mitä omistat, niin olet varmuudella taivaan porteilla.
Tosin jatko siitä portilta sisään on mahdoton, koska olet väärällä portilla.

Äänestä
  • Katolinen aneoppi toimi noin. Apostolit eivät keränneet eivätkä maksaneet kymmenyksiä. Rahalla ei taivaaseen päästä.

    2Äänestä

Näinhän se tapana oli Hopparissa 80- ja 90-luvuilla. Voi niitä aikoja.

4Äänestä

”Keisarilla ei ollut vaatteita, mutta kesti aikansa tajuta koko menettelyn röyhkeys ja tuotettu vahinko.”

Liian harva tajuaa ajoissa. Tietääkseni ammattiyhdistysliike ja lainsäädäntö eivät tykänneet Hopeaniemen joistakin käytännöistä.

Palkattomat lauantaityöt ja 100 % sunnuntaikorotuksen evääminen taisivat olla pitkään ongelma? Hopeaniemessä työskennellyt kaverini noista kertoi, mutta ymmärsin, että 2000-luvun alussa olisi tullut korjausta ulkopuolisen painostuksen vuoksi. Mainitsi palkasta päältä otetut kymmenykset. Koki tulleensa väärin kohdelluksi ja oli katkera Adventtikirkolle.

2Äänestä
  • Niin sielähän oli pakko työskenellä !

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Niin sielähän oli pakko työskenellä !

    Mihin mennä muualle, kun ei ole ammatillisesti koulutettu työhön?
    Kaikki teetetään talkoohengessä ja tietysti adventtikirkko tunnetaan ahneena ja pihinä laitoksena, joka maksaa vain sen yhteisön myyntimiehille (pastoreille), hallinnon henkilöstölle ja muulle loisporukalle hyvää palkkaa. Kaikki muut saa unohtaa ja heille maksetaan hampaat irvessä jotain vain armosta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Niin sielähän oli pakko työskenellä !

    Toimiko adventtikirkkoa ainakin epäsuorasti vaurastuttanut Hopeaniemi silloisten lakien ja työehtosopimusten mukaan?

    Jos työehtosopimus määrää 10 000 mk kk palkkaa, saako sitä maksaa työpaikan tosiasiallisella (tai työntekijän kuvittelemalla) uhalla vain 9000 mk kk?

    2Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Mihin mennä muualle, kun ei ole ammatillisesti koulutettu työhön?
    Kaikki teetetään talkoohengessä ja tietysti adventtikirkko tunnetaan ahneena ja pihinä laitoksena, joka maksaa vain sen yhteisön myyntimiehille (pastoreille), hallinnon henkilöstölle ja muulle loisporukalle hyvää palkkaa. Kaikki muut saa unohtaa ja heille maksetaan hampaat irvessä jotain vain armosta.

    Käsittääkseni useimmilla Hopeaniemen työntekijöillä oli ammatillinen koulutus. Työpaikan vaihtaminen ei ollut läpihuutojuttu 90-luvun lama-aikana millään koulutuksella. Adventtikirkolla ja sen pastoreilla itsellään meni silloinkin leveästi.

    3Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Toimiko adventtikirkkoa ainakin epäsuorasti vaurastuttanut Hopeaniemi silloisten lakien ja työehtosopimusten mukaan?

    Jos työehtosopimus määrää 10 000 mk kk palkkaa, saako sitä maksaa työpaikan tosiasiallisella (tai työntekijän kuvittelemalla) uhalla vain 9000 mk kk?

    Verottaja menetti tuossa paljon rahaa. Miten se keisarille ensin maksamista koskeva Raamatun kohta kuuluikaan?

    2Äänestä

  • Hopeaniemi oli yksi vanhimmista kylpylöistä Suomessa. Adventtikirkko osti sen vuonna 1942. Hopeaniemi meni myöhemmin konkurssiin, mistähän johtuu näitä on muitakin adventistien liiketoimia, joissa ovat rahat palaneet...

