Olen miettinyt ja tajunnut se yli 45 vuoden tehdastyöskentelyn kokemuksella. He ovat ihmisiä, jotka valittavat ihan kaikesta, kenestä kukaan ei tykkää ja kenestä puhutaan pahaa selän takana. He äänestävät sosiaalidemokraatteja, koska sosiaalidemokraatit tukevat ay-liikettä, eikä vaadi työttömiä ottamaan tarjottua työpaikkaa vastaan. Kuuluin ay-liikkeeseen kuten muutkin työläiset. Kävin kokouksissa ja joskus pidin lyhyitä puheenvuoroja. Kaikista mielipiteistäni ei pidetty mutta ei minua suuresti moitittukaan. Ajoittain kuuluin erilaisiin jaostoihin, pienryhmiin. Kun niihin valittiin toimijoita, alkoi ehdokkaiden arvostelu demari ay-aktiivien toimesta. Harvoin eka kerralla löytyi sopivia ehdokkaita. Pelättiin, että jotkut lörpöttelivät kaiken työnantajalle ja joku kuului väärään puolueeseen tai uskonlahkoon. Joku oli tuurin juoppo, johon ei voi luottaa ja joku tuli aina ay-liikkeen kokouksiin mutta hänellä oli sieltä kiire vieraan naisen luo. Näissä kokouksissa puhuttiin niin paljon pahaa toisista ihmisistä, että menetin luottamukseni koko ay-liikkeeseen. Vaikka sosiaalidemokraateissa on paljon hyvääkin, en ole äänestänyt sitä puoluetta yli kahteenkymmeneen vuoteen ja tuskin äänestän. Yleisesti ottaen, tehdastyöiset ovat osaavaa ja sosiaalista porukkaa, mutta heissäkin on henkilöitä, joilla on taipumuksia syrjiä toisia, jotka eivät kaikissa asioissa ole samaa mieltä. Hehän ovatkin sosiaalidemokraatteja.
Ketkä äänestävät sosiaalidemokraatteja
Anonyymi-ap
31295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Persurutto on vakava tauti.
"Persurutto on vakava tauti."
Näköjään, ja SINULLA on se!
-
- SS-puolue Suomen Sosialidemokraatit - - - SUSI Jo SYNTYISSÄÄN - !
-
Toi on ihan totta , susi se oli ja syntyissään, toi SDP .
Tehdastyöläinen koksupersuti ei hyvää päivää 😆
Ehkä ajatteli mersupersun uraa 😂
Eläkeläinen se oli. Maaten saadulla laiskan rahalla kasvaa porvareita kuten pääomatulojen- ja suurten perintöjen saajat sekä työeläkeläiset. Ei kiinnosta ahkeran lisäarvon tuottavan työläisen ongelmat enää näitä sohvalla makaajia.
Paljonko sulla on kuumetta?
No kyllä se sinäkin toivon mukaan viisastut vanhetessasi. Niin minäkin tein. Nuorena ei oikein tiedä mitä haluaa ja uskoo kaikki politiikkojen valheet. Ymmärsin jo yli 30 v sitten, mitä demarit on, enkä sen jälkeen ääntäni niille kommareille ole antanut.
Mielummin jätän mebemättä uurnille, kun äänestäisin edes ketään, jos ehdokasta ei löydy. Politiikkojen valheet ei enää läpäise tätä kyynisyyden paksua pabssaria, minkä ovat aikaiseksi saaneet.
Jälleen vaalien alla trollaus.
Voisiko nämä kehua puoluettaan vai onko helpompaa keksiä näitä.
Olikohan vähän liikaa värikylläinen negatiivinen palaute, kuin ei muissa organisaatioissa kuten itsekin reservin upseerina sain kokea syrjimistä syynä taatusti koska olin ammattiyhdistyksessä totta kai metallialan firmassa.
Ja perintö köyhä eli Ei asiaa parempaa porukkaan.
Minusta aika lapsellista sanoa että demarit sanoisi työttömille miten ja mitä, onko hiukan kaukaa haettua mutta se toki pitää sanoa että kukaan ei möisi omaa ammattitaitoa alle tori hintojen jota tämäkin hallitus ajaa takaa että työ kuin työ pitää ottaa, ei saatana että Ylöjärveltä ajelisi Kangasalle 40 km sivu ja siitä maksetaan 14€ kuten eräs tuttuni kertoi mitä nykyään pikkufirmoissa maksetaan.
Eiköhän syrjimiset tule pomoporukasta.
Työmies on palkkansa ansainnut. Jos ei ole duunareita, ei ole myöskään tehtaita eikä kauppoja.
- Ja - Jos Ei Ole TEHTAITA - Ei Ole Myöskään Duunareita .
Haha. jos ei ole tehtaita niin ei ole sitten Suomessa elämääkään. Viimeinen sammuttaa valot.
Sitten kun Anonyymi-ap saa itsestään sen verran aikaiseksi, että hankkii itselleen työpaikan ja elättää perheensä niin kuin muutkin ihmiset tekevät, niin sitten hän voi kertoa miten elämä oikein menee.
Olen elättänyt itseni ja kolmelapsisen perheeni tehdastyöläisenä. Työvuosia kertyi yli 45. Onneksi olen jo eläkkeellä, että minun ei tarvitse kuunnella työpaikalla ay-aktiivien valitusta ja yleislakolla uhkailua. Työmies on palkkansa ansainnut mutta rajansa kaikella.
Juu, arvasi että et ole enää työläinen. Eläkeläisenä ei enää muiden duunarien toimeentulo kiinnosta. Ay-liike ne sun työeläkkeesi on taistellut.
Älä trollaa, et ole ikinä ollut töissä
Vanhukset. Usein katkerat vanhukset. Ja tietysti Sannan kulttilaiset äänestävät.
Tehdastyö loppui. Monet noista 30+ vuotta ahkerasti työskennelleet jäivät tyhjän päälle. Automaatio ja tekninen kehitys vei työn. Tehtaat siirrettiin halpatyömaihin. Koulutus, elinikäinen, oli joidenkin pelastus. Kotimaahan jäi tuotekehittely, suunnittelu ja johtaminen.
Ja ilman koulutusta olisi ollut tarjolla 'hanttihommia', ei ollut tekijöitä. Paitsi maailmalla. Meille tuli maahanmuutajia, joille kelpasi. Siivoustyöt, bussikuskin ammatti, raksatyöt, wolttikuskit, hoivatyöt.
Mulla kanssa 46 v takana yhtäjaksoista työelämää, suht. hyvä eläke.
Kun kuitenkin tuottavuus on noussut huimasti, ihmettelen kuinka sitä ei ole kyetty jakamaan niin, että siitä tulisi hyvinvointia tasaisemmin. Että 10% maan varallisuudesta omistaa 54% kaikesta vauraudesta. Aika moni on kuitenkin osallistunut sen tekemiseen! Venäjällä 1% kansasta omistaa 65% kaikesta varallisuudesta. Se hyöty varmaan meille on ollut sosialidemokratiasta?
Mun isä oli tehtaan luottamusmies. Aina pennikorotusten kannalla. Kun margariinipaketti maksoi siivoojalle yhtä pajon kuin koneenhoitajalle!
Olin siitä aina niin ylpeä!
Nyt lakot pilanneet demeripuolueen lopullisesti, verottomat lakkoilee lakkojohtajiensa imagon nostaniseen. Saavat taas lakkojohtajat nostaa palkkojaan 300 000 € vuosipalkkoihinsa. NÄMÄ ON TÄYSIN PÄIN PEETÄ: Korjata pakko n 1000 € jäsenmaksuja /v duunarit maksaa AY-johtajien hyvinvointiin.