    1Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Hopeaniemi oli yksi vanhimmista kylpylöistä Suomessa. Adventtikirkko osti sen vuonna 1942. Hopeaniemi meni myöhemmin konkurssiin, mistähän johtuu näitä on muitakin adventistien liiketoimia, joissa ovat rahat palaneet...

    Ketkä näitä konkursseja on tehtailleet? Onko samat tyypit olleet saneeraamassa?

    Äänestä

mitä aloittaja vikisee taas. Eikö sinusta olekaan ollut appia ja ottaa kupolista- kuin pikku oravallla, niinkö

Katsos maailmassa on kirkkoja- himean joka nurkalla. Toiset eivät ota kymmenyksiä ja toiset voivat ottaa... no eikös se olekin sopimus tavalla tahit toisella.
ongelmako... ei varmaan, vaan sinulle se on- ja niiin pirusti sinua räkytyttää eikös vain.
Eli ongelmasi onkin joku muu- kuin kymmenykset !!! Ethän sinä ole niitä menettänyt, koska sinuta ei olisi ollut pappiakaan edes torille, vaan henkesi näkyy haiskahtavan halitoosille, tapasi mukaan..

minua huvittaa ja naurattaa kaltaisesti itkuiset iikat - toiset toisilla palstoilla ja toiset toisille, ei aihepiireittäin tajuamatta, että olette naurualaisia kirjoittajia, eli pellejä..

Teette itsenne aiheellisesti pellehermannin näköiseksi.... Ei tavallaninen tallaaja, ketään kiinnosta- koko asia ja jos joku on halukas saarnaja tupruttamaan vaikka ellenistä ja kuittaa palkastaan kymmenykset. ... niin entä sitten?
Se on hänen asia. eikä se ole pois sinun kukkarosta ja jos olet tehnyt sopimuksen, niin vaihda tupaa- sillähän se selviää, mutta typerää itkeä asioissa, johon on mahdollisuus muuttaa poistumalla - ja tahi jos halututtaa saarnata- niin maksaa siitä ne kymmenykset.

Jotkut eivät saa edes sitä kymppiä päivästä - ja saavat tehdä muualla työtä maksen jopa työmatkansa... eli?

Äänestä
  • En ymmärrä kirjoituksestasi juuri mitään, koska sen logiikka on vaikeasti seurattavaa.

    On sullakin kumma tarve puolustaa adventtikirkkoa ja historiassaan vähintään moraalisesti kyseenalaisia kuvioita.

    3Äänestä

Voiko Adventtikirkon pastori olla nykypäivänä maksamatta kymmenyksiä, jottei potkita viralta? Missä vapaaehtoisuus?

3Äänestä

Tuttua. Et ole ainoa.

2Äänestä

Jos palkasta otetaan kymmenykset omin päin, niin siitä kyllä ammattiyhdistys nousee takajaloilleen ja hyvin, hyvin mieluusti haastaa seurakunnan käräjille työntekijän riistämisestä. Heillä on oikein himo siihen ja haluava sulan hattuun siitä miten puolustavat työntekijöiden oikeuksia.

Yksi soitto riittää.

1Äänestä
  • Olettaisin, ettei nykyään kymmenyspakotus onnistuisi 80- tai 90-lukujen malliin, mutta silloin Adventtikirkon laitokset olivat melkoisen sisäänpäin kääntyneitä kuplia, joihin AY-liikkeellä ei ollut kovin vahvaa otetta ja valvontaa.

    2Äänestä

Olisiko kannattanut ajoissa laittaa kymmenysasioissa hanttiin?

3Äänestä

Virhe on siinä, että harhaoppista tulisi karttaa eikä missään nimessä siten antaa sille rahaa. Siitä se laittomuuden tekeminen tulee.

3Äänestä

Hopeaniemi oli toimiessaan vähän väliä taloudellisissa vaikeuksissa.
Adventtikirkon hallinto keksi monenlaisia vedätyksiä, joilla saataisiin kannattavuutta lisättyä.