Teollisuusliitto ajettiin lakkoon. Lakoissa on aina kaksi puolta. Aina.
SDP:n kannatuksen nousu selväksi ykköspuolueeksi on gallupoien mukaan johtunut nuorten aikuisten ja naisten lisääntyneestä demarikannatuksesta 🌹❤️🇫🇮👍
Hyvä SDP ja hyvä juttu duunarit, että pidätte oikeuksista ne kiinni. Näkyy tällä palstalla olevan Persujen trolleja, jotka eivät ole ikinä edes käyneet tehtaassa sisällä
Keksittyjä trolli tarinoita, joista näkyy valehtelu kauas.
"Hyvä SDP ja hyvä juttu duunarit, "
Nyt en ymmärrä kirjoituksen tuota SDP vs duunarit synergiaa ollenkaan!? SDP vei DUUNAREIDEN OSTOVOIMASTA yli 20% 2019-2023 hallituskaudellaan, jolloin suomalaisten ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle!!!! Mm. asuntolainojen korot nousivat YLI 4%, jolloin monelta DUUNARILTA lähti luottotiedot ja huonommassa tapauksessa jopa asunto alta!!!
Oli aikas KÖYHÄ NUOLESKELU Duunareiden suuntaan "Demareilta"!!!!
Millä toimenpiteellä?
Ostovoimaan ja inflaatioon vaikuttivat öljyn hinnan nousu ja EKP:n koron nosto. Inflaatio oli edellisen hallituksen aikana korkea Ruotsissakin.
Nykyinen hallitus heikentää ostovoimaa:
- alvin nosto
- eläkeläisten veronkorotukset
- lukuisat leikkaukset
- rakennusalan lamassa asorakentamisen lopettaminen
- hallitus leikkasi jopa edellisen hallituksen tienaamaa veroalennusta 20 prosentilla palkansaajilta
Lisäksi hallitus tuo epävarmuutta sotealaan, opetusalaan.
Hallitus tavoittelee palkkakuria lukuisilla toimilla
- potkulaki ja - ansiosidonnaisen leikkaus
- paikallinen sopiminen ja vientivetoinen palkkamalli
- tulilakkojen laittomaksi tekeminen.
muytyta jos olisi joku akutti kiputilanne joku murtumakin niin korkeaa ja alkoholia ja diastzepamia yhtäaikaa sillei...
höperö olo voi tulla mutta vie sen kivun pois hetkeksi
Demarit tallaisia>
https://www.youtube.com/watch?v=4LrXt-QNaak
Poliittisella satamalakolla pitkä laahus
Poliittinen lakko sulki suurimman osan Suomen satamista kuukaudeksihilj attain. Lakosta aiheutui pitkäaikaista haittaa, selviää EK:n yrityksille teettämästä kyselystä. Lakosta aiheutuneiden häiriöiden ja vahinkojen selvittely kesti yrityksissä useiden kuukausien ajan, jolloin yritysten kustannukset kasvoivat ylitöiden myötä.
Puolet yrityksistä kertoi, että lakon aikana raaka-aineiden ja muiden välituotteiden hankinta vaikeutui, ja tämä heijastui tuotantoon. Yli kolmannes yrityksistä kertoi, että heidän asiakkailleen aiheutui häiriöitä tuotantoprosesseissa ja liiketoiminnassa. Neljännes yrityksistä menetti jo sovittuja tai odotettavissa olleita tilauksia ja kauppoja. Vakiintuneisiinkin asiakassuhteisiin aiheutui haittaa noin viidesosalla yrityksistä. Kymmenesosa yrityksistä joutui siirtämään tuotanto tai toimituksia Suomen ulkopuolella toimiville tytäryrityksille.
Kateus ja katkeruus ovat demareita ajava voima.
Tuo on täysin totta. Kun kiihkeimmässä iässä rupee jöpöttämään niin ei siinä kokouksissa kauaa jouda istumaan