Seurakuntien jäseniltä aneltiin rahaa toistuvasti.
Markka-aikana mm. lahjoituksia porrastettiin niin, että 5.000 mk hopeaniemeen lahjoittanut sai viettää pidennetyn viikonlopun ko. laitoksessa ilmaiseksi syömällä 'papuja/nakkoja ja pupujen ruokaa'.

10.000 mk lahjoittanut sai kokonaisen viikon olla kylpylässä täysihoidossa, mikäli laitoksessa oli vapaita paikkoja. Lahjoituksesta sai lisäksi kunniakirjan, jonka sai ripustaa kotinsa seinälle ja kun sitten joku seurakunnan ystävä tuli käymään niin seinällä loisti todistus lahjoituksesta, jota oli mukava esitellä kyläilijälle. Mahtoi se olla mieltä ylentävää?

Pastorit saivat luontaisetuna olla ilmaiseksi Hopeaniemessä ja he saivat siltä ajalta vielä palkkaakin.

Ei sitä Hopeaniemeä myöskään loppuaikana paljoa saneerattu ja huoneet sekä yleisilme olivatkin jämähtäneet 70-80-luvuille.
Eipä sillä paikalla ole muutenkaan ollut liiemälti siunauksia, koska yrittäjä, joka jatkoi Hopeaniemi Resort nimellä toimintaa, joutui aika nopeasti luopumaan paikasta 2019 taloudellisten vaikeuksien vuoksi.

Paikka on ollut siitä lähtien myynnissä, mutta ei nähtävästi ole mennyt kaupaksi.
Sinne se rapistuu, koska laitoksen rakennukset alkavat olla purkukuntoisia, eikä niitä kannata enää saneerata. Aika on ajanut jo ohi siitä paikasta.

2Äänestä
  • Hopeaniemi siirtyi vuonna 2001 Kuntoparantolasäätiölle. Kuntoparantolasäätiö myi liiketoiminnan vuonna 2011 yritykselle, joka oli vuokralla kiinteistössä. Kesästä 2014 lähtien kiinteistön omisti kiinteistökehitysyhtiö Forela, jonka konkurssin myötä Hopeaniemi siirtyi Diapad Oy:lle. Vuosina 2015–2016 Hopeaniemi toimi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Vuosina 2017–2019 vuokralaisena oli Hopeaniemi Resort Oy, joka harjoitti hotellitoimintaa.

    2Äänestä

  • No ei ne nyt niin huonossa kunnossa ole,kävin hiljattain katsomassa.

    1Äänestä

Sama on helluntailaisilla ja kymmenykset brutto- ei nettopalkasta.

Äänestä
  • Pastorien kannattaa olla ahneita uskontokunnasta riippumatta. Rahat pois on se uskonlahkojen yhteinen oppi. Mitä enemmän, sen parempi…

    1Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Pastorien kannattaa olla ahneita uskontokunnasta riippumatta. Rahat pois on se uskonlahkojen yhteinen oppi. Mitä enemmän, sen parempi…

    Irroitin koko sukuni maksamasta lahkolle kymmenyksiä. Moni sukulaiseni on kiittänyt jälkikäteen avustani. Osa laittaa pienempiä summia, mutta älytön kymmenystörsöys loppui.

    2Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Irroitin koko sukuni maksamasta lahkolle kymmenyksiä. Moni sukulaiseni on kiittänyt jälkikäteen avustani. Osa laittaa pienempiä summia, mutta älytön kymmenystörsöys loppui.

    Adventtikirkko on harvinaisen bisneskeskeinen kirkko.

    2Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Adventtikirkko on harvinaisen bisneskeskeinen kirkko.

    No miksi businekset ei sujuneet? Kuka tai ketkä mokaili?

    1Äänestä

Huvittaa ainainen kitinä- jo sivullisen näkövinkkelistä- vuosien varrelta- seurattuna.

Yleensä, jos sopimus kirjoitetaan- työnantaja ja tekijä. Eiköhän siellä ollut esillä aloittajalla, että mitä saa käteen, ja mitkä ovat "ikäänkuin kuluja"?

Ja jos ei ja palkkapussin sai käteen, niin oliko riimu kaulassa, tahi jalassa, ettei päässyt sellaisesta voiu voi voi voi itku ja voitotuspaikasta eroon.

Piti jäädä pakosti työntekijäksi, ja pitää itkeä lopun aikaa.

Tuntuu oudolta aloittajan itkuraivasrit edelleen.

Kun omaltakohdin rupesi työnantaja toimiin, jolloin jätti ylityöt korvaamatta, ja pikko boss - myös myötäsilitti työnantajansa tapaa- tuli päivä, jolloin oma toimistopäivä venähti liian pitkäksi. Pistin pillit pussiin, tietokoneet stoppiin ja läksin kotiin.
En myynyt nahkaani - enkä voivotellut.
Seuraavana aamuna pikku- boss- soitti kotiin, ja nuhteli- että ikäänkuin olin jättänyt hommat kesken. Tule heti töihin.
Ei mitään kiirettä, itselläni, koska työaika- ei ollut virallisesti alkanut. Siis sopimuksen mukaan.
Vein lapseni konservatorioon ja hoidin asioitani ja menin työpaille..
Siellä alkoi savu nousemaan pikku- bossin korvista- heti isonpäällikön toimistoon.
Työt "kuulema" oli tekemättä.

Astuin ison Bossin toimistoon ja yli tunti istuttiin nokakkain. Hän sai tuta, missä mennään, missä toimistoväki itkee- kysyin seuraavanpäivän vapaaksi- ja sen luvalla ajoin pääkaupunkiin, löin ison talon isännälle, paperit nokan- alle, kelpaako taloon.
Olisin saanut aloittaa seuraavana päivänä, mutta, kerroin irtisanomisajan aikataulusta.
Palasin, irtisanoin itseni ja vaihdoin taloa, jossa palvelin eläkeiläänki asti.

Siis on turhaa itkeä ja vollottaa- jos homma ei ole hyvä, niin lähtee.
Jos ei ole lähtenyt - niin taitaa itku olla vain lapsen raivareita, ja ne kannattaa jättää itkemättä myöhmennin. SE näyttää typerältä ja vieläpä vuosia seuranneena sama itkuraivari esiintyy palstalla. Onkohan kaikki ryynit kohillaan.

Käy lääkärissä, tahi jätä jo möykkääminen. itsehän olet matkasi tehnyt ja ----hyväksynyt--- ehtosi.... siis katso peiliin.

3Äänestä
  • Tuo kitisijä maksanut kirkollemme varmaan jo satojatuhansia euroja. Jotenkin se pitäisi saada rauhoittumaan.

    6Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Tuo kitisijä maksanut kirkollemme varmaan jo satojatuhansia euroja. Jotenkin se pitäisi saada rauhoittumaan.

    Onko ongelma, että joku suojelee ihmisten rahoja bisneskeskeiseltä kirkolta?

    4Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Onko ongelma, että joku suojelee ihmisten rahoja bisneskeskeiseltä kirkolta?

    Kirkkonsa tukemisen pitäisi Paavalin mukaan lähteä iloisesta antamisesta ja vapaaehtoisuudesta. Ei jäsenten manipuloinnista.

    4Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Kirkkonsa tukemisen pitäisi Paavalin mukaan lähteä iloisesta antamisesta ja vapaaehtoisuudesta. Ei jäsenten manipuloinnista.

    Samaa mieltä!

    1Äänestä

Jumalhullujen varoilla ostetaan aseita ja ohjuksia ja sitten niillä pommitetaan vääräuskoisia, vastapuolta, vaikka he palvelevatkin samaa satujumalaa.
Ilman hihhuleita, kristinuskovia ja islamilaisia, maailmamme olisi paratiisi.

Äänestä
  • Unohditko ateistit !

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Unohditko ateistit !

    Uskonsotaahan tämä kaikki on tälläkin hetkellä.
    Putin mainostaa ja tukee Ukrainan sodassa aktiivisesti mukana olevaa maansa otrtodoksi kirkkoa. Ortodoksit Venejällä toivovat hartaasti, että Ukraina tuhottaisiin maan päältä pois kokonaan.
    Iranin sodassa napit vastakkain ovat kristityt ja islamilaiset.
    Asioilla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa.
    Ateistit kun ovat rauhaa rakastavia toisin kuin kristityt ja heidän palvomansa jumalat.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Uskonsotaahan tämä kaikki on tälläkin hetkellä.
    Putin mainostaa ja tukee Ukrainan sodassa aktiivisesti mukana olevaa maansa otrtodoksi kirkkoa. Ortodoksit Venejällä toivovat hartaasti, että Ukraina tuhottaisiin maan päältä pois kokonaan.
    Iranin sodassa napit vastakkain ovat kristityt ja islamilaiset.
    Asioilla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa.
    Ateistit kun ovat rauhaa rakastavia toisin kuin kristityt ja heidän palvomansa jumalat.

    Selitäpäs nyt vielä se Albania ja Neuvostoliitto ?

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Selitäpäs nyt vielä se Albania ja Neuvostoliitto ?

    Neuvostoliittoa ei enää ole.
    Suurin osa albaanian väestöstä on muslimeja.
    Mitä Venäjään tulee, niin siellä ovat ortodoksit ja juutalaiset, ortodoksit ylivoimaisesti enemmistönä.
    Myös Israelissa on venäläisiä noin 2 miljoonaa.
    Putin ei siis halua olla napit vastakkain Israelin kanssa, koska hän suojelee sillä omia kansalaisiaan.

    Äänestä

Mitättömän pieni kirkko Adventtikirkko on Suomessa, mutta jäsenensä näyttävät olevan kultin tiukassa otteessa. Mitä muuta sitä vaaditaan onnistuneeseen rahastamiseen?

1Äänestä
  • Raha ratkaiseeeeee! Lahkojen keskuudessa uskonasiat ovat keino rahastaa herkkäuskoisia. Uskonto on pelkästään peitetarina lahkojen ja kirkkojen päättävien elimien rahan- ja vallanhimolle.

    1Äänestä

Ihme toimintaa teillä! Eihän sitä Paavalinkaan mukaan pakolla saisi hengelliseen työhön rahaa kerätä, vaan iloista ja vapaaehtoista antajaa Jumala rakastaa.

Osaanpahan pysyä teistä loitolla. 🧐

4Äänestä

Onpas teillä paljon juttua rahasta.

Liian isossa roolissa raha kirkollanne.

Ei teitä ostettu kullalla eikä hopealla, vaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyöllä!

Kymmenysoppi jäi näin ollen ristille! Olette vapaita!

4Äänestä
  • Rahalla se advarikirkkokin pyörii. Köyhiltäkin maanitelluilla ja uhkaillulla. Taivaspaikan menetyksellä uhkailu on tehokas keino saada rahaa, vaikka kymmenykset eivät kuulu uuteen liittoon.

    1Äänestä

Läheiseni hautajaisissa puhui advaripappi kolmeen otteeseen rahasta.
Vainaja oli ollut iästään huolimatta uuttera Sympatian kerääjä. Pari muutakin hyödyllistä tekoa oli tehnyt kirkon suuntaan.
Sapetti kuunnella arkun vieressä, kuinka tärkeä lypsettävä oli ollut. Rahallisessa mielessä.

4Äänestä
  • Oletko ateisti vai advari ?

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Oletko ateisti vai advari ?

    Mitä se sulle kuuluu? Jokainen on sitä, mitä haluaa olla, eikä siinä tarvitse kysellä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Oletko ateisti vai advari ?

    Olen lypsettävän lapsi.
    Onneksemme vanhempien asunto oli isän nimissä. Hän oli kuollut aiemmin eikä ollut advari.

    4Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Olen lypsettävän lapsi.
    Onneksemme vanhempien asunto oli isän nimissä. Hän oli kuollut aiemmin eikä ollut advari.

    Köyhiäkin siunausvalheilla huijannut Adventtikirkko lypsi minun perhettäni niin törkeästi, ettei meille lapsille jäänyt kylliksi rahaa vaatteisiin, ruokaan eikä harrastuksiin.

    Köyhyytemme nähnyt perhetuttu teki tilanteestamme lastensuojeluilmoituksen, mutta valitettavasti se ei johtanut kymmenystörsäykseen puuttumiseen eikä auttamiseen.

    Tiedän siis sisarukseni kanssa henkilökohtaisesta kokemuksesta, että Adventtikirkko on valehdellut siunauslupauksilla.

    Valehtelijat. Näyttö valehtelustaan on varmaa. Miten muuten kymmenyksiä rajusti maksanut perhe eli aineellisessa puutteessa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Köyhiäkin siunausvalheilla huijannut Adventtikirkko lypsi minun perhettäni niin törkeästi, ettei meille lapsille jäänyt kylliksi rahaa vaatteisiin, ruokaan eikä harrastuksiin.

    Köyhyytemme nähnyt perhetuttu teki tilanteestamme lastensuojeluilmoituksen, mutta valitettavasti se ei johtanut kymmenystörsäykseen puuttumiseen eikä auttamiseen.

    Tiedän siis sisarukseni kanssa henkilökohtaisesta kokemuksesta, että Adventtikirkko on valehdellut siunauslupauksilla.

    Valehtelijat. Näyttö valehtelustaan on varmaa. Miten muuten kymmenyksiä rajusti maksanut perhe eli aineellisessa puutteessa?

    Myös kouluni kouluterveydenhoitaja uhkaili lasulla, koska ala-asteiässä painoni oli anorektisella alueella ravinnon vähäisen määrän vuoksi. Silti äitini törsäsi hyväosaisille pastoreille kymmenykset lapsilisistäkin.

    Minä tiesin nälkäisellä masullani ja alipainoisella kehollani, että adventtilahkon pastorit valehtelemalla valehtelivat siunauksista. Eikä nuo valehtelijat osaa edes hävetä, vaikka jo perheeni esimerkki osoitti siunauslupauksensa valheiksi!

    2Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Myös kouluni kouluterveydenhoitaja uhkaili lasulla, koska ala-asteiässä painoni oli anorektisella alueella ravinnon vähäisen määrän vuoksi. Silti äitini törsäsi hyväosaisille pastoreille kymmenykset lapsilisistäkin.

    Minä tiesin nälkäisellä masullani ja alipainoisella kehollani, että adventtilahkon pastorit valehtelemalla valehtelivat siunauksista. Eikä nuo valehtelijat osaa edes hävetä, vaikka jo perheeni esimerkki osoitti siunauslupauksensa valheiksi!

    Kymmenykset on iso lisärasite köyhille perheille. Lapset ovat syyttömiä vanhempiensa adventismiin. Ei se totuus silmät sulkemalla ja selittelemällä muuksi muutu.

    2Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Kymmenykset on iso lisärasite köyhille perheille. Lapset ovat syyttömiä vanhempiensa adventismiin. Ei se totuus silmät sulkemalla ja selittelemällä muuksi muutu.

    Aineellisen puutteen lisäksi perheeni elämä oli myös henkisesti vaikeaa. Köyhyys aiheuttaa nääs eripuraa ja mielenterveydellisiä ongelmia.

    Ei jäänyt paljoakaan hyvää sanottavaa adventtilahkosta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Myös kouluni kouluterveydenhoitaja uhkaili lasulla, koska ala-asteiässä painoni oli anorektisella alueella ravinnon vähäisen määrän vuoksi. Silti äitini törsäsi hyväosaisille pastoreille kymmenykset lapsilisistäkin.

    Minä tiesin nälkäisellä masullani ja alipainoisella kehollani, että adventtilahkon pastorit valehtelemalla valehtelivat siunauksista. Eikä nuo valehtelijat osaa edes hävetä, vaikka jo perheeni esimerkki osoitti siunauslupauksensa valheiksi!

    Adventismia voisi verrata verkostomarkkinointiin. Lupaukset on kovia, mutta moni seuraajansa päätyy vain ikikurjana makselemaan pyramidin huippua edustavan maallisen herrasväen elämää.

    2Äänestä

Joko Jyväskylän adventtikirkko on purettu?🤔Hoitamaton rappiorakennus. Aikanaan kaunis. Rahat lähetetään aina Amerikaan SDAn "kymmenys"kolehdeista. 💰🇺🇸
Adventtikirkko on hupenevan vanhusjoukon varassa.😿
SDA:n jenkkijohtajat senkun palvovat vatsaansa.🐷🇺🇸

1Äänestä
  • Aika hiljaista on siellä Jyväskylän adventtiseurakunnassa.
    Välillä siellä on reilusti alle 10 ihmistä lauantain tilaisuudessa.
    Kuoleva yhteisö, kuten monilla muillakin paikkakunnilla, kun toiminta on kannattamatonta ja pitää siksi lopettaa kokonaan. Herra ei ole huonetta rakentanut, vaan sen ovat rakentaneet herrat.

    4Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Aika hiljaista on siellä Jyväskylän adventtiseurakunnassa.
    Välillä siellä on reilusti alle 10 ihmistä lauantain tilaisuudessa.
    Kuoleva yhteisö, kuten monilla muillakin paikkakunnilla, kun toiminta on kannattamatonta ja pitää siksi lopettaa kokonaan. Herra ei ole huonetta rakentanut, vaan sen ovat rakentaneet herrat.

    Minun puolesta saisi loppua Tampereeltakin toiminta, mutta valitettavasti vanhastaan isompi seurakunta pohjalla.

    3Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Minun puolesta saisi loppua Tampereeltakin toiminta, mutta valitettavasti vanhastaan isompi seurakunta pohjalla.

    Kokkolassa toiminta on jo loppunut.

    3Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Minun puolesta saisi loppua Tampereeltakin toiminta, mutta valitettavasti vanhastaan isompi seurakunta pohjalla.

    Helsingissäkin valtavasti kutistunut toiminta sitten 80-luvun. Pieneksi on taantunut.

    2Äänestä

Jeesus paransi sapattina , Hän teki sitä mitä Hänen Isänsäkin tekee ( myös sapattina)
Johannes‬ ‭5‬:‭15‬-‭19‬ ‭FB38‬‬ ( asiayhteys Joh.5:1-47.)
”Niin mies meni ja ilmoitti juutalaisille, että Jeesus oli hänet terveeksi tehnyt. Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina.

Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä". Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.”
--------
‭‭1. Mooseksen kirja‬ ‭2‬:‭1‬-‭3‬ ‭FB38‬‬
Jumala "lepäsi" luomis työnsä jälkeen.

”Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.”
‭‭-------
Luomistyönsä jälkeen , jotka Hän teki Sanallaan ,Hän yhäti tekee työtä. ( viikon päiviin katsomattta) Hän pitää Sanallaan kaikki voimassa.

‭‭Kolossalaiskirje‬ ‭1‬:‭16‬-‭17‬ ‭FB38‬‬
”Sillä hänessä ( Sanasssa- Jumalan Pojassa ) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.”

‭‭Johannes‬ ‭1‬:‭1‬-‭3‬ ‭FB38‬‬
”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”
‭‭
‭‭Johannes‬ ‭1‬:‭14‬ ‭FB38‬‬
”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
‭‭
Hänessä ( Jumalan Sanassa) Jumala loi myös " sapatin", 7:n päivän. Hän Jumalana tietää mitä sinä päivänä tekee.
"..Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä".
-----
Siunaus on Jeesuksessa Kristuksessa( joka päivä Häneen uskovilla) eikä viikonpäivien orjallisessa ( laki määräysten )valikoinnissa. Sama asia " kymnenyksissä" Jumalalta ei voi rahalla ostaa siunauksia. "Taivas" , taivaaseen so. Jumalan läsnäoloon tie on auki Jeesuksen veren kautta eikä lompakon kautta.

‭‭Efesolaiskirje‬ ‭1‬:‭3‬ ‭FB38‬‬
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,”

1Äänestä

On varoitettu. Varoitettu jo sata vuotta ratsastamasta köyhien asialla.

3Äänestä

Ahkerimpia rahan lahjoittajia ovat pienituloisimmat. Heillä on myös vähäisempi koulutus.
Usein heidän vanhempansa ovat olleet vähävaraisia, mutta uskontoon on tartuttu hanakasti.
Mitä tästä opimme?

3Äänestä
  • Surullista lukea, mitä kaikkea uskonnossanne jäsenet ovat saaneet kokea.

    2Äänestä

  • Köyhä varmistaa köyhyytensä jatkuvuuden lahjoittelemalla rahansa vauraan papiston käyttöön. 🤔

    1Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Köyhä varmistaa köyhyytensä jatkuvuuden lahjoittelemalla rahansa vauraan papiston käyttöön. 🤔

    Eikö se ole oma vika lahjoittaa elämiseensä tarvittavat rahansa?

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Eikö se ole oma vika lahjoittaa elämiseensä tarvittavat rahansa?

    Harva ihminen on immuuni taitavalle manipuloinnille! Uskonnot ovat siinä mestareita.

    Äänestä

Vainiin. Valitusvirsissä tuskin on jaetta myöhästymisiinkään.

Äänestä

Minunkin korviini kantautunut käytäntö.

Äänestä

Kylläpäs he ovat kehdanneet!!!

Äänestä

Älkää viitsiikö paljastaa rumaa todellisuutta kymmenysorjuuksien takaa!

3Äänestä
  • Valitettavasti adventtikirkko on vain pelkkä kulissi ja teatteri kerätä herkkäuskoisilta rahat ja omaisuus pois. Adventtikirkko organisaatiolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
    Se on vain USA:sta johdettua miljardibisnestä, verkostomarkkinointia.

    2Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Valitettavasti adventtikirkko on vain pelkkä kulissi ja teatteri kerätä herkkäuskoisilta rahat ja omaisuus pois. Adventtikirkko organisaatiolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
    Se on vain USA:sta johdettua miljardibisnestä, verkostomarkkinointia.

    Jos raha on ainut mikä pitää seurakuntaa koossa, niin kenties sillä seurakunnalla ei ole syytä olemassaoloonsa.

    Seurakunta on uskovien yhteisö. Kannattaa harkita silloin yhteistyötä muiden uskovien kanssa.
    Ensimmäiset adventistit heitettiin ulos muista seurakunnista. Nyt on monissa muissa seurakunnissa vain uskovia jäljellä, joten silloin ehkä myös uskolliset adventistit saisivat sijaa uskovien yhteisössä.

    Suolan tulee olla suolana ruoassa, eikä purkissa piilossa kaapin nurkassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Adventtikirkkoon voimakkaasti kytkeytyneen Hopeaniemen terveyskylpylän, joka sijaitsi Vihdin Nummelassa, entisenä työntekijänä kerron, että sielläkin oli tosiasiallinen kymmenyspakko.

Tiesin, kuten muutkin työntekijät, että oli alistuttava kymmenysten riistoon palkasta, jotta sai töitä. Kymmenykset leikattiin siten palkasta, että se leikkasi pysyvästi myös eläkettä.

Älkää, adventistit, viitsikö valehdella, että kymmenykset olisivat olleet vapaaehtoisia edes laitoksissanne.

En saanut luvattuja siunauksia sen enempi palkoistani pakko-otetuista kuin ”vapaaehtoisesti” maksamistani kymmenyksistä. Niukan elämän ja eläkkeen sain. Tajuamiseen meni aikansa.

Keisarilla ei ollut vaatteita, mutta kesti aikansa tajuta koko menettelyn röyhkeys ja tuotettu vahinko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu